Ääniherkkyys

En ole koskaan ajatellut sairastavani epilepsiaa, mutta ihmetyttää kun lyhyen ajan sisällä
olen saanut monia hetkellisiä tärinäkohtauksia musiikista ja kovista äänistä. Viimeksi tänään. Tärinä alko välittömästi samaan aikaan kuin yhteislaulukin ja kesti jonkun aikaa, kunnes asettui. Sama tapahtunut myös kovista, yhtäkkisistä äänistä, kuten oven pamahduksista. Tuntuu, kuin pomppaisi kattoon. Nolottaa, kun alkaa mm.pää tärisemään ja jos ihmiset vielä kattoo.

En kestä muutenkaan semmoista, että esim ihmiset "huutavat" korvan juuressa toistensa päälle ja jos meteliä tulee monesta eri suunnasta.

Olen miettinyt, mistä vois johtua ja miettinyt voisko musiikki jotenkin kiihottaa liikaa aivotoimintaa mikä sitten purkautuu noin? Saan myös helposti vapinoita ja tärinöitä.
1375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi olla tietysti jotain kuulo oiretta tai korva peräistä joka aiheuttaa joskus neurologisia oireita.kannattaa varata aika vaikka omaan sairaalaan tai terveyskeskukseen josta lähete eeg,magneetti ja korvien katsominen. Hallitsematom tärinä ja vapina on tutkittava ja jos olet muutoin perusterve eikä lääkityksiä joista mahd sivuoireita voisi tulla,niin myötävaikuttava tekijä sekin, otapa yhteyttä lääkäriin siis!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PäänTärinä kirjoitti:

En ole koskaan ajatellut sairastavani epilepsiaa, mutta ihmetyttää kun lyhyen ajan sisällä
olen saanut monia hetkellisiä tärinäkohtauksia musiikista ja kovista äänistä. Viimeksi tänään. Tärinä alko välittömästi samaan aikaan kuin yhteislaulukin ja kesti jonkun aikaa, kunnes asettui. Sama tapahtunut myös kovista, yhtäkkisistä äänistä, kuten oven pamahduksista. Tuntuu, kuin pomppaisi kattoon. Nolottaa, kun alkaa mm.pää tärisemään ja jos ihmiset vielä kattoo.

En kestä muutenkaan semmoista, että esim ihmiset "huutavat" korvan juuressa toistensa päälle ja jos meteliä tulee monesta eri suunnasta.

Olen miettinyt, mistä vois johtua ja miettinyt voisko musiikki jotenkin kiihottaa liikaa aivotoimintaa mikä sitten purkautuu noin? Saan myös helposti vapinoita ja tärinöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu