Pakkomielteenä on vain ja ainoastaan ruoka. Ravaan jääkaapilla monta kertaa päivässä ja mietin tarkoin mitä voin laittaa suuhuni ja mitä en. Sitten kun päätän, että tuon minä syön niin katson aina paljon rasvaa siinä on ja muutenkin että onko se terveellistä. Hyvin usein sitten muutankin mieleni.
Vieraillessani ystävän luona kieltäydyn kaikista herkuista. Hän pitää minua epäkohteliaana tämän takia.
Palvon ruokaa ja pidän sitä kauniina.
Rakastan suklaata, karkkeja, sipsejä yms. mutta heti kun laitan sitä suuhuni, menen sylkäisemään sen vessanpönttöön. Tämä tapa on minulla ollut jo vuosia. Kukaan ei ole ihmetellyt, miksi ravaan WC:ssä niin usein.
Onko minulla syömishäiriö? Olen 172/54
Vieraillessani ystävän luona kieltäydyn kaikista herkuista. Hän pitää minua epäkohteliaana tämän takia.
Palvon ruokaa ja pidän sitä kauniina.
Rakastan suklaata, karkkeja, sipsejä yms. mutta heti kun laitan sitä suuhuni, menen sylkäisemään sen vessanpönttöön. Tämä tapa on minulla ollut jo vuosia. Kukaan ei ole ihmetellyt, miksi ravaan WC:ssä niin usein.
Onko minulla syömishäiriö? Olen 172/54
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä olen nyt 160/57 ja täysin tyytyväinen kroppaani...monen vuoden syömishäiriöhelvetin jälkeen. "paihimmillani" painoin 60 kiloa ja "parhaimmillana" 34 kiloa. Sä oot mun mielestä noilla mitoilla hoikka. Et nyt välttämättä liian laiha mut tosi hoikka. ja mitä niillä kiloilla sun tapauksessa väliä... Mut toi suhtautuminen ruokaan on sairasta. Mä käyttäydyin pitkään ihan samalla tavalla. Viha-rakkaus suhde ruokaan...piiri pieni pyörii... Mun mielestä toi on syömishäiriö ja sille pitäis tehdä jotain. Nopeasti! Tiedätkö mistä toi käyttäytyminen johtuu? Jos tiedät, mieti miksi ja yritä selvittää se jokin mikä ton takana on. jos et itse pysty, hae apua. Avun hakeminen ei oo heikkoutta, vaan viisautta.
...että vastasit tähän viestiin huokaus-83, meinasin menettää jo ihan toivoni. Epäilyni sai nyt siis vahvistuksen. En ole ihan varma mistä tällainen tapani johtuu, luultavasti masennuksesta ja turhautumisesta. Haen apua, jos uskallan..
...että pääsit syömishäiriön kahleista. Nostan hattua sinulle!
...se, että kukaan ei sua auta jos et itse. Niin julmaa kun se onki, ei ketään kiinnosta. Ainakin musta tuntuu siltä. Pitää olla tosi sairas ennen kun yhteiskunta tulee vastaan. Varsinkin kun syömishäiriöiset ei useinkaan myönnä olevansa sairaita tai ne ei halua apua, vaikka sitä tarvitsisivatkin. Sellaset on helppo siivota maton alle. Mä syön masennukseeni, edelleen, mut se ei enää hallitse mun koko elämääni enkä ota siitä stressiä kun se kerran menee ohi. Mä perustin oman arvioni siitä et sulla tosiaan on syömishäiriö ihan siihen, että ruuasta tulisi voida nauttia hyvällä omalla tunnolla. Pitäis ajatella että sä syöt elääksesi, et siksi että palvoisit ruokaa ja ajattelisit sitä joka hetki... Hae ihmeessä apua jooko...!!! Se on SUN elämäsi ja niitä on annettu sulle vaan yksi ja se yksi on liian arvokas tuhlattavaksi kaloreiden ja ruuan kanssa pelleilemisen kanssa. Pidä siitä kiinni! Miksi sua masentaa? Miksi sä olet turhautunut? Niille nuppinikkareille maksetaan siitä että ne tonkii ihmisten mieliä ja etsii vastauksia. Älä luovuta, yritä pitää kiinni sellasista tavallisista asioista...koulusta/työstä, kavereista, liikunnasta...ne pitää sut elämän reunassa kiinni. Kyllä selviät kun mäkin kerran selvisin!