No niin on sitten tullut se aika. Eikä ole nyt tässä mitään ihmeempiä enää kuin että tulihan tämä tälläinenkin koettua vaikka kylläkin liian pitkäksi taisi mennä ja kokemusta rikkaampana tai oppien. Rauhallista Yötä kullekin!
Ei Sopivanlaiset
VaanMuut2
6265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ouluun tämä.
sitte vaan ilmotusluontoinen asia. Unohdit varmaan kertoa onko tuo ilmotus naiselle vai miehelle. Kato kun täällä on molempia sukupuolia, niin jos ei liian vaikeaa, kun ei ole kun kahdesta valittava, niin voisitko vielä vaivautua sen verran että kertoisit kumpi sukupuoli on kyseessä.
Tein uuden vuoden lupauksen että lopetan roikkumisen, miehessä tai ajatuksessa siitä että jotain voisi olla.. melko hyvin toiminut. Kyllä minä häntä ajattelen aika ajoin sekä tykkään, mutta enpä juuri tänne ole kirjoitellut. Enkä myöskään halua mitään siltä taholta, koska irl ei mitään aikanaan tapahtunut, tai se mitä tapahtui oli liian vaikeasti tulkittavissa, että siitä olisi voinut mitään päätellä. Ja itse menin elämään irl. Mikä oli erittäin hyvä päätös.
Hmm näin vihjailevan katseen joltain tytöltä perjantaina, jotain uusia asukkaita jossain... minua sinänsä tuntematta, kun joku uusi asukas, vilkaisi taakseen jännittävä katse silmissään, huomasin katsesta että katsoi taakseen jotain että: seuraanko häntä vai mitä.
En seurannut häntä, sattumalta vain menimme peräkkäin.... jotain 10v asunut nyt samassa paikassa.
Hirvittävä into olisi lähteä kohta pelaamaan golfia ja paikkaan "where falcons fly", sekä motskari-juttuja ja muuta sellaista kesän viettämistä.
Kaikki liittyy ulkoiluun ja liikkumiseen... mysteeripaikka "missä haukat lentävät"... meidän oma salainen paikka. Äärimmäisen vaikean maaston takana oleva tietty paikka.
Aika turhaa tänne tuollaisia kirjoittaa. Ei sitä täältä anonyymien joukosta kukaan lue, mutta irl ratkaisee.
Yleisesti tarkoitettuna, minäkin jotain, mikä nyt on ollut... tyttöjen harmittelu että on liian lihava, yrittää helpottaa jotenkin oloa ja innostaa ehkä liikkumaankin enemmän.