No jokosh sillä veikkoloesella on virallista valtuusthon hyväksyntää vae mennäänkö vieläki saonasopimuksella????? Veronmaksaja alakaa olla huolissaan, notta tumustellaanko niitä meijä veroeuroja huolimattomasti kuhumon tuuliin?? HEHE HICHIC PULUPULI HEHE
Veikkoloenen
Komunrantanen
53707
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Aarne Liuska, Leppäharju ja Parkkinen tekivät Pyhäjärven veronmaksajille valtavan vahingon tehtailemalla R-vaaran eropaperin virkavapaudeksi, verorahoja on palanut ja paljon. Eikö omatunto kolkuta.
Ja toisekseen Ihminen olisi halunnut erota ja päästä pois sopimattomasta työstä niin ei kunnioitettu ihmisen toivetta vaan saatettiin hänetkin vuosien piinaan.
Otahan iltalääkkeesi, on sen verran varhaista horinaa
Aarnen ja Raijan piätöshän ol KHO:N kestävä HEHE HICPULPULI piälle. Mistä närästää??
äänestäjä.minäkin
Ootko tosissas kirjoituksissasi??
Noinhan se on. Vai väittääkö joku että kustannuksia olisi tullut jos eroilmoitus olisi asiallisesti käsitelty ja viety sille elimelle jolle se oli osoitettu! Vaikka KHO "siunasi" paperin muuttamisen, ei se muuta sitä tosiseikkaa että kustannukset siunattiin sillä muutoksella! Johtajasopimuksen 12kk ylimääräinen palkka oli VARMA lisäkulu, muut tulivat vähän niin kuin "kaupan päälle"!
Ei olisi tarvittu KHO:n päätöksiä eikä koko ruljanssia jos eropaperin mukaan olisi eletty. Tuota et pysty toiseksi vääntämään!
" äänestäjä.minäkin" näyt olevan mutta miksi haluat puhua muunneltua totuutta. Tiedät varsin hyvin, että tarinasi ei ole totta. Koeta nyt opetella jo tuolla iällä ettet käyttäydy noin vaan puhut totuutta. Mitä järkee on maksaa palkallista virkavapaata ilman työtä ja vielä Veikolle toinen mokoma. Vastuuseen koko kolonna.Kaupunkilaisemme ansaitsevat parempaa kohtelua ja säästäväisyyttä, ymmärrätkö säästäväisyyttä. Tyhmä pompottelu pois ja miehet vaihtoon jos ei sopeuduta yhteisiin pelisääntöihin kuin vain oman edun tavoitteluun olemalla nokkapaikalla. Ja työtä sitä meillä tarvitaan.
Puhunkin ensimmäisestä eropaperista, jonka Liuska/Leppäharju väänsivät Parkkisen idean pohjalta virkavapaudeksi.
Tyhmäkin ja lapsikin tuon tajuaa.
Tuo ennen mainittu joukko teki peruuttamattoman vahingon Pyhäjärvisille.
tuosta vahingosta, maksumiehiä katsellessa eipä ole epäilystäkään mistä ne löytyy...
"kun muuta mahdollisuutta ei ole" vuoden 2013 alusta, siitä se lähtee....
Liuska/Leppäharju on oikeuden päätöksellä puhtaaksi todettu.
Tuskin enää auttaa vaikka itse Rapo, toimisi maineen/maksumiesten puhdistajana.
Eropaperin mukaan toimittaessa paljon rahaa olisi säästynyt. On fakta.
Liuskalle ja Leppäharjulle suurin osa pyhäjärvisistä ei anna anteeksi.
Höpöhöpöä ja hevonkusta tonkkakaupalla virtaa uuskeskustan muodostamassa ääriliikkeessä (lue= jt,tr,ak,ak, tp,ms,kl, pl,jl,kt), kun vuorovedoilla höynäytetyn kansan juo viikottaisia juorukahvejaan ja päämiesten tarjoillessa saunaseurueessa viron tuontia.
Nimimerkin "Haaveet-kaatuu" teksti on sitä proon sivistyneistön tekstiä.
Totuus on, että jos eropäätöksen mukaan olisi toimittu, paljolta rahan menolta olisi vältytty. Väittäkää proot mitä väitätte. Tuo fakta ei pala tulessakaan.
Osoittaa suurta tyhmyyttä, jos toista väittää ja yrittää sysätä syytä muille. Parkkinen jopa kirjallisesti todistanut olevansa idean isä ja luetellut muitakin.
Proot yrittää puhdistautua vetoamalla asioihin jotka eivät tähän tosiasiaan kuulu.
Ai jai, jai tuota epätoivon ja tuskan määrää näillä 2013 hullunlehmän tautiin sairastuneilla valtuutetuilla! Vaikka otsaluussa oli tieto laillisesti tehdystä virkavapaudesta, niin piti porukalla näyttää, miten uros poikii.
Miksi piti neuvottelematta runnoa ja ryskää??
Olisikohan sittenkin kannattanut kokeneen neuvotella Rinnevaaran kanssa?
Ihan maltilla ennen kuin hurmiossa vöyhöttää erokirjeen pöllöarmeijoineen ja riemusaatossa valtuuston untuvikkojen käsittelyyn?
Voi tikanmäki ja rapo-piippo-sarkkinen miksi te menitte vieraille aluevesille ilman paikkansa pitävää kompassia??
Huu huuu kontakti lujaan maahan( rinnevaaraan) ei ole todellakaan ollut pitkä, mutta mutaiseksi sen saitte jonninjoutavan vallanhalunne tähden.
Arvoisa Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Olen HYKS:ista (HYKS Peijas) v. 2011 eläköitynyt neurologian ylilääkäri. En yleensä puutu asioihin, jotka eivät minulle kuulu, mutta tässä tapauksessa se on mielestäni kansalaisvelvollisuus. Muutama kuukausi sitten havaitsin TV:stä hämmästyksekseni, että Tita Rinnevaara on valittu Heinolan kaupunginjohtajaksi. Nyt luin Helsingin sanomista, en lainkaan hämmästyksekseni, että Heinolassa on ilmennyt ongelmia.
Minut houkuteltiin työskentelemään Epilepsiasäätiön tutkimuskeskus Neurossa (Helsingissä) melko suurin lupauksin vuonna 2004, joten otin pitkähkön virkavapaan kunnallisesta virastani. Tita Rinnevaara toimi laitoksen johtajana. En ole koskaan tavannut johtajaa, joka olisi yhtä kykenemätön henkilöstön johtamisessa, mutta taitava pitämään laitoksen hallitusta hyvällä tuulella. Kaikki kehityssuunnitelmat, joita tekemään minut oli nähdäkseni taloon palkattu, jäivät hänen pöydälleen makaamaan. Laitoksen toiminta lamaantui etenevästi, kun pätevät lääkärit poistuivat talosta ja toimintaa pyöritettiin keikkalääkäreillä, jotka saapuivat etäisyyksiltä Turku - Oulu. Minun odotettiin suhdeverkostojeni kautta hankkivan neurologeja ja unihäiriölääkäreitä taloon. Selvisi pian, että johtaja oli ainakin koko entisen Uudenmaanläänin alueella niin kuuluisa, että värväysyrityksilleni naureskeltiin railakkaasti. Talon henkilökunta oli hankkinut tietoja myös Tita Rinnevaaran aiemmista työpaikoista (mm. yksityinen lääkärikeskus, jonka nimeä en nyt muista ja tuskin olisi enää sama). Vakavat ongelmat henkilöstön kanssa olivat ilmeisesti toistuneet.
Itse poistuin Epilepsiasäätiön tutkimuskeskus Neurosta ja palasin kunnalliseen työhöni virkavapaani päätyttyä. Vähän myöhemmin Neuron hallitus päätyi irtisanomaan Tita Rinnevaaran, kun tilanne ilmeisesti oli täysin kriisiytynyt. Henkilökohtaisesti jouduin asian kanssa tekemisiin, kun Tita Rinnevaara haki oikeusteitse korvauksia laittomasta irtisanomisesta ja minutkin haastettiin todistamaan. Lopputulos oli, että hän sai korvauksia, joiden määrästä minulla ei ole tietoa. N. vuotta myöhemmin Neuro ajautui konkurssiin.
Henkilökohtaisesti en ole joutunut varsinaisesti kärsimään Tita Rinnevaaran toiminnasta, lähinnä turhauduin. Kuitenkin Neuron pitkäaikaisen henkilökunnan ahdinko oli niin vakava, että vastaavaa ei tulisi millään työpaikalla kärsiä.
Joten Taivaan nimessä: Jos vielä voitte, hankkiutukaa vs kaupunginjohtajasta eroon. Hakupapereissa lienee jonkinlainen CV? Haastatelkaapa aiempia työnantajia ja työyhteisöjä!!!
Pyydän anteeksi asiaan puuttumistani, mutta en muutakaan voinut
Terveisin
Marjaana Luisto
Neurologian ylilääkäri
HYKS Peijaksen sairaala
eläkkkeellä
Keleen tunarit, jotka lähditte eropaperin jälkeen virkavapauspaperia mestaroimaan. Valtavan vahingon aiheutitte. On vaan niin perustotta, ettei sitä kiellä kukaan.
totuus tulee tässä, eikä missään luistossa.
"31.7.2013 19:57
Ote toisesta kirjeestä, vieläkin virassa olevalta työkaverilta samaiselta ajanjaksolta, kuin mitä "Marjaana Luisto, Neurologian ylilääkäri HYKS Peijaksen sairaala, eläkkkeellä "-soveltaa eetteriin
lainaus alkaa
" Olen huolestuneena seurannut Etelä-Suomen Sanomien kirjoittelua Heinolan tilanteesta. Toimin Tita Rinnevaaran johtajuuden aikana NEURO Epilepsiasäätiön tutkimuskeskuksessa, enkä tunnista kyseistä henkilöä lehden kirjoittelusta.
Itse en ole havainnut moitittavaa Rinnevaaran johtamistyylissä. Valitettavasti NEURO:ssa oli työntekijöitä, jotka kokivat, että säätiö olisi jonkinlainen suojatyöpaikka, missä riittää, että on työpaikalla sovitut tunnit, mutta missä ei tarvitse toimia säätiön hyväksi. Kyseiset henkilöt olivat juuri niitä, jotka valittivat Rinnevaaran johtamistyylistä, lähinnä siksi, että hän vaati maksetulle palkalle myös vastinetta. Valitettavasti myös lääkäripiireissä oli henkilöitä, jotka eivät toimineet sopimusten mukaan. Esimerkiksi työaika saattoi olla klo 0800-1600, mutta henkilö tuli paikalle klo 0900 paikkeilla ja lähti ajoissa, jotta ehtisi yksityisvastaanotolle klo 14.45. Näihin asioihin puututtiin ja mielestäni kyllä kyseinen kollega oli väärässä ja Rinnevaara oikeassa. Käsittääkseni kuitenkin juuri tällaisista tilanteista Rinnevaaraa on mustamaalattu toistuvasti.
Kaikki Rinnevaaraa edeltävät vuodet NEURO:ssa olivat taloudellisesti tappiollisia, kaikki Rinnevaaran vuodet taas päätyivät voitollisiksi. Taisivat olla NEURO:n ainoat positiiviset vuodet. Kun Rinnevaara laittomasti (myös oikeus katsoi irtisanomisen laittomaksi) erotettiin, NEURO:n tulos oli muutaman satatuhatta positiivinen. Jo seuraavana vuonna tulos oli yli 400 000 € negatiivinen, sen lisäksi oli hukattu 2-3 kiinteistöä Helsingistä ja osakkeita. Tämä vain muistutukseksi, miten hankalassa tilanteessa Rinnevaara oli ainoa, joka pystyi johtamaan NEURO:n tuloksen postiiviseksi.
Myös NEURO:ssa puhuttiin huonosta työilmapiiristä, mutta sitä ongelmaa oli tutkittu työterveyshuollon osalta jo 90-luvun lopulta (Rinnevaara johtoon -03) eikä huonoa työilmapiiriä voi mitenkään laittaa Rinnevaaran piikkiin."-lainaus kiinni
Asia on faktaa, näin on ko. henkilö kokenut...että että---älkäämme kivittäkö kaikkea, mikä liikkuu Rinnevaaran ympäristöss. Tulee aika jolloin keräätte kaikki kivet ja muut sontakokkareenne"
Mitä nämä neurootikot on?
Ilmeisesti joku neuroottinen joka keksii juttuja, jos olisi todella ollut HYKS-Peijas-linjalla niin olisi tietysti ollut mukava loisia, lähteä yksityisvastaanotolle. Näinhän meilläkin jo nuo tavalliset lääkärit tekee
bisnestä yksityispuolelle. Tästä paskasta ei viitsi enempää.
Nykyiset lääkärit (eivät edes oikeita lääkäreitä) häipyvät niin, että auton
persvalot vilkkuu, vain bisnes ja rahankiilto silmissä.
Osaavien lääkäreiden aika on ohi, jos heitä yleensä on ollut?
ketunketkulalle tiedoksi, että on r-vaaran oma kirjoitus.
turhaa hekumoida tiedoillasi.... tuo kirjoitus ei todellakaan ole Rinnevaaran
kirjoittama... Mutta Marjaana Luiston sepitys kuuluu samaan joukkoon kuin
Rapon jahti kirjeet heinolaan....
mutta... olisiko aika antaa Rinnevaaran olla....
Ettekö pysty muuhun tai parempaan, v2013 -2016 päättäjät? Jatkatte itkuanne syyttäen omista mokistanne syyttömiksi todettuja ?
Ei auta erkki ei make, nyt se on omissanne tämäkin maali.
Entäs maken velipoika Ake, hän on kuulema tulossa näille palstoille lähiaikoina kunhan eläkkeelle pääsee.
Pettävää.aikaa-nimimerkille tiedoksi, minä nimimerkki lujaa.maata en ole edes pyhäjärvinen vaan eteläsuomalainen syntyisin kuitenkin Pyhäjärveltä. Henkilöstä r-vaara tietoa enemmänkin.
Olet siis erikoistunut häneen.
Oletko Taimi Piippo/tai hänen poliittinen ystävä, joka yritti mustamaalata Rinnevaaraa, kun vaalit olivat menossa. Valtuusto valitsi ammattilaisen äänin 16-11.Tästä kaikki alkoi. Mitähän pahaa rinnevaara on tehnyt Taimi Piipon kaltaisille paholaisen tukijoukoille.
Sinulle "lujaa.maata" !
Mitä prkelttä sinä puutut kirjoituksinesi mihinkään, mikä on yhä Pyhäjärven kaaosta ja on koitumassa
a) Pyhäjärven veronmaksajien vahingoksi
b) et ole edes äänestäjä phj kuntavaaleissa (onneksi)
c) et kuulu suoraan kärsijöihin, joita taas olemme me, me syyttömät Pyhäjärven kuntalaiset, kun joudumme seuraamaan / kohtaamaan vanhojen ketkujen temput alituisesta häikäilemättömästä henkilöstön manipuloinnista.
Tasan näin, eikä sanaakaan pois.
Nuole ja rasvaa hlvetti viinilasisi ääressä näitä kauka"ystäviäsi" kahdenkesken, mutta unohda jo sairaan mielipuolinen ja henkilöön menevä ajojahtisi inhottavuuksineen pois.
Koko kirjoitusta tarvitsee selventää: Miksi Rinnevaaran ei annettu lähteä täältä oli sopimus virkavapaa tai ero. Varmaankin hän olisi töissä esim. Heinolassa. En ymmärrä näitä Tarmo Rapon häväistyskirjoituksia , sen periaateetta uskon mieheltä. Mitkä on todistettu ja saati Jukka Tikanmäen panettelua Rinnevaarasta. Hänestä piti päästä eroon, olisi päästy , mutta tämä sairaalloinen ihmisen tuhoaminen oli pääaihe, ei Pyhäjärven kehittäminen. Pojat ja tyhmät , vieläkö Te uskotte näitä sankareita. Voin vain ihmetellä , miksi Pyhäjärvi kuihtuu. Ei se ole ihme.
En tunne Taimi Piippoa. Seuraavalla Pyhäjärvireissulla siis kesällä voisin yrittää tutustuakin.
On se kumma kun totuutta R-vaarasta ei kestetä, vaan poltetaan päreet.
Pyhäjärvi kuuluu minulle samalla tavalla kuin sinullekin "sukupuoli jne. Ensimmäiset veroni olen sinne maksanut ja kun parin vuoden päästä jään eläkkeelle, muutan Pyhäjärvelle, jossa maksan eläkkeestäni ainakin yhtä paljon veroa kuin keskíverto pyhäkäs tuloistaan. Jotta ooppa nimimerkki "sukupuoli jne. siivosti, jos oot pyhäkäs..
totuus tulee tässä.
lainaus alkaa
" Olen huolestuneena seurannut Etelä-Suomen Sanomien kirjoittelua Heinolan tilanteesta. Toimin Tita Rinnevaaran johtajuuden aikana NEURO Epilepsiasäätiön tutkimuskeskuksessa, enkä tunnista kyseistä henkilöä lehden kirjoittelusta.
Itse en ole havainnut moitittavaa Rinnevaaran johtamistyylissä. Valitettavasti NEURO:ssa oli työntekijöitä, jotka kokivat, että säätiö olisi jonkinlainen suojatyöpaikka, missä riittää, että on työpaikalla sovitut tunnit, mutta missä ei tarvitse toimia säätiön hyväksi. Kyseiset henkilöt olivat juuri niitä, jotka valittivat Rinnevaaran johtamistyylistä, lähinnä siksi, että hän vaati maksetulle palkalle myös vastinetta. Valitettavasti myös lääkäripiireissä oli henkilöitä, jotka eivät toimineet sopimusten mukaan. Esimerkiksi työaika saattoi olla klo 0800-1600, mutta henkilö tuli paikalle klo 0900 paikkeilla ja lähti ajoissa, jotta ehtisi yksityisvastaanotolle klo 14.45. Näihin asioihin puututtiin ja mielestäni kyllä kyseinen kollega oli väärässä ja Rinnevaara oikeassa. Käsittääkseni kuitenkin juuri tällaisista tilanteista Rinnevaaraa on mustamaalattu toistuvasti.
Kaikki Rinnevaaraa edeltävät vuodet NEURO:ssa olivat taloudellisesti tappiollisia, kaikki Rinnevaaran vuodet taas päätyivät voitollisiksi. Taisivat olla NEURO:n ainoat positiiviset vuodet. Kun Rinnevaara laittomasti (myös oikeus katsoi irtisanomisen laittomaksi) erotettiin, NEURO:n tulos oli muutaman satatuhatta positiivinen. Jo seuraavana vuonna tulos oli yli 400 000 € negatiivinen, sen lisäksi oli hukattu 2-3 kiinteistöä Helsingistä ja osakkeita. Tämä vain muistutukseksi, miten hankalassa tilanteessa Rinnevaara oli ainoa, joka pystyi johtamaan NEURO:n tuloksen postiiviseksi.
Myös NEURO:ssa puhuttiin huonosta työilmapiiristä, mutta sitä ongelmaa oli tutkittu työterveyshuollon osalta jo 90-luvun lopulta (Rinnevaara johtoon -03) eikä huonoa työilmapiiriä voi mitenkään laittaa Rinnevaaran piikkiin."-lainaus kiinni
tutustu ihmeessä taimiin, opettele tuntemaan joka puoli...
