Millaisia kokemuksia teillä on ollut kaapista ulostulemisesta? Ystäville, perheelle, sukulaisille?
Tulin itse ulos viime jouluna ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, ettei se ollut kovin fiksu veto. Puhuin äidille kahden kesken (isä kuollut, äidillä uusi mies) asiallisesti ja kerroin niinkuin asiat on. Seurustelen tällä hetkellä taivaallisen ihanan naisen kanssa ja toivoin, että hän olisi kuullut sanojeni päätarkoituksen eli sen, että en ole koskaan ollut näin onnellinen.
Toisin kävi.
Äiti meni ihan hysteeriseksi ja sylki suustaan sanoja, joita en koskaan voinut kuvitella äidin sanovan lapselleen.. Olin kuullut vastaavia urbaaneja legendoja, mutta en kuvitellut omasta äidistäni sellaista.. Samana iltana (joulupäivänä) pakenin hänen raivoaan ystävieni luo ja pari päivää myöhemmin lähdin opiskelupaikkakunnalleni takaisin. Sen jälkeen olemme puhuneet muutaman kerran puhelimessa, jolloin hän joko vuoroin itkee omaa kurjuuttaan, säälii vaikeaa tulevaisuuttani, huutaa kuinka likainen ja saastainen olen, pyytelee anteeksi...jne jne... Lopulta pyysin häntä lopettamaan ja antamaan meille molemmille aikaa toipua rauhassa. Äiti mailaili vielä muutamia epäselviä ajatuksiaan ja hän kirjaimellisesti mailasi jokaikisen kummallisen päähänpistonsa lesboudesta ja minusta persoonana. Lopulta käskin häntä lopettamaan senkin ja ajattelemaan ensin kunnes kirjoittaa minulle.
HHän pyytää koko ajan selvityksiä siitä, miksi olen "valinnut" tällaisen parisuhteen kuin minulla nykyään on. Miellän itseni biksi, mutta viehätyn kyllä enemmän miehistä kuin naisista.
Mutta tuleeko kenelläkään samaa fiilistä, että ei JAKSA koko ajan olla perustelemassa ja selittämässä asiaa, joka itselle on niin luonnollinen ja itsestäänselvä?
Tulin itse ulos viime jouluna ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, ettei se ollut kovin fiksu veto. Puhuin äidille kahden kesken (isä kuollut, äidillä uusi mies) asiallisesti ja kerroin niinkuin asiat on. Seurustelen tällä hetkellä taivaallisen ihanan naisen kanssa ja toivoin, että hän olisi kuullut sanojeni päätarkoituksen eli sen, että en ole koskaan ollut näin onnellinen.
Toisin kävi.
Äiti meni ihan hysteeriseksi ja sylki suustaan sanoja, joita en koskaan voinut kuvitella äidin sanovan lapselleen.. Olin kuullut vastaavia urbaaneja legendoja, mutta en kuvitellut omasta äidistäni sellaista.. Samana iltana (joulupäivänä) pakenin hänen raivoaan ystävieni luo ja pari päivää myöhemmin lähdin opiskelupaikkakunnalleni takaisin. Sen jälkeen olemme puhuneet muutaman kerran puhelimessa, jolloin hän joko vuoroin itkee omaa kurjuuttaan, säälii vaikeaa tulevaisuuttani, huutaa kuinka likainen ja saastainen olen, pyytelee anteeksi...jne jne... Lopulta pyysin häntä lopettamaan ja antamaan meille molemmille aikaa toipua rauhassa. Äiti mailaili vielä muutamia epäselviä ajatuksiaan ja hän kirjaimellisesti mailasi jokaikisen kummallisen päähänpistonsa lesboudesta ja minusta persoonana. Lopulta käskin häntä lopettamaan senkin ja ajattelemaan ensin kunnes kirjoittaa minulle.
HHän pyytää koko ajan selvityksiä siitä, miksi olen "valinnut" tällaisen parisuhteen kuin minulla nykyään on. Miellän itseni biksi, mutta viehätyn kyllä enemmän miehistä kuin naisista.
Mutta tuleeko kenelläkään samaa fiilistä, että ei JAKSA koko ajan olla perustelemassa ja selittämässä asiaa, joka itselle on niin luonnollinen ja itsestäänselvä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
miksi sitten olet naisen kanssa jos viehätyt enemmän miehistä?
Mistä ihmeestä tämä järjetön rajojen vartiointi? Eihän se, että joku viehättyy enemmän miehistä kuin naisista, sulje pois sitä, että tämä joku viehättyy myös naisista. Eivät kaikki bi-ihmiset ole sukupuolelle sokeita. Ennakkoluuloisen äidin lailla sinäkin puhut valinnasta, aivan kuin biseksuaaleiksi itseään kutsuvat ihmisrukat olisivat vain epämääräisen päättämättömiä heteroita tai kultaiselta polulta eksyneitä tosilesboja. Mikä on kun pipo noin kiristää?
Jaa-a, taisi tulla freudilainen lipsahdus kun liian nopeaan naputin tuon viestini. Tarkoitukseni oli kirjoittaa täsmälleen toisin päin, eli viehätyn enemmän NAISISTA.. Anteeksi väärinkäsitys.
askeleen niin anna äitisikin se ottaa.
Tietty on normaalia että jotenkin reagoi ja ehkä sillä nyt meni hiukka yli mutta ei sentään katkaissut välejänne yms.
Ole ihan rauhassa ei kukaan ihminen jaksa hysterisoida kauhean kauaa ja tilanne pikku hiljaa menee uomilleen.
Anna sun mutsis nyt vaan purkaa itseään että saa sanottua, ikäväähän se on jos jää painamaan.
Keskity sinä vain suhteeseesi ja älä turhia murehdi että miten noin on päässy käymään, katsos elämällä on kaikille yllätyksiä.
Kun osaa ottaa hetken ja tunteen ja elämän juuri sellaisena kuin sinä hetkenä se on, ei se eilinen mietitytä eikä huominen huoletuta.
Ensimmäinen ja vaikein askel on nyt otettu, kun olet kerran kertonut äidillesi. Tästä eteenpäin et voi tehdä paljon muuta kuin odottaa, että hän pääsee asiasta yli... et voi tehdä muuta, kuin kertoa kerta toisensa jälkeen, kuinka tämä tekee sinut onnelliseksi ja kuinka kyseessä ei ole valinta vaan kohtalo.
Lopulta hänkin toivottavasti näkee asian sinun kannaltasi!
Kiitos kannustuksesta kaikille. Ehkäpä tämä tästä, sillä tänään äitini soitteli tavallisen sunnuntaipuhelunsa, joita hän soitteli ennen tätä "kriisiä". Varsinaista kuumaa perunaa kierreltiin mahdollisimman tehokkaasti ja kuulumiset käytiin läpi kaikkia sukulaisia myöten, joten jospa se tästä. Olisi vain mukava jos jossain vaiheessa voisimme keskustella seurustelustanikin..
Hyvää uutta vuotta kaikille!
seksuaalisesti poikkeavalle oman identiteetin katsominen silmästä silmään ja itsensä hyväksyminen on tosi iso juttu. Yleensä siihen pääsee vasta vuosien jahkailun ja henkisen taistelun jälkeen, tästä syystä se on iso juttu ja miksi moni kokee tärkeäksi kertoa asiasta mm. vanhemmilleen ensimmäisenä. Kyseessä on vähän niinkuin oman paikan maailmassa julistaminen: "tällainen minä olen, tykkäätte tai sitten ette!" Itselläni esim. pääasiallinen syy haluun kertoa asiasta aikoinaan vanhemmalleni, oli se että poikkeavuuteni oli yksi vahva syy miksi mm. opiskeluni meni pieleen. Ajattelin että syyn kertominen selventäisi monia hämäräksi jäänneitä asioita - mutta kävikin päinvastoin! Loin vain uuden ongelman. Usein vanhemmat kokevat sen kuitenkin provoisoivana, lyöntinä päin naamaa! Muistakaa että myös vanhemmat ovat sisäistäneet ne stereotyyppiset käsitykset poikkeavista yksilöistä, eli että seksuaalinen poikkeavuus on jotain likaista ja hävettävää, ja kukapa sellaista tahtoisi omaan perheeseensä! mm. HIV JA AIDS sekä seksuaaliset tabut liitettiin vahvasti takavuosina homoihin ja lesboihin.
MUTTA
useimmille heteroille ja varsinkin omille vanhemmille se on tosi kova paikka saada tietää, ettei koskaan pääse viettämään oman tyttären tai poikansa häitä kuten suurin osa muista vanhemmista voi, eikä välttämättä tule lastenlapsia etc, ja toisekseen vanhemmat kysyvät aivan aidosti: "olenko tehnyt kasvatuksessa jotain väärin? Onko lapseni sairas? Pitäisikö se viedä psykiatrille?"
Viisas neuvo olisi kait tämä: tärkeintä on että tulet kaapista "omassa mielessäsi", ei se että muut tietävät. Kannattaa siis kertoa asiasta vain niille joilta voi hyvällä syyllä odottaa positiivista suhtautumista ja tukea kuten lähin ystävä, ja välttää kertomasta niille joista on suhtkoht varma että jotain riitaa tai närää tulee - yleensä juuri oma isä tai äiti. Mitä hyötyä on kertoa ihmisille, jotka eivät todennäköisesti jokatapauksessa hyväksy sinua kokonaisuudessaan, tai "eivät tahdo tietää enempää kuin on pakko" ??
Vaikeneminen ja oman yksityisyyden suojelu ei ole valehtelua eikä omaa poikkeavuuttaan tarvitsekaan koko maailmalle huutaa, ellei nimenomaan halua.
Hyvin sanottu: "Viisas neuvo olisi kait tämä: tärkeintä on että tulet kaapista 'omassa mielessäsi', ei se että muut tietävät."
Pätee varmasti ainakin 'esivaiheena' niin, että ensin pitää olla sinut asian kanssa omassa mielssään ennen kuin kertoo muille. Monessa muussa asiassa toista voi käyttää 'peilinä' vielä kovinkin keskeneräisen asian työstämiseen, mutta kyllä seksuaalista identiteettiä joutuu ennen kaikkea yksin tykönään miettimään. Tietysti on eri asia, että sitä elää todeksi sen tai niiden ihmisten kanssa, jotka sen jakavat.
Netti anonyymeine keskustelumahdollisuuksineen on eräs uusi foorumi käsitellä tätäkin puolta. Kun itse tiedostin 1980-luvulla kiinnostukseni, joka tässä tapauksessa kohdistuu piiskaleikkeihin, olivat keskustelufoorumit vielä kovin niukat (siis varsinaisen harrastajayhteisön rakenteiden ulkopuolella). Nyt kynnys keskustella on matalampi ja myös tekninen mahdollisuus siihen monipuolisempi.
Jotkut ihmiset on luonnostaan homofobikkoja... Niinkuin jotkin ihmiset on rasisteja. Itse kysyin esimerkiksi ensin pikkusiskoltani mitä mieltä hän on lesboista, homoista ja bi-seksuaaleista, ja kun vastaus kuului kaikkea mahdollista rasistista ja kapeakatseista, jätin asian kertomatta.. Vaikka se voikin olla vähän pelkurimaista, kannatan tätä tekniikkaa.