28x lähti Sihaunokvilleen.

Tämä vanhoina hyvinä aikoina kun turistiviisumin sai kolmeksi kuukaudeksi ja siihen jatkoaikaa saadakseen piti käydä rajan takana hakemassa uusia leimoja passeihin.
Lötköttelimme Paven kanssa Maken hotlassa. Siellä neljännessä kerroksessa elelimme normipattiselämää; siis rauhallista ja seesteistä. Likkoja tuli ja meni vilkkaasti. Vaan eipä huolta; aamulla nappi huuleen ja se takasi miehuuden säilymisen ettei hävetä tarvinnut. Tytötkin saivat tehdä töitä tonninsa edestä.
Kaikki oli siis oikein kivasti mallillaan; aurinko myhäili kanssamme ja kulki perässämme tarkkaillen poikien menoa.
Minä olin jo kotiin lähdössä mutta Pave sanoi että paskat vielä lähdemme, muista nyt että suomessa on helmikuu! Kauhuskenaariot vilisivät silmieni ohi; räntäsateet, vihaiset ilmeet, kallis viina ja lihavat naiset. Nauraen löimme yläfemmoja ja sanoin Makelle että järjestää meille visiitin Kampozeaan. Niinhän tuo teki ja eräänä aamuna taksissa istuimme pienen viskipullon kera. Kuinka ollakaan, hymyilevä aurinko seurasi jälleen poikiensa matkantekoa.
Rajalla pikkupojat täyttivät papereitamme. Taalan pari veloittivat palveluistaan. Sillä aikaa ryyppäsimme rajavartiopoliisipäällikön kanssa joka makasi riippukeinussa.
Paikallinen hotelli oli meille hieman liian hieno mutta käyttäydyimme asiallisesti emmekä yhtenäkään päivänä kaatuneet turvallemme respan edessä. Nälkä siinä ryypätessä tuli ja istuimme katupizzeriassa. Hampaaton ukkeli kyseli että tuleeko strongina vai mediumina? Onneksi otimme mediumit. Puolen tunnin päästä päässä jysähti ja ihmettelin että mikäs nyt tuli? Eihän ne siellä pizzan päälle mitään oreganoa ripottele vaan aivan jotain muuta vihreää.
Aurinko se paistoi rajankin takana, pärrät pärisivät, hampaaton ukkeli hymyili ja poliisit olivat kivoja; vitut välittivät vaikka prätkällä kännissä asioi.
71869
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Lopeta ei tänne saa kirjoittaa matkailusta.Täällä saa vain haukkua ,kadehtia tai väittää muita valehtelijoiksi läskeiksi paskahousuiksi.
Mikähän siinä onkin ,että thaimaalinen pipari herättää nin paljon mielenkiintoa eihän siinä ole muuta eroa suomaiseen siskoonsa nähden kuin on pienenpi ja tuoksuu paremmalle.

Äänestä
  • Thaimaasta on tullut synonyymi monille ikäville asioille. Mutta vain joidenkin niiden mielissä jotka eivät siellä ole käyneet, eivät pääse ja uskovat lohdutuksekseen kaiken roskan ja epäkohdat, joita löytyy kaikkialta maailmassa jos niitä tykkää tonkia. Yksi nuori mieskin taannoin minulle sanoi että "Minä en semmoiseen maahan mene". Kysyin että mimmoiseen maahan? "No... semmoiseen". Jäi erittäin epäselväksi ne syyt. Myöhemmin kuulin että hänen tyttöystävä ei päästä häntä edes baariin poikaporukalla. Syy siis selvisi Thaimaan boikottiin: -Heppu ei koskaan pääse yhtään mihinkään tuon suhteensa aikana.

    Äänestä

  • tekopyhiäpaskiaisia kirjoitti:

    Thaimaasta on tullut synonyymi monille ikäville asioille. Mutta vain joidenkin niiden mielissä jotka eivät siellä ole käyneet, eivät pääse ja uskovat lohdutuksekseen kaiken roskan ja epäkohdat, joita löytyy kaikkialta maailmassa jos niitä tykkää tonkia. Yksi nuori mieskin taannoin minulle sanoi että "Minä en semmoiseen maahan mene". Kysyin että mimmoiseen maahan? "No... semmoiseen". Jäi erittäin epäselväksi ne syyt. Myöhemmin kuulin että hänen tyttöystävä ei päästä häntä edes baariin poikaporukalla. Syy siis selvisi Thaimaan boikottiin: -Heppu ei koskaan pääse yhtään mihinkään tuon suhteensa aikana.

    Juu tuosta tulee mieleen että on se varmaan leuhkaa olla vankilassa rengastettuna ja panta jalassa omassa kodissaan? Mieleen tulee myös eräs hemmo joka nai Leviltä rahanaisen. Kundin omien sanojen mukaan on hienoa kun saa ilmaiseksi pillua. Vaikka yli kuusikymmentä vuotta vanhaakin :) Terkkuja Mikalle!

    Äänestä

Täytyy sanoa, että tää on oikea meininki. Täällä saa tehdä niinku tykkää. Promilleraja kulkee siinä kun et enää kahvoissa pysy. No okei, jos tötöilet niin vastaat mutta niinhän se oli Suomeenkin ennen. Nyt on kaikkia v-tun puppe- ja feministisääntöjä.

Äänestä

Onko 28x poikaystävä saanu jo silarit?

Äänestä
  • Lerpan uniaika. MuistaTenat!

    Äänestä

Mites tuo pimpero laosissa, löytyykö millä ehdoilla ?

Äänestä
  • Löytyy ja kohtuullisilla ehdoilla, ovat mielestäni kauniimpia kun thait samoin Vietnamin tötteröt.

    Äänestä

  • Miljoona kippiä pöytään, niin tunkua löytyy jonoksi saakka.

    Äänestä

Onko Heguli vai Pave 28x:n poikaystävä? Vai onko sama ukko?

Äänestä
  • Hiekkiksen päälerppa asialla jälleen, kertomassa omista haaveistaan.

    Äänestä

  • Hiekkikseltälerpatlöytyy kirjoitti:

    Hiekkiksen päälerppa asialla jälleen, kertomassa omista haaveistaan.

    Taitaa Pattayan pippelimies 28 olla teikäläisen idoli ja johdattaja. Ootko samanlainen pikkupoikien kyntäjä ja homoperse?

    Äänestä

  • Piilomulkku kirjoitti:

    Taitaa Pattayan pippelimies 28 olla teikäläisen idoli ja johdattaja. Ootko samanlainen pikkupoikien kyntäjä ja homoperse?

    Harmittaako kun Perä-Kihniössä ei ole muuta juhlaa kuin silloin kun Laila-Eno tulee käymään kuun alussa mulkuttamaan?

    Äänestä

vedäkkö 28x leidareita paljon ? kerro tarinaa niistä.

Äänestä
  • Ketäs se haittaa vaikka vetäisikin? Oletkos vähän homofoobikko? Olen nähnyt niin kauniita leidareita että kusisit housuusi heidät nähdessään. Ihmisiä ne on niinkuin muutkin foobinen kakara.

    Äänestä

  • Tuosta asiasta olen kanssasi samaa mieltä, olen kanssa nähnyt niin jumalattoman kauniita leidareita että oksat pois, parin kaljan kenossa menevät naisista, lisäksi olen vuokrannut taloani heille joskus bileitä varten, mukavaa ja rehellistä väkeä, ja käynyt dokaamassa monen kanssa viimeeksi songranissa, lisäksi hyvin pieni osa on sexibusineksessä, Thaimaa on erinomainen paikka myös seksuaalivähemmistöille, parempi leidaribaarissa kun homo joensuussa kaapissa, eikö vain pattayaboyssit.

    Äänestä

  • antaakukkienkukkia kirjoitti:

    Ketäs se haittaa vaikka vetäisikin? Oletkos vähän homofoobikko? Olen nähnyt niin kauniita leidareita että kusisit housuusi heidät nähdessään. Ihmisiä ne on niinkuin muutkin foobinen kakara.

    Homot alko nyt puolustelemaan leidarinnussijoita. sillälailla Pattayan reppanat!

    Äänestä

  • 656456456546 kirjoitti:

    Tuosta asiasta olen kanssasi samaa mieltä, olen kanssa nähnyt niin jumalattoman kauniita leidareita että oksat pois, parin kaljan kenossa menevät naisista, lisäksi olen vuokrannut taloani heille joskus bileitä varten, mukavaa ja rehellistä väkeä, ja käynyt dokaamassa monen kanssa viimeeksi songranissa, lisäksi hyvin pieni osa on sexibusineksessä, Thaimaa on erinomainen paikka myös seksuaalivähemmistöille, parempi leidaribaarissa kun homo joensuussa kaapissa, eikö vain pattayaboyssit.

    Asioin eräässä huonekalukaupassa. Erittäin kaunis naismyyjä tuli kyselemään, mitä tarvitsen. Äänen kuultuani rupesin epäilemään häntä leidariksi. Kaupat syntyivät. Kaupan omistaja (nainen) hoiti kassaa. Kysyin häneltä asiaa suoraan. Vastaus tuli heti, kyllä leidarista oli kysymys. Samalla hän kertoi kyseisen henkilön olevan paras myyjä hänen liikkeessään.

    Äänestä

Aloittaja on sairas kertoo hirveitä juttuja.Pitsaa söivät kampodiassa.Kaikkien kuuluu haluta suomeen 2 viikon matkan jälkeen,kun nähtävyydet on kierrelty eikä ihokaan kestä enään uima-altaalla makailua eikä tvstäkään tule hovimäkeä.

Äänestä

Kakskasin tarinat ovat ihania poikkeuksia palstalla. Maanläheisiä ja kivoja eikä se hauku ketään. Pattispalsta on muuttunut parin idiootin mellastuskentäksi.

Äänestä
  • Tosi on.
    Thaimaa1 ja numeromies, monine nimimerkkeineen pilaavat koko palstan.
    28 kertoo matkailusta, toisin kuin nämä Z:n seuraajat.

    Äänestä

  • eivätosaaedeshävetä kirjoitti:

    Tosi on.
    Thaimaa1 ja numeromies, monine nimimerkkeineen pilaavat koko palstan.
    28 kertoo matkailusta, toisin kuin nämä Z:n seuraajat.

    Kyllä Thaimaan pilaavat siellä kävijät, etenkin Pattayalla.

    Äänestä

  • rehupuntti5 kirjoitti:

    Kyllä Thaimaan pilaavat siellä kävijät, etenkin Pattayalla.

    Maalaismiehenä rehupuntti5 ymmärtää vain lehmien päälle ja siksi on vihainen Thaimaassa vieraileville, koska siellähän ei eläimiä ole hänen käyttöönsä.

    Äänestä

  • eivätosaaedeshävetä kirjoitti:

    Tosi on.
    Thaimaa1 ja numeromies, monine nimimerkkeineen pilaavat koko palstan.
    28 kertoo matkailusta, toisin kuin nämä Z:n seuraajat.

    Tosin 28 kertoo olemattomista matkoistaa, itsekin myöntää tämän ja naureskeli jossain ketjussa noille idiooteilla, jotka uskoo hänen 'matkatarinansa'. Anteeksi, hän siis ei sanonut idiooteiksi pattispoikia, vaan taisi olla vain hauskoiksi mutta hieman tyhmiksi pattisfaneiksi, jos oikein muistan nyt.

    Äänestä

  • 28faniJo kirjoitti:

    Miksi sinä täällä kommetoit?et selvästikkään ole käynyt pattayalla.

    Äänestä

  • harhainenjamppa kirjoitti:

    Miksi sinä täällä kommetoit?et selvästikkään ole käynyt pattayalla.

    Entä sitten, yhtä monesti Pattayalla kuin 28xl Thaimaassa yleensäkään.

    Mikä on oma matkakokemuksesi, Tallinnan kaljanhakureissut korkeintaan, veikkaan.

    Äänestä

  • Arvaapa kirjoitti:

    Entä sitten, yhtä monesti Pattayalla kuin 28xl Thaimaassa yleensäkään.

    Mikä on oma matkakokemuksesi, Tallinnan kaljanhakureissut korkeintaan, veikkaan.

    28 on tunnettu mies Pattayalla sekä täällä palstalla. Sinä et. Mikä ihme sut saa täällä aukomaan päätäsi kun ei Pattaya kiinnosta etkä ole siellä käynyt?

    Äänestä

  • mitäsössötät kirjoitti:

    28 on tunnettu mies Pattayalla sekä täällä palstalla. Sinä et. Mikä ihme sut saa täällä aukomaan päätäsi kun ei Pattaya kiinnosta etkä ole siellä käynyt?

    oletko itse 28x?

    aika kova meriitti olla tunnettu suomen isoimmalla tunkiolla eli täällä. ei vittu.

    Äänestä

  • mitäsössötät kirjoitti:

    28 on tunnettu mies Pattayalla sekä täällä palstalla. Sinä et. Mikä ihme sut saa täällä aukomaan päätäsi kun ei Pattaya kiinnosta etkä ole siellä käynyt?

    Heh, onko pakko tulla myöntämään julkisesti, että sinua kusetetaan? 28xl itse myöntää kusettavansa idiootteja, sinä myönnät siis kuuluvasi joukkoon?

    No, onhan teillä peräkammarin pojilla tuo onecoin huijauskin menossa läpi, satojen prosenttien päivätuotot. Kuinka tyhmä ihminen yleensä voi olla? Rajaa ei näy löytyvän sitten millään.

    Äänestä

  • Pattayan ukkoja viedään aina. Tyhmät kansakoulupudokkaat lankeavat kusetuksiin aina vaan.

    Äänestä

  • onecoinwc28xvaimotjne kirjoitti:

    Pattayan ukkoja viedään aina. Tyhmät kansakoulupudokkaat lankeavat kusetuksiin aina vaan.

    Ahdistaako? Laita niitä onecoineja hanuriisi. Ketään kiinnosta sun onecoinisi eikä herjasi sairas paskaläjä.

    Äänestä

  • menelääkäriin kirjoitti:

    Ahdistaako? Laita niitä onecoineja hanuriisi. Ketään kiinnosta sun onecoinisi eikä herjasi sairas paskaläjä.

    ei ahista, ei ole mitään kiinni onecoineissa, en ole tyhmä pattaya poi.

    Äänestä

  • menelääkäriin kirjoitti:

    Ahdistaako? Laita niitä onecoineja hanuriisi. Ketään kiinnosta sun onecoinisi eikä herjasi sairas paskaläjä.

    Laskutehtävä: Pattaya-ukko saa Kelasta 1000 eur kuussa, hän asuu äitinsä luona (vuokra 0eur/kk), äiti maksaa ruoan. Kaljaan ja tupakkaan menee 500eur kuussa. Naisiin nolla euroa. Muut kulut 50eur. Poika säästää kuussa 400eur ja käy sillä kerran vuodessa Pattayalla.

    Pattya-fani kuulee kaveriltä ihmeellisestä OneCoin systeemistä, siinä tienaa 100% päivässä ilman riskejä. Kuinka kauan pojalla menee tienata 1 miljoona euroa, jos hän laittaa joka kuukausi ylimääräisen rahan varmaan systeemiin? Tässä ei tule huomioida Wincapitaa millään muodoin, vaan lasketaan virallisilla tuottoprosenteilla kaverille eläkerahat.

    Äänestä

  • Laskutehtävä kirjoitti:

    2 viikkoa ainakin myyntipuheiden mukaan. Tuotto on niin vitun kova.

    Äänestä

  • peräkammarinmiljonääri kirjoitti:

    2 viikkoa ainakin myyntipuheiden mukaan. Tuotto on niin vitun kova.

    Onnea heille jotka menestyy! Sinä et kuulu siihen sakkiin.
    PS: Kela ei maksa tonnia kuussa jos ei ole asumiskuluja ja jos äidillä on tuloja tai omaisuutta ja 500 euroa ei riitä kaljaan ja tupakkaan jos niitä oikein harrastaa. Tiedän töissäkäyvän kaverin joka yksin vetää kotisohvalla 800 euroa kuussa bisseen ja tupakkaan. Sama kaveri kadehtii matkojani. Sinäkin pummi dokaisit 800 euroa kuussa mutta sossu ei anna. Siksi kiukuttelet täällä. Pattayalta, jonne matkustan tiistaina tunnen yhden kaverin joka on mukana onecoin touhuissa. Minulle on ihan se ja sama mitä muut tekee työkseen ja paljonko ne tienaa. Minä kun en kenenkään toisen rahoja haikaile enkä mietiskele koska minulla on ihan omat rahat.

    Äänestä

Kampotsassa pilua löytyy rutkasti, mutta väittävät Laosissa lain kieltävän, ettei ilman avioliittotodistusta nainen edes pääse hotlaan.

Tosin 2010 Laosin Vientiantessa käydessä totesimme kuitenkin toisenlaista, meno oli ihan kuin missä tahansa muualla kuin Suomessa.

Äänestä
  • Vietnamissa tyttö useinkaan ei tule yhtä matkaa hotellihuoneeseen vaan tulee perässä. Siellä ollaan häveliäitä.

    Äänestä

28x voi mennä minne vaan. vaikka painua leidarin ryppyreikään. heippa.

Äänestä
  • 28 tekeekin mitä haluaa ja matkustelee. Sinä tillität itkua ympärivuorokauden netissä villisti tumputtaen. Montakos kertaa olet tänään nasauttanut hanskaan?

    Äänestä

  • monestikko kirjoitti:

    28 tekeekin mitä haluaa ja matkustelee. Sinä tillität itkua ympärivuorokauden netissä villisti tumputtaen. Montakos kertaa olet tänään nasauttanut hanskaan?

    Kukaan ei ole tänään vielä runkannut niin montaa kertaa kun sinä.

    Äänestä

  • Kuulin juttua että Hua Hinin Lerppa otti Hiekkaharjun ostarin roskiksessa Onkopojalta poskeen, yhtäkkiä Lerppa muljautti terskan pois poskesta, sylkäisi ja sanoi: "Vitun homo, täähän maistuu ihan paskalle"
    Riita saatiin sitten sovittua kun Onkopoika siirtyi Lerpan perävaunuksi. Vois sitä naimisen ja Kalervon voihketta, roskiskin meinasi kaatua.
    Lopuksi pariskunta poltteli roskiksesta löytyneitä sätkän tumppeja ja heitä nauratti kovasti kun Kalervo päästeli häneen pumpattuja ilmoja pois.

    Äänestä

  • Kerran_Hiekkaharjussa kirjoitti:

    Kuulin juttua että Hua Hinin Lerppa otti Hiekkaharjun ostarin roskiksessa Onkopojalta poskeen, yhtäkkiä Lerppa muljautti terskan pois poskesta, sylkäisi ja sanoi: "Vitun homo, täähän maistuu ihan paskalle"
    Riita saatiin sitten sovittua kun Onkopoika siirtyi Lerpan perävaunuksi. Vois sitä naimisen ja Kalervon voihketta, roskiskin meinasi kaatua.
    Lopuksi pariskunta poltteli roskiksesta löytyneitä sätkän tumppeja ja heitä nauratti kovasti kun Kalervo päästeli häneen pumpattuja ilmoja pois.

    Onpas sulla uudet jutut. Onko siellä pöndellä nyt uusi juttu?

    Äänestä

  • keränen kirjoitti:

    Onpas sulla uudet jutut. Onko siellä pöndellä nyt uusi juttu?

    No vittu Kun Kalella ei seiso niin mä joudun aina olemaan perävaununa ja Kale hinaajana. Tossa tarinassa on asiavirhe. Ne ei ollu sätkän tumppeja vaan nortin natsoja vitun resuperseet!

    Äänestä

LOISTAVA ALOITUS.

Äänestä
  • Näitä on aina mukava lukea ja fiilistellä lähtöselvitys rintataskussa. Alkaa reissu jossa ei ole muuta suunnitelmaa kuin lento Bangkokiin. Ei hotellivarausta, ei paluulippua. Tsekkaan kentällä josko lentäisi pohjoiseen tai etelään vai vuokraanko auton.
    Parasta on vapaus ja Thai tarkoittaa vapaata. Lompakko, passi ja hammasharja. Sellaista vapauden tunnetta en ole kokenut missään muualla. Muualla on joko rauhatonta, tylsää, liian eurooppalaista, liian amerikkalaista, liian venäläistä tms. Tuntuu että Thaimaa sopii suomalaiseen makuun kuin nyrkki mummon silmään Hua Hinissä.

    Äänestä

elettiin kuin Pellossa ennen, nyt on uusi aika

Äänestä
  • Yksinkertaiset pelokkaat ihmiset, kuten Lerppa, rakastavat kaikkia sääntöjä, ohjeita, kieltoja, säädöksiä, ylenpalttista järjestystä ja Orwellilaista yhteiskuntaa ylipäätään. Sellaisessa yhteiskunnassa ahdistuneen turjakkeen on ihana mietiskellä että "heheh nyt ei naapurikaan saa tehdä sitä eikä tätä hähää minä valvon kyllä ja kerron viranomaisille hehee"
    Sitähän sinä lerppa resuperse teet täälläkin maanisesti. Vahdit muiden elämiä kun sinulla ei ole omaa elämää. Olet rakentanut itsellesi vankilan pääsi sisään ja kun kuolet sinulla ei ole omia muistoja lainkaan.

    Äänestä

  • Pellossa ei kommunistit hallitse ja tee järettömiä kansaa vahingoittavia päätöksiä. Täällä kepukat hoitaa sen asian.

    Äänestä

Kyllä 28x vaan osaa, kirjallisesti lahjakasta yötä

Äänestä

Miten nykypäivänä Kamputseassa, onko syytä ottaa opas mukaan Pattijoelta, jotta maassa pärjäilee ?

Äänestä
  • Mieluiten sellainen, joka pärjää khmerin kielellä. Tavan jöllikkä täällä ei puhu mittään ymmärrettyä kieltä.

    Äänestä

Löytyykö Kamputseaan reissuja Pattikselta, voisi talvella käväistä.

Äänestä
  • Muutamalla matkatoimistolla on. Kannattaa kysyä hotellin respasta, neuvovat siitä.

    Äänestä

  • Hotellit+myy+"omia"+matkojaan+eli+ottavat+50+%+välityspalkkion+verrattuna+kadun+toimistoihin

    Äänestä

  • Noita matkoja löytyy vaan talvella, kesällä ei tuolla käydä kohtaa enää visaakaan uusimassa

    Äänestä

Elääkö 28x vielä?

Äänestä

Eikös se kuollu joukkoraiskauksesta saatuun klamydiaan?

Äänestä
  • Kuulit väärin onkopoika. Posion Siwan nurkalla harvoin totuuksia kuulee. Ihan tiedoksi vaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kiitoksia muistamisesta.
    Kyllä täällä vielä elellään ja hyvin voidaan.

    Olen jättänyt tänne kirjoittelun koska en jaksa lukea noiden parin älykääpiön alatyylisiä postauksia.

    Voinen tuossa toki joskus taasen kirjoitella vanhoja muisteloita.

    Äänestä

  • 28x kirjoitti:

    Bueno! Anna palaa amigo milloin vaan! Sinua kaivataan jatkuvasti <3

    Äänestä

  • 28x kirjoitti:

    Kiitoksia muistamisesta.
    Kyllä täällä vielä elellään ja hyvin voidaan.

    Olen jättänyt tänne kirjoittelun koska en jaksa lukea noiden parin älykääpiön alatyylisiä postauksia.

    Voinen tuossa toki joskus taasen kirjoitella vanhoja muisteloita.

    Pysy poissa vaan. Homojutut poikaystävästäsi ja teidän homoiluista ei kuulu tänne.

    1Äänestä

Hei Pattayan ystävät! Huomaattekos taas, että kun numeromies, sika-amalia ja onkopoika poistuu, niin ne poistuu aina yhtä aikaa?

Tämä on vuosien kokemuksella palstaa seuranneena Pattayan asukkina merkki siitä, että täällä on vain 1-2 trollaajaa. Perinteinen sika-amalia ja korkeintaan yksi impotentti eläkeläinen sen lisäksi.

Terkkuja kaikille tutuille! Jompparilla minut näkee 2 viikon päästä golf-porukoissa ja kännissä! Sitä kutsutaan lomaksi.

Äänestä
  • Paskasakin loma: ollaan kännissä ihan kuten kotona Kontulassakin kun ollaan "töissä"

    Äänestä

  • Ei olla huomattu. Sen sijaan on huomattu että sinä jauhat amaliasta ja onkopojasta vaikka sellaisia ei ole olemassakaan.
    Koita rajoittaa sitä viinan ottamista ja lääkkeiden popsimista koska alat olemaan jo nyt aika pehmeä päästäsi.

    1Äänestä

Aikoinaan tuli käyty Jussin Hotlalta Sihanoukissa. Ihan mielenkiintoinen matka, mutta ken haluaa pilettää, pysyköön Pattiksella.

Äänestä
  • Sihanoukvillen parasta antia ovat viinakannut.
    7 eurolla on kaksi henkilöä hiprakassa. Siellä ei ole neljän senttilitran sääntöjä, puhumattakaan thaikkujen 2,8 senttilitroista.

    Thaimaa koettaa ihan ymmärrettävistä syistä säännöstellä alkoholia. Pienet aasialaiset ei kestä viinaa ja siksi raksapenat tuodaan Burmasta, kun omat makaa kännissä landella.

    Äänestä

Vieläkö Jussilla on hotelle Changilla ja järjestääkö yhä matkoja ?

Onko muita suomalaisia matkanjärjestäjiä tuonne suuntaan.

Äänestä
  • Sillähän on se Sakura hotla Phon Phenissä, sinne niitä matkalaisia viedään.

    Kalja on halpaa ja nauru ilmaista.

    Äänestä

  • HilpeitäMatkoja kirjoitti:

    Sillähän on se Sakura hotla Phon Phenissä, sinne niitä matkalaisia viedään.

    Kalja on halpaa ja nauru ilmaista.

    Mites pimpsukka Phon Phenissä

    Äänestä

  • quantoqosto kirjoitti:

    Mites pimpsukka Phon Phenissä

    Eipä näytä noi Jussin hotel sivut enää toimivan.

    Onhan vielä toiminnassa ?

    Äänestä

Hotelli on Changilla ei Kampotsassa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

28x kirjoitti:

Tämä vanhoina hyvinä aikoina kun turistiviisumin sai kolmeksi kuukaudeksi ja siihen jatkoaikaa saadakseen piti käydä rajan takana hakemassa uusia leimoja passeihin.
Lötköttelimme Paven kanssa Maken hotlassa. Siellä neljännessä kerroksessa elelimme normipattiselämää; siis rauhallista ja seesteistä. Likkoja tuli ja meni vilkkaasti. Vaan eipä huolta; aamulla nappi huuleen ja se takasi miehuuden säilymisen ettei hävetä tarvinnut. Tytötkin saivat tehdä töitä tonninsa edestä.
Kaikki oli siis oikein kivasti mallillaan; aurinko myhäili kanssamme ja kulki perässämme tarkkaillen poikien menoa.
Minä olin jo kotiin lähdössä mutta Pave sanoi että paskat vielä lähdemme, muista nyt että suomessa on helmikuu! Kauhuskenaariot vilisivät silmieni ohi; räntäsateet, vihaiset ilmeet, kallis viina ja lihavat naiset. Nauraen löimme yläfemmoja ja sanoin Makelle että järjestää meille visiitin Kampozeaan. Niinhän tuo teki ja eräänä aamuna taksissa istuimme pienen viskipullon kera. Kuinka ollakaan, hymyilevä aurinko seurasi jälleen poikiensa matkantekoa.
Rajalla pikkupojat täyttivät papereitamme. Taalan pari veloittivat palveluistaan. Sillä aikaa ryyppäsimme rajavartiopoliisipäällikön kanssa joka makasi riippukeinussa.
Paikallinen hotelli oli meille hieman liian hieno mutta käyttäydyimme asiallisesti emmekä yhtenäkään päivänä kaatuneet turvallemme respan edessä. Nälkä siinä ryypätessä tuli ja istuimme katupizzeriassa. Hampaaton ukkeli kyseli että tuleeko strongina vai mediumina? Onneksi otimme mediumit. Puolen tunnin päästä päässä jysähti ja ihmettelin että mikäs nyt tuli? Eihän ne siellä pizzan päälle mitään oreganoa ripottele vaan aivan jotain muuta vihreää.
Aurinko se paistoi rajankin takana, pärrät pärisivät, hampaaton ukkeli hymyili ja poliisit olivat kivoja; vitut välittivät vaikka prätkällä kännissä asioi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu