Apua mitä teen ku seurustelin yhen pojan kaa vuos siten ja pistettiin poikki ku oltiin mielestämme vähä liian nuoria mut pysyttiin hyvinä ystävinä ja nyt näyttää että se on ihan lätkässä muhun ja oon itekki aika ihastunu mut mua pelottaa rakastua tai päästää sitä mun sydämeen koska oon ollu masentunu ja salailen sitä ja en uskalla kertoo mun asioista enää ja mua pelottaa ja entäs jos sitä vaan sattuis enemmän jos päästäisin sen mun lähelle? Jos sen onki parempi ilman mua, pitäiskö mun katkaista kaikki välit siihen? Miten jätkät haluisitte että tapahtuis asiat jos oisitte ite tän pojan tilanteessa? Ette siis tietäis mitä tytölle kuuluu, oisko parempi päästä sydämeen ja sattua vai katkaista kaikki välit mysteerisesti?
Varsinkin pojat!
oonaliiniii
9341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi vittu, oot tyhmä ku saapas..
ai tyhmä kuin netti_saapas :')
Kvg :P
Ei me pojat sydämmistä, jos pillua saan niin mä lähden mukaan. Onnaako?
jos katsotaan ongelman toista puolta, pojat joskus miettii, miksi tyttö ei suostu rakastettavaksi. Ikuinen ongelma xp mut siitä on tehty ihana laulu let me love you
mee paneen sen kanssa, saatte ajatuksenne selkeytettyy
En suosittele mitään vakavia suhdejuttuja ennen kuin vasta täysi-ikäisenä, mutta olisi kyllä aika sydämetontä katkaista välit täysin ilman mitään selityksiä.
Kerro hänelle rehellisesti tilanteestasi. Joko hän on se todellinen ystävä joka tukee ja auttaa tai sitten hän säikähtää ja katkoo itse ne välit sinun puolestasi.
Muista nukkua yöt vaikka sängyssä väkisin maaten, sillä yöt valveilla netissä ovat masennuksen parasta aikaa.
Täysi-ikäisinä? Uskoisin AP:n olevan joku 11v niin kyl niillä on jotkut eri tyypit kuvioissa sitten seittemän vuoden päästä. Ja kyllä ne siinä 15-16-vuotiaina jo on ihan suht. valmiita aloittaan, 4-5 vuodessakin kun ehtii tapahtuu paljon henkistä kasvuu lapsella, mieti vaik 2- ja 7-vuotiaan, 7- ja 12-vuotiaan, tai 12- ja 17-vuotiaan eroja keskenään.
Mutta jos ootte kerran suhteessa olleet, niin paras tapa olis kait keskustella asiat selviks (kliseistä, tiedän mut mitäs muutakaan), yksinkertaisesti kerrot sille kirjoittamistas asioista ja kysyt onko se ok. Jos et usko luottavas siihen tarpeeks, unoha koko tyyppi! Ei se parisuhde vaan toimi sellasen henkilön kanssa, josta voit sanoo jo lähtökohtasesti, ettet voi luottaa häneen.
Jos tuutte siihen tulokseen, et ette oo vielä valmiita, niin käykää se ala- ja yläkoulu nyt ainakin loppuun ja keskustelkaa sit lisää asiasta (ellei teillä ole silloin jo muita kuvioissa).
Eipä täsä muuta kun tsemppiä :)!
Kyllä, tarkoitin juuri sitä, mitä sanoin: en suosittele vakavia suhdejuttuja ennen kuin vasta täysi-ikäisinä.
Olet oikeassa siinä, että kypsymistä kyllä tapahtuu - tai ainakin voi tapahtua - ennen sitäkin. Onnistunut ja kestävä suhde vaatii kuitenkin muutakin. Se vaatii sen verran vakiintuneen elämäntilanteen, että eri paikkakunnille opiskelemaan lähtö ei revi paria erilleen. Se vaatii sen, että suhde kestää mahdollisen armeijaan menon ja sen tuomat pitkät ajat erillään. Lisäksi ilman tietynlaista taloudellista itsenäisyyttä parisuhde-elämä voi olla aikamoista kitkuttelua.
Olen sen verran vanhempi jo, että olen elämäni aikana tavannut aika monta perhettä. Aniharva näistä pareista on alkanut seurustelemaan toistensa kanssa alle parikymppisinä. Tasan 2 paria on aloittanut alle täysi-ikäisinä ja päätynyt vakiintuneeseen perhe-elämään asti. Siitä voi laskea onnistumisprosentin.
Totta kai sitä voi leikkiä ja harjoitella suhdetta nuorenakin, mutta onko siinäkään oikeasti mitään järkeä, koska ne erot aiheuttavat vaan sydänsuruja...
Tiedän kyllä, että te nuoret ette ole ollenkaan samaa mieltä.:) Mutta trust me: aikuiseksi ehtii vähän myöhemminkin. Ja vakaa, turvallinen ja menestyvä parisuhde on nimen omaan aikuisten asia, enkä tässä tapauksessa tarkoita "aikuisuudella" pelkästään täysi-ikäisyyttä, tai edes sen lisänä olevaa henkistä kypsyyttä. Aikuisuus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että pystyy huolehtimaan omista ja osaltaan myös sen parisuhdekumppanin henkisistä, fyysisistä ja taloudellisista tarpeista itsenäisesti ja selviytymään samalla ehjänä elämän tuomista pettymyksistä. Niitä nimittäin tulee.
Vanha kalkkis on puhunut. :)