Olen kirkon jäsen. Ollut vuosikymmeniä.
Miksi seurakunta järjestää toimintaa/auttaa muita kuin kirkkoon kuuluvia.
Miksi kristillinen seurakunta järjestää toimintaa islam-uskoisille?, uskonlahkoille, ateisteille.
Mitä ihmettä on tapahtunut: rahoja sijoitettu jonnekin osakesalkkuihin, remontteja tehty sinne tänne-mitä kaikkia kiinteistöjä srk omistaakaan? Metsola-vanhusten -talot ovat tuottaneet tappiota, vaikka täynnä ovat koko ajan. Sinnekin pitäisi ottaa ensisijaisesti seurakunnan jäseniä asumaan. Tarvitsijat joutuvat odottamaan. Minne tuotot ovat kadonneet-onko huonosti hoidettu.
Salakuuntelua! Tämän päivän Suomessa.
Vainajien "omaisuutta" on myyty! Onko omaisilta kysytty lupa. Joillain on voinut olla esim. vihkisormus. Jääkö ne sulamatta kokonaisiksi.
Pimeetä touhuu-itse en silti aio erota kirkosta missään nimessä.
Toivon oikeudenmukaisuutta ja sitä että kaikki kirkossa käyvät liittyvät myös kirkollisveron maksajiksi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jumala tulee rankaisemaan sinua ankarammin, kuin kukaan, koskaan. Olet lähtenyt pirun kanssa hippasille. Jeesus heitti kaikki aneen kerääjät ulos, pöytineen päivineen. Kirkko harrastaa syntiä, mitä suuremmassa määrin, on syrjintää, lasten seksuaalista hyväksi käyttöä, oman edun tavoittelua. Jos haluat pelastaa itsesi tuholta, mene heti sivustolle eroakirkosta.fi silloin saat rauhan elämääsi.
Satakunnan Kansa lehdessä kerrotaan seurakunnan työntekijän kavaltamisepäilystä kun oli jotain rottinkikalusteita ja muuta hävinnyt seurakunnan mökiltä. Syytettä ei nostettu. Ei ollut näyttöä. Tämä työntekijä vaatii nyt rikostutkintaa seurakunnan potkut saaneesta kiinteistönhoitajasta. Onpahan soppa. Varsinainen käärmeenpesä taitaa olla tuo Rauman seurakunta.
koska kristityt ovat pääsääntöisesti typeriä...antavat käen munia pesäänsä.arkkipiispa ja Helsingin lepakkopiispa ovat malliesimerkki suuresta sairaasta maailmanparantamisesta.antaisiko muslimit kristityille moskeijansa käyttöön antaisiko turvapaikkoja ja miltä ne turvapaikat olisivat?muslimeilta jotka ovat soluttautuneet ympäri maailman kaikkien idioottien avustuksella.ensin hirtetään sateenkaarilipulla muhamettilaiset tervetulleeksi toivottaneet homot sitten ateistit ja kristityt.jäljelle jää vain islam....sitä toivoo eurooppalaiset idiootit.etenkin viherpunikit ja muut suvakit joita itse pidän vain raitoina kalsongeissa..HERÄTKÄÄ IHMISET!!!
Olin nyt toukokuussa Meriristin saunalla maanantaina. Lauteet olivat täynnä. Ikäväkseni miesten lauteilta kuului sanoja v..ttu ja s..tana. Minusta eivät kuulu saunaan aurinkoisena päivänä kristillisellä saunalla ja naisten läsnäollessa.
Rannalla oli myös oluen juojia-vaikka kieltotaulussa mainitaan että yksityisalue jossa oleskelu kielletty saunan ollessa varattuna.
Ullatus oli suuri kun löylyyn tuli tummia miehiä kymmenisen (mutta ei yhtään tummaa naista?). He valtasivat rannan ja suihkut. Yhtään heidän nimiään vieraskirjassa nähnyt. Maksoiko joku heidän puolestaan saunamaksun 2,50€? Tasapuolisuuden nimissä kun seurakunnan jäseniltäkin se peritään.
Kuka tilittää nämä käteisrahat-lippaaseen saattaa kertyä isoja summia viikottain. Siellä on ollut jo vuosia kahtena päivänä yhteissaunavuorot ja muutama liikuntaryhmän sauna: 100 kävijää viikossa=250€ viikossa=1 000€ kuukaudessa.
Ja onko seurakunnan tehtävä järjestää saunailtoja muille kuin jäsenilleen? Ja jos Meriristissä haluaa saunoa-hyvä syy liittyä kirkkoon.
Jos saa veikata niin kai nekin rahat on joku käärinyt omiin taskuihinsa. Taitaa olla seurakunnassa tapana. Miksi kuulua moiseen lahkoon?
Ettei vaan tummat miehet olisi ollut Jeesuksen sukulaisia. Käsittääkseni jeesus oli kotoisin tuolta Israelin suunnalta. Siellä päin näkee harvemmin näitä liidun valkoisia suomalaisia.