Silmäsinuo

Meidän tarinamme ei ole vielä edes alkanut ja en tiedä voiko se koskaan alkaakkaan tunteita minulla sinua kohtaan on.
Miksi tämä on niin vaikeeta. Pitäisi minun ymmärtää että kun olet oikeassa elämässä sanonut että meistä ei tule paria niin silti on toivo välillä. Tyhmä minä.
Rakkauden tunteita on sinua kohtaan.
4481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ssilloin kun kerroin sinulle kaiken, siinä tilanteessa tuli tunne, ettet koskaan välittänytkään. Vaikka toisen käytöksestä paistaisi kuinka välittäminen ja rakkaus, sitä kaipaa sanoja tueksi. Ettei kuvitellut kaikkea. Sinä et sanonut mitään. Vaikka totesin tilanteemme vaikeaksi, ei se ole mahdoton. Yritin herätellä sinua huomaamaan, miten paljon olen sinua ajatellut.

Äänestä
  • Tuntuu tutulta, kerran mies kertoi ajatuksistaan ja tulevaisuuden haaveistaan, en vastannut hänelle, koska ajattelin miten kukaan voi ajatella tulevaisuuttaan ihmisen kanssa jota ei tunne.Vaikka itse olin elänyt ajatuksissani/haaveissani koko yhteisen elämämme läpi jo monta kertaa, vaikeuksineen kaikkineen.Ihminen josta haaveillut, sanoo ääneen asiat, eihän sellaista tapahdu kuin saduissa...

    Äänestä

  • OlE rohkea, laita joku elonmerkki irl..

    Äänestä

Aloitus oli naiselta miehelle nämä pitkät ja raastavat vuodet aikaa on mennyt hukkaan meidän yhteisestä aloittamattomasta elämästä mutta eihän menneelle ajalle mitään enää mahda.
Sinä sydämmeni asukkini. Sen viimeisimmän toivon että olisit enemmän kuin ystävänä kiinnostunut niin veit sillä sanoit ettet tarkoittanut minua kysymykselläsi, höpinä taisi mennä vähän sekavaksi.
Mun toiveena olisi että jos tämä meidän asia joskus edistyy niin etenisi hitaasti koska haluaisin tutustua suhun ystävänä paremmin sitä vähän pelkään että kyllästyisit muhun äkkiä koska en ole mikään järjen jättiläinen.
Olen pahoillani jos olen sua näiden vuosien aikana loukannut.
Nytkin sua ajattelen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salaperäiset kirjoitti:

Meidän tarinamme ei ole vielä edes alkanut ja en tiedä voiko se koskaan alkaakkaan tunteita minulla sinua kohtaan on.
Miksi tämä on niin vaikeeta. Pitäisi minun ymmärtää että kun olet oikeassa elämässä sanonut että meistä ei tule paria niin silti on toivo välillä. Tyhmä minä.
Rakkauden tunteita on sinua kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu