Ei mene kauaa kun taas yksi perinnäissääntönne joutuu romukoppaan.
Jokainen tekniikan kehitystä seurannut ymmärtää, että tulevaisuudessa televisio ja netti ovat samassa paketissa. Muutama hetki vielä ja televisiossa on netti. Nythän jo osittain netissä on televisio.
Aikaa en osaa arvioida, mutta aika piakkoin ne yhdistyvät aivan kokonaan. Samoilla laitteilla katsotaan tulevaisuudessa nettiä, televisiota ja tehdään kaikki tämän päivän "tietokonejutut".
Siinä on selittämistä miten ennen omatunto kielsi laitteen mistä tuli televisio-ohjelmia.
Joudutte hyväksymään, että heikoimmankin veljen pitää pystyä valitsemaan mitä televisiosta katsoo. Samalla tavalla kuin hän nytkin tekee internetin ja radion kanssa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitenkäs taas käy erehtymättömän seurakunnan? Ettei vaan samoin kuin sen joka kielsi radion ja polkkatukan.
...TV-kieltoa. TV:n katsominen ei ole synti eikä sen omistaminen ole synti. Sen sijaan TV:n ohjelmatarjonta ei ruoki kuolematonta sieluamme ja me haluamme tehdä matkaa taivaaseen hyvällä omallatunnolla. Vaan mitäpä tästä jauhamaan kuuroille korville. Tulipa nyt vain taas vastattua viestiin, joka ei olisi vastausta ansainnut.
SRK:han on kokouksissaan todennut, että ne joilla on televisio tekevät tottelematttomuuden syntiä. Kyllä se kiellolle kuulostaa. Samoin 70-luvulla pidettiin hoitokokouksia television takia. Mikäli et luopunu niin synnit sidottiin. Kuulostaa kiellolle.
Mutta kiemurtele vaan. Saa nähdä mikä on srk:n kanta tulevaisuudessa. Sallitaanko kielletty televisio vai kielletäänkö sallittu netti. Nehän tulevat olemaan yksi ja sama asia. Tiesitkö muuten, että sillä samalla vehkeellä millä kirjoitit tänne voi katsella televisio-ohjelmia?
TV:n katsominen ei ole synti eikä sen omistaminen ole synti.
***********
Onko tämä nyt SRK:n virallinen kanta ja mistä muualta sen voi lukea? Onko kokous päättänyt näin?
Tämä olisi siis tärkeä tieto, ei siksi että TV:sta hyvän ohjelman katsominen ketään pahentaisi vaan siksi, että koska siellä on paljon huonoakin ohjelmaa ja sitä on siksi vierastettu ja "virallinen kanta" on ollut tavallaan ehdoton, niin TV:n omistajaa voitaisiin vanhalla tavalla pitää "joutuneena tottelemattomuuden syntiin" tai "kovakorvaisena seurakunnan neuvoille". Olisi hyvä löytää joku SRK:n virallinen kanta, jossa kerrotaan asia kuten esitit. Mistä sellaisen voisi löytää?
Miksi keksivät niitä perinnäissääntöjään. Täysin oma vika jos niiden takia joutuu vaikeuksiin kun joutuu niitä selittelemään. Eipä ole vlät vielä kommentoineet mitä aikovat selittää kun netti ja televisio ovatkin yksi ja sama. Miten käy heikoimman veljen?
Netti/TV hyväksytään tulevaisuudessa pitkän keskustelun jälkeen, mutta vaikeaa se on, koska TV suoltaa niin paljon huonoa ohjelmaa ja kun tulee mahdollisuus surfata kaikki ulkomaisetkin kanavat, niin valikoimasta löytyy aina mm. pornoa ja siellä ne nuoret sitten ovat.
Ongelma on nyt netinkin kanssa, mutta tietokoneet olivat jo kodeissa ja niistä ei voi luopua, koska niitä tarvitsee työssä ja elämässä muutenkin.
Jokin kompromissi on varmaan odotettavissa.
nuorilla on netti paremmin hallussa eli aikuiset eivät monesti varmasti edes tajua mitä nuoret netistä hakevat.