___
Missähän_nämä
18.4.2016 13:35
tytöt nyt ovat? Heitä ei ole näkynyt koko päivänä.
___
Minäpä_kerron
18.4.2016 13:56
koska minulla on varma tieto tästä asiasta. Olen nimittäin Siionin Vahvan Kaupungin kulmatornissa tähyilemässä ympäristöön. Havaitsin, että Pyhät Neitsyet Sofia ja Anne-Maria olivat luikahtaneet muurin ahtaan portin kautta ympäröiville suoalueille poimimaan karpaloita.
Tytöt aivan ällistyivät, kun suolla ilkosillaan viuhahti Kesitas, ja he lymysivät mustien kuusten varjostamaan suosaarekkeeseen niin kuin Adam ja Eevakin taannoin paratiisissa lymysivät Jumalan edestä. Suosaarekkeessa heidän korvansa tavoittivat kiivasta hionnan ääntä, ja kurkistellessaan kuusten oksien lävitse he havaitsivat, että melperi istui kannnon päässä terottamassa pilkkakirvestään.
Tässä siis syy, miksei Kesitasta ja melperiäkään ole nyt palstalla paljon näkynyt tänään. Kesitas ja melperi päättivät käyttää kaksipuolista saarrostusta Pyhien Neitseiden pyydystämiseksi. Toinen kiertäisi oikealta ja toinen vasemmalta. Jos ei tyttöjä onnistuttaisi käänyttämään helluntailaiseen omavanhurskauteen, heidät ainakin voitaisiin vietellä julkijumalattomuuteen.
Sofialla ja Anne-Marilla olivat karpaloämpärit jo täynnä. Pahaa aavistamatta he lähtivät paluumatkalle Siionin Kaupunkiin tarjotakseen pirteää karpalomehua Jumalan lapsille. Tornista kiikaroidessani näen, että he ovat jo kaidalla tiellä, joka Kesitas ja melperi tietenkään eivät näe. Parissa minuutissa he luikahtavat ahtaan portin kautta takaisin Jumalan valtakuntaan. Kaikki menee hyvin. Tällä kerralla ei enempää kerrottavaa tästä asiasta. Laskeudunkin tornista saadakseni osani karpalomehusta.

Vastaukset 19
Vanhimmat
muurien sisäpuolella ole karpalosoita? Eikö ole uhkarohkeaa lähteä muurien ulkopuolella oleville suoalueille?
vastataan:
Meillä Jumalan valtakunnassa on tästäkin asiasta ohje, joka pn otettu varsin kattavaan elämäntapaohjekirjaamme suuressa puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksessa jo vuonna 1906. Ohje on nro 454 ja se kuuluu näin:
"Jumalan lapset ovat jokamiehenoikeudella vapaat poimimaan karpaloita sieltä, mistä karpaloita on löydettävissä, ei kuitenkaan mieluusti sunnuntaipäivisin, jos voidaan pärjätä koko päivä ilman karpaloita.
Miksi? Siksi, että karpaloita ei voi poimia sieltä, missä niitä ei ole."
Kyllä monet neidot ja rouvat käyvät muurien ulkopuolella. Erityisesti munametsässä.
tytöt tulisivat kertomaan karpalonpoimintareissustaan palstalle.
Tämähän on hauskaa!
Jos Anne-Maria vielä käy palstalla, niin älä ota näitä juttuja tosissasi. Joku on tähään kirjoitellut tänne huumorijuttuja.
Tämäkin juttu nauratti minua.
Minä en ole käynyt poimimassa karpaloita, koska niitä on vain vähän. Meilläkin on tyrnimarjapensaita, joista marjat oksineen poimitaan syksyllä ja erotellaan marjat oksista pakkasessa.
nyt jotakin siitä karpalonpoimintareissusta? Oliko Kesitas taas ilkosillaan? Karvainen rinta? Oliko melperillä tennismaila mukana? Vaikka mitä, kaikki tapahtunut ja kuviteltukin on kertomisen arvoista!
Minäpä kerron, kun satuin näkemään tapahtumat melko tarkoin Siionin Vahvan kaupungin kulmatornista:
Kun näin Sofian ja Anne-Marian noukkivan isoja karpaloita suomättäiltä aurinkoisena kevätpäivänä, ajattelin, että kaikkihan on harmonista ja melkein yhtä täydellistä kuin taivaan kodissa. Suolla kyykkivät tytötkin näyttivät enkeleiltä.
Heti kun havaitsin melperin ja Kesitaksen liikkuvan suomaisemissa, puhalsin torveen varoituksen, ja hälytyskomennuskuntaan kuuluvat pari ryhmää olivat oitis täydessä jumalallisessa sotavarustuksessaan kilpineen, miekkoineen ja haarniskoineen muurinportilla valmiina syöksymään suolle pelastamaan tyttöjä epäuskoisten kynsistä.
Nokkelat tytöt olivat kuitenkin vaistonneet vaaran ja lymynneet mustien kuusten katveeseen suosaarekkeeseen. He olivat luulleet karvarintaista Kesitasta harmaakarhuksi, jonka kanssa he kuitenkaan eivät aikoneet tehdä lähempää tuttavuutta, vaikka tiesivätkin, että Jumalan enkelit suojelevat heitä myös suolla sen ohella, että taivaallinen komennuskunta on muurin varjossa valmiina syöksymään heidän avukseen, jos heitä vaara uhkaisi.
Niin kuin jo kerroin, melperi istui suonsaarekkeessa kannonpäässä terottamassa pilkkakirvestään, ja tytötkin kuulivat hiomisen äänet. Melperillä meni terotushommassa aikaa... niin... ja huomasin, että hän välillä nousi seisoalleen ja kohotti nenäksi kutsutun haisteluelimensä yläilmoihin ikään kuin olisi haistanut jotakin. Vaistosiko hän Sofian ja Anne-Marian läsnäolon? Tuskin, sillä tytöt olivat tiiviisti piilossa. Mutta kenties tytöt olivat pitkäksi venyneen lymyämisensä aikana pissanneet tai ulostaneet kuusten alle, joten melperi saattoi hyvinkin haistaa vl-PASKAN, koska hänen haisteluelimensä siinä suhteessa on erityisen kehittynyt.
Ei siinä sitten sen kummempaa. Tytöt karpaloämpäreineen pääsivät turvallisesti kaidalle tielle ja muurin ahtaasta portista takaisin sisälle Pyhään Kaupunkiin, jotenka sen pituinen se tällä kerralla.
on näin mainio tähystyspaikka Siionin Vahvan kaupungin kulmatornissa, kertoisitko, miltä siellä muurien sisäpuolella näyttää ja millaista elo on siellä.
Näetkä , mitä Vilho Juntunen, Juha Kaarivaara ja Ari-Pekka Palola touhuilevat ja tuumailevat? Entä muut pyhät kuten Aimo Hautamäki ja Olavi Voittonen? Ja keitä muita?
Onko teiltä sieltä suora näköyhteys taivaan kotiin? Millaista elo on siellä?
Entä näettekö alakerrokseen, jossa piru grillaa Stalinia ja Hitleriä iankaikkisesta iankaikkiseen ja keitä muita se grillaakaan? Kaunistuttaako teitä semmoinen meininki? Kerro! Kerro!
Yhä hauskemmaksi menee!
Hyvää yötä kaikille!
Hullulla on halvat huvit. Vanhoillislestadiolaisilla ilmaiset.
Tuo varmaankin tarkoittaa sitä, että pähkähulluilla on ilmaiset.
nostaa, koska melperi on muutaman päivän tauon jälkeen palannut mieliaiheeseensa PASKAAN, koska hänellä on PASKAN haistamiseen erikoistunut haisteluelin. Tässä tarinassa pilkkakirvestään suonsaarekkeella terottanut melperi haistoi vl-PASKAN, sillä tytöt olivat pissailleet ja ulostaneet lähimaastoon.
Sitähän se tarkoittaa.
Lienet lukenut palstoilta, että eivät meidän ainoiden oikeiden JUmalalle kelpaavaisten uskovaisten huvit ole suinkaan ilmaisia. Mehän joudumme maksamaan jos kuuntelemme Siionin lauluja YouTubesta. Tässä sinulle näytteeksi yksi laittomasti YouTubee ladattu laulu; seuraa myös ehtoollisenjakoa suviseurateltassa niin voit erlää hetken todeksi JUmalan lasten juhlahetkeä:
https://www.youtube.com/watch?v=2-awB_sfph0
Sielunvihollinen!!
sinä Kalevi kun suosaarekkeessa haistoit nuorten vl-neitosten PASKAN hajun?
taa:
Mistä minä sitten kiihottuisin ellen vl-PASKASTA?
lakin reppanalla jotakin nautintoa olla elämässä. Eihän se hääviä ole istuskella kymment vuotta vuotavien peräpukamien päällä pilkkaamassa Jumalaa.