iltasatu

tähti ilman valoa

Ulkona oli pimeää, tuuli epätavallisen paljon. puunoksat raapivat ikkunaan, satoi. Täysikuu hohti märkiin vaahteranlehtiin aina kun sysimustat pilvet väistyivät sen tieltä. En saanut unta, olin herännyt yön ääniin. Huoneessani oli viileää, melkein epätavallisen kylmä. Ohut valkoinen yöpaita ei lämmittänyt, kylmät väreet kiipesivät selkää pitkin pirskoutuen pitkin vartaloa. Kääriydyin valkeaan pehmoiseen peittooni ja suljin silmät.

Säikähdin, ikkunalta kuului rapinaa taas. Ikkuna oli nyt auki. Sekunti sitten se oli vielä lukossa! Sydän pomppasi kurkkuun, piilouduin peittooni. Kuulin tuulen humisevan huoneessani, viheltävän joka nurkassa. Ikkuna pamahti kiinni. Uskalsin arasti katsoa ympärilleni. Kaikki näytti normaalilta. Huokasin helpotuksesta. Ulkona välähti salama, ja sitten jyrähti, epätavallisen kovaa, varmaankin jokin tavarani tippui pöydältä.

Silmäni sokaistuivat salamasta, ja kun aloin nähdä, näin tumman hahmon sänkyni päädyssä. Se oli ihmisen varjo, seisoi katsoen minuun. En nähnyt kuka se oli, en nähnyt kasvoja pimeässä. Salama välähti uudelleen, erotin hetkessä miehen piirteet, kasvot, vakavan ilmeen. Pelkäsin mutten voinut liikuttaa itseäni. Salama välähti jälleen ja hahmo katosi. En voinut kunnolla hengittää, käteni liikkuivat mutta olivat lyijynraskaat. Minua pelotti. Kurkotin kättäni yöpöydälleni ottaakseni vesilasin mutta osuin johonkin. Mies istui vierelläni ja katsoi edelleen minuun. Kylmä käsi tarttui ranteeseeni lujasti. Kuu pilkotti pilvien välistä, näin miehen silmät. Ne olivat vakavat, vihaiset, mutta samalla lempeät. En tiennyt mitä ajatella, kuulin sydämeni joka hakkasi kuin viimeistä päivää.

Mies kumartui ylleni, suuteli huuliani jäätävästi, ja nousi taas katsomaan silmiini. Tämä ei voinut olla totta! Olin totaalisessa paniikissa. Mies ojensi kätensä ja silitti poskeani. Suuteli taas, en voinut liikahtaa, olo oli omituinen. Suudelma alkoi lämmittää, silti se jäädytti. Tunsin viileän käden rinnoillani. Ei voinut olla totta! Täysin epäsoveliasta! Käsi liikkui kaulalleni, yöpaitani kaula-aukolle. Ukkonen jyrähti kovasti ja kuulin kankaan risahtelevan repeämisen. Yöpaitani oli keskeltä halki, ylläni oli vain valkoiset pienet pikkuhousut. Ja tuo mies katseli minua! Ihoa palelsi, nolotti, pelotti. En uskaltanut liikkua mihinkään, sanoa sanaakaan. Luisevat sormet tarttuivat pikkuhousujeni kuminauhaan. Nielaisin. Olisin ensimmäistä kertaa jonkun edessä alasti. Pikkuhousut vedettiin hitaasti jaloistani. Kuulin kun ne lensivät lattialle.

Oli hetken ihan hiljaista. Pidin silmiäni kiinni, en uskaltanut katsoa. Vartalo painautui päälleni, niin kevyt, mutta olin voimaton taistelemaan vastaan. Suudelma pureutui huuliini kuin jääkukat ikkunaan. Mies oli alaston. Olin pyörtyä, en tajunnut enää mistään mitään. Hengitykseni kiihtyi, mies kietoi kädet ympärilleni. Sitten, yhtäkkiä, mies kuiskasi korvaani: "Älä pelkää". Jotenkin oloni alkoi tuntua rauhallisemmalta. Mies suuteli minua taas, vastasin suudelmaan. Tunsin kun jalkojani levitettiin. Tunsin kun mies tuli lähelle, valmiina työntymään minuun. Tunsin kun mies hitaasti painautui milli milliltä sisääni, törmäten tiukkaan esteeseen. Mies laittoi kätensä peppuni alle, hengähti ja työntyi rajusti syvälle sisääni. Kyyneleet valuivat poskilleni, mies suuteli jokaisen ennenkuin ne ehtivät tipahtaa tyynylle ja silitti hiuksiani. Tuntui epätodelliselta. Rakastelimme kauan, tuntui niin yliluonnolliselta. Tuntui hyvältä, silti poltti enemmän kuin roviotuli.

Yhtäkkiä kaikki loppui. Mies hävisi. Ikkuna oli auki, ulkona satoi vielä. Ukkosti rajusti. Olo oli kuin olisin juuri herännyt. Lakanat olivat sekaisin. Yöpaitani keskeltä halki. Nousin istumaan, alapääni oli kipeä, lakanoissa oli verta. Katosta alkoi sataa ruusun terälehtiä päälleni. Tuuli sulki ikkunan.

3

12151

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neiti nätynen

      Seksikin voi olla kaunista.
      Todella herkästi kirjoitettu.

    • tassutytto

      Todella kaunis! Koskettava mystisellä tavalla!

    • Saiccu

      Luin moneen otteeseen tämän läpi. Kerrassaan loistavaa tekstiä! Mielessäni juolahti heti idea. Tahtoisin piirtää tämän tuotoksen sarjakuvana.
      Tietenkin ensin kysyn luvan sinulta, tähti ilman valoa.
      Tietenkin laitan nimesi esille sarjakuvaan (ja jos saan luvan julkaista sen netissä kotisivuillani, kunhan saan skannattua sen jossain.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      367
      1405
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      63
      916
    3. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      83
      880
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      875
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      61
      810
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      584
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      49
      579
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      534
    Aihe