Yhteiskunnalle eduksi olevat syrjäytyneet

Paljonkohan mahtaa olla meitä, jotka emme ole olleet yhteydessä työkkäriin koskaan/moneen kymmeneen vuoteen, oli tarve tai ei.

Itse olen jo lähemmäs eläke-ikäinen, ja itse työni aina hakenut. Ei tälleen varmaan eläkkeellekään pääse, eihän? Karmee paperisota lienee edellytyksenä eläkkeelle pääsyyn=mahdoton. En tiedä edes mistä aloittaa. En ole säilyttänyt mitään papereita ed, työsuhteista vuosien varsilta, joten mitään papereita minulla ei ole.(Hankalien muutto-olosuhteiden takia) Minkäänlaisia avustuksia en myöskään ole hakenut koskaan. Yksin olen lapseni kasvattanut, enkä keneltäkään viranomaiselta uskaltanut apua pyytää, lasten menettämisen pelossa.

Kokemukset (vähät) joita minulla nuoruudestani, noin 35 vuoden takaa viranomaisista on, ovat surkeita. Silloin valehtelivat, ja epäsivät oikeutetun avun, joten en apua enää hakenut. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Taidan siis jäädä loppuiäkseni (joka ei liene pitkä) edelleen yhteiskunnan ulkopuolelle
5123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pientä jatkoa vielä ap:n toimesta.

Koko ajan vuosien saatossa on saanut tasaisesti lukea uutisista, että ihmisille ei ole ollut kuin pelkkää harmia työkkärissä käynneistä. Ainuttakaan positiivista uutista ei ole näkynyt. Huijattu ihmisiä töihin / työ"kokeiluihin" ilman palkkaa, ja kuitenkin laillisesti = orjuuttahan tuo oikeasti Suomeksi on. Tyhmempikin sen ymmärtää.

Äänestä

Pimeää työtä on tarjolla ei siinä te-toimistoa tarvita. Rahat tulee käteisenä ja käteisenä niitä käytetään.

Äänestä
  • Paljon paremmin tienaa pimeänä kuin palkkatyöläisenä, kun ei veroja mene yhtään. Mikä parasta ei ilmaiseksi tarvi tehdä töitä.

    Äänestä

miksi pitäisi olla yhteydessä johonkin työkkäriin jos on kokoajan ollut töissä, ihan itse hankitussa paikassa.

Äänestä

Olet saanut joskus eläkeotteen ? Tarkistitko sen? Kai se on suurinpiirtein oikein ja ilmoittaa työsuhteesi. Suosittelen hakemaan sitä eläkettä pari kuukautta ennenkuin täytät 65v.
Verotoimisto tietää myös viralliset työsi ja ansiosi ainakin 6 viime vuodelta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YksinhuoltajanaSuomessa kirjoitti:

Paljonkohan mahtaa olla meitä, jotka emme ole olleet yhteydessä työkkäriin koskaan/moneen kymmeneen vuoteen, oli tarve tai ei.

Itse olen jo lähemmäs eläke-ikäinen, ja itse työni aina hakenut. Ei tälleen varmaan eläkkeellekään pääse, eihän? Karmee paperisota lienee edellytyksenä eläkkeelle pääsyyn=mahdoton. En tiedä edes mistä aloittaa. En ole säilyttänyt mitään papereita ed, työsuhteista vuosien varsilta, joten mitään papereita minulla ei ole.(Hankalien muutto-olosuhteiden takia) Minkäänlaisia avustuksia en myöskään ole hakenut koskaan. Yksin olen lapseni kasvattanut, enkä keneltäkään viranomaiselta uskaltanut apua pyytää, lasten menettämisen pelossa.

Kokemukset (vähät) joita minulla nuoruudestani, noin 35 vuoden takaa viranomaisista on, ovat surkeita. Silloin valehtelivat, ja epäsivät oikeutetun avun, joten en apua enää hakenut. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Taidan siis jäädä loppuiäkseni (joka ei liene pitkä) edelleen yhteiskunnan ulkopuolelle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu