Tässä männä vuosina höyrysivät että nyt pitää soita Suomessa ennallistaa!! Mättivät suo-ojia umpeen kalliilla konetyöllä ja mitä tehdään taas! Ojia kaivetaan soille minkä kerkiää eli toiset mättää ojia umpeen ja toisesta päästä jotkut kaivaa lisää?!?!
Mikähän järki tuossa hommassa oikein on, eikö ne ole jo nähneet ja kokeneet että suolla ei puu kovin huimaa tahtia kasva, männyt jäävät kitukasvuisiksi vaikka suot ojittaa.
Vahinkoa vaan tulee, lähistön vesistöt pilaantuu, teerien oleskelu-ja ruokailupaikat kärsii, paikalliset marjanpoimijat eivät enää saa lakkaa eivätkä karpaloa ja kaikki tämä rahan takia, luonto-arvoja ei maalaisjuntti metsänomistaja näe eikä tunnista.
Metsäyhtiöissäkin ne henkilöt jotka tekevät suunnitelmia metsälle ja soille ovat syntyisin junttilasta ja näin ollen ovat niitä kirjanoppineita juntteja jotka eivät luontoa arvosta muuten kuin että siellä kasvaa puuta, vaikuttaa siltä että Euroopassa ja jo Etelä-Suomessa osataan arvostaa metsää ja luontoa.
Metsästyslehdissä näkee usein juttuja piirroskuvineen kuinka hakkuita tulisi tehdä että riistalle ja muille luonnoneläimille jäisi suojaisia paikkoja ja aluskasvillisuutta yms. mutta taitaa asia jäädä vain metsästyslehtien kansien sisälle.
Kone kun metsään saadaan niin jumalattomalla kiireellä puut nurin ettei jää jäljelle kuin katkenneita lepän, koivun, pajun ja haavan tynkiä törröttämään, näky on pahempi kuin jatkosodassa muna-ja kiskis-kukkulalla taistelun jälkeen. Sitten puut makaavatkin laanissa tovin eikä ole enää mihinkään kiire, jotkut puukasat, kuten koivupuu, puoliksi lahoavat tien laitaan ja alkaa kasvamaan sieniä. Että tällaista Suomessa. Ei näy metsää kun puut on edessä!!
Keski-Suomen suot!?!?!
3
969
Vastaukset
- suopeltoa
Joo täällä Keski-Suomessa ainakin pilataan luonto. Entiselle turvetuotantoalueelle suolle kaivetaan ojia mihin maajussit tekevät peltoa. Kaikki kusivedet ja paskat ajetaan sinne, mistä ne sitten valuvat lähempien talojen tonteille ja likaavat juomavedet ja sitä lähellä olevan vesistön. Tallaista se ihmisten ahneus teettää ei välitetä kylän asukkaista kunhan rahaa itse saavat ja vaan lisää karjaa haalivat. Ei tallaisille saastuttajille pitäisi mitään EU-rahaa maksaa. Sehän on selvää veronmaksajathan ne tuet maksaa näille luonnon pilaajille. Seuraavaksi ehdotan kansanedustajille, että maajussien pitäisi maksaa saastuttaja veroa 50 % valtiolle tuloistaan. Ja hoitamattomista tienvarsi risukoista veroa valtiolle, traktoriveroa ym. koneista, kilometrien mukaan. Johan se ahneus loppus.
- houfhes
Kyllä se luonto sekä järvien vedet puhdistuu kun vaaditaan jokaiseen pieneenkin torppaan vähintäänkin 10 000 euron hintainen jätevesijärjestelmä!
..ja oikeastaan sitä kalliimpi ja tehokkaampi järjestelmä niihin taloihin jotka ovat peltojen vieressä jonne sitä lietelantaa maajussit keväällä ja syksyllä tonneittain kuskaa, se nääs omakotitalon jätevesi kuormittaa sitä pelto-aluetta ikään kuin ylimääräisesti.
Fiksua päätöksentekoa 2000 luvun Suomessa, Eläköön maapallo!- metsäs
Enpä siedä noita lantalaisia ollenkaa... Saisitte mennä maatilkkuinenne vielä korvempaan, jotta oppisitte enemmän sivistystä kun ette ole muuta, kuin äitinne helmoissa pyörinyt, eipä maajussilla ole minkäänlaista jätevesijärjestelmää vesistön rannalla jossa on talo. Oikein fiksua toimintaa tältä nääs. Jos se oppis siellä korvemmassa johon sais mennä lehmän kantturoineen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,342210Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921995Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881961MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131673Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241657Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4911527Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11514Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491340Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761238Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351209