Siipirikolle

Hei vain. Muutamana aamuna kirjoitin kauniita tänne.
Kirjoituksissa oli kaikuja sellaisesta ikuisesta rakkaudesta ja
kaipauksesta.

Edellisestä kerrasta palstalla olikin jo lähes 2kk- aika kuluu nopsaan.
En tiedä oletko enää täällä, itse aion taas
keskittyä muihin asioihin ja kirjoitella kauniista
maasta muualle. Tuli vain tarve muutaman kirjoitusta laittaa
tänne- elossa ollaan:)

Kaikkea hyvää ja kauniita asioita sinulle
ja kaikille muillekin.

Kaipaus lähtee sisimmästä.
Sisin tarvitsee pysyviä ja kestäviä asioita.
Sellaisia joiden varassa voi välittää ja rakastaa
toisista ihmisistä. Vaikka se joskus maksaisikin
itselle paljon.

Mutta rakkaus kannattaa aina.
Se kestää ikuisesti. Se on kuolemaakin
vahvempi.

Jumala on rakkaus ja
Hänestä voi löytyä sellainen rauha,
joka tyydyttää lopulta sisimmän.
Täytyy vain olla rehellinen ja uskaltaa
kohdata itsensä. Kun uskaltaa nähdä
totuuden, voi löytää armonkin. Jos se
sattuu kelpaamaan.

Mukavaa kevätaikaa Sinulle!
3216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulle tärkeintä on pysyvä hyvä työpaikka. Haluaisin entisten työkaverien kanssa töitä tekemään. Eikä siihen liity mitenkään yksityisasiat. Sieltä lähdön jälkeen minut on rikottu sisäisesti. Mitään ei olisi koskaan saanut aloittaa töissä.

Äänestä
  • Hahaa :D

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heisittenhauskapalsta kirjoitti:

Hei vain. Muutamana aamuna kirjoitin kauniita tänne.
Kirjoituksissa oli kaikuja sellaisesta ikuisesta rakkaudesta ja
kaipauksesta.

Edellisestä kerrasta palstalla olikin jo lähes 2kk- aika kuluu nopsaan.
En tiedä oletko enää täällä, itse aion taas
keskittyä muihin asioihin ja kirjoitella kauniista
maasta muualle. Tuli vain tarve muutaman kirjoitusta laittaa
tänne- elossa ollaan:)

Kaikkea hyvää ja kauniita asioita sinulle
ja kaikille muillekin.

Kaipaus lähtee sisimmästä.
Sisin tarvitsee pysyviä ja kestäviä asioita.
Sellaisia joiden varassa voi välittää ja rakastaa
toisista ihmisistä. Vaikka se joskus maksaisikin
itselle paljon.

Mutta rakkaus kannattaa aina.
Se kestää ikuisesti. Se on kuolemaakin
vahvempi.

Jumala on rakkaus ja
Hänestä voi löytyä sellainen rauha,
joka tyydyttää lopulta sisimmän.
Täytyy vain olla rehellinen ja uskaltaa
kohdata itsensä. Kun uskaltaa nähdä
totuuden, voi löytää armonkin. Jos se
sattuu kelpaamaan.

Mukavaa kevätaikaa Sinulle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu