Keskustassa

Täältä reunakunnista lähdetään "KAUPUNKIIN" silloin tällöin ostoksille ja katselemaan kaupunkielämää. Oulun keskustan ilme on muuttunut.
Mahdollisuudet positiiviseen suuntaan on äärettömän suuret, mutta jokin pisti silmään.
Keskusta on täyttynyt istuskelevista, mielestäni häiritsevästi käyttäytyvistä nuorehkoista henkilöistä ja henkilöt eivät ole "niitä samoja", joita Oulun katukuvassa yleensä on näkynyt. Esim. uuden kauppakeskuksen (jossa Sokoskin) aula oli tupattu täyteen. Siinä perheelliset pyöriskeli pelokkaan näköisenä. Poliisikin paikalla.
Taidampa laistaa ja keskittyä kauppapaikkoihin etäämmällä. Meno keskustassa ei vanhemman mentaalille vaikuta miellyttävältä ja minähän saan valita?
16171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Pysy kotona,hae ruuat lähikaupasta, vaikutat niin pelokkaalta. Ties vaikka jotaki tarttuisi.......

Äänestä

Aloituksessa on ajatusta

Äänestä

Kyllä kaupungin keskustoissa kuin ostokeskuksissa pyörii tänäpäivänä epäilyttävän paljon nuorehkoja miehiä joutilaana ja jengeissä. Kierrän kaukaa jos voin ja ostokset teen etupäässä netin kautta tilaamalla.
Tämä koskee kaikkia suurempia kaupunkeja joissa on ostoskeskukset.

Äänestä

Kannattaa laittaa turvaliivit päälle ja pilli taskuun, johon voi puhaltaa, jos näet istuskelevia ihmisiä. Kun huudat vielä kovaan ääneen apua, niin istuskelevat ihmiset vaihtavat paikkaa ja voit taas jatkaa turvallisesti matkaasi. Myös kypärä on hyvä henkivakuutus, johon on kannattaa kiinnittää otsalamppu.

Äänestä
  • Nuo on hyviä vinkkejä, jos joskus on aivan pakko käydä Oulussa. Minä en yleensä edes poistu rauhallisella omakotitaloalueella sijaitsevan kodin, lähi s-marketin ja rauhanyhdistyksen muodostaman pyhän kolminaisuuden ulkopuolelle. Kerran vuodessa suviseuroissa käynti on minulle aivan tarpeeksi ulkomaailmaa.

    Tämän vuoden suviseurat huolettavat erityisen paljon, kun ne järjestetään Torniossa ja sieltä rajan yli lappaa ties minkä väristä porukkaa. Mitä jos ne tulee suviseura-alueelle istuskelemaan ja pyörimään joukkioissa?

    Äänestä

Jo on taas kannanottoja järkimiehiltä. Itse olen aloittajan mainitseman ilmiön havainnoinut ja sillä ei ole pätkääkään tekemistä L positiivisuuden kanssa

Äänestä
  • Muutaman kerran Sokos-Valkeassa käyneenä näyttää ilmeiseltä, että nuoriso ja lapset ovat valloittaneet monet burgeri, arnold'donits-paikat. Istuvat tuntikaupalla ja pitävät pöytiä varattuina. Saa nähdä, miten pitkälle tuo valloitus johtaaa.

    Vanhempi porukka istuu kerrosten käytävillä olevilla penkeillä. Jako näyttää selkeältä, tietyt paikat ovat suosittuja eri ikäryhmillä, mutta liian pitkään istuskelu samoilla paikoilla vie ko. yrittäjiltä muita asiakkaita, jotka hakeutuvat ruokapaikkaan, jossa ei tarvitse pyydellä päästä pöytäpaikalle.

    Mamuja ei ainakaan vielä näyttäisi tulleen vaivaksi asti, mutta sekin saattaa riippua vuorokauden ajasta. Itse olen käynyt Valkeassa varhain iltapäivällä, jolloin ei noita kovaääniä molottajia ole harmiksi asti siellä ollut. Voi olla, että mamuarmeija rantautuu sinne alkuillasta tms. Aika näyttää....

    Äänestä

MUTTA....!!!!! Mitä jos nämä istuskelijat alkavatkin töihin!!!? Vievät kaikki meidän työpaikat ja vielä naisetkin ja niiden mukana lapsetkin, joita naisilla on edellisistä liitoista.
Alkavat myyjiksi kaikissa liikkeissä, puskevat poliiseiksi ja taxien kuljettajiksi ja virastoihin ja seurakuntiin työntekijöiksi ja johtajiksi ja aivan joka paikkaan, kaikkialle muuallekin työllistyvät ja kansoittavat kaikki kunnat, kaapunnit ja koko maan. Koko Suomen valtaavat.
Kohta koko Suomemme maan kaikki nykyään työtä tekevät ovat näitä, jotka nyt istuskelevat.
Sitten me joudumme istuskelemaan kauppojen ja liikekeskusten auloissa.

Äänestä

Älä huoli, kyllä se kansainvälistyminen vielä saavuttaa ne teidän perähikiänkin, ei tartte sitten ihan kaapunkiin asti lähteä ihmettelemään ulkomaan immeisiä. Ei mene kauankaan kun se naapurin tyttö hommaa itselleen tumman poitsukaverin ja saatte vähän väriä sinne teidänkin peräkylälle.

Äänestä

Mitä tuota, pitäkää tunkkinne. Ei työnnytä.
Kunhan muistatte käydä kuittaamassa ajallaan.

Äänestä

Kävin tarkastamassa tilanteen. Oli oikein mukavasti ihmisiä ja ei pystynyt kunnolla päättelemään liikkuiko ihmiset joukkioissa vai erillisinä yksikköinä. Tosin valkean tilannetta en käynyt tarkastamassa, mutta seuraavalla kerralla käyn katsomassa onko siellä joukkioita ja pelokkaita perheellisiä.

Penkkien täyttöaste oli aika matala, arviolta vain noin 20%. Ehkä istuskelijat tulevat vasta illalla?

Äänestä

Pysykää juntit reunakylillänne.

Äänestä

Elätit pitää ääntä

Äänestä

Näkyykö siellä valkeassa näitä mamu jengejä vai ei?

Äänestä

onhan sitä toki varraa valita vaihkapa kaakkuri, ritaharju ja jos ulkomaille tykkää lähtiä niin kembeleen tseppeliini.

Äänestä

Reunakuntalaisten ei kannata tulla lähiaikoina Ouluun pahoittamaan mieltänsä, koska vapun ja lämpimän sään vuoksi istuskelijoiden määrä tulee lisääntymään räjähdysmäisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vieraileva kirjoitti:

Täältä reunakunnista lähdetään "KAUPUNKIIN" silloin tällöin ostoksille ja katselemaan kaupunkielämää. Oulun keskustan ilme on muuttunut.
Mahdollisuudet positiiviseen suuntaan on äärettömän suuret, mutta jokin pisti silmään.
Keskusta on täyttynyt istuskelevista, mielestäni häiritsevästi käyttäytyvistä nuorehkoista henkilöistä ja henkilöt eivät ole "niitä samoja", joita Oulun katukuvassa yleensä on näkynyt. Esim. uuden kauppakeskuksen (jossa Sokoskin) aula oli tupattu täyteen. Siinä perheelliset pyöriskeli pelokkaan näköisenä. Poliisikin paikalla.
Taidampa laistaa ja keskittyä kauppapaikkoihin etäämmällä. Meno keskustassa ei vanhemman mentaalille vaikuta miellyttävältä ja minähän saan valita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu