Miksi sä pidät musta niin paljon?

Sen huomaa vasta, kun menettää sen.

Olet sä ikinä mitään hyvin tehnyt. En mä osaa kertoa miksi niin kovin tykkään. Miksi se pitäisi edes osata kertoa ja onko siinä jotain väärää, että osaan antaa anteeksi asioita.

ja musta tuntuuu että syytä on ollut mussakin ja muutenkin että sulla on varmaan ollut joku hyvä syy käyttyä niin, et sä oikeasti ole sellainen.... Tykkään vaan, paljon...

Järjellä ei tunteita sammuteta. Vaikka olisit naisten hakkaaja ja rusikoinut ihastuksesi satojatuhansia kertoja se vaan selittää ihmettelijöille "mutta kun mä vaan rakastan sitä kaikesta huolimatta"

voi sanoin edes selittää. Ja miksi pitäisikään, koska tunnehan se on mikä kertoo.

Hyvä kysymys. Erittäin hyvä kysymys. Jos hän kysyisi minulta niin olisin erittäin otettu hänen ajattelustaan ja älystä. Miksi näin? Minulla on erittäin "jännä" juttu, koska minä pidän ihmisistä näin yleensä tietenkin. Harvoin kohtaan ihmisiä, joita en ollenkaan ymmärrä tai en voi hyväksyä.
Mutta sitten siihen tykkäämiseen. Minä aistin sielun tasolla toisen ihmisen. Ihmisen, joka kolahtaa, se kolahtaa ikuisiksi ajoiksi. Ystävyydessä sama asia. Saa aika paljon pahaa tehdä, että "hylkään" ihmistä, joka on kerran porautunut minun sydämeeni. Elämäni varrella on vain yksi tapaus, jota on ollut pakko siirtää oman elämäni ulkopuolelle, mutta siihen on tarvittu todella paljon vääryyttä, pahansuopuisuutta ja muita pahoja tekoja ja loukkauksia.
Sen lisäksi että olen sata prosenttisen lojaali ihmisiä kohtaan, jotka ovat saaneet majapaikan sydämestäni (ei muuten ihan helppo juttu kuitenkaan), niin minun heikkouksiani esimerkiksi työelämässä on se, että voin olla liiankin lojaali ihmisiä kohtaan, jotka ovat valloittaneet paikkani sydämessä. Tämä näkyy niin, että jos joku ihminen tekee vaikka isommankin mokan, joka on läheiseni, niin ajan hänen mokansa kuiville, oli se oikein tai väärin, mutta puolustan sitä ihmistä henkeen ja vereen ja teen kaikkeni ns. "nollatakseni" tilanteen hänen puolestaan. Toki olen oikeudenmukainen, mutta jos joku toinen ihminen tekee isomman mokan, joka on minulle yksi monista, niin en puutu sen enempää kuin yleisellä tasolla. Näitä tilanteita on tullut pari kertaa eteeni, ja olen oikeasti tehnyt kaikkeni ja tuloskin on sen mukainen. Esim. yksi esimiehistäni entisestä työstäni olisi saanut potkut, joka on minun hyvä ystäväni, mutta taistelin niin pitkälle ja puhuin hänen puolestaan pääjohtajaa myöten ja hän sai uuden mahdollisuuden.

Kun tykkään niin silloin todella tykkään. Kun joku asettuu sieluni kamaralle, hän on siellä ja pysyy. Ja siihen tarvitaan paljon enemmän kuin kohteliaisuuksia ja hyvän päivän toivotuksia. Minulle ei voi teeskennellä, minua ei voi hämätä. Aistin sielun syvyyksissäni, kuka on kumpparini joko ystävänä tai elämäni rakkaudessa. Se ei tarkoita virheettömyyttä, se ei tarkoita pyhyyttä, vaan se tarkoittaa sitä, että henkisellä tasolla koen sen ihmisen "omakseni" tai "lajitoverikseni" jollakin saralla.

Hänelle vastaisin: Näen sinussa itseni. Sen millainen olen ollut. Ymmärrän sua siksi niin hyvin. Naiselta miehelle.

Pakko tehdä kylmä tunnustus näin meidän kesken.
Olen naistenhakkaaja. Tai siis olin 12v. Puolustukseni on se, että se aloitti.
Paljon on toki vettä virrannut noista ajoista. Siis muuallakin kuin Amazonilla.