Kuinka on, taitaa harva vieläkin tehdä aitoja voileipiä vaan ne ovat enemmänkin muulla rasvalla siveltyjä.
Itse käytän aitoa normaalisuolaista meijeri-voita. eikä ruokajuomanikaan ole lantattuja litkuja.
Jos käyttäisin alkoholia, en joisi ruuan kanssa mitään puna -tai valko pelleily viinejä vaan raakaa kossua sen olla pitäisi.
Voileipiä vai margariinileipiä
51
741
Vastaukset
- ö-Öö
Voi on kovaa
Jääkapista otetuna, hankala levittää paahtoleivälle. Vaikka kuinka puhutaan ruisleivästä, vehnäleipää kuluu valtavasti. Rukiiselle voin saa levitettyäkin, vehnäleipä haasteellisempi.
Ite asiassa en käytä levitettä ain, usein sulatejuustoa, tahi just voin kovuuden takia jotain voi/öljy levitettä. Ihan markkinarako tollazelle levitteelle, maistuu aika hyvin voille, helppo levittää.
Ruokajuoma lähinnä suun huuhtelemista varten, maito peittää ruuan maun, rasvaista, ikäänkuin tulee kalvo suuhun. Viini voi olla osa ateriakokonaisuutta, eikä ruokaryyppykään ole kielletty- Kuitenkin ruuan kanssa juomaksi paras usein vesi. Myös leipien. Kahvi tai tee erinomaisia leipien kanssa.
Sattuu kesällä olemaan yhdet pileet, minne joku päättänyt voileipätarjoilun, makeat ei oikein ole nykyisin suosittuja. Niihin voi käyttää voita, isompi sarja voin voi antaa pehmentyä huoneenlämmössä. Ja laktoosittomat leivät erikseen. Ja kluteenittomat myös. Sen tiimoilta just asiaa mietiskellyt.
=DW="teevee"
SF-Mainos-katko:
Jää-kaapissani on tälläkin hetkellä 4 X 250gr. Juusto-portin kirnu-voita,
Valion Luomu-Goudaa sekä Oltermannia.
Molemmat täysillä rasva-volteilla.
Minulla on myös kaksi Hackmanin juusto-höylää.
Toinen kovalle, toinen löysälle Juustolle.
-
Kokeilepa siis "voi-höylää"
Tulee tasa-laatuinen viipale, juuri sopivan paksukin.
Sinähän ymmärrät eron leivällä, johon on sipaistu Voita ja leivällä, jolla on
Voita.
Toinen on Voi-Leipä.
Toinen on palanen paistettua Viljaa.
-
Tuolla alenpana näyttää joku jo kirjoittaneenkin höylästä.
H.- aika.entinen
hunksz kirjoitti:
"teevee"

H.Oletkos koskaan ostanut karkeasuolaista voita?
Ihan kuin ennenvanhaan kotona kirnuttua ja karkealla suolalla maustettu, silloin kun hienompi suola oli loppunut.
Karkeaa merisuolaa oli varastossa kalojen suolausta varten. aika.entinen kirjoitti:
Oletkos koskaan ostanut karkeasuolaista voita?
Ihan kuin ennenvanhaan kotona kirnuttua ja karkealla suolalla maustettu, silloin kun hienompi suola oli loppunut.
Karkeaa merisuolaa oli varastossa kalojen suolausta varten."aika.entinen"
En ole.
Minusta Voi on parasta.
Olen kuitenkin Suolan ystävä.
-
Mummolassa muistelen olleen tiinun.
Tiinun sisällön pinnalla oli aina suolaista vettä.
Voissa oli suolaisia sattumia.
H.- ö-Öö
aika.entinen kirjoitti:
Oletkos koskaan ostanut karkeasuolaista voita?
Ihan kuin ennenvanhaan kotona kirnuttua ja karkealla suolalla maustettu, silloin kun hienompi suola oli loppunut.
Karkeaa merisuolaa oli varastossa kalojen suolausta varten.Mistä saa karkeasuolaista voita?
Maalaisvoita ostan aina joskus. Mun mielestä siinä on jotain maalaisvoin piirteitä. mutta just toi suolajuttu, voi olla se, minkä takia e ei mun mielestä ole niin hyvää, kuin kakarana sai. Mun muistin mukaan maalaisvoi myös oli paljon keltaisempaa, kuin mitä nykyään myydään. Voin maussa varmasti ruokinnasta johtuvia eroja, ennen kantturat laidunsi nurmilla ja söi vaikka voikukkia, nyt vetävät väkirehua kesät talvet. Aika harvoin näkee lehmiö laitumella. Etenkään talvella :D
=DW= - aika.entinen
ö-Öö kirjoitti:
Mistä saa karkeasuolaista voita?

=DW=Kyllä minä paikallisen S-marketin hyllyltä olen sitä löytänyt.
http://www.arla.fi/tuotteet/arla-ingmariini-merisuola-300g-294177/
Erikoisen hyvää ruisleivän päällä. Suola ratisee hampaissa.
Ei ihan kotona kirnutun voin veroista, mutta hyvää nykyajan oloissa. - ö-Öö
aika.entinen kirjoitti:
Kyllä minä paikallisen S-marketin hyllyltä olen sitä löytänyt.
http://www.arla.fi/tuotteet/arla-ingmariini-merisuola-300g-294177/
Erikoisen hyvää ruisleivän päällä. Suola ratisee hampaissa.
Ei ihan kotona kirnutun voin veroista, mutta hyvää nykyajan oloissa.Danke
Tota en ollut hokannutkaan. Ainoa vikahan tossa on toi öljy. Toki se tekee rasvan helpommaksi evittää, kai terveellisemmäksi- mutta vastaavaa kun löytäisi jostain, ilman öljyjä, siis sellaista rapsakkaa mallia. Mitä olen maalaisvoita ostanut on ollut lohkeaviakin, mutta maku ei ole vastannut odotusta. Tossa voi kuitenkin olla oma ideansa.
Ostan kyllä kokeeksi.
Oikeastaan, pitäisi kai käydä jossain kauppahallissa tutkailemassa, niistä ainakin joskuss vielä on saanut kunnollista maalaisvoita. Kauppahallit hienoja ostospaikkoja, Harmi, niitä vaan harvassa ja aukioloajat lyhyet. Liian harvoin tulee käydyksi. Ja joku hiton EU-direktiivi kieltänyt mahasyltytkin :(
=DW=
- joopastajoo
Kuitupitoinen jyväleipä juuri paahdettuna sulattaa kyllä voin. Oivariini jo leviää paremmin lämmittämättömällekin leivälle.
Aamukahvilla paahtoleipä korvaa kahvileivän ja on terveellisempääkin.
Vesi on parasta ruokajuomana, ei vie ruoan makua pois suusta.
Näkkäri teen kanssa on hyvää. - siilimuori3
Kevyt keiju plus. Kun ei ole syöjä niin ainakin on levite :).
- EiMuutaTarvii
Juustohöylällä kun sipasee jääkaappikylmästä voista siivun uunituoreen leivän päälle nii jo vot on hyvää
- säästöätämäkin
JOs otan leipää, laitan päälle makkaraa, kinkkua jne. MUTTA en laita voita, en margariinia. Ihan turhaahan se on. Mistä sellainen oikein on opittu? Kaksinkertainen päällys. Joskus kun en laita makkaraa, silloin voin laittaa oivariinia. Siihen tottuu. Jos esim. baarissa otan sämpylän kahvin kanssa, on outoa kun siinä on voita tai margariinia. Ja vielä reilusti. Itse laitan silloin kun kaytän vain oivariinia, ihan ohuelti. Edes tässä voi köyhä eläkeläinen säästää.
"säästöätämäkin "
"Toinen on Voi-Leipä.
Toinen on palanen paistettua Viljaa."
...Viljaa kalöliilla lihalla.
Voi on halpaa.
H.hunksz kirjoitti:
"säästöätämäkin "
"Toinen on Voi-Leipä.
Toinen on palanen paistettua Viljaa."
...Viljaa kalöliilla lihalla.
Voi on halpaa.
H....kalliilla lihalla.
H.
- Heikunkeikku
Leipä on hyvää, sikälimikäli se on hyvää leipää. Asia on vaan niin, että tuiki harvoin sullon leipää naamaani. Jos aamulla söisin, niin varmaankin söisin juuri leipää. Mutku en aamuisin koskaan syö mitään, niin paha sitä sitten on on.
Ruuan kanssakaan en leipää syö.
Käyn harvoin Lidlissä, mutta sitten kun menen, niin en voi vastustaa vaaleita littana-lättänä-leipiä, jotka on siellä paistettu. Leivät on salmiakkimaisen muotoisia ja ah valtaisasti krappevaa juustoa koko leivän päällystä täynnänsä. Se kovahkomainen juusto on suolaista. Aika suolaista siis. Sopivasti. Oi että, ne on HYVIÄ leipiä. Joudun ostamaan niitä itselleni muutamat kipaleet. Sitten kiiruhdan kotia, ajatuksissa vain se, että kun kotia pääsen, niin saan niitä leipiä syödä. Voita päälle ja juustoa. Hyvänen aika sentään.
Ruokaa kun teen, niin Aina käytän voita. Lihaa paistaessani läjäytän voita paistinpannuun ja vähäsen oliivineitsytöljyä sekaan. Hyvin paistuu.
Joskus sentäs illalla saatan leipää syödä. Yleensä tummaa leipää, juustoa päälle ja suolalihaa tai muuta tuon kaltaista.
Vesi vanhin voitehista. Myös sisäisesti eli ruuan kanssa aina vettä. Heti aamulla kun saan silmäpeitot munien päältä pois, niin pistän kahvipannun levylle ja vetäsen naamaan pari isoa lasillista vettä. Kivasti vesi hölskyy tyhjän mahan sisällä:) Hölskyttelen mahani kans sitten pesulle ja oottelen kahviveden kiehumista. Ei paha aamun aloitus häh?- ö-Öö
Sivusta
Menee ehkä mainoksen puolelle. Vaan Lidlissä sopuhintaan erinomaisen maukasta saaristolaisleipää. Sellainen leipä vaatii voin, eipä oikeastaan muuta.
=DW= ö-Öö kirjoitti:
Sivusta
Menee ehkä mainoksen puolelle. Vaan Lidlissä sopuhintaan erinomaisen maukasta saaristolaisleipää. Sellainen leipä vaatii voin, eipä oikeastaan muuta.
=DW="teevee"
En osaa Saksaa.
H.- Heikunkeikku
ö-Öö kirjoitti:
Sivusta
Menee ehkä mainoksen puolelle. Vaan Lidlissä sopuhintaan erinomaisen maukasta saaristolaisleipää. Sellainen leipä vaatii voin, eipä oikeastaan muuta.
=DW=Onkos siinä saaristolaisleivässä siirappia? Makeahkoa leipää. Minä en nimittäin ole koskaan tykännyt leivistä, joissa on siirappia joukossa. Monissa limpuissa on makea maku. Hapanlimppu on hyvää, tosin en pahemmin sitäkään osta. Kerran vuodessa saatan hapanlimpun kaapasta kainaloon. Siihen riittää päälle vain voi, ilman muita päällyksiä.
- Heikunkeikku
hunksz kirjoitti:
"teevee"
En osaa Saksaa.
H.Olet tainnut silmät tapillaan katsoa kyseisen kaupan mainoksia, kun tolleen kirjoitat, että "En osaa saksaa" :)
Heh, voi kun nakrattaa. Keksisit jotakin omaa :) Heikunkeikku kirjoitti:
Olet tainnut silmät tapillaan katsoa kyseisen kaupan mainoksia, kun tolleen kirjoitat, että "En osaa saksaa" :)
Heh, voi kun nakrattaa. Keksisit jotakin omaa :)"Heikunkeikku"
Höpöti.
Lutunenkki.
Minä en koskaan tee mitään vahingossa.
H.- Heikunkeikku
hunksz kirjoitti:
"Heikunkeikku"
Höpöti.
Lutunenkki.
Minä en koskaan tee mitään vahingossa.
H.Enhän minä väittänytkään, että vahingossa olisit mitään tehnyt.
Ihan tahallaanhan sinä matkit sitä mainosta:)
Sikshän mä kirjoitinkin, että olisit keksinyt jotakin Omaa.
Ei sen puoleen, se mainoksessa tokaistu "en osaa saksaa", oli hyvin sopiva tokaisu tältä mieheltä, joka kovasti on ei-tykkäävä tyyppi kyseistä kauppaa kohtaan.
Jep joo, nauratti tokaisu kun ekaa kertaa kuulin. Tokallakin kertaa venyi huulet. - O-Orvokki
ö-Öö kirjoitti:
Sivusta
Menee ehkä mainoksen puolelle. Vaan Lidlissä sopuhintaan erinomaisen maukasta saaristolaisleipää. Sellainen leipä vaatii voin, eipä oikeastaan muuta.
=DW=Mustat saaristolaisnapit ovat myös herkkuani, ja ko. kaupassa niitä saa melko edullisesti. (Hinta vaihtelee eri kaupoissa 1,85 - 2,40 €/pussi)
- ö-Öö
Heikunkeikku kirjoitti:
Onkos siinä saaristolaisleivässä siirappia? Makeahkoa leipää. Minä en nimittäin ole koskaan tykännyt leivistä, joissa on siirappia joukossa. Monissa limpuissa on makea maku. Hapanlimppu on hyvää, tosin en pahemmin sitäkään osta. Kerran vuodessa saatan hapanlimpun kaapasta kainaloon. Siihen riittää päälle vain voi, ilman muita päällyksiä.
On
Piti tarkistaa: http://www.leipomorosten.fi/tuotteet/tumma-ruokaleipa/limput/34-rosten-jurmo-saaristolaislimppu
Mun mielestä pieni makeus on hyvän limpun idea. Ei hajuakaan, miten kotona leivottiin limppuja, sellaisia pyöreitä. Niissä oli tosi hyvän makuinen kuori, jotenkin se oli makea, en oikein tiedä. Muistin mukaan uunin pankolla kuivattiin appelsiininkuoria leipomista varten ja epäilen, net jotenkin liittyi myös asiaan.
=DW= - Heikunkeikku

=DW=No joo. Nyt tiedän mistä leivästä kirjoitit, kun näin kuvan. Justiinsa niin, että tuosta leivästä en tykkää. Veljen luona maistanut. Siinä on siirappia lorautettu makeutta tuomaan. Yleensä kun oon ihmisten kanssa limpuista keskustellut, niin eipä tule mieleen muita ihmisiä, jotka eivät makeista limpuista pidä.
Onneksi leipiä on pilvin pimein, joista valita. Syökää te muut makeita limppuja. Maku se huonokin maku :D - O-Orvokki
ö-Öö kirjoitti:
On
Piti tarkistaa: http://www.leipomorosten.fi/tuotteet/tumma-ruokaleipa/limput/34-rosten-jurmo-saaristolaislimppu
Mun mielestä pieni makeus on hyvän limpun idea. Ei hajuakaan, miten kotona leivottiin limppuja, sellaisia pyöreitä. Niissä oli tosi hyvän makuinen kuori, jotenkin se oli makea, en oikein tiedä. Muistin mukaan uunin pankolla kuivattiin appelsiininkuoria leipomista varten ja epäilen, net jotenkin liittyi myös asiaan.
=DW=En keksi muuta vikaa Jurmon saaristolaislimpusta kuin hinta. ;) Tosin leipä on riittoisaa ja säilyy pitkään herkullisena. Tarjoaa hyvää vaihtelua rukiisille hapan- ym. limpuille.
- Kurja_pulma_ja
Kovia kasvisrasvoja yritän välttää, eli margariinia ei keittiössäni ole ollut vuosikausiin. Voi, öljyt ja joskus Oivariinikin ovat käytössä. Juustotkin jääkaapissani ovat rasvaisia, koska jotkut vähärasvaiset maistuvat kammottavilta. Syön vähemmän, mutta parempaa.
Vatsa on viime aikoina ollut käsittämättömän löysällä ja juoksuttanut usein pian ruokailun jälkeen muutamia kertoja räjähtävälle tyhjennykselle. Aina välillä syntyy siivottavaa ja pestävää, kun ei kaikesta huolimatta ehdi riittävästi nopeasti pytylle. Juuri nyt kokeilen leivän jättämistä pois ja syön sen sijaan pienen kourallisen cashew-pähkinöitä.
Onko mahdollista, että täältä saisin hyviä neuvoja uuteen ongelmaani.- ö-Öö
Hinaudu lekurille.
=DW= - voihan_voi
"Kovia kasvisrasvoja yritän välttää, eli margariinia ei keittiössäni ole ollut vuosikausiin."
Että sikäli:))) - Kurja_pulma_ja
voihan_voi kirjoitti:
"Kovia kasvisrasvoja yritän välttää, eli margariinia ei keittiössäni ole ollut vuosikausiin."
Että sikäli:)))Siis mitä?
- kovan-voin-päivä
Kurja_pulma_ja kirjoitti:
Siis mitä?
Niin että vetelet kovia rasvoja niin että napa tutisee ja rutisee ja se suolikin rutisee ja kutisee ja räjähtelee.
- Kurja_pulma_ja
En kovia kasvisrasvoja, ainoastaan eläinperäisiä kovia ja kasvisöljyjä. Kovat margariinit ovat tietääkseni epäterveellisiä.
Tollanen merisuolalla maustettu voiseos maistuu minulle voileivän päällä. Lutuselle on oltava ehtaa voita.
Tästä on jo yli kymmenen vuotta kun henkilö joka on lääkäri tutkija ammatiltaan, sanoi meille käyttävänsä itse voita, pellavansiemeniä ja karpaloa. Silloin jätin jo margariinin ja tutustuin pellavansiemeniin.
Pellavansiemenöljyä suositellaan.
- flegmaatti
Pidän itseäni varten jääkaapissa oman maun mukaan valmistettua valkosipulivoita.
Suussani ruisleivän päällä ehdotonta.
Teen myös ajoittain munavoita.
Kaikessa muussa käytämme öljyjä ja vaimoni on vallan kevytleviteihminen.- Heikunkeikku
"flegmaatti"
Oi oi, munavoi oi oi. Sinäpäs sen sanoit. Kasa munavoita karjalanpiirakoitten päälle, niin huh huh, että on hyvää.
Kiitos munavoi vinkistä. Oon kohta lähdössä kauppaan. Ei epäilystäkään, ettenkö ostaisi leipomotiskistä tuoreita juuri paistettuja karjalanpiirakoita. Pakko tehdä munavoita tietysti kans.
Käyn samalla reissulla palvelutalossa äiteemuoria tervehtimässä. Hän tykkää kovasti valkosipulipatongista. Myöskin myymälässä paistettuja. Vien silloin tällöin hänelle patonkia tuliaisiksi. Innolla alkaa syömään kirnuvoin kera.
Itse en valkosipuliin ole mielistynyt. Uskomattoman kuvottava haju. - Makuratkaisee
Piirakkaa ja piirakkaa...piirakoillakin, karjalanpiirakoillakin on eroa ja paljon. Ei ole kaikki samanlaisia mikä piirakalta näyttää, ei edes ripsipiirakat :)
- flegmaatti
Heikunkeikku kirjoitti:
"flegmaatti"
Oi oi, munavoi oi oi. Sinäpäs sen sanoit. Kasa munavoita karjalanpiirakoitten päälle, niin huh huh, että on hyvää.
Kiitos munavoi vinkistä. Oon kohta lähdössä kauppaan. Ei epäilystäkään, ettenkö ostaisi leipomotiskistä tuoreita juuri paistettuja karjalanpiirakoita. Pakko tehdä munavoita tietysti kans.
Käyn samalla reissulla palvelutalossa äiteemuoria tervehtimässä. Hän tykkää kovasti valkosipulipatongista. Myöskin myymälässä paistettuja. Vien silloin tällöin hänelle patonkia tuliaisiksi. Innolla alkaa syömään kirnuvoin kera.
Itse en valkosipuliin ole mielistynyt. Uskomattoman kuvottava haju.Tuoksu muuttuu hajuksi valikoitujen katalysaattoreiden vaikutuksesta.
Omavalmisteista uuteolutta riittävän pontikka-annoksen kera niin yhdessä raakana nautittujen valkosipulin kynsien kanssa tuloksena oli "haju".
Ainoa kerta kun minut on jätetty yksin nukkumaan ja vaimoni paettua sohvalle.
Vaikka olen sitä mieltä, että kaikkea kannattaa kokeilla kolmesti niin tuota en ole kokeillut uudelleen.
Kokkailussa käytän valkosipulia melkoisesti. - Heikunkeikku
Makuratkaisee kirjoitti:
Piirakkaa ja piirakkaa...piirakoillakin, karjalanpiirakoillakin on eroa ja paljon. Ei ole kaikki samanlaisia mikä piirakalta näyttää, ei edes ripsipiirakat :)
"Makuratkaisee"
On on on, kirjoitit asiaa. Jotkut (monet) karjalanpiirakat ovat semmosia pehmeitä mauttomia lällyjä, että ei tee mieli niitä syödä. Semmoset pienen kokoiset, kippanapiiraat, joissa kovahko kuori ja mieluummin sitkeähköä plaatua, niin semmosesta tykkään. Silloin tällöin, aniharvoin nykyään, teen itse karjalanpiirakoita. Viimeksi tein kauheen kasan, pitkästi toistasataa, kun lapsenlapsi pääsi ripiltä ja rippijuhliin niitä väänsin. Oli meinaan NIIN kova homma, että ehkä sen takia en ole niitä innostunut tekemään. Jahka unohdan sen kovan homman, niin kyllä mä sitten taas niitä leivon.
Ripsipiiraisiin en ole perehtynyt:) - Heikunkeikku
flegmaatti kirjoitti:
Tuoksu muuttuu hajuksi valikoitujen katalysaattoreiden vaikutuksesta.
Omavalmisteista uuteolutta riittävän pontikka-annoksen kera niin yhdessä raakana nautittujen valkosipulin kynsien kanssa tuloksena oli "haju".
Ainoa kerta kun minut on jätetty yksin nukkumaan ja vaimoni paettua sohvalle.
Vaikka olen sitä mieltä, että kaikkea kannattaa kokeilla kolmesti niin tuota en ole kokeillut uudelleen.
Kokkailussa käytän valkosipulia melkoisesti.En katalysaattoreista tiedä, mutta kerran suorastaan lensin peräseinään, kun avopuolisoni avasi metrin päässä minusta suunsa ja suusta lennähti NIIIIIIN käsittämättömän voimakas valkosipulin haju, että peräseinään lentämisen yhteydessä taisi hetkeksi mennä tajukin kankaalle.
Hän oli ottanut ruokalusikkakaupalla valkosipulimursketta pizzan päälle. Oli erehtynyt luulemaan sitä joksikin salaatiksi (kaalimurskeeksi). Oli ihmetellyt makua, ettei se oikein kaalille maistunut, mutta lappas kuitenkin naamaansa.
Hän haisi toden totta pitkään aivan kammottavasti. Koko asunto haisi. - Hehhehheetä
Olisit syönyt itsekin, niin haju ei olisi enää häirinnyt.
- haikein.mielin
Teillä on varmaan varaa syödä voita ja juustoja, mulla ei. Kolesteroli on korkealla ja niinpä olen mausta piittaamatta vaihtanut kylmäpuristettuun öljyyn salaatin ja raasteen kastikkeena ja puurosilmänä. Makuun tottuu, mutta kolesteroli ei laske. liikunkin eikä ylipainoa ole muuten kuin ainahan naisella se pari kiloa. Olihan se kirnuvoi lapsena ihanaa.
- Meem
Jos se kolesteroli ole laskenut, niin miksi et aloita kolesterolilääkitystä?
Muuten ihme paljon voin käyttäjiä täällä, onhan se pahaa kovaa rasvaa, jota ei todellakaan ole vuosikausiin suositeltu käytettäväksi. - ö-ÖÖ
Meem kirjoitti:
Jos se kolesteroli ole laskenut, niin miksi et aloita kolesterolilääkitystä?
Muuten ihme paljon voin käyttäjiä täällä, onhan se pahaa kovaa rasvaa, jota ei todellakaan ole vuosikausiin suositeltu käytettäväksi.Kolesteroli
Aloitus oli voileivistä, ei kolesterolista. En tiedä, kuink hitosti jotain voita pitäisi syödä, että e vaikuttaisi yhtään mihinkään. JA noit kolesterolokihysteriatkin, ne sitä normaalia terveyshosotusta. Keksitään milloin mitäkin, josta keuhkotaan. Pekka Puska oli yks kolesterokivouhottaja, jonka aikana voista tehtiin myrkky.
Jos syö joskus oikeita voileipiä, tai paistaa kananmunan voissa, ei se kenenkään terveyttä vaaranna. JUst joku voileipä, siihen ei oikeaa voita tarvita, kuin sipaisu, jo maistuu. Kevytlevitteitten päälle sitten ladotaan tuuma juustoa ja makkaraa, että maistuis jollekin. Ok, ehkä levitteessä vähemmän rasvaa, mutta maun takia lisättävät päälliset tuhoavat idean.
Kirjoitajat väittävät olevansa pääsääntöisesti loispummielkeläisiä. Suotta niitten elinikää pidentämään ja elämää kurjistamaan. Sehän vaan positiivinen asia, mitä nopeemmasti kuolevat pois pummimasta ja samalla kannattavat suomalaista maitotaloutta syömällä mieluusti laadukkasta kotimaista voita.
=DW= - aika.entinen
ö-ÖÖ kirjoitti:
Kolesteroli

=DW=Suomessa on 90-100v vanhuksia. Ei heidän nuoruudessaan ole ollut kevytlevitteitä. Hyvin ovat pärjänneet oikeaa voita leivän päälle levitellessään ja paistamiseen käyttäessään.
Mummoni opetti minua pullaa leipomaan. Taikinaan piti laittaa voita eikä silloista Kultanauhaa, vai mikä lie ollutkaan se margariinin nimi siihen aikaan. - siilimuori3
ö-ÖÖ kirjoitti:
Kolesteroli
Aloitus oli voileivistä, ei kolesterolista. En tiedä, kuink hitosti jotain voita pitäisi syödä, että e vaikuttaisi yhtään mihinkään. JA noit kolesterolokihysteriatkin, ne sitä normaalia terveyshosotusta. Keksitään milloin mitäkin, josta keuhkotaan. Pekka Puska oli yks kolesterokivouhottaja, jonka aikana voista tehtiin myrkky.
Jos syö joskus oikeita voileipiä, tai paistaa kananmunan voissa, ei se kenenkään terveyttä vaaranna. JUst joku voileipä, siihen ei oikeaa voita tarvita, kuin sipaisu, jo maistuu. Kevytlevitteitten päälle sitten ladotaan tuuma juustoa ja makkaraa, että maistuis jollekin. Ok, ehkä levitteessä vähemmän rasvaa, mutta maun takia lisättävät päälliset tuhoavat idean.
Kirjoitajat väittävät olevansa pääsääntöisesti loispummielkeläisiä. Suotta niitten elinikää pidentämään ja elämää kurjistamaan. Sehän vaan positiivinen asia, mitä nopeemmasti kuolevat pois pummimasta ja samalla kannattavat suomalaista maitotaloutta syömällä mieluusti laadukkasta kotimaista voita.
=DW=No oletkos sitten myös sitä mieltä että ihan turhaa käyttää varoja esimerkiksi verenpainelääkkeisiin, lihavuusleikkauksiin, infarktin liotuksiin, pallolaajennuksiin sun muihin sydänsairauksiin. Noiden osaltahan voisi lopettaa koko kalliin terveydenhuollon ja kukin kuolis pois silloin kun aika on ja rasva tukkii verisuoniton.
Mitä tiuota elvyttämään ja tehohoitamaan, kalliiksikin yhteiskunnalle sitten tulee vai? Onko tavoite mahdollisimman korkea ikä vaikka terveydenhuolto huutaa hoosiannaa kun ei enää tiedetä ketä hoidetaan ja kuka jäetään hoitamatta. - 1eero
Hyvinvoinnin mukanaan tuomaa ajattelua ruuasta.
ö-ÖÖ kirjoitti:
Kolesteroli
Aloitus oli voileivistä, ei kolesterolista. En tiedä, kuink hitosti jotain voita pitäisi syödä, että e vaikuttaisi yhtään mihinkään. JA noit kolesterolokihysteriatkin, ne sitä normaalia terveyshosotusta. Keksitään milloin mitäkin, josta keuhkotaan. Pekka Puska oli yks kolesterokivouhottaja, jonka aikana voista tehtiin myrkky.
Jos syö joskus oikeita voileipiä, tai paistaa kananmunan voissa, ei se kenenkään terveyttä vaaranna. JUst joku voileipä, siihen ei oikeaa voita tarvita, kuin sipaisu, jo maistuu. Kevytlevitteitten päälle sitten ladotaan tuuma juustoa ja makkaraa, että maistuis jollekin. Ok, ehkä levitteessä vähemmän rasvaa, mutta maun takia lisättävät päälliset tuhoavat idean.
Kirjoitajat väittävät olevansa pääsääntöisesti loispummielkeläisiä. Suotta niitten elinikää pidentämään ja elämää kurjistamaan. Sehän vaan positiivinen asia, mitä nopeemmasti kuolevat pois pummimasta ja samalla kannattavat suomalaista maitotaloutta syömällä mieluusti laadukkasta kotimaista voita.
=DW="teevee"
Hyvä sinä.
Täys-jyvä-hiilareihin ei pidä koskaan sotkea huonoa Lihaa tai Juustoa.
Full-Rasva Oltermannia siis, ja Naudan suola-lihaa.
-
Jos laadukkaaseen Voihin ja leipään sotkee huonoja aines-osia, nousevat
kolestrolit hius-pohjaan asti ja tukkakin harvenee.
H.- silimuori3
1eero kirjoitti:
Hyvinvoinnin mukanaan tuomaa ajattelua ruuasta.
Nii. Onkos meillä asiat vielä niin hyvin. Hoidetaan hyvin ja tehokkaasti niin että elämän loppupäästä sitten pitää jo priorosoida et kukaa saa hoitoa ja kuka jätetään hoitamatta. Ei mahdu kyllä järkeen. Suurta tuhlausta ja epäeettistäkin.
hunksz kirjoitti:
"teevee"
Hyvä sinä.
Täys-jyvä-hiilareihin ei pidä koskaan sotkea huonoa Lihaa tai Juustoa.
Full-Rasva Oltermannia siis, ja Naudan suola-lihaa.
-
Jos laadukkaaseen Voihin ja leipään sotkee huonoja aines-osia, nousevat
kolestrolit hius-pohjaan asti ja tukkakin harvenee.
H.Erittäin laadukas, kuiva Valko-Viini imee elimistöstä liiat suolat.
HW Original Vichy taas korvaa ne seurtaavana päivänä.
H.- 1eero
silimuori3 kirjoitti:
Nii. Onkos meillä asiat vielä niin hyvin. Hoidetaan hyvin ja tehokkaasti niin että elämän loppupäästä sitten pitää jo priorosoida et kukaa saa hoitoa ja kuka jätetään hoitamatta. Ei mahdu kyllä järkeen. Suurta tuhlausta ja epäeettistäkin.
Valtaoja sanoi aamu teeveessä et elämme ihmiskunnan parasta aikaa, voimme valita näkkärimme ja lihaisan kielen.
- siilimuori3
Onko kukaan teistä syönyt peukaloleipää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1121681Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181