Kiinnostuksen menettäminen naisia

Parikymmentä vuotta sitten jaksoin vielä uskoa, että löytäisin itselleni jonkun kivan naisen. Enää en usko niin. Olen menettänyt käytännössä kaiken uskoni ja kiinnostukseni naisia kohtaan. Miksikö? No siksi, että sain havaita naisten olevan: itsekkäitä, omahyväisiä, laiskoja, hyväksikäyttäjiä sekä epäluotettavia.
Miksi siis haaskaisin heihin aikaani, rakkauttani ja rahaani? Osoittakaa edes joskus, joku, että olen ollut väärässä. Toistaiseksi en ole kohdannut sellaista naista ja epäilen, että kohtaanko koskaan.
12284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Miehiä kohtaan. Jokainen heistä on vain halunnut rahani ja sen lisäksi ilmaisen kotitalouskoneen. Ja haukkumiset päälle.

Äänestä
  • Et ileisesti ole kovin haluttu nainen, kun joudut miesten maksunaiseksi. Yleesä se on toisinpäin.

    Äänestä

  • Olenhan minä ollut haluttu, maksunaiseksi siis. Ikinä en ole saanut miehiltä mitään muuta kuin vaatimuksia ja vähättelyä. Jonkun kukkakimpun ehkä joskus. Enkä ole edes rikas, tavallinen työläisnainen, enkä ruma enkä ilkeä. En tiedä miksi elämä minua näin kohtelee.

    Äänestä

Käytännössä asia menee näin, ainakin minulla se meni näin. Olin epätyydyttävässä ihmis-suhteessa naisen kanssa. Vaikka tein mitä ja yritin mitä, ei asia muuttunut paremmaksi. Erosin ja huomasin olevani onnellisempi yksin. Jos kerran en löydä sopivaa, niin miksi yrittäisin väkisin suhdetta jonkun kanssa? Olen onnellinen yksin, en halua ihmis-suhdetta, missä en ole onnellinen. Ongelma on ratkaistu.

Äänestä
  • Jonkunlainen persoonallisushäiriö kenties? Oon kuullu jostai takertuvasta persoonallisuushäiriöstä tai vastaavasta.

    Äänestä

Kuule eläpä yleistä ei kaikki naiset varmastikkaan sellaisia ole luulempa että miehissä voi myös sellaisia olla:). Elämä yleensäkin vie rahaa talosta tai asunnosta menevät kustannukset, ruoka, kännykkä lasku, joskus vaatteita ja jos on lapsia heidän vaatteet ja lelut yms.
Ei eläminen kenelläkään ole ilmaista vai ootko kuullut että kaupat jakaa ilmasta ruokaa. Minä ainakin itse maksan omat menoni eipä ole muut joutuneet laskujani maksamaan. En kahtelis hetkeäkään sellaista ukkoa joka yrittäisi saada minut omien velkojensa maksu mieheksi. :)

Äänestä

Turha tänne on keskustelunavauksia laittaa, kukaan ei kuitenkaan ymmärrä tilannetta siten kuin se todellisuudessa on ja mitkä syyt sen takana ovat. Säälihän tuo on, että päätyy itse toteamaan sen, mitä on todennut. Liian kiltti joutuu aina hyväksikäytetyksi tuo on nähty ja koettu. Monet naiset ovat tämänkin palstan vastaväitteistä huolimatta itsekkäitä ja omaa etuaan tavoittelevia. Kuka heidän kanssaan jaksaa, haluaa olla? Jos toinen ei kunnioita toista, on ero väistämätön. Ei itsekkyydellä pitkälle pötkitä.
Onneksi elämänsä voi elää onnellisena yksinkin, ei siihen toista tarvita, varsinkaan jos se toinen ei rakasta, eikä kunnioita sinua. No niin, keksiskää nyt joku taas tästäkin jotain negatiivista ja "väärää" jos haluatte siihen energiaanne tuhlata.

Äänestä
  • No onneksi voi elää joo onnellisena ilman naistakin, mutta sinä nyt et varsin onnelliselta tekstisi perusteella vaikuta.

    Miksi ylipäätään ihmiset jaksaa nähdä vastakkaisen sukupuolen jotenkin erilaisena? Ihmisiä me kaikki ollaan. Ole ihminen ihmiselle niin ehkä saat oikeutettua kohtelua.

    Äänestä

Itsestähän ei voi tietenkään löytyä mitään vikaa, vaan naiset ne ovat itsekkäitä ja hyväksikäyttäjiä. Järkyttävää monien tämän palstan miesten naisia kohtaan osoittama halveksunta ja katkeruus. Ei ihme, etteivät parisuhteet ole onnistuneet.

Olen itsekin yksinäinen nainen, mutta ei tule mieleenikään lytätä kaikkia miehiä maanrakoon. Kaipaan ihmissuhdetta, mutten sitä ujouteni ja ulkonäköni puolesta tule koskaan saamaan.

Äänestä

Jos aikoo ns. parantua huonoista kokemuksista, on välillä katsottava omaankin napaan. Eteenpäin ei elämässä pääse, jos syyttää kaikesta muita. Ihmissuhteissa on aina kaksi osapuolta, ja vikaa löytyy molemmista.
Velloin itse 6 vuotta syyttäen aina eksääni kaikesta tapahtuneesta ikävästä. Lopulta huomasin että vika oli myös minussa ja minun tulee kantaa siitä vastuu. En minä voi aina olla vain se uhri, jota maailman tuulet vie. Minäkin olen toimija.
Tämä syvällinen itsetutkinta oli aika kasvattavaa ja muutti minua ihmisenä. Olin aiemmin varsinainen mörökölli, mutta olen muuttunut lähemmäs päivänsädettä. Uskallan olla myös omaitseni, en esitä enää tiettyä itselleni vahingollista roolia. Nykyään olen onnellisempi kuin vuosiin, vaikka olen yhä yksin.

Äänestä

Ehkä sinusta "kohtaan_" ei ole ollut muuhun kuin hyväksikäytettäväksi. Pelle! Semmoisia miehiä on paljon!

Äänestä
  • Hah, hah, johan oletkin "rohkaiseva". Paskaa elämää sinulle HUORA!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohtaan_ kirjoitti:

Parikymmentä vuotta sitten jaksoin vielä uskoa, että löytäisin itselleni jonkun kivan naisen. Enää en usko niin. Olen menettänyt käytännössä kaiken uskoni ja kiinnostukseni naisia kohtaan. Miksikö? No siksi, että sain havaita naisten olevan: itsekkäitä, omahyväisiä, laiskoja, hyväksikäyttäjiä sekä epäluotettavia.
Miksi siis haaskaisin heihin aikaani, rakkauttani ja rahaani? Osoittakaa edes joskus, joku, että olen ollut väärässä. Toistaiseksi en ole kohdannut sellaista naista ja epäilen, että kohtaanko koskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu