Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Unijukalle

Onkohelpotustatulossa

Taloudellinen tilanne aikuisen lapsen myös ja muutto?

6

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Unijukka15

      On oltava hieman varuillaan vielä ja huolehdittava perusturvasta. Pitäisi löytää asiat mitkä taloudellisesti voisivat kannatella elämää.
      Huolehdi itsestäsi ja myöskin tunteistasi, "puhdista itseäsi". Ehkä aika ajoin olisi hyväksi ajatella henkisiä asioitakin.
      Tällä lapsellasi on käytännön kautta mahdollisuus parempaan taloudelliseen tilanteeseen. Tähän voi myöskin liittyä jokin ihmissuhde, kenties rakkaus.
      Tämän lapsesi olisi otollinen aika nyt etsiä taikka aloittaa jotakin uutta niin työn kuin ihmissuhteittenkin puitteissa. Ja samalla päättää jotakin vanhoja.
      En ole aivan vakuuttunut onko nyt oikea hetki muutolle, kenties olisi parempi odottaa vielä esim.syksyyn saakka, jos et päätöstä ole tehnyt.
      Jos olet kuitenkin nyt muuttamassa, niin kannattaa pohtia asiaa siltäkin kannalta, mitä uuteen asuntoon "henkisessä mielessä" mukana viet. Jos siis olet huolissasi esim.taloudesta, niin kannattaisi katsoa tilanne niin, että et vie niitä huolia mukanasi, vaan mahdollisuuden uuteen alkuun.
      Sisäisen ääni, intuitio siitä mitä kannattaa tehdä ja millä ajoituksella on nyt tärkeällä sijalla. Sinun kannattaa ajatella välillä henkisiä asioita, rauhoittua ja luottaa oikeisiin kuviin siitä mitä tulevalta odotat !

      • Onkohelpotustatulossa

        Kiitos aikuisen lapsella on rakkaus ja muutto oikein näit uusi elämä hänellä alkaa nyt toisella paikkakunnalla. Onko onnea miten työ?
        Miten mun elämä en ole muuttamassa ehkä joskus?


    • Unijukka15

      pojan työ ym.
      Olisikohan niin, että työnantaja on naispuolinen, tai joku muu naispuolinen henkilö vaikuttaa häneen työpaikalla. Tämä kuljettaa häntä kohti oikeaa kutsumustaan.
      Ihmissuhteet ovat työpaikka muutenkin tärkeässä roolissa. Mutta joku voimakas ja innostava naishenkilö on joka liittyy vahvasti työhön ja tämä henkilö on "inspiroiva".

      Oman elämäsi jatko
      (Niin, ymmärsin ed., että sinä olit muuttamassa, se aina tuo pientä epätarkkuutta ...)
      Uuteen tilanteeseen kannattaa suhtautua avoimesti. Voi tulle eteen tilanteita, joihin pitää reagoida nopeasti. Saattavat liittyä esim.matkustamiseen.
      Matkustamista jonnekin virkistävään paikkaan kannattaisi nyt muutenkin harkita. Ja mieti aktiviteetteja, sitä mitä vapaa-ajallasi nyt teet, että mieli pysyy virkeänä.
      Jotakin uutta kannattaisi nyt kokeilla, ehkä toiminta voisi olla jollakin tavalla luovaa laadultaan.

      • Onkohelpotustatulossa

        Miten voit osua noin hyvin ja oikein? Työnantaja alussa on nainen ja tosi läheinen hänelle vie hänet eetenpäin.
        Voi kun voisin suhtautua avoimesti ikävä tulee.
        Lähden 4 päivä pois omaisten luo onko hyvä?


    • Unijukka15

      Sinun pitää itseltäsi kysyä, mikä on hyvä ...
      Mutta uudet mahdollisuudet avautuvat sinulle, jos niin uskallat katsoa ...

      • Onkohelpotustatulossa

        Kiitos sinulle niinhän se on


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2354
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      53
      2054
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1873
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1648
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1572
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1446
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1410
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1402
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1380
    Aihe