Olen yrittänyt sammuttaa ihastumistani tähän mieheen useita kertoja. Juuri kun kuvittelen onnistuneeni, tunne tulee takaisin moninkertaisena. En tiedä enää mitä tekisin. Tänään näin hänet ja olen jo nyt suruissani kun seuraavaan kertaan on 1,5 viikkoa ja toisaalta olen vihainen itselleni ja hänelle kun ei taaskaan tapahtunut mitään edistymistä. Haluaisin niin päästä irti tästä ihastumisesta, koska tästä tuskin koskaan tulee tätä kaipausta suurempaa. Tätä on kestänyt jo niin kauan. Kaipuu on niin suurta, että välillä käy mielessä mojauttaa nyrkillä seinään, tuska olisi ainakin muualla. Haluan eroon hänestä ja tästä tunteesta niin paljon, että olen tavatessamme tyly ja töykeä ja kuitenkin kun oma kontrolli unohtuu niin uppoudun hänen silmiinsä, ääneensä, nauruunsa. Joudun koko ajan skarppaamaan ja työntämään hänet mielestäni. Pitäisin minun järjestää asiat niin, etten tapaisi häntä? Miten sitten selviydyn siitä suunnattomasta kaipuusta ja ikävästä?
Ollakko vaiko eikö olla?
Kuinkatoimia
7663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Parasta varmaan olisi puhua. Jos kiinnostus on molemmin puolinen, niin jotain tapahtuu, jos taas ei niin tunne lähtee vauhdilla. Hävetä ei kannata.
Miksi et yrittäisi tutustua paremmin?
Minulla oli vastaava tilanne ja olin jo valmis hakkaamaan päätä seinään. Valkkasin kauppareissunikin niin, että kävelin ihastuksen kotioven ohi (ja arvaa vaan, tuliko kertaakaan vastaan, kerpele).
No, sovin sitten puolihuolimattomasti kahvit hänen kanssaan ja lupasi, että saan tulla. Kutsua ei kuulunut, muistuttelin. Hän naureskeli, että totta, unohtunut on, tule seuraavalla viikolla, hän on vapailla.
Kutsua ei kuulunut, laitoin facessa viestiä, että hei, mite se kahvi. Saatiin sovittua päivä ja aika ja menin kahville. Ja juteltiin. Ja juteltiin. Minun piti lähteä kotiin, mutta jäin. Ja juteltiin...
... ja jossain vaiheessa istuttiin sohvalla juttelemassa ja hän ottaa käteni omiinsa ihan vaan keskustelun yhteydessä. Jossain vaiheessa tulee hiljaista ja molemmat tujottavat toisten ohi hieman vaivautuneena. Sitten mies kumartuu ja kuiskaa sen asian, mitä halusinkin kuulla: hän tuntee samoin minua kohtaan kuin minä häntä.
Ja ei todellakaan ole antanut mitään sellaisia vinkkejä, että olisin osannut epäillä. Pelkää kuulemma torjutuksi tulemista (kuten minäkin) ja pysyi kaukana. Näin loppupeleissä vaan naurattaa, molemmat kiertäneet kaukaa jo pidemmän aikaa :D
Olisi kiinnostavaa kuulla, että miten tässä teidän jutussa oikein lopulta kävi? Onko vielä tuore juttu vai ootteko olleet naimisissa viimeiset 10 vuotta?
Tähän liittyy niin paljon hyvää ja tärkeää yhteistyötä, että ainakin siksi itselle asioiden vieminen eteenpäin on iso kynnys. Tosin isoin kynnys on varmasti se hylätyksi tulemisen pelko. Jos olenkin tulkinnut väärin hänen viestinsä, niin siinä karahtaa kiville erittäin hyvä ja toimiva yhteistyö tai jollei karahtaisi suoranaisesti kiville, niin ainakin hankaloittaisi toimintaa jatkossa, joka sitten taas ennen pitkää johtaisi yhteistyön päättymiseen, mitä en missään tapauksessa halua. Pattitilanne etten sanoisi... ehkä tyydyn siihen mitä nyt on ja lakkaan kiemurtelemasta koukussa, kiemurtelu kun kaivaa koukkua yhä syvemmälle tykästymiseen...
Tänne avautuminen selkiinnytti ajatuksia. En pysty, enkä kykene enää nykyisen kaltaiseen tilanteeseen ja yhteistyön jatkamiseen - joko olen tulkinnut hänen viestinsä tykkänään väärin tai hänelle riittää nykyinen tilanne. Minulle se ei riitä, pidän taukoa tapaamisissa ja opetelen pärjäämään ilman häntä. Tärkeintä kaikessa on kuitenkin pitää pää jotenkin ehjänä, vaikka sydän tässä kyllä särkyy.
Vittu miten säälittävää elämää.
Ei tuo sun elämäs paljon kaksisemmalta kuullosta.