Miten Isä Meidän rukousta ajatellessa voit ajatella, että anteeksianto tulee aina ihmisen välityksellä?
vl kerropa
mie vaan
301887
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
kuinka voit Isä meidän rukouksessa ajatella jokapäiväisen leivän tulevan työn välityksellä?
rauhanyhdistyksellä samalla, kun halutaan sysätä Jumala pois omalta paikaltaan ja sijoittaa siihen vanhoillislestadiolainen.
Tuo fraasi osataan jo.
että miksi sitten tällainen avaus?
Leipä voi tulla monella tapaa. Ongella ollessa kaikkivaltias Jumala voi antaa välittömästi rukouksen jälkeen kalan koukkuun.
Samoin anteeksianto tulee välittömästi. Ihan kuin on opetettu.
Isä meidän -rukous
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta
ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.
(Matt. 6:9–13; Luuk. 11:2–4)
"Ja anna meille meidän syntimme anteeksi"
Jeesus kehottaessaan meitä anomaan syntejä anteeksi Jumalalta tarkoittikin sitä, että meidän pitäisi kipaista lähimmän vanhoillislestadiolaisen luokse ja vasta tämä antaa ne synnit anteeksi. Olisiko Jeesus noin monimutkaista ja peräti outoa tuossa tarkoittanut?
En usko.
Ihmisoppia se sellainen on missä ei Jumalalta saa suoraan syntejä anteeksi.
Perkeleleelle taas sopii vallan mainiosti ajatus, että nostetaan ihmiset jalustalle.
näin on Jumalan tiet meiltä salattuina.
Herra sanoin noustessaan taivaaseen, että palaan pian, eikä hän ole vieläkään palannut...mutta silti hän palaa pian.
Ja Herra on tarkentanut muissa raamatun kohdissa tätä asiaa. Jos hän ei haluaisi, että uskovaisten kautta julistetaan anteeksi antoa, eihän silloin olisi sanonut, että niille joille te synnit päästätte, niille ne ovat päästetyt.
Tai eihän olisi nimittänyt sitä valtaa, jonka hän antoi Pietarille ja kaikille uskovaisille, taivaan valtakunnan avainten vallaksi.
Ei kait kukaan ole kieltänytkään, etteikö uskovaisen kautta saisi anteeksi. Kysehän onkin siitä, ettei se ole ainoa tapa. Ymmärrätkö?
toistatte edelleen samaa kuinihmiset Jeesuksen aikana: Tämähän on vain puuseppä Josefin poika, ihmistä ei silloinkaan haluttu uskoa Jumaln kädeksi. Ihminen Jeesuksen työ jatkuu edelleen Pietarin perustaman seurakunnan kautta,mutta se on teille itseenne uskoville viisaille lankeemuksen kivi. Jumala suokoon teidänkin silmistänne suomusten putoavan ja uskon näkönne saamista.
Jeesuksen veroiseksi. Niinhän se vl-oppi menee...
raamatun totuutta: Jeesus puhalsi opetuslastensa päälle ja sanoi ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit te anteeksi annatte... Jeesuksen työtä me jatkamme Hänen itsensä valtuuttamina. Mutta niinhän rikkaan miehen vertauksessakin sanotaan, että heillä on Jeesua ja profeetat uskokoot heitä. Te epäuskon hapatuksessa olevat että usko ettekä anna tulevaistenkaan tulla Jumaln valtakuntaan: niin vahva on eksytyksen henki teissä.
Ei hän noin sanonut.
olisi ollut ainoa oikea tapa tulla uskoon, että "Joille te synnit anteeksi....", niin miksi siellä ei sitä sitten sanota?
Pyhä Henki on saatu raamatussa mm. siten, että apostolit ovat laittaneet kätensä jonkun päälle ja siitä on saatu PH. He eivät suinkaan ole saarnanneet, että "synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä".
Saanko minä Pyhän Hengen, jos sinä laitat kätesi minun päälleni ilman että sanot näitä maagisia sanoja?
Miten tämä minulle ristiriitainen asia selviäisi:
1. "niille joille te synnit päästätte, niille ne ovat päästetyt". Tämä kohta antaa avaimet uskoville
KUN TAAS
2. Joh 3:16 puhuu vain uskomisesta eikä välimiehistä eli kuka tahansa pelastuisi vain uskomalla Jeesukseen.
Toisaalta siis tuossa aiemmin annetaan valta uskoville. Mitä minun pitäisi uskoa ja miten tämän voisin ymmärtää? (tällä hetkellä en ymmärrä)
asiassa. Jeesus sanoi menkää ... ja jos he ei teitä usko karistaa tomukin jaloistanne. Sinun kanssasi en enää keskustele vaan teen kuten Jeesus käskee.
oman korvasyyhynsä mukaan vääryydeksi. Raamatun totuuden kiellät tekemällä raamatun mukaisesta evankeliumin saarnaajasta fariseuksen. Mutta sillä sinä raasu toteutat vain raamatun ennustuksia maailman ihmisestä. Sinä luet raamattua järkesi valolla, jolloin etsit sieltä vain sanoja, jotka järjelläsi käsität, kun ensiksi pitäisi sinunkin saada Pyhä Henki ja uskoa epäuskosi anteeksi, silloin voisit näillä syntisillä ihmisen silmillä nähdä Herran Siionin kirkkauden ja kauneuden myös raamatun sanassa. Rakkauden laki käskee uskovaista saarnaamaan epäuskon lapsille, kuten sinä olet, tee parannus ja usko evankeliumi, niin silloin voit kerran kiittää tapettua Karitsaa Yljän laumassa.
tupakkamiehiä?
Voisiko uskoa niin, että raamatussa on annettu useita lupauksia, jotka kaikki pitävät paikkansa? Lupaukset eivät sulje toisiaan pois, vaan laajentavat mahdollisuuksia. Kun kristityt vievät evankeliumia ei-kristityille, he julistavat näille, että Jeesus on kuollut heidän puolestaan. He siis saarnaavat syntejä anteeksi. Ne, jotka jo tietävät Jeesuksesta, voivat pyytää Häneltä syntejään anteeksi suoraan.
mutta miksi Herra olisi nimittänyt sitten niitä taivaan valtakunnan avaimiksi...eihän porttia saa auki ilman avaimia?
kyllä siinä pelkästä uskomisesta puhutaan, mutta miksi siihen pitäisi ottaa tämä synnipäästö esille, sillä sehän on vain pieni osa asiasta...tähän kohtaan ei ole tarpeellista laittaa, että se joka uskoo ja samalla hänelle saarnataan evankeliumi. Hän puhuu yleisesti vain uskomisesta sillä evankeliumin saarnakin vain uskotaan...ei muuta. Niin ei ole tätä saarna käsitettävä miksikään teoksi, vaan se on tapa, jolla Herra haluaa antaa synnit anteeksi, emme voi tietää miksi.
Samaan tyyli on sanottu Joh 16.
8. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
9. synnin, koska he eivät usko minuun;
10. vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
Jeesus siis sanoo, että vanhurskaus tulee todeksi vain sen tähden, että hän astuu taivaasen. Siis vanhurskaus on tullut vain sen tähden, että Jeesus täytti lain meidän puolestamme.
Eli hän ei puhu tässä kohdin mitään uskomisesta, vaikka kaikki tiedämme, ettei kukaan olisi vanhurskas, jos ei kukaan uskoisi...no hän sanoin näin koska se ei ole tähän kohtaan tarpeellinen, vaan kertoo syyn, minkä tähden voimme pelastua. Aivan samoin kuin hän ei puhu Joh 3:16:sta kohdassakaan synnin päästöstä, koska se ei ole kohdan tarkoitus, vaan se usko. Sillä jos joku haluaa uskoa, onko hänelle silloin ongelma pyytää synnin anteeksi?
rukoillessasi
Anna syntini anteksi niin kuin sinä isä tahdot ja kirkasta minulle tahtosi
Missä kohtaa raamatussa kerrotaan, että rukouksessa tai unessa saa synnit anteeksi. Eikö Jeesuksen aikana vertauskuvallinen teko ollut jalkojen peseminen?
>>
Missä kohtaa raamatussa kerrotaan, että rukouksessa tai unessa saa synnit anteeksi
>>
Tässä:)
Ap.teot 10:
"30 Ja Kornelius sanoi: "Neljä päivää sitten, juuri tähän aikaan päivästä, minä kotonani rukoilin tällä yhdeksännellä hetkellä, ja katso, edessäni seisoi mies loistavissa vaatteissa
31 ja sanoi: 'Kornelius, sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä"
Enkeli kehoitti vielä kutsumaan Pietarinkin ihmettelemään tätä Jumalan armahdusta, jonkä Jumala ilmoitti suoraan enkelinsä välityksellä Korneliukselle vastauksena hänen rukouksiinsa.
"34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen"
">>
Missä kohtaa raamatussa kerrotaan, että rukouksessa tai unessa saa synnit anteeksi
>>
Tässä:)
Ap.teot 10:
"30 Ja Kornelius sanoi: "Neljä päivää sitten, juuri tähän aikaan päivästä, minä kotonani rukoilin tällä yhdeksännellä hetkellä, ja katso, edessäni seisoi mies loistavissa vaatteissa
31 ja sanoi: 'Kornelius, sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä"
Enkeli kehoitti vielä kutsumaan Pietarinkin ihmettelemään tätä Jumalan armahdusta, jonkä Jumala ilmoitti suoraan enkelinsä välityksellä Korneliukselle vastauksena hänen rukouksiinsa.
"34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen"" ( admatan versio )
Tässä kokonaisuudessaan, miten Kornelius sai synnit anteeksi, uskon ja Pyhän Hengen. Sen jälkeen vasta kastettiin oikeaoppisesti. Ei siis missään rukouksessa tai unessa.
25. Mutta kuin Pietari tuli sisälle, meni Kornelius häntä vastaan, ja lankesi hänen jalkainsa juureen, ja rukoili häntä.
26. Mutta Pietari nosti häntä ja sanoi: nouse! minäkin olen ihminen.
27. Ja kuin hän oli häntä puhutellut, meni hän sisälle ja löysi monta tulleen kokoon.
28. Ja hän sanoi heille: te tiedätte, ettei ole ollut luvallinen Juudalaisen olla jonkun muukalaisen tykönä eli hänen tykönsä mennä; mutta minulle osoitti Jumala, etten minä ketään ihmistä yhteisenä eli saastaisena pitäisi.
29. Sentähden minä myös epäilemättä tulin, teiltä kutsuttu. Niin minä siis teiltä kysyn: mitä varten te minua kutsuitte?
30. Ja Kornelius sanoi: minä olen neljä päivää sitten paastonnut tähän hetkeen asti, ja rukoilin huoneessani yhdeksännellä hetkellä, ja katso, mies seisoi kiiltävissä vaatteissa minun edessäni,
31. Ja sanoi: Kornelius, rukoukses on kuultu ja almus ovat Jumalan edessä muistetut.
32. Niin lähetä Joppeen ja kutsuta Simonin, joka Pietariksi kutsutaan; hän pitää majaa Simon Parkkarin huoneessa, meren tykönä: se puhuttelee sinua, kuin hän tulee.
33. Niin minä lähetin kohta sinun tykös, ja sinä teit hyvin, ettäs tulit. Ja me olemme siis kaikki nyt Jumalan edessä, kuulemassa kaikkia, mitä sinulle on Jumalalta käsketty.
34. Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: nyt minä todeksi löydän, ettei Jumala katso ihmisen muotoa:
35. Vaan kaikissa kansoissa, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, se on Jumalalle otollinen.
36. Sen sanan, jonka Jumala Israelin lapsille lähetti ja julisti rauhan Jesuksen Kristuksen kautta, joka kaikkein Herra on,
37. Te tiedätte sen sanan, joka on tapahtunut ympäri kaiken Juudean, ensin alkain Galileasta, sen kasteen jälkeen, josta Johannes saarnasi:
38. Kuinka Jumala oli voidellut Jesuksen Nasaretista Pyhällä Hengellä ja voimalla, joka vaelsi ympäri, teki hyvää ja paransi kaikki, jotka perkeleeltä vaivattiin; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
39. Ja me olemme kaikkien niiden todistajat, mitkä hän Juudean maakunnassa ja Jerusalemissa teki, jonka he tappoivat ja ripustivat puuhun:
40. Sen Jumala herätti kolmantena päivänä, ja ilmoitti hänen,
41. Ei kaikelle kansalle, vaan meille, jotka Jumala oli ennen todistajiksi valinnut, me jotka söimme ja joimme hänen kanssansa, sittenkuin hän nousi kuolleista.
42. Ja hän käski meitä kansalle saarnaamaan ja todistamaan, että hän on se, joka Jumalalta on säätty elävien ja kuolleiden tuomariksi.
43. Hänestä kaikki prophetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman.
44. Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.
45. Niin ne uskovaiset ympärileikkauksesta, jotka Pietarin kanssa tulleet olivat, hämmästyivät, että pakanainkin päälle Pyhän Hengen lahja vuodatettiin.
46. Sillä he kuulivat heidän kielillä puhuvan ja Jumalaa ylistävän. Niin vastasi Pietari:
47. Taitaako joku kieltää näitä, jotka ovat niin Pyhän Hengen saaneet kuin mekin, vedellä kastamasta?
48. Ja hän käski kastaa heitä Herran nimeen. Silloin he rukoilivat häntä siellä muutamia päiviä viipymään.(Apt. 10:25-48)
Tuonki luvun voi kyllä käsittää että rukouksessa Korneliuksen uskon ymmärrys aukeni, mutta Pyhän Hengen hän sai vasta Pietarin välityksellä.
...Ei millään tavalla kumoa kertomaani;)
Jos kuinka monennen kerran joudun teille laittamaan, että Pyhä pyydetään ja saadaan Jumalalta, ei ihmisiltä.
Luuk. 11:13
"Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen ISÄ ANTAA PYHÄN HENGEN niille, jotka sitä HÄNELTÄ ANOVAT!" "
Room. 5:
"5 Eikä toivo ole turha, sillä JUMALA on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.
6 Meistä EI OLLUT ITSEÄMME AUTTAMAAN, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.
7 Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä.
8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä.
9 Kun HÄN nyt ON vuodattamalla verensä TEHNYT MEIDÄT VANHURSKAIKSI, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta."
"Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."
Se on vaan jaksettava uskoa, koska niinhän Jeesus edellä olevassa Isä meidän rukouksessa sanoo.
anteeksi muille ihmisille heidän meitä vastaan tekemät rikkomukset, väärät teot yms.
Jumala antaa synnit anteeksi - suoraan tai jopa joskus toisen uskovaisen suorittaessa ns. synninpäästön.
Tähän Raamatun oppiin olisi syytä kaikkein nöyrtyä.