Richardin avoin kirje Suomi24-palstalle

(Suomennettu by Jasmin)

Olen saanut tietooni että tällä palstalla puhutaan pahaa minusta ja Jasminesta sekä meidän yhteisestä hedelmästä joka on makeampi kuin tuore mango eli rakkaudesta. En ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin voimakkaasti. En aiemmin uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä mutta nyt uskon. Kun näin Jassun tulevan lentokoneen vessasta upeat tummat hiukset heilahdellen, olin myyty. Hänen älykäs katseensa, upea hymynsä ja loistavat valkoinen hammasrivistönsä sai jalkani notkahtamaan. Kohtalon ivaa oli että istuimme vierekkäin. Me kaksi. Jasmin on kotiutunut Australiaan paremmin kuin uskoinkaan. Jasmin on täällä kuin kotonaan ja oppinut nopeasti kaikki ne asiat joista pidän. Hiukan keksiä, juustoa ja viiniä sekä Jasmin. Enkä tarkoita pelkästään seksiä vaan paljon muutakin vaikka seksimme onkin upeaa. En ole koskaan aiemmin ymmärtänyt seksin merkitystä, ennenkuin harrastin sitä ensimmäisen kerran Jasminin kanssa, joka tapahtui Oulussa. Seksi on yhteenkuuluvuutta ja me kuulumme Jasminin kanssa yhteen. Tulen myös hyvin toimeen Jasminin äidin kanssa. Olen myös keskustellut Jasminin entisen miehen kanssa, joka on teknisesti vielä nykyinen mies. Dennis ymmärtää tunteemme ja hänkin on siirtynyt jo eteenpäin ja löytänyt uuden rakkauden. Pidän Jasminista ja suomalaisuudesta. Uskon että Suomesta tulee vielä toinen kotimaamme, mutta pidämme molemmat enemmän Australiasta, jossa ilma on miellyttävämpi ja ihmiset ystävällisempiä. Hedelmät ovat raikkaampia. Taivas on sinisempi ja meri turkoosimpi. Australia on meidän molempien henkinen koti. Olemme ikuisesti kiitollisia Finnairille, mutta silti Quantas vie voiton mitä palveluun tulee.

Olen alkanut harjoitella jonkin verran Suomea. Suosikkikappaleeni on Markku Aron Kaksi Rakkainta, jonka sanat Jasmin on minulle suomentanut. Ne sopivat minuun ja Jasminiin.

Yours,
Richard

#kunhansanon #muntyyliin #meidänelämä (hashtagit by jasmin, teksti käännetty 100% sellaisenaan Richardin kirjoituksesta by jasmin)
442128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Hahahah :D

Ihanasti oli lauseenvastikkeet suurelta osin päin mäntyä, ihan Jassun tyyliin #

Äänestä

Jos tuon sepustuksen on oikeesti ideoinut Riku, niin se on todella paljon tyhmempi mitä luulin. Täys pahvi ja lapsellinen kuuskymppiseksi äijäksi, hyi helwata!
Epäilen suuresti että on provo tai Jassu 5v.n käsialaa.

Äänestä
  • joo ei miehet tuollain liruttele, tyyli on tutun tuntuinen...

    Äänestä

Kusista paskaa saatana!

Terv.
Hekla

Äänestä

Trollipeikkohan se siinä, ei oo aussi eikä jassu. Mut tollasta liirumlaarumiahan se jassu toivois rikun tuntevan ja ajattelevan. Hiljaseks kyllä vetää jos jassu olis rikun suurin rakkaus, jota se on odottanut koko aikuiselämänsä. Huoh. Mutta käykööt vaan yhdessä uhmakkaina tuulimyllyjä vastaan taistoon ainutlaatuisen rakkautensa puolesta. Huoh. Jassun päässä vaan tuntuu fiiraavan, ei oo aikuisella naisella muuta kuin oma naama, lukemattomia rakkauksia ja nuolin, puukoin ja tikarein raastettuja sydämiä.

Äänestä
  • ...eikä ikinä tule muuta olemaankaan noin laiskalla, lapsellisella tyypillä. Jassu on naurettavuuden huippu tyhmine tekoineen ja ajatuksineen. Lapsi se on.

    Äänestä

  • jättikersa kirjoitti:

    ...eikä ikinä tule muuta olemaankaan noin laiskalla, lapsellisella tyypillä. Jassu on naurettavuuden huippu tyhmine tekoineen ja ajatuksineen. Lapsi se on.

    Eipä nämä kommentitkaan eroa lapsentasoisten jutuista.

    Äänestä

  • keskenkasvuiset kirjoitti:

    Eipä nämä kommentitkaan eroa lapsentasoisten jutuista.

    Eivät varsinkaan sinun loputtomat ja lapselliset jänkätyksesi. Samaa alinta tasoa olet idolisi kanssa.

    Äänestä

  • ding.dong kirjoitti:

    Eivät varsinkaan sinun loputtomat ja lapselliset jänkätyksesi. Samaa alinta tasoa olet idolisi kanssa.

    Ei mulla ole idoleita. Seurailen teidän tyhjäpäiden kirjoituksia.

    Äänestä

  • keskenkasvuiset kirjoitti:

    Ei mulla ole idoleita. Seurailen teidän tyhjäpäiden kirjoituksia.

    Eipä ole kovin imartelevaa itsesi kannalta.
    Vaivauduit kuitenkin vastaamaan. Olet osa tätä tyhjäpäiden palstaa, siis yksi monista.
    Hähä! :D

    Äänestä

  • tyhjät-tynnyrit kirjoitti:

    Eipä ole kovin imartelevaa itsesi kannalta.
    Vaivauduit kuitenkin vastaamaan. Olet osa tätä tyhjäpäiden palstaa, siis yksi monista.
    Hähä! :D

    Ei mua tarvi imarrella. En yritä loistaa millään lailla. Kyselen teiltä tyhjäpäiltä vastauksia väitteisiinne. Turhaan mulle kiukuttelet.

    Äänestä

  • keskenkasvuiset kirjoitti:

    Ei mulla ole idoleita. Seurailen teidän tyhjäpäiden kirjoituksia.

    Jaa,näistä kirjoituksistako viisastut,tyhjäpäiden kirjoituksista,ja oliko
    muita harrastuksia,jos ei ,sulla tylsää on.

    Äänestä

  • voisentään kirjoitti:

    Jaa,näistä kirjoituksistako viisastut,tyhjäpäiden kirjoituksista,ja oliko
    muita harrastuksia,jos ei ,sulla tylsää on.

    Ai sä uskot mun lukevan niitä viisastuakseni. Päin vastoin ihmettelen näiden kirjoitusten tyhjäpäisyyttä.

    Äänestä

  • älämullekiukuttele kirjoitti:

    Ai sä uskot mun lukevan niitä viisastuakseni. Päin vastoin ihmettelen näiden kirjoitusten tyhjäpäisyyttä.

    Kunhan nyt sitten ihmettelet. Toivottavasti siitä on iloa.

    Äänestä

  • yksimonesta kirjoitti:

    Ei mua tarvi imarrella. En yritä loistaa millään lailla. Kyselen teiltä tyhjäpäiltä vastauksia väitteisiinne. Turhaan mulle kiukuttelet.

    Mikäli hillut palstalla kuittailemassa, olet osa tätä hullujenhuonetta, siis olet tyhjäpää itsekkin! MOT

    Äänestä

  • älämullekiukuttele kirjoitti:

    Ai sä uskot mun lukevan niitä viisastuakseni. Päin vastoin ihmettelen näiden kirjoitusten tyhjäpäisyyttä.

    Paas pistäen työhakemusta menemään,jotta viisastuisit muullakin saralla,
    mä oon jo pistäny,ja pysytäänmpäs ihan aiheessa.

    Äänestä

  • IhmeittenAika kirjoitti:

    Kunhan nyt sitten ihmettelet. Toivottavasti siitä on iloa.

    Niin ja onhan se eräänlaista aivotoiminnan terapeuttista
    työskentelyä.

    Äänestä

Miksi muuten Riku tuli silloin 1.12. lennolla suomeen ja vietti kaiketi viikon Oulussa hotellissa josta jatkoi Jassun kanssa Saksaan. Onko Rikulla mitään työkeissiä Suomeen koskaan ollutkaan, vai tuliko vain mutka matkaan Mäntylän takia. Samoin kiinnostaa millä rakastavaiset tekevät retkensä Ausseissa, onko Rikulla millainen dollarihymy persiinsä alla vaiko paikallisella "onnibussilla" matkat taittuvat. Jassu on jo täpinöissään viikonlopun matkasta.

Äänestä
  • On varmaan vain käynyt demoilemassa Synchron softaa yliopistolla. Samaa, mitä se toiminta on lähinnä Ausseissakin ollut. Edustuksen saamiseen yleensä kuuluu tuollainen promoaminen. Saksan firmakin lienee perustettu tätä varten. Vitsiltähän tuo Rikun puulaaki on näyttänyt verrattuna esim. saman softan tanskalaiseen edustajaan.

    Firma on kyllä ollut selvityskunnossa jo tuolloin. Ei siis ihme, ettei tästä reissusta kuultu enempää koskaan - tutun mäntylokkimaista

    "I will be heading back to Germany and Finland in January to demonstrate the benefits of Synchro 4D to our European clients and partners".

    Äänestä

  • On ,on rakkauden hehkutusta,missä näyttö,kuvat ynnä muut,
    halikuvia tänne matami,muuten ei uskota.
    Iso vauva hoi,kasva aikuiseks,woohooo!!!!!!
    Tai,aina voi väistyä takavasemmalle,ja keräillä yrttejä takapihalta
    ja olla näkymättömissä,ei susta paljoa kehuja täällä oo,
    älä tule isovauva tänne.

    Äänestä

  • voisentään kirjoitti:

    On ,on rakkauden hehkutusta,missä näyttö,kuvat ynnä muut,
    halikuvia tänne matami,muuten ei uskota.
    Iso vauva hoi,kasva aikuiseks,woohooo!!!!!!
    Tai,aina voi väistyä takavasemmalle,ja keräillä yrttejä takapihalta
    ja olla näkymättömissä,ei susta paljoa kehuja täällä oo,
    älä tule isovauva tänne.

    Minkä ikäinen mahdat olla? Kommenttisi ovat niin päättömiä.

    Äänestä

  • päätäpakottaa kirjoitti:

    Minkä ikäinen mahdat olla? Kommenttisi ovat niin päättömiä.

    Onko pakko lukea jos päätä pakottaa,tsa.

    Äänestä

  • Harvoin näkee noin vanhan näköistä alle viiskymppistä! Ei päivääkään alle kuuskymppisen näköinen!

    Itse olen 44-vuotias, ja minulta kysytään alkossa paperit. Samaa sukupuolta olevat harrastuskaverit luulivat minun olevan 25-27-vuotias.

    Edustan siis toista ääripäätä...mutta jotenkin en vain kykene tajuamaan, että tuo Riku on vasta 47-vuotias...on meitä kyllä moneen junaan....

    Äänestä

  • nahistunut.riku kirjoitti:

    Harvoin näkee noin vanhan näköistä alle viiskymppistä! Ei päivääkään alle kuuskymppisen näköinen!

    Itse olen 44-vuotias, ja minulta kysytään alkossa paperit. Samaa sukupuolta olevat harrastuskaverit luulivat minun olevan 25-27-vuotias.

    Edustan siis toista ääripäätä...mutta jotenkin en vain kykene tajuamaan, että tuo Riku on vasta 47-vuotias...on meitä kyllä moneen junaan....

    Isäni on 47v ja on kyllä Rikuun verrattuna tosi hyvin säilynyt, ulkoilu ja urheilu varmaan auttanut geenien ohella. Riku on melkoisen kuluneen näköinen heppu.

    Äänestä

  • Äijä on melko kypsyneen näköinen

    Äänestä

Jasso yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on, hymyilee niin että laminaatit loistaa. Riku on niin väsähtäneen ja tympääntyneen oloinen, että sääliks käy. Raskas työviikko takana , mutta nuorikkoa pitää ulkoilluttaa ja viedä ulos lounaalle. Mitähän tuolla autiolla hiekkarannalla oli tarjolla. Meren eläviä kenties.

Äänestä

Eipä noiden yhdessäkään yhteiskuvassa paista mikään onni ja ihanuus eikä varsinkaan elämän suurin rakkaus, aussi on lähinnä tosi väsyneen näköinen ja oloinen, makais varmasti mieluummin tonkin kuvan ottamisen hetkellä antiikkisohvallaan kaljapullo kädessä tv:tä katsellen.

Busseltonin turistirysään siis tehtiin yllätysmatka. No, onhan sieltä lyhyt matka viinialueelle. Suoraan tuottajalta saa halvemmalla, Riku on tarkka miäs.

Äänestä

Busseltoniin siis ihan oikeesti mentiin, kuvia on ihan kiitettävästi. Joku konsertti jossain tais sen sijaan tyssätä lähikapakan veskiin.

Äänestä
  • Jospa se "konsertti" olikin nimenomaan lähikapakan trubadurix? Tai jopa duo? Hieman tähän tyyliin:

    https://www.youtube.com/watch?v=4iMynjhF7vI

    Jotenkin sopisi kuvioon. Jos nimittäin olisi ollut oikea konsertti ja joku oikeasti kuuluisa esiintyjä/orkesteri, niin Jassuhan olis hehkuttanut sitä etu- ja jälkikäteen.

    Eipä se vessakaan miltään konserttihallin vessalta näyttänyt. Näytti ennemminkin pienehkön kapakan toiletilta.

    Äänestä

  • ahahahahhahhh kirjoitti:

    Jospa se "konsertti" olikin nimenomaan lähikapakan trubadurix? Tai jopa duo? Hieman tähän tyyliin:

    https://www.youtube.com/watch?v=4iMynjhF7vI

    Jotenkin sopisi kuvioon. Jos nimittäin olisi ollut oikea konsertti ja joku oikeasti kuuluisa esiintyjä/orkesteri, niin Jassuhan olis hehkuttanut sitä etu- ja jälkikäteen.

    Eipä se vessakaan miltään konserttihallin vessalta näyttänyt. Näytti ennemminkin pienehkön kapakan toiletilta.

    Tai ukon iiiiiiison talon pa*kahuusi,jotenkin vaan tuon matamin
    isottelu on ylitsevuotavaa.Miksei siitä isosta talosta koko talon kuvia,
    mistä mättää,kuvaa kehiin niinku olis jo matami.

    Äänestä

Riksu näyttää kyllä toooosi vitt....neelta tuossa kuvassa, voipas melkein arvata mitä ajattelee- kiitti mulle riitti tämä lusmuneito.
Odottelee jo innolla että saa woohottimen pois nurkistansa lojumasta.

Äänestä

Olen kyllästynyt teihin kateellisiin huonoissa parisuhteissa eläviin juoruakkoihin. Juurikin niin. En voisi olla onnellisempi, kun saan nauttia elämästäni miesystäväni kanssa kaukana kateellisesta Suomesta. En ole oikein koskaan tuntenut Suomea kotimaakseni. Nautin enemmän lämmöstä ja rennoista australialaisista ihmisistä. Rakastan olla kotirouvana täällä, jossa minua myös rakastetaan ja ihaillaan.

Olen kertonut täällä mallin, juontajan, laulajan ja poliitikon urastani kaikille ja he ovat nauttineet saadessaan kuulla julkisuudestani ja suosiostani Suomessa. Vaikka Richard haluaakin minun olevan kotirouva, haluan silti luoda omaa uraakin ja siitä kuulette sitten tuonnempana. Politiikka lähinnä kiinnostaa minua ja koska olen jo kokeillut siipiäni sekä oikealla että vasemmalla, etsin nyt poliittista kotia niiden välimaastosta. Olen käynyt myös paikallisissa mallitoimistoissa esittelemässä 90-luvulla tehtyä mallikansiotani ja he ovat olleet todella kiinnostuneita minusta.

Haluan unohtaa entisen elämäni täysin, koska kaikki exäni ovat olleet täysiä kusipäitä ja en voisi olla onnellisempi tulevasta avioerostani viimeisimmän exäni kanssa, sillä Dennis ei suostunut puhumaan minulle vuoteen Skotlannin tapahtumien jälkeen. Kuka voisi elää puhumattomassa suhteessa?

Tällä viikolla olen tyhjentänyt Richardin vaatekomerosta kaikki hänen ex-haahkansa hänelle ostamat ja valitsemat vaatteet. Menemme ensi viikolla ostamaan hänelle meidän tyyliin sopivammat uudet vaatteet. Aion myös karsia muutamia inhoamiani tyyppejä Richardin elämästä, sillä olen huomannut, ettei Richardilla ole juurikaan ihmistuntemusta ja hän on valinnut ystävikseen vääriä tyyppejä, jotka ovat varoitelleet häntä minusta. Luulen, että te suomalaiset olette kirjoitelleet heille valheita minusta. Onneksi Richardin poika ei juurikaan halua tavata isäänsä enää, joten siinäkin mielessä elämämme on nautinnollisempaa ilman turhia häiriötekijöitä. Vain me kaksi. Miten voinkaan rakastaa toista näin paljon!

Vietän täällä päiväni nauttien auringosta ja ostoksilla käynneistä. Australialaiset miehet näyttävät ihailunsa avoimemmin kuin suomalaiset miehet. nautin jokaisesta ihailevasta katseesta ja kauneuttani ylistävistä kommenteista, joita saan päivittäin kaikkialla. Rakastan pukeutua näyttävästi ja esiintyä huomiota herättävästi ihan tavallisella kauppareissullakin. Otan selfieitä kaikkialla ja monet ovat tulleetkin kysymään olenko joku kuuluisa malli, koska osaan poseerata mun tyyliin toinen käsi lantiolla ja toinen jalka eteen työnnettynä jalkaterä sivulle käännettynä. Opin sen 13-vuotiaana Marjo Sjöroosin mallitallissa ja sen jälkeen en ole muussa asennossa juurikaan seissyt kuvissa.

Muutama sana sinulle, joka kirjoitat täällä joka ketjussa "Kusista paskaa saatana! Terveisin Hekla." Uskon, että sinä olet lähetellyt minulle kikkelikuvia ja voin sanoa, että miesystäväni kikkeli on paljon suurempi kuin sinun pieni pippelisi, josta ei olisi minulle suurtakaan nautintoa. Siinäkin mielessä sovimme Richardin kanssa mitä parhaimmin yhteen. Seksielämämme on täydellistä ja intiimit elimemme sopivat toisilleen täydellisesti, joten pienipippeliset älkööt vaivautuko.

Rakastan elämääni täällä uneliaassa ja rauhallisessa idyllissä, jossa suuri talomme sijaitsee. Olen tutustunut joihinkin naapureihimme, jotka ovat olleet oikein ihastuneita minuun ja siihen toiseenkin. Richardin perhe myös rakastaa minua ja olen ystävystynyt hänen sisarensa kanssa ja vietämmekin paljon aikaa yhdessä Richardin ollessa töissä. Perhe on erittäin onnellinen siitä, että Richard on saanut elämäänsä juuri minut. Jonkin verran joudun heitä kouluttamaan mieleisekseni, mutta siitä sitten enemmän tuonnempana.

Oikein hyvää sunnuntaita teille kaikille"

xxx

Äänestä
  • XD

    Äänestä

  • Heh heh kuin jassukakaran sepustus! woopwoop.

    Äänestä

  • Mun tyyliin/niin mua. Juurikin parhautta! Pus!

    Äänestä

  • pilkkahilkka kirjoitti:

    Heh heh kuin jassukakaran sepustus! woopwoop.

    Idiootin epätoivoista kirjoitusta.
    Vaan Suomipa ei halunnut matamia mallintöihin,outoa.
    On varmaan vaatinu kovaakin harjoittelua asettaa käsilantiolle,
    sekä varpaat vinksottaen sivulle.Siinäpä sitä työn opiskelua,
    voi parkaa.

    Äänestä

  • Huisii... ihan parhautta jatka samaan tyyliin. ( nauraa kippurassa ) :DDD

    Äänestä

Silloin kuin Jasmin oli vielä Denniksen kanssa yhdessä, hän kirjoitti siitä kuinka haluaisi asua Rhodoksen lämmössä mutta Denu ei. Aika laskelmoivalta tuo Richardin pokaus vaikuttaa kyllä- ja oli odotettavissa. Naimissa oleva akka lirkuttelee toiselle varatulle koko lentomatkan ajan, tutustutaan perusteellisesti ja lennon päätyttyä muistetaan vain etunimet sekä asuinmaat. Jasminin instakuvista huokuu, että laastarisuhde on kuihtumaan päin. Sitä tukee Jazun kova itsensä "rakastanrakastanrakastan"- psyykkaus. On se Australia ja elättäjä sen verran iso juttu. Hekla- mummo tsemppaa että akka lentäisi jo pesästä. Jasu on yksinkertainen ja puhuu itsensä jatkuvasti pussiin. Totuus sattuu, eiköstä vaan ja oot muuten niin wanha ysärijulkkis.

Äänestä

Herranjumala tämä palstan spämmäri on oikeasti mielisairas. Toivottavasti ei koskaan tule kadulla vastaan, on varmasti surkea ja pelottava näky.

Äänestä

Jasputin on rakastunut maahan,ei mieheen.Jasputin jaksaa näytellä ja esittää rakastunutta tarpeeksi kauan saadakseen haluamansa.Rakkaita ovat kaikki Rikuun liittyvä,kissaa myöten.Tyypit ym.Minkä näyttelijän maailma on menettänytkään.Oskarin arvoista.

Äänestä
  • Kuka on tämä Oskari josta puhut?

    Äänestä

Jassu nai jopa vanhan ja lihavan, hampaattoman sairaseläkeläisen päästäkseen pois Oulun ullakolta. Valehteli rakastavansa tätä papsua yli kaiken, kehui suudelleensa tarpeeksi sammakoita löytääkseen tämän englantilaisprinssin ja ylisti pappan kotirouvana oloa Borootissa. Kaikki oli niin ihanaa ja Jassu se vaan rakasti ja rakasti. Samanlaista valheellista elämää se elää tän aussinkin kanssa, ihanaa maata vaan auringossa eikä Riku jäkätä juomisesta ja kun saa juoda tarpeeksi niin ei vaadi koko aikaa jonnekin all-incl.matkalle, ei edes bussiretkelle lähiseudulle. Kuka muka kadehtis ton miesten patjana elävän juopon elämää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jasminofficial kirjoitti:

(Suomennettu by Jasmin)

Olen saanut tietooni että tällä palstalla puhutaan pahaa minusta ja Jasminesta sekä meidän yhteisestä hedelmästä joka on makeampi kuin tuore mango eli rakkaudesta. En ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin voimakkaasti. En aiemmin uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä mutta nyt uskon. Kun näin Jassun tulevan lentokoneen vessasta upeat tummat hiukset heilahdellen, olin myyty. Hänen älykäs katseensa, upea hymynsä ja loistavat valkoinen hammasrivistönsä sai jalkani notkahtamaan. Kohtalon ivaa oli että istuimme vierekkäin. Me kaksi. Jasmin on kotiutunut Australiaan paremmin kuin uskoinkaan. Jasmin on täällä kuin kotonaan ja oppinut nopeasti kaikki ne asiat joista pidän. Hiukan keksiä, juustoa ja viiniä sekä Jasmin. Enkä tarkoita pelkästään seksiä vaan paljon muutakin vaikka seksimme onkin upeaa. En ole koskaan aiemmin ymmärtänyt seksin merkitystä, ennenkuin harrastin sitä ensimmäisen kerran Jasminin kanssa, joka tapahtui Oulussa. Seksi on yhteenkuuluvuutta ja me kuulumme Jasminin kanssa yhteen. Tulen myös hyvin toimeen Jasminin äidin kanssa. Olen myös keskustellut Jasminin entisen miehen kanssa, joka on teknisesti vielä nykyinen mies. Dennis ymmärtää tunteemme ja hänkin on siirtynyt jo eteenpäin ja löytänyt uuden rakkauden. Pidän Jasminista ja suomalaisuudesta. Uskon että Suomesta tulee vielä toinen kotimaamme, mutta pidämme molemmat enemmän Australiasta, jossa ilma on miellyttävämpi ja ihmiset ystävällisempiä. Hedelmät ovat raikkaampia. Taivas on sinisempi ja meri turkoosimpi. Australia on meidän molempien henkinen koti. Olemme ikuisesti kiitollisia Finnairille, mutta silti Quantas vie voiton mitä palveluun tulee.

Olen alkanut harjoitella jonkin verran Suomea. Suosikkikappaleeni on Markku Aron Kaksi Rakkainta, jonka sanat Jasmin on minulle suomentanut. Ne sopivat minuun ja Jasminiin.

Yours,
Richard

#kunhansanon #muntyyliin #meidänelämä (hashtagit by jasmin, teksti käännetty 100% sellaisenaan Richardin kirjoituksesta by jasmin)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu