Kukaan ei kaipaa täällä minua, eikä tunne minua. Voin vapaasti kirjoittaa, että voi kunpa tietäisit, miten minä olin hämmentynyt ja olen edelleenkin siitä, että sellainen ihminen, joka on pikku hiljaa mielessäni syntynyt aikojen saatossa, ennenkuin tapasinkaan sinut, olikin jo olemassa.
Tarkoitan sellaista ihmistä, joka tekee juuri niitä asioita, joita olen yhdistänyt mielessäni sellaiseen ihmiseen, jonka vierellä olisi mukava ja hyvä olla.
Aivan, kuin olisin piirtänyt maiseman ja kun tavallisen sateisena arkisena aamuna astuisin ulos lähiruokakaupasta, avautuisi juuri tuo maalaamani maisema silmieni edessä.
Olen vieläkin sanaton. En voi uskoa tätä todeksi.
Tarkoitan sellaista ihmistä, joka tekee juuri niitä asioita, joita olen yhdistänyt mielessäni sellaiseen ihmiseen, jonka vierellä olisi mukava ja hyvä olla.
Aivan, kuin olisin piirtänyt maiseman ja kun tavallisen sateisena arkisena aamuna astuisin ulos lähiruokakaupasta, avautuisi juuri tuo maalaamani maisema silmieni edessä.
Olen vieläkin sanaton. En voi uskoa tätä todeksi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei se varmaan totta olekkaan, vaan oman pään tuotoksia. Sattumia, joiden varaan ei kannata laskea mitään.
Hiä tuntu et tulut.
Välillä elämässä tapahtuu outoja juttuja. Itse en tiennyt etsiväni tai kaipaavani ketään, mutta kun tapasin erään naisen tajusin välittömästi että häntä sittenkin oon tietämättäni etsiny koko ajan. Tänä keväänä meidän oli aika kohdata. Hämmentävää.
Oletko suunnitellut jatkoa?
Eipä mun tarvitse sitä suunnitella. Se on kirjoitettu tähtiin jos on, nyt on sen verran voimaa ja yhteenkuuluvuutta pelissä :D Ei ole jäänyt varmasti kummaltakaan huomaamatta. Mitkään esteet eivät kyllä tässä jutussa pidättelisi. Kyllä minä oman osuuteni hoidan ja sitten nuolen haavani jos hän ei koe minusta samoin.
onko hän kävellyt usein sinun lähelläsi
Riippuu vähän, mikä on usein :D tötteröä en ole hänen nähnyt syövän :D
Otan sinusta mallia
Veit sanat suustani
Se on ex miehesi, anna sille pesää, niin sitten saat kumppanin
Ihan kymppi kirjoitus. En voi onnitella sinua, olen tainnut törmätä samanlaiseen tilanteeseen, enkä tiedä pitäisikö tästä olla iloinen, surullinen vai kaikkea yhtäaikaa.
.
Tiedän vain, että se mies laittoi minulta jalat alta, enkä edes tunne häntä kunnolla.
Hänessä on jotain tuttua....jotain silmittömän mielenkiintoista.
Näemme päivittäin ja sydämeni halkeaa kohta. En ole ihastuvaa sorttia, en tajua mitä tapahtui....
paitsi että tahtoisin tutustua siihen mieheen.
Hienosti sanottu. Olen ajatellut samoja asioita mielessäni. Tunnut niin tutulta ja lämpimältä. Koleaa miestä en haluaisikaan. Vissiin täydennät minua. Mukava tunne.
Olen onnellinen puolestasi hämmästelijä hämmästelemässä eikä se hämmästely muuksi hämmästelystä muutu
Tottahan tuo, ei maailman hämmästely pääty koskaan mikäli oikeanlaista uteliaisuutta sitä kohtaan osoittaa. Katso kukka-->havaitse teriö-->havaitse hede-->havaitse mesi-->havaitse matemaattinen järjestys-->havaitse fysiikan ja kemian ilmiöitä. Ja siitä atomitasolle jne.