Taimip. on aina "sammoo mieltä ku jukka" " haittaak se"
tuo suuntima todisti päinvastoin, tunnetpa hyvinkin...ehkäpä tosi läheisesti.
lujaa.maata-nimimerkki.. lähteekö mukaasi tuomista vai viemistä?
Ei kannata , säästyt siltä vaivannäöltä. Tyhjä tupa kumisee onttouttaan!
Poika poloset ovat vieläkin polosia, kun ovat päässeet sivusta ohjastamaan kymmenet vuodet ei taho ennää millään oppia tapoja nimittäin käytöstapoja eikä hallintosääntöä eikä kuntalakiakaan noudattamaan. On olemassa omintakeiset osaamiset ja lainlukijatkin niin komiasti tukevat jotta vot vot. Mutta nyt on aika lopettaa tyhjän jauhaminen ja Rinnevaaran laillisen virkavapaan siis Liuskan hallituksen aikaisen ja KHO:n päätös on laillisuuden todennut. Tässä se nähdään ettei osata enää lakia kunnioittaa. Sanompahan vielä että jotta entiset arvokkaat kunnallismiehet olisivat keskuudessamme saisi tämä nykyja Tikanmäkisen hallitus melko sapiskaa ja lentäisivät tehtävistään alta aikayksikön. Tikkasen Kauko kai on jo kehityksen jättänyt koskahan jää varajäsenyydestä hallituksessa. Hyvää kesää vuan ja tainnee olla oikeetakin ajatusta ku osaa siirtyä sivvuun omitakaeisesti.
Jokosh sillä veikkoloesella on valtuusthon hyväksyntä?
On!
Onko varmasti valtuuston reforfoima HEHE?? Vahvistusta kaepaa. Mikä kokkous HEHE?
Olishko ehkä M.Luiston Heinolashta vahvistama?????
Veikko Tikkasella on valtuuston hyväksyntä! Sehän selvisi kun Proo yritti ottaa asian uudelleen käsittelyyn, vaikka hallitus on viransijaisuuden päättänyt! Valtuuston päätöstähän ei enää tarvita, kuten kaikki tietää!
Voi hyvä tavaton. Kukahan täällä nyt kirjoittaa omia totuuksiaan ja käsittelyjään. Ei hyvää huomenta!!
No ei ihan kaikki!
tiedoksi nimim. "Vastaus.aloitukseen" Tikkasella ei ole virkaa, kaiken lukemani
perusteella.
Teillä Pyhäjärvellä on kaikki päätöksenteko karannut käsistä...
Onkos teillä valtuuston.pj....onko hän kaupungin toiminnasta ajan tasalla.
Onko hän kokematon, vai onko muuten piuhat hukassa.
Hän on varmaankin kokematon!!!!!
Sekopäät baanalla!
Olisi luullut,että valtiotieteenlisensiaatti Veikko Tikkanen, joka täällä nyt hääärää olisi esittänyt, että viekää asia valtuuston käsittelyyn. Saadaan laillinen toiminta Pyhäjärven kaupungissa.
Veikko Tikkanen on Matti Korhosen kanssa Pro Pyhäjärvi syntysanojen lausuja. Kerran juhannuksen yönä tämä tehtiin. Muistetaan se.
Säihin jotain epäterveellistä ->tuli proota pöntön täydeltä.
LAITONTA OLI MAKSAA MELKEIN PUOLI MILJOONAA TYHJÄSTÄ!Tällaista hyvää nämä ukot meille toi...ja eläkeläiset vaan taputtaa!Aivopesu on tehonnut kierolla tavalla.Kerhossa ei huomata,miten ovelalla tavalla vaalityötä tehdään.Kosteita reissuja milloin minnekin.Vanha konsti leipää ja sirkushuveja tyhmälle kansalle.Näin se pysyy tyytyväisenä.
Miten niin melkein puoli miljoonaa tyhjästä? Sehän hoitaa vesi-, jäte- ja lämpölaitosta!
ja nyt niitä hyvinvointiprojekteja. Voi kiesus, mitä propagandaa tämä on. Vaalit vuoden päästä. Heh-.hee...