kirjoittamiseen on niin täydellistä, että ihmettelen, onko kysymys vain keskittymiskyvystä.
Viimeksi näin kävi tänä aamuna laitettuani ajastimen pöydälle viereen ilmoittamaan kun puuro on valmista.
En kuullut sitä, enkä muistanut muutenkaan puuron olevan hellalla. Se hautui siellä melkein kolme tuntia, joten kylläpäs olikin hyvin hautunutta.
Kello on varmasti soinut, sillä se on kunnossa, enkä ihmettele tätä ensimmäistä kertaa.
Olen joskus aikaisemmin laittanut sen samaisen ajastimen sänkyni viereen herättämään minut esim. aioittuani katsoa jonkun ohjelman televisiosta vaikkapa parinkymmenen minuutin kuluttua ja aina se herättää räikeästi soiden, vaikka olisin kuinka väsynyt.
Oletteko kokenut vastaavaa?
Viimeksi näin kävi tänä aamuna laitettuani ajastimen pöydälle viereen ilmoittamaan kun puuro on valmista.
En kuullut sitä, enkä muistanut muutenkaan puuron olevan hellalla. Se hautui siellä melkein kolme tuntia, joten kylläpäs olikin hyvin hautunutta.
Kello on varmasti soinut, sillä se on kunnossa, enkä ihmettele tätä ensimmäistä kertaa.
Olen joskus aikaisemmin laittanut sen samaisen ajastimen sänkyni viereen herättämään minut esim. aioittuani katsoa jonkun ohjelman televisiosta vaikkapa parinkymmenen minuutin kuluttua ja aina se herättää räikeästi soiden, vaikka olisin kuinka väsynyt.
Oletteko kokenut vastaavaa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielenkiintoinen seikka tuo keskittyminen.
Tiedän, että osaan hyvin keskittyä. Opiskelin aikuisena, kun kotona pyöri pienet lapset. Lukuaika piti käyttää tarkasti, sillä omaa aikaa ei juurikaan ollut. Silloin opin "sulkemaan" äänet ja tapahtumat ympäriltäni pois ja keskittymään siihen mitä olen kulloin tekemässä.
Nyt syksyllä kun aloitin joogan olen harjoitustunnella kokenut aivan samaa. Keskityn niin täydellisesti harjoituksiin (hengitykseen, liikesarjoihin, rentoutumiseen tai oman kehon kuuntelemiseen) että useamman kerran ollut "black out"-tuokioita. Ei havaintoa tai muistikuvia mistään. Onpa ohjaaja joutunut tulemaan minun viereen pudottamaan maan pinnalle, vaikka se ei avaruusmatkalta tuntunutkaan.
Tälläinen täydellinen keskittyminen voi olla myös tosi vaarallista. Esim. jos olen ajamassa yksin autolla pitkiä matkoja, niinkuin melko usein teenkin. Täytyy varoa ajattelemasta mitään, ettei yht'äkkiä aja aivan väärään suuntaan tai jopa päin mäntyä.
Olen huomannut, että autoradion kuunteleminen auttaa tälläisessä tapauksessa ja mieluummin sellainen ohjelma, missä on juttelua ja musiikkia sekaisin.
Jooga on tuttua minullekin, vaikka en tosin siihen uppoudu niin täydellisesti.
Olen opetellut joogan alkeet ohjauksessa ja sitten jaksoittain kotona yksin.
Hyvä keino rentoutumiseen!
kyllä anna oon kokenut saman kuin sinä.joskus kaupunkiin ajaessa jonne minulla on 60 km olen ollut jonkin ajatuksen kimpussa koko matkan ,että havahdun perillä, miten ihmeessä olen tänne asti päässyt.tai joskus soittaessani pianoa olen niin soitossa kiinni, että oon jo oppinut etten laita mitään kiehumaan edes ajastinkellon kanssa koska en kuule sitä.
olen ajatellut että mitä ihmettä se voi olla kun on niin uppoutunut tekemäänsä. minusta tuntuu että silloin ihminen on itsensä perimmäisessä kammarissa.jotkut saavuttaa sen kun joogaa,ja jotkut intialaiset sanovat menevänsä nirvanaan. näin oon lukenut ja kuulema niin tapahtuu hypnoosissa .
no myö saavutetaan se uppoutumalla johonkin mielenkiintoiseen. mukava kun kirjoittelet, ehkä joskus kerrot jonkun tarinan näilläkin palstoilla.
mukavia päiviä elämääsi olet mukavasti oivaltanut, että joka päivästä voi voi tehdä juhlan, vaikka sen oppimiseen ihmisellä tahtoo olla monasti turhan kivinen tie.
No, hei Lyyli! Ajattelinkin kysyä sinulta tuosta asiasta, kun juolahti mieleen, että josko niitä ikääntyessä tulisi tällaisia oireita. Mehän tavattiin tuolla 65 .
Sanot aika hyvin, että "ihminen on silloin perimmäisessä kammarissa." Siltä se minustakin tuntuu.
Yleensä elämänmenosta puheen ollen, olen käsittänyt, että sinunkin elämässäsi kaikki on kohdallaan.
Hyvää jatkoa!
"tunnen " kyllä sinut ja sitä voi omasta mielestään olla kovinkin tuttu ,kun lukee useammin toisen kirjoituksia. mie en usko et se johtuu tuo muissa maailmoissa oleminen mistään aivoverenkierrosta mie oon ollu siellä peräkammarissa jo nuorenpana. monet kuuluisat taide maalarit ja säveltäjätkin ovat kertoneet tästä ilmiöstä työnsä aikana.uskon kyllä et ihminen on muutakin kuin mitä näemme,mutta se kaikki on meille salaisuus.
meijänkään suvussa ei ole ollut dementiaa joten toivon että säästyn minäkin siltä.
miehän oon kuin herran kukkarossa,minun elämä muuttui kokonaan kun Jalmari kuoli 12 v sitten,vaikka aluksi elin melkein kaksivuotta kuten hänen aikanaan saneli,se jotenkin jatkui tottumuksesta kun oltiin yhdessä yli 40v.
jalmari vainaa merkkasi jokaisen pennin ylös koko 40v ajan ja sitä mie jatkoin .mut sit ihan kuin oisin saanu jonkin herätyksen, et näin ei voi jatkua mie en oo onnellinen ja silloin uskalsin muuttaa kaikki ja muutinkin sitten niin perusteellisesti,jalmari kun oli tarkka mies voipa sanoa että melkein saita,hää sanoikin et jos hänest aika jättää mie tuun pärjäämään että en sitten ottaisi uutta miestä vaan teettäisin työt joita en itte pysty tekemään.teetätin remontin kolmeen huoneeseen ja kaikki vempaimet hankin mitä nyt tarviin ja tulihan sitä innoissaan ostettua vähän turhiakin mutta mie tykkään niin vekottimista.että hyvin hää hoiti minut niinkuin häissämme lupasi,sillä huonosti pärjäisin jos vain eläkkeellä pitäis ellää saan vain vähän yli 2000mk kun en ole ollut vieraan töissä, vaikka olinhan mie piikomassa 12-20 vuotiaaksi mutta sitä ei ollut kirjois eikä kansis.
nyt kun mie oon päässy sisään tähän tietokoneeseen niin tämä se vasta peli on,oon niin tyytyväinen että tulin hankkineeksi tämän,ajattelin aluksi että jos en opi sitä käyttää, pistän kaappiin ja se siitä, en siinä mittään häviä ko rahaa vaan,eikä sitä kukkaan tiiä. ja mie kun oon oppinut ¨vähän erakoksi kun elettiin jalmarin kanssa kahden, eikä käynyt koskaan vieraita ,niin mie en kaipaakaan ihmisii ,joskus tekkee
mieli puhua jollekkin niin kirjoitan tänne ja huomaan myöhemmin että oon puhunu kymmenille ihmisille,niin et en mie yksin oo ,tuntuu että täällä on paljon mukavia ihmisiä kuten siekin.
päivät tahtoo hurahtaa niin ettei paljon ehdi mittään ,kun on nämä kotityötkin nythän mie kun oon yksin luistan joskus niistä ja heitän pitkäkseni kiireen ajaksi.
mie oon saannu tällä elämän ehtoopuolella niin paljon et joskus hävettää oonko ansainnu kaikkea,mie oon oppinu uutta niin paljon 10vuodessa etten koko elämäni aikana.siks mie oon opetellu soittamaan rydmanin kappaleen elämälle kiitos ja kohta osaan sen hyvin, vähän silausta vaille vain,sit mie paan kynttilät palaa juhlapuvun päälle ja soitan sen jalmarille ja elämälle.
mie tahon olla tämmönen jaarittelija ko en ossaa sanoa mittään lyhyesti,oisko tuo sukuvika,karjalasta.
hei tällä kertaa
Huomasin samankaltaisuuden aiemmin kokemani kanssa heti kun olin lukenut muutaman kirjoituksesi.
Olin ollut äidin kanssa kirjeenvaihdossa 70-luvulla kun oli liian pitkä matka kulkea pienten lasten kanssa käymään hänen luonaan.
Tee vain oma elämäsi niin mukavaksi kuin voit. Olen onnellinen puolestasi kun huomasit opetella tietokoneen käyttöä hyvissä ajoin.
Ja ne kaikki kotitöitä helpottavat koneet ovat sinulle myöhemmin hyvänä apuna ja kaikki, mikä pitää sinut sellaisena kuin olet.
Uskon miehesikin tahtoneen säästämisellään ennen kaikkea turvata sen, että et joudu yksinäsi pulaan ja ettei sinun hyvinvoinnistasi puutu mitään.
Isänikin oli säästänyt koko elämänsä ajan ja äiti ei käyttänyt säästöjä hänen kuoltuaan, kun ei tiennyt, mihin niitä käyttäisi.
Olen varma, että hänkin olisi ollut samaa mieltä tietokoneesta kuin mekin, jos hän olisi huomannut tutustua ja opetella.
Vaikkakin äitini on syntynyt -08 ja olisi sinua sukupolven verran vanhempi. Hän oli paria kuukautta ennen kuolemaansa hyvässä kunnossa.
Viimeisiä lauseita lukiessani tuntui aivan siltä kuin olisin ollut tuolissasi istumassa ja kuuntelemassa soittoasi, niin elävästi kirjoitat.
Kirjoitellaan!
mutta saatan olla niinkuin Lyyli kirjoitti, omissa maailmoissani, nimenomaan pitkillä automatkoilla. On saattanut mennä pitkiä tovia etten voi sanoa onko ollut vastaantulevaa liikennettä vai olenko ollut tiellä liikkuessani yksin. Onpa sattunut niinkin, että olen ajanut 30 km kotini ohi, ennenkuin olen havahtunut, että mitäs minä näissä maisemissa oikein teenkään.
Kirjoittamiseen saatan myös keskittyä niin täydellisesti, etten huomaa jos on nälkä tai jano.
Kirjoittaessa on saattanut päivä mennä aivan huomaamatta myöhäiseen yöhön saakka.
- varmaan siitäkin on kysymys ja ikä voi tehdä vieläkin huonomuistisemmaksi.
Tuttuja ovat myös nuo automatkahaaveilut, jolloin jo nuorempana ollessani olin ajatuksissani. Tosin olen aina vain uppoutuneemmassa "keskittyneisyyden" tilassa.
No, olkoon mitä on, suvussa ovat allergiat ja sydän-ja verisuonitaudit yleisiä, mutta ei dementia.