Olen sairastanut vuosia ahdistuneisuushäiriötä ja siitä johtuvaa masennusta. Elämäni on olut aika risaista. On kesken jääneitä opintoja, kuukauden työsuhteita, joista olen itse lähteny ahdistuksen takia. Vuosien lääkitykset ja terapiat käyty. Nyt olen saanut opinnot suoritettua ja saanut jopa työn. Työsuhde tosin kestää tämän vuoden, ei tule jatkumaan. Olen ollut töissä nyt vuoden alusta pidempään kuin ikinä ennen. Pari kertaa olen meinannut hakea sairaslomaa mutta olen pystyny sinnittelemään. Ahdistaa joka aamu, mutta töihin olen mennyt ja tulen menemäänkin. Olen itse pitänyt nyt tätä työtä yhtenä etappina. Jos tämän työn suoritan loppuun saakka on mulla mahdollisuus elättää itseni työllä. Näin olen itse asian ajatellut.
Työ on ollut mulle yksi iso haaste.LIsäksi mulla ei ole koskaan ollut miesystävää ja olen jo 30. Olo on ollut aina jotenkin ahdistunut vastakkaisen sukupuolen seurassa, varsinkin jos toinen osoittaa mielenkiintoa. Tämän ahdistuksen takia en ole seurustellu, mutta se ei oikeestaan edes haittaa mua, ja jos tottapuhutaan en edes kaipaa parisuhdetta.
Nyt ole viime viikkoina saanut kuulla erinäisiä kommentteja mun lähimmäisiltä. Mun pitäis ettiä koko ajan uutta työtä, enhän mä voi jatkaa työssä mikä ei tule jatkumaan. Mä en itse nyt jaksa etsiä työtä kun tuon työn tekeminenkin on jo tarpeeksi haastavaa, ei voimat riitä muuhun. Eli olen ilmeisesti se sama vanha luuseri joka ei mihinkään pysty. Mulla pitäsi myös olla työkokemusta tässä iässä 5-10 vuotta joten ei mulla ole kuulemma edes tulevasuutta työmarkkinoilla. Lisäksi mun elämässä ei ole mitään. Kun ei ole parisuhdetta ja perheenperustamis aikeita ei varmaa ole elämääkään. Olen nyt saanut myös kuulla että mun tilannetta on ihan porukalla pohdittu kun. Siis ei sitä että voin huonosti vaan sitä etten mihinkään pysty. Tuntuu tosi hyvältä että ne ainoat ihmiset jotka mun elämässä on, ovat tota mieltä. Päätin eilen että katkaisen välit kaikkiin. Voivat sitten keskenään miettiä mun elämää, ei sillä ole väliä, kunhan mun ei tarvitse itse kuulla kuinka paskaa se on. Et kiitti vaan ihan vitusti. Haistakaa kaikki paska ja painukaa sinne missä ei aurinko paista.
Työ on ollut mulle yksi iso haaste.LIsäksi mulla ei ole koskaan ollut miesystävää ja olen jo 30. Olo on ollut aina jotenkin ahdistunut vastakkaisen sukupuolen seurassa, varsinkin jos toinen osoittaa mielenkiintoa. Tämän ahdistuksen takia en ole seurustellu, mutta se ei oikeestaan edes haittaa mua, ja jos tottapuhutaan en edes kaipaa parisuhdetta.
Nyt ole viime viikkoina saanut kuulla erinäisiä kommentteja mun lähimmäisiltä. Mun pitäis ettiä koko ajan uutta työtä, enhän mä voi jatkaa työssä mikä ei tule jatkumaan. Mä en itse nyt jaksa etsiä työtä kun tuon työn tekeminenkin on jo tarpeeksi haastavaa, ei voimat riitä muuhun. Eli olen ilmeisesti se sama vanha luuseri joka ei mihinkään pysty. Mulla pitäsi myös olla työkokemusta tässä iässä 5-10 vuotta joten ei mulla ole kuulemma edes tulevasuutta työmarkkinoilla. Lisäksi mun elämässä ei ole mitään. Kun ei ole parisuhdetta ja perheenperustamis aikeita ei varmaa ole elämääkään. Olen nyt saanut myös kuulla että mun tilannetta on ihan porukalla pohdittu kun. Siis ei sitä että voin huonosti vaan sitä etten mihinkään pysty. Tuntuu tosi hyvältä että ne ainoat ihmiset jotka mun elämässä on, ovat tota mieltä. Päätin eilen että katkaisen välit kaikkiin. Voivat sitten keskenään miettiä mun elämää, ei sillä ole väliä, kunhan mun ei tarvitse itse kuulla kuinka paskaa se on. Et kiitti vaan ihan vitusti. Haistakaa kaikki paska ja painukaa sinne missä ei aurinko paista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vai oletko sittenkin sairastanut kilpirauhasen vajaatoimintaa...
http://www.adaptogeenit.com/kilpirauhanen
Hienoa että olet päässyt elämässä eteenpäin ja olet itsekin siihen tyytyväinen. Mene ja kulje vain oman kasvusi ja voimien myötä, älä kuuntele ja kompastu noihin kommentteihin sivusta. Sinä parhaiten tiedät ja onhan sinulla vielä tämä työ meneillään ja ei tarvitsekaan haihkailla vielä muuhun. Ja voithan pitää vähän lomaakin kun tämä nykyinen loppuu.
Et ole luuseri ja sitä ei sinusta sivullisten kommentit saa. Pidä vain oma linjasi ja pääsi.
Mulla ollut sama juttu. Sellaiset ihmiset, jotka ei ole kokeneet samaa, ei vain ymmärrä.
Sinähän olet nyt työssä, mikä on tosi hienoa! Monella ikäiselläsi ei ole lainkaan työkokemusta, koska työpaikan saaminen on valtavan vaikeaa nykyään. Onneakin tarvitaan. Älä todellakaan piittaa niistä, jotka kommentoivat jotain negatiivista sinusta. Jos työsi jatkuu vuoden loppuun, niin sehän on loistavan pitkä työrupeama. Hienoa, että olet jaksanut jo tähän asti ja ilman sairauslomaa. Kaikkea hyvää sinulle
Kiitos rohkaisuista. Onneks täällä jotkut ymmärtää. Tuntuu vaan niin kivalle kun omasta mielestä kerrankin elämässään onnistuu jossain niin, muut tulee ja lyttää senkin onnistumisen maanrakoon. Ja vielä ne ihmiset joille olen kertonut miksi en ole mihinkään pystynyt, ja nämä vielä esittäneet ymmärtävänsä. No onneksi yksinolo ei ole minulle ongelma. Voivat sitten ihmetellä ihan itsekseen miksi en vastaa viesteihin tai puheluihin.
Voisi olla minun kirjoittama juttu. Samoissa tunnelmissa mennään, en kaipaa elämääni kritisoivia ihmisiä, olen huomannut kuinka sisäisesti rikas elämä minulla on ja kuinka viihdyn siinä töitä tehden. Ystäväni eivät ole koskaan "jatkaneet" näitä luovia ajatuksiani, vaikka aina olen tätä heiltä toiveikkaana odottanut, päinvastoin, tylyttäneet vaan. Mitä ystäviä nämä tämmöiset on?
Jatkan töitä omalla tahdilla, mieluiten yksin kuin huonossa seurassa.
Sama. Naurattaa ihan termi "läheisten tuki" mihin törmäilee milloin missäkin asiayhteydessä ja julkkisten haastatteluissa. Pääasiallisesti kokoajan joku on jotakin vailla, enemmän ja parempaa eikä kiitosta mistään asiasta koskaan. Huonosti on voimia ponnistaa tuonne ulkomaailmaankaan sellaisten sekaan joilta ei ilmeisesti voi edellyttääkään että olisivat "puolellasi" kun ne omat joukot on tätä sorttia. Valitettavasti vaan ihminen on sosiaalinen eläin joten on vielä ratkomatta miten olla mahdollisimman vähän tekemisissä koko ihmiskunnan kanssa koska eihän siitä ole lopputuloksena kuin pahaa mieltä loogisesti ajateltuna mutta kun aivan täydellinen eristäytyminen ja yksinäisyyskin rassaa.
Läheisten tuki ansaitaan.