selviytyä tilanteesta kuin tilanteesta. Oli tilanne miten ahdistava ja ajettais sinua kuinka ahtaalle tahansa, jostain se ilo ja toiveikkuus vain puskee läpi.
Töissä tänään tajusin jälleen kerran pitäväni alasta, jolla nyt työskentelen ja se toi minulle suurta iloa.
Olen asiakaspalvelutyössä ja toisinaan asiakkaikseni tulee hyvin lähtökohtaisesti valmiiksi kiukkuisia asiakkaita. Minulle tulee mieletön ilo siitä kun mä saan sen asiakkaan "sydämen sulatettua" ja hänet lähtemään iloisena pois.
Myös tyytyväinen hymy, joka minulle välähtää kun suosittelemaani tuotteeseen ollaan tyytyväisiä ja sen huomaaminen että asiakas tulee seuraavanikin päivänä ostamaan samaa tuottaa minulle hyvä mielen.
Tykkään käsillä tehdä ja olen taiteellisesti ihan suhteellisen lahjakas, mutta hyvin epävarma osaamisestani. Epäröin ja arastelen uusien asioiden edessä, mutta sitten kun uusi asia alkaa sujua kuten esim. joku hieno jälkiruoka taiteellisesti koristeltuna. Sitä lopputulosta kun katsoo pitkän harjoittelun ja mokailun jälkeen ja se näyttää kauniilta; se onnistumisen ilo sitä omaa työnjälkeä katsellessa antaa minulle todella paljon.
Onko se sitten onnistumisen ja osaamisen iloa ja toisen tyytyväiseksi tekemisestä johtuvaa myötäiloa, mutta niistä pienistä asioista mä saan iloa jonka avulla jaksaa, vaikka muuten hyvin ahdistavaa elämässä olisikin. Silloin unohtaa hetkeksi sen tuskan ja ikävän olon joka sisällä usein kummittelee.
Saa pienen paussin siitä jotta taas jaksaa nostaa sen repun harteilla ja jatkaa kantamista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tähän mietintä jatkot päivää myöhemmin.
Toinen ihminen voi tehdä paljon pahaa tai hyvää toiselle ihmiselle. Mielialalle. terveydelle, itsetunnolle, itseluottamukselle jne. jne.
Tänään itse sain myötätunto ahdistuksen itseeni ja se kurja olo on säilynyt muutamia tunteja. Tuttavani oli minusta ns. "piilovittumainen" ja jollain tavalla tökerön oloinen toiselle tuttavalleni.
Ymmärsin tilanteen ja syyt taustalla, mutta tarpeeton tökeryys tuntui minusta erittäin pahalta sen toisen osapuolen puolesta. Kumpainenkin oli tilanteessa johon eivät voineet vaikutta itse ja yrittivät hoitaa velvollisuuksiaan jonka takia minusta tarpeetonta oli sellainen törkeys.
Hassua miten helposti otan myötätuntoa ahdistuksia ja mielipahoja itseeni kun tuttavat loukkaavat toisiaan ja kuinka ne vaikuttavat päiväni fiiliksiin.
Ventovieraiden osalta ei samaa tapahdu jos ei sitten ole ihan inhimilliset rajat ylittävävstä julmuudesta kyse.
Miksi ihmiset eivät ajattele tarkemmin sitä miten toisiaan kohtelee?
Itsekyyttä minusta tuossakin tilanteessa purkaa omaa turhaumaa , jonkun toisen päälle joka ei asialle mitään voi. Ei ajatella että sillä saa ehä toiselle aika pahan mielen.
Tuttavanikin katsoi mua hiukan kummastuneena ja näin että hän yritti sanattomasti kysyä että: Mitä helvettiä?
Ehkä illan aikana saa nollailtua, koska eihän minua itseäni kukaan loukannut ja se toinen nyt varmaan osaa käsitellä itse asian. Tarpeetonta siis ottaa minun siitä painolastia. silti jäin miettiin miten teki mieli pyytää toisen käytöstä anteeksi sen ihmisen puolesta.
mutta kaikillahan on joskus huonot hetket..