Ei ole rehellistä

Lamminmäki tuli julkisuuteen kehumaan että Ratamoon on pistetty 2,2 miljoonaa.

Lukema poikkeaa vuodentakaisesta kun Larikka kehui että kymmenen miljoonaa on annettu suunnitteluun.

Tätä ennen on hankkkeeseen vuosien myötä upotettu jo eräitä miljoonia.

Kysymys onkin, kumpi herroista erehtyi.
362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nuo jäpikät ei paljon piittaa kun kyse ei ole omista rahoista. Lillukanvarsia.

Äänestä

Ainakin Kouvolan edustusjoukkueet KooKoo, Kouvot ja KPL ovat saaneet sponsoritukea muutamia kymppitonneja suunnittelijoilta tai suoraan kaupungin tililtä. Näin on toimittu aiemmin suurissa hankkeissa. Suunnittelu voisi seurojen puolesta jatkua pitempäänkin.

Äänestä

Viime syksynä oli aikomus toistakymmentä hidastetöyssyä rakentaa. Ei tiettävästi tehty yhtään. Kustannusarvio 300000-400000 e Rahat ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epämääräistätouhuu kirjoitti:

Lamminmäki tuli julkisuuteen kehumaan että Ratamoon on pistetty 2,2 miljoonaa.

Lukema poikkeaa vuodentakaisesta kun Larikka kehui että kymmenen miljoonaa on annettu suunnitteluun.

Tätä ennen on hankkkeeseen vuosien myötä upotettu jo eräitä miljoonia.

Kysymys onkin, kumpi herroista erehtyi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu