Avoin adoptio on sijaishuollon etu

Keskustanaistenaivopieru

Keskustanaiset eivät tunnu lainkaan perehtyvän sen paremmin lainsäädäntöön kuin tutkimustietoon lakialoitteita laatiessaan. Keskustanaisten aloite avoimesta adoptiosta huostaanoton vaihtoehtona lähtee aikuisten, ei lapsen edusta , on heikosti laadittu ja perustuu pelkkiin oletuksiin tutkimustiedon sijasta.

1) Avoin adoptio ei ole vaihtoehto vaan alkusoitto huostaanotolle. Adoptiolapsilla on todettu 3-5-kertainen todennäköisyys laitos- tai sijaisperhesijoitukseen kymmenen ikävuoden jälkeen (Elmund ym. 2007) verrattuna samanlaisen sosioekonomisen taustan omaaviin ruotsalaislapsiin tai perheiden biologisiin sisaruksiin.
2) Avoin adoptio ei ole avoin. Adoptiolaki ei takaa lapsen oikeutta pitää yhteyttä syntymäperheeseen vaan yhteydenpito jää adoptiovanhempien hyvän tahdon varaan.
3) Miksi Keskustanaiset kuvittelevat, että sijaisvanhemmat haluaisivat adoptoida sijoitettunsa, joista he ansaitsevat n. 2500/kk? Soitto minkä hyvänsä kaupungin sijaishuoltoyksikköön olisi varmistanut, että ongelmana on pikemminkin se, että sijaisvanhemmat lakkaavat pitämästä yhteyttä sijoitettuihin heti sijaishuoltosopimuksen lakattua. Sijaisvanhemmuus on nykyisin ammatti, ei sijoitettuja läpi elämän kantava ihmissuhde.
4) Adoptio ei ole mikään lastensuojelukeino toisten keinojen joukossa. Niin Euroopan ihmisoikeussopimus kuin Lapsen Oikeuksien Sopimus ( LOS) korostaa lapsen oikeutta elää biologisessa perheessään. Ehdotus pysyvästä huostaanotosta ja avoimesta adoptiosta huostaanoton vaihtoehtona on ihmisoikeussopimusten vastainen ja vaarantaa vakavasti niin lasten kasvua ja kehitystä kuin perheiden jo valmiiksi heikkoa oikeusturvaa.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/adoptio-ei-ole-ratkaisu-huono-osaisuuden-ongelmiin
http://www.lokakuunliike.com/avoin-kirje-blogi/hyva-juha-rehula

4

250

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lakshma

      "3) Miksi Keskustanaiset kuvittelevat, että sijaisvanhemmat haluaisivat adoptoida sijoitettunsa, joista he ansaitsevat n. 2500/kk?"

      Moni kyllä haluaa adoptoida. Jos perheellä ei ole biologisia lapsia, niin sijaisvanhemmuus tuskin on valittu työksi, vaan siksi että haluaa lapsia perheeseensä. Adoptio on tosi harvinaista, ja koko ajan on olemassa mahdollisuus että huostaanotettu palaakin biosukunsa pariin.

      Veikkaisin että jopa suurin osa lapsettomista sijaisvanhemmista haluaisi adoptoida sijoitetun lapsensa, jotta lapsi olisi aina omana lapsena, eikä palauttamisen mahdollisuutta (menettämisen pelkoa) enää olisi. Siinä vaakakupissa ei kunnan maksama palkkio merkitse mitään.

      Summa sen sijaan, jonka esittelit oli ihan hatusta. Tosi haastavalla diagnoosilla (keskivaikea kehitysvamma FAS esim) olevasta lapsesta ehkä maksettaisiin noin, mutta suurin osa ei ole millään diagnoosilla. Kunnat säästää, minimikorvauksia käytetään aina jos mahdollista.

      Ja tiedän kyllä, että jollekin sijaisvanhemmalle se on työ, josta halutaan palkka. On kuitenkin väärin olettaa, että kaikki sijaisvanhemmat ajattelisivat samoin.

      • PäväK

        Turku ainakin maksaa 3000e/kk yhden tavallisen lapsen hoidosta,summa kerrottu Turun Sanomissa.


      • vihalintu

        Naiset korkeasti opiskelevat itsensä ja jäävät lapsettomiksi, mutta sitten kun on aika lapsiin, niin ei jää vaihtoehtoa kuin pölliä heitä muualta.
        Hyvinvoinnin hinta on lapsettomuus.

        Kun nuori tyttö tahtoo seksiä, niin vanhemmat sanovat, että ole neitsyt ja patistavat opiskelemaan tyttöä. Sitten juoksuvaihe on ohitse, eikä itse tyttö enää edes ajattelee lasten tekoa.

        Jotta nuori aikuinen haluaisi lapsia, niin lasten teosta on keskusteltavaa avoimesti, jotta ihminen herää siihen. Toisissa perheissä ei puhuta lasten teosta, eikä paljon mistään.

        Ihmistä pitää herättää omiin aistimuksiinsa, koska korkeakoulutus sammuttaa kehon impulsseja, jotta antaisi tilaa älylle. Tämä synnyttää mielialahäiriötä.

        Kun puhuu tavallisista perhe, sukupuoli asioista, niin ihminen herää taas.

        Lapsettomuuden syy on itse ihmisen aiheuttamaa. Ja korkeastikoulutettu painaa päälle pakkohoidoilla.

        Aikuinen kuulemma tietää paremmin kuin lapsi. Toivon että aika muuttuu. Sillä nauraa hän joka nauraa viimeiseksi ja he ovat olleen aina lapset.

        Aikuisen äly on usein ei mistään kotoisin.


      • vihalintu
        vihalintu kirjoitti:

        Naiset korkeasti opiskelevat itsensä ja jäävät lapsettomiksi, mutta sitten kun on aika lapsiin, niin ei jää vaihtoehtoa kuin pölliä heitä muualta.
        Hyvinvoinnin hinta on lapsettomuus.

        Kun nuori tyttö tahtoo seksiä, niin vanhemmat sanovat, että ole neitsyt ja patistavat opiskelemaan tyttöä. Sitten juoksuvaihe on ohitse, eikä itse tyttö enää edes ajattelee lasten tekoa.

        Jotta nuori aikuinen haluaisi lapsia, niin lasten teosta on keskusteltavaa avoimesti, jotta ihminen herää siihen. Toisissa perheissä ei puhuta lasten teosta, eikä paljon mistään.

        Ihmistä pitää herättää omiin aistimuksiinsa, koska korkeakoulutus sammuttaa kehon impulsseja, jotta antaisi tilaa älylle. Tämä synnyttää mielialahäiriötä.

        Kun puhuu tavallisista perhe, sukupuoli asioista, niin ihminen herää taas.

        Lapsettomuuden syy on itse ihmisen aiheuttamaa. Ja korkeastikoulutettu painaa päälle pakkohoidoilla.

        Aikuinen kuulemma tietää paremmin kuin lapsi. Toivon että aika muuttuu. Sillä nauraa hän joka nauraa viimeiseksi ja he ovat olleen aina lapset.

        Aikuisen äly on usein ei mistään kotoisin.

        Ilman kiinteitä perhesuhteita me yritämme puhua henkilökohtaisia asioita toisille, koska elämä on henkilökohtaista, subjektiivista. Tunnemme häpeää ja lukkiudumme. Äly sitten yrittää ymmärtää mikä ei toimii, mutta emme pääse pitkälle, koska taas kerran ei ole yhteenkuuluuvuuden tunnetta. Biologinen suku kuuluu yhteen sanoitta, mutta adoptoitu perhe tarvitsee selittämistä. Onko alalla ristiriitaisuuksiakin? Että emme menee yhteen saunaan alastomina adoptoitujen kanssa, muuten meitä syytetään jostakin? Tai emme pussaa julkisesti toisiaan ym. Miten lapsi voi elää rakkaudettomassa suhteessa? Ja jos on läheisyyttä, niin se ei ole samaa kuin biovanhemmilla. Koska fyysinen läsnäolo on ehto, että hyväksymme toisiaan sellaisina kuin olemme. Mutta jos emme koskaan alene alastomuuden tasolle, niin vissiin suhde on aika pintapuolinen, rakkaudeton: ruokaa on, turvaa, mutta ei rakkautta. Tahtooko elää sellaisessa suhteessa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1433
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. 68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      230
      648
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe