Varsinainen oirekimppu

Huomenna menossa neurologille. Mahtaakohan hän pitää minua luulosairaana hulluna... itse ainakin olen ihan ymmälläni siitä mitä minulle / minussa tapahtuu.

Oirehistoria:
Lapsena muutaman kerran kohtauksia, joissa "epätodellinen olo", kuin olisin ulkopuolella todellisuudesta. Paikalla mutten läsnä. Ulkoisesti toimin ihan normaalisti, mutta olo oli tosi kummallinen. Ei tilannesidonnaista, saattoi tulla missä vaan. Ei haitannut elämää, ei tutkittu missään, en muista kerroinko edes kenellekään.

Kolme vuotta sitten alkoi toispuoleinen pulsoiva tinnitus, jota jatkunut näihin aikoihin asti.
Tutkittiin korvat, kuvattiin päätä ja kaulaa varjoaineilla ja ilman, mitään poikkeavaa ei löytynyt. Silmänpohjissa havaittiin papillaturvotus, mutta siihen ei puututtu sen kummemmin.
Kolme vuotta sitten alkoivat myös tiuhat näköhäiriöt - näön hetkittäistä pimenemistä, sahalaitoja, väreilyjä näkökentän reunoilla, etenkin alalaidassa. Ne ovat tässä matkan varrella vähän muuttuneet, voimistuneet ehkä, painottuen sen oireilevan korvan puolelle. Päänsärky enemmän tai vähemmän säännöllinen seuralainen, aaltoillen lähes huomaamattomasta lähes sietämättömään.
Migreeniä ja jännitysniskaa on ollut teinistä asti, jotenkin oletin että kaikki nuo oireet menee niiden piikkiin kun ei perusteellisissa kuvaamisissa mitään löytynyt.

Hiljattain lääkärissä todettu taas silmänpohjissa papillaturvotus, siitä lähete neurologin kautta silmälääkärille. Jatkotutkimuksiin nyt menossa yliopistosairaalan neurologiselle.

Lopullinen niitti, mikä saa epäilemään että olen sekoamassa, on tämä. Nyt viime viikkoina muutaman kerran outo kohtaus, ihan tyhjästä, yleensä aamuyöllä, jossa jonkilainen paniikin, epätodellisen olon, sydämentykytyksen ja makuaistin häiriöiden (kemikaalimainen maku suussa) sekamelska. Vähän kuin se olo, mikä on muutamaa sekuntia ennenkuin oksennus tulee, mutta kokonaisvaltaisemmin ja voimakkaammin. Ja oksennusta tähän ei liity. Tuolloin aina alkuun kohtauksen voimistuessa sinkoilen levottomana pitkin kämppää, mutta kohtaus menee muutamassa minuutissa ohi liikkumalla, huuhtomalla kasvot kylmällä vedellä ja purskuttelemalla kylmää vettä suussa, hengittelemällä syvään, käymällä parvekkeella kylmässä ilmassa, ravistelemalla jäseniä. Eli yhdistämällä jotakin aistiärsykettä (kylmyys, voimakkaat liikkeet) joka "katkaisee" oireet ja rauhoittumalla syvään hengittäen. Yksi kohtaus tuli aamulla kun istuin kaikessa rauhassa sohvalla kahvimukin ja aamun uutisotsikoiden seurassa, muut ovat alkaneet yöllä. Mitään painajaista ei tähän liity.
Olen perusterve, normaalipainoinen, perheellinen, "täyspäinen", normaalisti työni hoitava ja kaikin puolin tavallinen ihminen. Olenko tulossa hulluksi vai onko hermostoni menossa tilttiin?
5671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pelkkä ulkopuolisuuden tunne voisi viitata mielialaoireisiin. Muut oireet yhdessä enemmän johonkin epileptistyyppiseen oireiluun. Ehkäpä sinulla on aivoissa kysta, jonka kanssa olet pärjäillyt näihin päiviin asti? Tai muu rakenteellinen poikkeavuus. Kasvain tuskin on todennäköinen, tai sitten se on hyvin hidaskasvuinen. Joka tapauksessa lääkärikäynti vaikuttaa perustellulta. Kirjoita, kuinka kävi. Veikkaan, että aivosi kuvataan läpikotaisin. Ehkä otetaan myös aivosähkökäyrä.

Yritin löytää erään kirjan, jonka kerran aiheesta luin. Todennäköisesti se on: Nerokas nolla, Anja Korhonen, 1998. Siinä nainen pärjäsi tosi pitkään synnynnäisen aivovamman kanssa, muistaakseni se oli aivokysta.

Äänestä
  • Oireet viittaavat amalgaamipaikoista johtuvaan elohopeamyrkytykseen.

    Mutter J1. Is dental amalgam safe for humans? The opinion of the scientific committee of the European Commission. J Occup Med Toxicol. 2011 Jan 13;6(1):2. doi: 10.1186/1745-6673-6-2.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21232090

    http://www.holisticmed.com/dental/amalgam/

    http://www.mercurysafedentists.com/

    Kannattaa huomioida, että olet voinut altistua kohdussa elohopealle, jos äitisi suussa on ollut amalgaamipaikkoja.

    Etelä-Kalifornian yliopiston professori David Effleston sanoo, että amalgaamipaikoista irtoava elohopea kerääntyy aivoihin ja elimistöön. Hän kertoo myös, että se pysyy kallon sisällä 40 vuotta. Videolla amalgaamipaikoista puhuu myös tohtori Boyd Haley. Professori Gustav Drasghn tutki kuolleita vauvoja ja sikiöitä ja havaitsi, että elohopea kulkeutuu istukan kautta sikiöiden aivoihin. Elohopeaa löydettiin niiden sikiöiden aivoista, joiden äideillä oli ollut amalgaamipaikkoja suussaan raskauden aikana tai ennen raskautta:
    https://www.youtube.com/watch?v=WeanAuZK_DY

    Oireet voivat johtua myös rokotteista. Erityisesti papillaturvotus voi viitata rokotteiden aiheuttamiin iskeemisiin vaurioihin tai rokotteiden myrkkyjen kerääntymisestä aivoihin.

    Äänestä

  • Kuvattu on perusteellisesti kolme vuotta sitten kun oireet alkoivat. Mitään ei löytynyt.

    Äänestä

Oletko ollut missään onnettomuudessa, esim. peräänajokolarissa tai muussa, missä niskan on päässyt retkahtamaan?

Äänestä

Tuo ammuyöstä herääminen makusekamelska paniikki ahdistus kuulostaa ihan mun refluksi oireilta. Ainut että mulla korventaa yöllä välillä niin rintaa että olen luullut et henki lähtee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


WTF_36 kirjoitti:

Huomenna menossa neurologille. Mahtaakohan hän pitää minua luulosairaana hulluna... itse ainakin olen ihan ymmälläni siitä mitä minulle / minussa tapahtuu.

Oirehistoria:
Lapsena muutaman kerran kohtauksia, joissa "epätodellinen olo", kuin olisin ulkopuolella todellisuudesta. Paikalla mutten läsnä. Ulkoisesti toimin ihan normaalisti, mutta olo oli tosi kummallinen. Ei tilannesidonnaista, saattoi tulla missä vaan. Ei haitannut elämää, ei tutkittu missään, en muista kerroinko edes kenellekään.

Kolme vuotta sitten alkoi toispuoleinen pulsoiva tinnitus, jota jatkunut näihin aikoihin asti.
Tutkittiin korvat, kuvattiin päätä ja kaulaa varjoaineilla ja ilman, mitään poikkeavaa ei löytynyt. Silmänpohjissa havaittiin papillaturvotus, mutta siihen ei puututtu sen kummemmin.
Kolme vuotta sitten alkoivat myös tiuhat näköhäiriöt - näön hetkittäistä pimenemistä, sahalaitoja, väreilyjä näkökentän reunoilla, etenkin alalaidassa. Ne ovat tässä matkan varrella vähän muuttuneet, voimistuneet ehkä, painottuen sen oireilevan korvan puolelle. Päänsärky enemmän tai vähemmän säännöllinen seuralainen, aaltoillen lähes huomaamattomasta lähes sietämättömään.
Migreeniä ja jännitysniskaa on ollut teinistä asti, jotenkin oletin että kaikki nuo oireet menee niiden piikkiin kun ei perusteellisissa kuvaamisissa mitään löytynyt.

Hiljattain lääkärissä todettu taas silmänpohjissa papillaturvotus, siitä lähete neurologin kautta silmälääkärille. Jatkotutkimuksiin nyt menossa yliopistosairaalan neurologiselle.

Lopullinen niitti, mikä saa epäilemään että olen sekoamassa, on tämä. Nyt viime viikkoina muutaman kerran outo kohtaus, ihan tyhjästä, yleensä aamuyöllä, jossa jonkilainen paniikin, epätodellisen olon, sydämentykytyksen ja makuaistin häiriöiden (kemikaalimainen maku suussa) sekamelska. Vähän kuin se olo, mikä on muutamaa sekuntia ennenkuin oksennus tulee, mutta kokonaisvaltaisemmin ja voimakkaammin. Ja oksennusta tähän ei liity. Tuolloin aina alkuun kohtauksen voimistuessa sinkoilen levottomana pitkin kämppää, mutta kohtaus menee muutamassa minuutissa ohi liikkumalla, huuhtomalla kasvot kylmällä vedellä ja purskuttelemalla kylmää vettä suussa, hengittelemällä syvään, käymällä parvekkeella kylmässä ilmassa, ravistelemalla jäseniä. Eli yhdistämällä jotakin aistiärsykettä (kylmyys, voimakkaat liikkeet) joka "katkaisee" oireet ja rauhoittumalla syvään hengittäen. Yksi kohtaus tuli aamulla kun istuin kaikessa rauhassa sohvalla kahvimukin ja aamun uutisotsikoiden seurassa, muut ovat alkaneet yöllä. Mitään painajaista ei tähän liity.
Olen perusterve, normaalipainoinen, perheellinen, "täyspäinen", normaalisti työni hoitava ja kaikin puolin tavallinen ihminen. Olenko tulossa hulluksi vai onko hermostoni menossa tilttiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu