Nojohanon

Kaikenlaisia diagnooseja sitä sitten saakin... vaan onpahan jotain tietoa.

Tässä jo pariin otteeseen olen huokaillut tätä päätäni, magneettikuvauksia ja niiden tuloksia. Puoli vuotta sitten ihan normaalissa aurallisen migreenin takia tehdyssä pään MRI:ssä tehtiin epämääräinen löydös vasemman aivolohkon syvistä kerroksista. Ei sopinut mihinkään määritelmään: ei ole kasvain eikä oikeen muutakaan. Passittivat selkäydinnestekokeisiin (josta sain aivan tolkuttoman päänsäryn ja jouduin veripaikkaan) ja siitä sitten tutkittiin kaikkea mahdollista tulehdusperäistä, mutta näyte oli täysin normaali. Onpahan tutkittu ettei ole MS-tautia (ainakaan tässä vaiheessa elämää, ikää kun on vasta vajaa 22vuotta).

Joulu meni asiaa pohtiessa kun oli kontrollimagneetti joulukuun lopulla. Eilen sitten oli aika neurologille. Tunnelma oli kuin tuomiolle mennessä. Mutta en saanutkaan mitään kovin pelottavia uutisia. Lääkäri totesi että parin sentin möykky päässäni on kehitysäiriö ja mitä todennäköisimmin olen syntynyt se päässäni. Siis jotakin sikiöasteella tapahtunutta, tai tässä tapauksessa tapahtumatta jäänyttä. Jos se olisi ollut isompi tai sen valkuaisaineet sun muun olisivat enemmän sekaisin olisi se vaikuttanut jotenkin älylliseen kehitykseeni. Olen siis toisaalta onnekas.

Tässä vaiheessa lääkäri sanoi että jos se jotain minulle aiheuttaa niin todennäköisesti epilepsian. Mutta sekin on kuulemma jokseenkin epätodennäköistä. Migreeniini tuolla ei ole mitään vaikutusta. Ja kontrollimagneetti vielä varmuuden vuoksi vuoden kuluttua. Esitin toiveen josko sen saisi alta pois lääkärinkäyteineen ennen joulua. Oli nimittäin harvinaisen onneton joulu tällä kertaa.

Voin taas hengittää vapaasti. En lopulta tiedä kumpi oli helpottuneempi, minä vain ihana mieheni. :) Nyt voin taas keskittyä täysillä tulevaisuuteen ja opintoihini. Oikein hyvää talven jatkoa kaikille palstalaisille! Ja ennen kaikkea voimia. Minä todellakin tiedän miltä tuntuu elää jokseenkin täydellisessä tiedottomuudessa, puoli vuotta ja lyhyempikin aika tuntuu todella piinaavalta ja ahdistavalta sellaisessa tilassa. Mutta silloin on tärkeää että voi puhua edes yhdelle ihmiselle tuntemuksistaan. Koittakaahan jaksaa!
1322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onnittelut helpotuksesta ja terveydestä! Tiedän tarkalleen, mitä ajattelet. Itse olen 26 ja kärsinyt polven niveltulehduksesta kaksi kk, nyt vihloo jo muutkin nivelet ja toinen polvi tulehtui eilen. Pelkään nivelreumaa niin, että en pysty keskittymään mihinkään, yöt itken ja kuukauden olen vain siirrellyt tenttejä vaikka nyt on viimeinen ja tärkeä opiskeluvuosi. Joka kerta menen lääkäriin pelko kurkussa, että nyt voi kuulla mitä vain. Kukaan lääkäri ei tiedä mitään tai osaa sanoa, miten ja missä ajassa tämä paranee. Sitten lähden epätietoisena ja suorastaan hylätyn oloisena taas kerran pois kotiin odottelemaan ahdistavien ajatusten kanssa seuraavaa pelottavaa lääkärireissua. Se on vain sanottu, että voi olla, että ei saada ikinä selville, mitä tämä on. Noh niin.. sittenhän minä teen varovaisia ratkaisuja koko elämän, kun alitajuisesti pelkään seuraavaa tulehdusta. Tietenkin tuokin on sata kertaa parempi kuin reumadiagnoosi. Hermot on tosi tiukalla mutta sehän ei lääkäreitä kiinnosta yhtään - vain pelkät labra-arvot. Lisäksi elämäntilanteeni on muutenkin hankala. Suhde meni poikki keväällä, en pidä valitsemastani alasta, joten mitä minulle jää, jos terveyskin viedään!
Huh huijaa.. Epätietoisuus on todella kauheaa. En voi todellakaan ymmärtää, miten syöpäsairaat kestävät epätoivoa. Omassa lähipiirissäni on ollut neljä syöpäsairasta, joista vain yksi selvisi. Siitä huolimatta kaikki ovat vaikuttaneet aivan normaaleilta tavallisessa elämässään vaikka kuolemantuomio on ollut uhkana koko ajan. Tällaisen jälkeen kyllä osaa arvostaa terveyttä. Tsemppiä kaikille diagnoosia odottaville!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katsura kirjoitti:

Kaikenlaisia diagnooseja sitä sitten saakin... vaan onpahan jotain tietoa.

Tässä jo pariin otteeseen olen huokaillut tätä päätäni, magneettikuvauksia ja niiden tuloksia. Puoli vuotta sitten ihan normaalissa aurallisen migreenin takia tehdyssä pään MRI:ssä tehtiin epämääräinen löydös vasemman aivolohkon syvistä kerroksista. Ei sopinut mihinkään määritelmään: ei ole kasvain eikä oikeen muutakaan. Passittivat selkäydinnestekokeisiin (josta sain aivan tolkuttoman päänsäryn ja jouduin veripaikkaan) ja siitä sitten tutkittiin kaikkea mahdollista tulehdusperäistä, mutta näyte oli täysin normaali. Onpahan tutkittu ettei ole MS-tautia (ainakaan tässä vaiheessa elämää, ikää kun on vasta vajaa 22vuotta).

Joulu meni asiaa pohtiessa kun oli kontrollimagneetti joulukuun lopulla. Eilen sitten oli aika neurologille. Tunnelma oli kuin tuomiolle mennessä. Mutta en saanutkaan mitään kovin pelottavia uutisia. Lääkäri totesi että parin sentin möykky päässäni on kehitysäiriö ja mitä todennäköisimmin olen syntynyt se päässäni. Siis jotakin sikiöasteella tapahtunutta, tai tässä tapauksessa tapahtumatta jäänyttä. Jos se olisi ollut isompi tai sen valkuaisaineet sun muun olisivat enemmän sekaisin olisi se vaikuttanut jotenkin älylliseen kehitykseeni. Olen siis toisaalta onnekas.

Tässä vaiheessa lääkäri sanoi että jos se jotain minulle aiheuttaa niin todennäköisesti epilepsian. Mutta sekin on kuulemma jokseenkin epätodennäköistä. Migreeniini tuolla ei ole mitään vaikutusta. Ja kontrollimagneetti vielä varmuuden vuoksi vuoden kuluttua. Esitin toiveen josko sen saisi alta pois lääkärinkäyteineen ennen joulua. Oli nimittäin harvinaisen onneton joulu tällä kertaa.

Voin taas hengittää vapaasti. En lopulta tiedä kumpi oli helpottuneempi, minä vain ihana mieheni. :) Nyt voin taas keskittyä täysillä tulevaisuuteen ja opintoihini. Oikein hyvää talven jatkoa kaikille palstalaisille! Ja ennen kaikkea voimia. Minä todellakin tiedän miltä tuntuu elää jokseenkin täydellisessä tiedottomuudessa, puoli vuotta ja lyhyempikin aika tuntuu todella piinaavalta ja ahdistavalta sellaisessa tilassa. Mutta silloin on tärkeää että voi puhua edes yhdelle ihmiselle tuntemuksistaan. Koittakaahan jaksaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu