Adoptoitiin eräs huonosti hoidettu akvaario ja nyt arvoja mitatessa nitriittiä on yli oman tarpeen... Miten sen saa "pois"? Eilen sitä oli myös ja vaihdettiin vettä mutta nyt sitä on ihan yhtä paljon... Siis oikein kaloja tappava määrä..
Nitriitti
TKP
212424
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Vaihda vettä muutaman päivän ajan peräkkäin joku 1/3-1/4 altaan vedestä. Mittaa arvot ennen kun alat vaihtamaan.
Samoin pohjan putsaaminen, onko hienoa hiekkaa vai soraa? Jos on soraa niin pohja pitäisi lapota puhtaaksi.
laitettiin sinne toisesta akvaariosta "puhdasta" soraa..
E,likkä hei kerroppas nyt että onko akvaario kuinka uusi, onko se ollut ihan "puhdas" kun on teille tullut? Meinaan vaan että jos on ollut toiminnassa vasta vähän aikaa (alle 2 kuukautta) niin taitaa olla sitten nitriittipiikki. Miten akvaario on kypsytetty ja milloin, milloin on ekat kalat tulleet altaaseen?
Siis haettiin keskiviikkona laitettiin siellä olleet kalat sinne ja noin 1/3 vanhaa vettä.. Eli ajattelisin että siinä "vanhassa vedessä" on jo ollut nitriittiä... Kun vanha omistaja ei ole siitä huolehtinyt.. Esim ei veden vaihtoa 2 kk:teen ja ruokaa on ehkä annettu vähän reilusti.. Tiedetään että sitä ei ehkä olisi kannattanut tehdä mutta pesin sen kunnolla kun lasit olivat levän peitossa (siis pelkällä puhtaalla vedellä). JA kun se vanha suodatin on ollut vähintään 2 kk pesemättä niin laitoin sinne toisen suodattimen ja pesin sen mukana tulleen kunnolla.. (pyörijässäkin oli noin 2mm paskakerros...) Eli kannattaisiko nyt ottaa ne kalat toiseen akvaarioon (joka on "valmis") ja vaihtaa vettä tähän "uuteen".. Koska kannattaisi laittaa sinne kaloja.. (Testi JBL ja näyttää täysin punaista.. pitäisi olla haaleen keltainen)
Siis juuri niin väärin teit kuin voi eli ne bakteerit jotka muuttaa nitriittiä vaarattomaan muotoon, ne asuu suodattimessa ja pohjasorassa ja sitä suodatinta ei missään nimessä ois saanut pestä heti! Saati sitten kokonaan vaihtaa. Vedessä ei ole mitään bakteereja, ei ne siinä elä kuin vaan pinnoilla ja jätteissä ja muissa mömmöissä.
Ja toimivan vanhan akvaarion vedessä (jos varsinkin on paskanen) ei voi olla nitriittiä eli ei tosiaan oo voinut tulla entisen veden mukana.
Kun se vanha suodatin ei edes käynyt enää.. Se kuka sitä akvaa oli hoitanut niin kertoi että oli täytynyt koputella sitä suodatinta että se toimisi... (Ei ihme sillä paskamäärällä) Ja että kalat olivat aina välillä käyneet haukkaamassa happea pinnasta.. (Ymmärtäisin että johtuu hapenpuutteesta, mikä taas johtuu siitä ettei suodatin toimi..) Vai olenko täysin väärässä...? Ja se on nyt myöhäistä miettiä sitä asiaa.. Vaan apua siihen että mitä nyt kannatta tehdä se vedenvaihto vai ei?? Eilen vaihdettiin puolet...!!
Nyt vaan päivittäistä vedenvaihtoa niin että nitriittitaso pysyisi alhaisena. Ikävä kyllä kaloille on jo varmasti tullut vaurioita sisäelimiin mikä lyhentää niiden elinikää huomattavasti :(
Tosiaan vanhasta suodattimesta olisi kannattanut laittaa edes se vanha likainen suodatinmassa uuteen suodattimeen, laittaa likainen sora altaaseen, jättää lasit putsaamatta ja somisteet.
akvaarionhan voi toimivasti muuttaa uuteen paikkaan niin että kaikki altaan sisällä oleva tavara annetaan olla likaisia, muuton aikana pidetään suodatin, sora tai hiekka, somisteet ym kosteina jolloin nitriittiä hajoittavat bakteerit pysyvät elossa.Vedessä ei näitä bakteereja ole joten vanhaa vettä on turha laittaa uudessa osoitteessa.
Toivottavasti selvensi hieman ja seuraavalla kerralla osaat hoitaa asian paremmin.
Millainen se toine alas on mikä on "valmis"? Miten on kypsytetty, milloin?
Jos siellä toisessa akvaariossa on bakteerikanta niin siirtäkää kalat sinne. Mutta siis jos olisit edes pohjan jättänyt pesemättä, oisi ollut bakteereja.... akvaarioon ei saa koskaan tehdä suursiivousta. Ja sitä suodattimen filtteriä ei saa ees kuumalla vedellä pestä ettei bakteerit kuole. Haalealla aina. Mutta epäilenpä ettei siellä toisessakaan altaassa ole niitä bakteereja jos siellä ei oo ollut kaloja eikä bakteereja ole ruokittu. Itse vaihtaisin vettä nyt heti puolet. Mutta tiedät kai vedenvaihdostakin sen että veden pitää olla samanlämpöistä. Ja jos letkulla laskee niin se pitää tehdä hitaasti... ja jos kalat on paskaveteen tottuneet niin nyt muutos voi olla niille liikaa, mutta parempi sekin kuin nitraattikuolema.
On ollut meillä kohta 3 vuotta joten kuvittelisin sen olevan "kypsä".. (Suodattimet oli erilaiset ei olis onnistunut..) Pohjasoran joukossa oli leväpalloja.. Olisitko itse jättänyt ne sinne..? Se hiekka otettiin siitä mein toisesta akvasta... En tiedä oliko sekään viisas teko..??
Vaikka pohjasorassa olisikin leväpalloja ym epäpuhtauksia niin se olisi silti hyvä laittaa sellaisenaan, likaisena. Eihän se mikään kaunis katseltava ole mutta pikkihiljaa, kun altaaseen on kasvanut bakteeristo, pohjan voi vaihtaa. Itse vaihdoin soran hiekaksi, eka puolet ja parin viikon päästä loput puolet. Kalat olivat altaassa kokoajan sekä kasvit. Enkä edes onnistunut palettikalan poikasia tappamaan tällä operaatiolla...
Vinkkinä, vaikka suodattimet ja suodatinpatruunat ovat erilaisia niin puukon kanssa saa niitä hyvon muotoiltua. Itse veistelin aquaell-merkkisen suorattimen pitkän vaahtomuovipatruuanan sopiviksi paloiksi eheim aquaballin suodatuskoreihin jotka ovat siis pyöreitä ja reiällisiä ;)
Mitä kaloja vanhassa altaassasi on ja kuinka paljon? Ja mitä kaloja tässä uudessa altaassa on (voi olla että olet jo maininnut mutta muisti pätkii....)? Meinaan vaan sen kannalta että soveltuuko ne samaan altaaseen ja amhtuvatko, edes väliaikaisesti.
Vanhassa suodattimessa on "putken" mallinen ja noin 1/2 siitä mitä tän "uuden suodattimen "massa" eli se ei olis varmaan edes riittänyt.. (tämä adoptoitu on 53 litrainen) Ja tiedetään että pieniä on vaikeampi hoitaa.. Vanhassa isossa (315 litraa) on seeprakirjoahvenia ja niitä samoja on tässä pienessäkin.. Eli sikäli ne varmaan sopis.. Vähän vois tulla ahdasta mutta tokihan se olis todellakin vaan väliaikaista..? Pikkuakvassa on siis 5 ahventa ja 2 partamonnia..
Pakko kuitenkin huomauttaa että oletko tiennut että seeprakirjoahven on suht kookkaaksi kasvava kala (mun mittakaavassa) ja se on reviirikala. Akvaarion vähimmäiskoko yhdelle yksilölle on ehdottomasti 140-litraa, ei yhtään pienempi. myöskin pituurta altaalla saisi olla lähemmäs 1,5 metriä. 315-litraiseen laittaisin maksimissaan 2 pariskuntaa näitä kaloja.
Mikäli reviirikalaa pidetään parvessa niin ne eivät välttämättä muodosta reviirejä koska niillä ei ole tilaa siihen. Se ei kuitenkaan ole oikein reviirikalaa kohtaan koska se on päinvastaista kun kalan luontainen käytös.
Yksi partamonni tarvitsee tilaa VÄHINTÄÄN 100-litraa, kaksi partistza menee just ja just 200-litrassa mikäli molemmat on naaraita.
Eikö muita kaloja ole kun seeprakirjoahvenet ja partamonnit?
enemmänkin niitä kaloja.. Esim. lehtikaloja.. Ihmettelinkin että miksi ne ahvenet on niin pienessä akvassa.. Tarkoitus olis saada niistä ero.. Ja laittaa siihen pikkuakvaan jotain muuta.. Partikset on tällä hetkellä aika piniä ja ne varmaan muuttaakin siihen isoon täs joskus.. Ja me ei siis niitä 5 ahventa sinne oltais itse laitettu vaan "ostettiin" ne sen akvan mukana..
En tiedä että miten seeprakirjoahvenet tulee lehtikalojen kanssa juttuun, voisin olettaa että seeprat antaa lhtiksille kyytiä. joten ei hyvä homma sekään.
Miltäs kuulostaisi jos nyt heti laittaisit niistä seeprakirjoahvenista ilmoituksen (myyt edullisesti tai vielä mielummin lahjoitat) ja vaihdat ahkerasti vettä niin kauan kun ne sinulla on?
Itse en menisi ottamaan sitä riskiä että laittaisin sellaisen hurjimusjoukon lehtikalojen kanssa samaan altaaseen- etenkään kun ilmeisesti ei voi olla 100 prosenttisen varma että kalat (siis ne seeprakirjoahvenet) olisi täysin terveitä.
Sitten kun olet saanut seeprakirjoahvenet pois niin aloitat altaa kypsytyksen. Hommaa helpottaa esim. se että saat siirrettyä vanhasta altaasta tavaraa uuteen esim. just pohjamateriaalia, somisteita, suodatusmassaa jne. ammoniakki-kukkamulta-kalanruokakypsytys, se on tehokas ja kätevä jonka jopa minäkin osaan (eli ei mikään mahdoton oppia).
Tässä akvaarion kypsyttämisestä
http://www.aquahoito.info/suomi/aloittelija/kypsytys.php
Ne seeprat on aika pieniä kun on niiden isojen lehtikalojen kanssa samassa akvassa joten vielä ei ole tullut ongelmia.. Pitää tarkkailla tilannetta.. No oltiin ainakin sen verran "viisaita" että otettiin siitä isosta akvasta soraa ja muovikasveja siihen uuteen akvaan.. Siinä isossa on ulkosuodatin jossa biologista suodatusmassaa joten siitä ei ole apua siihen toisen akvan suodattimeen.. Kun tunnut asiantuntija olevan niin mitä kaloja hankkisit tähän pieneen akvaan? Olen ajatellut antaa sen eteenpäin henkilölle joka haluis kans akvan, joten kalojen pitäis olla "kestäviä"... Tottakai opettaisin kaverille kaiken sen mitä mä tai me tiedetään akvan hoidosta.. Ja auttaisin pääsemään harrastuksen alkuun.. Kiitti linkistä..
Eilen kun mitatiin niin kerroin kai jo ettei altaassa ollut nitraattia eikä ammoniakkia..
Vielä et minkä verran siinä altaassa on litroja? Varmasti olet sen jo kertonut mutta ei osunut mun silmiin ;) sitten voin antaa kalastoehdotuksia.
Onko itselläsi mitän toiveita tai sillä henkilöllä kenelle altaan annat?
Ja niin pienihän on ehkä vähän vaikeahoitoinen aloittelijalle.. Mutta me yritetään saada se "kuntoon" ja annetaan sitten se kaloineen päivineen.. Mulla itsellä on 150 litraisessa (kolmas akvaario) tetroja joista tykkään kovasti.. Esim kardinaalit on mielestäni ihanan värisiä.. Mutta ongelma on just et kuinka monta kalaa sinne uskaltaa laittaa jos kokoluokka on kardinaalin mittaisia..??
"Hyvä" kalasto noinkin pieneen purkkiin olisi esim. 1 taistelukalakoiras ja pohjalle muutama leväkatkarapu.
TAI parvi neontetroja (kardinaalitetrat kasvaa liian isoiksi tähän) ja pohjalle leväkatkrapuja.
Tai parvi neonmtetroja ja muutama nuolimonni.
Parven sopiva koko lienee 8 yksilöä.
Jotta allas ei olisi kamalan tylsän näköinen niin laita paljon erilaisia kasveja - eri värejä, punertavaa kasvia, tumman vihreää ja vaaleamman vihreä. Pieni kanto, joku luola. pienestäkin altaasta saa näyttävän kun vähän suunnittelee kokonaisuutta ;)
kuulostaa noi neontetrat.. Nyt on akvassa enää 0.1 sitä nitriittiä ja luulen että huomenna arvot ok.. Nitrivec taisi auttaa.. Kiitti vinkistä..