Kuultua ei ymmärretä

Jatkolennolta.myöhästyny

Norwegianin koneissa kehoitetaan matkustajia menemään ripästi paikoilleen, että toiset matkustajat pääsevät käytävällä eteenpäin. Ainakin Malagasta kevään korvalla Suomen sosiaaliturvaa nauttimaan lähteviin veronkiertäjäeläkeläisiin sillä ei ole mitään vaikutusta. Onhan maailmassa aikaa on heidän mentaliteettinsä. Liikkeet ovat kuin lehmillä uutta veräjää katsellen. Istumapaikka on hakusessa. Kun sen löytää alkaa hidas kolmen pakaasin ährääminen ylähyllylle. Välissä voi vielä jutella tuttujen kanssa. Sitten on vuorossa riisuuntuminen. Mieleenkään ei ole juolahtanut että takin olisi voinut riisua jo odotussalissa ja kantaa käsimutkassa koneeseen. Kun rituaalit alkavat olla lopussa, käynnistyy neuvottelu istumajärjestyksestä. Tässä vaiheessa koneen lähtö on jo viivästynyt 15 min. Vaan mitäpä tuosta. Jos joku hyöhästyy jatkolennolta niin omapahan on asiansa tuumataan. Olisi ottanut myöhemmän jatkon, arvelee mulkoileva äijä. Että tällaisia havaintoja elävästä elämästä.

21

616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei_jatkoon

      Sama tyyli suomimummoilla kaikkien yhtiöiden koneessa. Jurrisilla suomiukoilla taas tyyli ravata lennon ajan edestakaisin moikkaamassa lähtöselvityksessä tapaamiaan "tuttuja".

    • Kehitetään.systeemejä

      Ehdotan koneen järkeväksi täyttämiseksi soveltaen ampumahiihdon takaa-ajokisan systeemiä. Lähtöportilla on valotaulu, jossa ensimmäisenä näkyy koneen perimmäisten paikkojen numerot ja paikkatunnukset. (jos kone täytetään edestä) Esim seuraavasti: 33 A ja F, seuravana välähtää taululle 33 B ja E, sitten 33 C ja D, 32 A ja F jne aina etummaiseen istuimeen saakka. Matkustajan on huolehdittava että ampaisee vuorollaan matkaan. Mikäli myöhästyy lähdössä niin joutuu odottamaan kunnes kaikki muut ovat menneet eikä heille välttämättä suoda lippunsa mukaista istumapaikkaa vaan täytetään perältä vapaisiin istuimiin. Näin menetellen kone täyttyy kuin juokseva kevätpuro.

    • reissuraisa

      Tästä unohtui sekin, että kun on paljon suomalaisia, alkaa se vessassa jännäpissillä ramppaaminen ja mielellään vielä maassa ollessa ja koneen valmiiksi saantia hermostuneena odottaa miehistö ja muut matkustajat. Terminaaleissa on usein ihan toimivat vessat. Vai juovatko suomalaiset niin paljon, että on jopa kolmen tunnin lennolla on käytävä vähintään se pari kertaa huussissa.

    • EiHäiritse

      Jo on ongelmat ja täällä ihmettelemällähän ne ratkeaa :)
      Hyvää matkaa.

      • On.muitakin.tulossa

        Eihän ne täällä ratkea. Parempi karjaista käytävällä ihmettelevälle: Mitä siinä toljotat ämmä tai äijä, etene nyt h...ssä omalle paikallesi että muutkin pääsevät. Ehkä se tepsii kuulutuksia paremmin.


    • Mummojapaappa

      Onko urputtajilla koskaan käynyt mielessä, että saman hinnan ne mummot ja papatkin maksavat lipuistaan, joten mitäs jos nämä luomakunnan kruunut ja minäminätyypit ostaisivat vaikka businessluokan liput? Me mummot ja papat olemme teille jo tarpeeksi tehneet joten tuki suusi ja opettele itsehillintää. Sen sijaan että auot suutasi täällä ja siellä odottaessa pääsyä istumaan kun kone lähtee 45 min kuluttua, voisit vaikka ojentaa auttavan kätesi jo siellä odotusaulassa kun selvästi näet että me ollaan vanhoja. Tule juttelemaan ja astele meidän perässä ja laita ne painavat laukut meidän puolesta sinne yläkaappiin. Onko huono idea, jos ajatellaan että tämä joitain ärsyttää?

      • AvustajaMukaan

        Jos olet huonossa kunnossa tulee sinulla olla avustaja mukana. Kannatta myös lähettää ne laukut lähtöselvityksessä ruumaan mikäli on huonokuntoinen. Mikäli pystyt laukkusi kanssa kulkemaan koko matkan lähtöportille asti niin silloin pystyt pitämään huolta matkatavaroistasi perille asti.


      • Kansakunnan.nuukat
        AvustajaMukaan kirjoitti:

        Jos olet huonossa kunnossa tulee sinulla olla avustaja mukana. Kannatta myös lähettää ne laukut lähtöselvityksessä ruumaan mikäli on huonokuntoinen. Mikäli pystyt laukkusi kanssa kulkemaan koko matkan lähtöportille asti niin silloin pystyt pitämään huolta matkatavaroistasi perille asti.

        Mutta kun se maksaa jopa 10 euroa! Siinä menee kymppi veropakolaisrahoista hukkaan


    • köppänätvittuun

      Tunkekaa ne kovat maksimimitat täyttävät vetolaukkunne perseeseenne. Ne ei mahdu sinne käsimatkatavarahyllyyn vaikka kuinka ähellätte. On se perkele kun kämänen mummo rahtaa omaisuutensa mukanaan, ikäänkuin evakkoreissu olisi vielä käynnissä. On se kumma kun nuo tollot eivät pysy aloillaan ja tuki turpaansa. Ja äijät ramppaa kusella. Onko sitä kaljaa pakko imeä koko matka.

    • lyckligamänniskor

      Kyllä norjankielistä infoa ymmärtää, jos on kouluruotsia lukenut. On muuten toinen kotimainen. Pakkoruotsin vastustajilla on yleensä muitakin ongelmia.

    • Sisällis-YT_toiminta

      Suomalaisille pitäis pitää saunantausta YT:t niin päästäis tuosta joutavasta perseaukisten vaki-työttömien laumasta.

    • Töllin.töllin

      Hitaat tollistelijat ajattelvat että ei se minun jahkailu, paikan etsintä, laukkujen kanssa vehtaaminen ja käytävälle säästetty riisuuntuminen paljon hidasta. heiltä puuttuu käsityskyky että lennolle tulee pari sataa oikeaa matkustajaa, joilla olisi tarve päästä ripeästi paikoilleen.

    • OverbinHiplari

      Juu,ja kun kone on päässyt kiitoradalta viiden metrin korkeuteen,noustaan penkistä ja aletaan plaraamaan sitä hyllyn laukkua. Ihmettelen aina että mitä hiton tärkeää niissä laukuissa on että niistä ei malteta pitää näppejä pari tuntia erossa.

      • Tyhjännyytäjät

        Onneksi suurin osa matkustajista osaa varautua sen verran, että ottaa välttämättömimmät pussukkaan ennen lentoa. Nuo laukuntutkijat haluavat varmistaa että tulihan ne alushousut mukaan etteivät jääneet hotellin parvekkeelle. Lisäksi eväitä kaivellaan tuon tuostakin. Koneesta ostetut kun ovat niin kalliita.


    • lissukka67

      Kyllä kirjoitit asiaa ,ainakin siitä koneeseen tulosta !On hirveää pläräämistä eli voisi todella varautua vähän niin koneen täyttäminen sujuisi jouheasti.

    • näinonon

      Norwegianilla on tullut sellaisia sääntöjä, että saa olla vain tasan yksi käsimatkatavara. Eli ei mitään pussukkaakaan saa olla kädessä, vaan kaikki on tungettava käsimatkalaukkuun. Tosin en tiedä, onko joka lennolla, mutta viimeksi Las Palmasiin mennessä maaliskuussa kuulutettiin, että kaikki pitää tunkea yhteen laukkuun.
      Itselläni on aina pelkkä käsimatkatavara, koska he sallivat 10kg, joka riittää minulle mainiosti, mutta esim. kukkaro, liput, lukemista ym. jota istuimella saattaa tarvita, joutuu sullomaan ylähyllyyn menevään laukkuun.

      Siitä syystä varmaan tuoi penkominen alkaa koneeseen savuttua. En itsekään pidä ko. toiminnasta ja penkomisen voisi suorittaa sitten vasta kun kaikki istuvat paikoillaan ja kone on noussut ilmaan.

      • Ei.valaantappajille

        Muilla yhtiöillä on niin, että käsipakaasi saa olla 8 kg. Lisäksi saa olla pieni laukku läppäriä ym. varten. Finnair ja Lufthansa mainitsevat siitä usein bourdauksen alkaessa.


      • näinonon
        Ei.valaantappajille kirjoitti:

        Muilla yhtiöillä on niin, että käsipakaasi saa olla 8 kg. Lisäksi saa olla pieni laukku läppäriä ym. varten. Finnair ja Lufthansa mainitsevat siitä usein bourdauksen alkaessa.

        Niin ja joissakin vain 5 kg tai 6 kg, eikä muuta (Sun express ym. ym.). Säännöt vaihtelevat yhtiöittäin, nythän kyse oli Norwegiannin lennoista. Norwegianillakin varmaan riippuu, miten paljon tavaraa on tulossa koneeseen. Lähtöportilla nämä kuulutukset tuli ja ihmisille tuli kova hätä sulloa kaikki sinne yhteen laukkuun. Jotkut survoi kameroita ja läppäreitä. Ihme jos ei menneet rikki.


    • työmatkaaja

      Rivillä 14 päivystäville emoille pitäisi antaa sähköpiiskat idioottien istuttamiseen sille jakkaralle.

    • ilmojenhalki

      Haha, tämä on kyllä hyvin totta!

      Mikä siinä onkaan, että ihmisillä ei ole mitään käsitystä siitä, miten kannattaisi jouhevasti toimia yleisen hyvän vuoksi. Jokainen on niin keskittynyt siihen, miten itsellä menee. Lentokoneeseen nouseminenkin on maailman yksinkertaisin asia - kävelet jonossa koneen ovelle, tarkistat kädessäsi olevasta lipusta vielä kertaalleen istumapaikan, lähdet oikeaa käytävää pitkin eteen päin, nostat laukun hyllylle, ja menet loppujen kamojen (käsilaukku, läppäri, yms.) kanssa omalle paikalle ja tunget loput tavaroista penkin alle. Turvavyö kiinni ja koko projektiin meni vain muutama minuutti.

      Mutta tietenkin tämäkin hankaloituu kun ihmiset laittavat omia laukkujaan koneen etupäähän eikä oman istuimen yläpuolelle, tai jäävät odottamaan käytävällä seisoen vieruskaveria (mikä idea tässä on?), laittavat matkatavarat hyllylle mahdollisimman leveästi ja tilaa vieden, jonka jälkeen muiden laukut eivät mahdu ja lentoemot kiertävät pelaamassa tetristä... Kaikki ei tietenkään matkusta ensimmäistä kertaa, mutta luulisi silti, että maalaisjärjelläkin ymmärtää miten pitää toimia. Ja jos stuertit kieltävät jonkin asian, kuten exit-paikkojen eteen laitetut kapaasit, niin turha siinä on alkaa väittämään vastaan, vaikka miten harmittaisi.

      No, kaikenlaista. Aina on silti ilmaan päästy.

    • lslslslsll

      Monet lentoyhtiöt jakavat matkustajat ryhmiin istumapaikan mukaan. Eli ensin pääsevät lapsiperheet ja business-luokka sekä mahdolliset priority matkustajat. Sen jälkeen ryhmittäin eli koneen taka-osasta alkaen kuuluttavat portille. Ongelmana on se että ryhmäjakoa ei noudateta vaan koneen etuosassa istuvat menevät ensin ja tukkivat koko käytävän.

      Toinen ihmeellisyys on koneen saavuttua portille. Mikä helkutin kiire on nousta käytävälle seisomaan? Ok, jos kiire jatkolennolle, ymmärrän mutta miksi muuten? Oikein nauratti eräällä lennolla kun oltiin putken päässä ja porukat pomppasi ylös. Kenttähenkilökunnaööa oli ongelmia ajaa putki koneeseen kiinni ja lopulta puoli tuntia odoteltiin koneessa. Itse luin paikallani kirjaa ja n. 80 % muista matkustajista seisoi käytävällä. Hehheh. Oli varmaan mukavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      108
      6157
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe