Saako kauppa kieltää sisäänpääsyn tämän takia?

hämmästynyt_pyöräilijä

Kohtasin eilen eräässä pikkukaupassa käsittämättömän tökeröä "palvelua".

Kaikki alkoi siitä, kun pysäköin pyöräni jalkakäytävälle kaupan näyteikkunan eteen. Ikkunassa oli lappu, jossa kiellettiin pyörien jättäminen ikkunan eteen. En kuitenkaan kiireessä huomannut kyseistä paperia, koska se oli pieni eikä edes ollut kovin selvästi esillä.

Heti kun olin astunut kaupan ovesta sisään, tarkkasilmäinen myyjä tuli sanomaan tuima ilme kasvoillaan, että enkö osaa lukea, pyöräni on pysäköity kiellettyyn paikkaan ja minun täytyisi mennä siirtämään se muualle. Pyysin anteeksi ja sanoin, etten ollut huomannut lappua mutta käyn toki viemässä pyörän pois ikkunan edestä. Käännyttyäni kohti ovea myyjä mutisi, varmaan enemmän itsekseen kuin mulle, että on se kumma kun jotkut ei vielä aikuisinakaan osaa lukea... Käännyin ja selitin mielestäni ihan ystävällisesti ja huomaavaisesti, että lappu kannattaisi varmaan vaihtaa isompaan, koska nykyistä voi olla vaikea huomata jos sitä ei erityisesti etsi. Myyjä siihen tokaisi, että onko muka liikaa pyydetty että edes aikuiset ihmiset pitäisi silmänsä auki ja katsoisi edes vähän ympärilleen.

Koin myyjän puheet loukkaavina, joten kysyin tiukasti mutta asiallisesti, että onko tuo nyt asiallista käytöstä asiakasta kohtaan? Myyjä sanoi siihen, että mene nyt vaan viemään se pyörä pois kielletyltä paikalta. Myyjän käytöksestä hämmästyneenä jäin kuitenkin vielä kysymään, että onko oikein odottaa asiakkailta erityistä huomaavaisuutta kaikenlaisten lappujen varalta, jos itse käyttäytyy tuolla tavoin asiakkaita kohtaan?

Myyjän vastaus oli yllättävä: Hän käski minua viemään pyörän heti pois ja sanoi, ettei takaisin ole tulemista - heidän kauppansa ei minun kanssani enää asioisi, kun käyttäydyn tuolla tavalla.

Mielestäni käytökseni oli täysin asiallista. En käyttäytynyt uhkaavasti tai edes menettänyt malttiani. En edes haukkunut myyjää, vaan esitin vain pari kysymystä hänen oman käytöksensä oikeutuksesta.

Asian selvittely kaupan kanssa jatkuu varmasti ensi viikolla. Ehkä myyjällä oli huono päivä, hän pyytää anteeksi ja saan jotain hyvitystä huonosta kohtelusta. Ehkä porttikielto jatkuu. Nähtäväksi jää. Joka tapauksessa tahtoisin tietää yleisellä tasolla, onko kaupalla laillista oikeutta valikoida asiakkaansa tällaisin perustein?

17

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 19-16

      Jos sopimusta tavaran ja rahan vaihtamisesta keskenään ei kauppiaan kanssa synny, niin ei kaupasta voi väkisin ostaa mitään.
      Kauppiaalla on oikeus valita asiakkaansa kaikilla muilla perusteilla paitsi rikoslaissa luetelluilla. Esim. ihonväri, rotu, seksuaalinen suuntautuminen, kieli, ikä, sukupuoli, jne.
      Rivien välistä voi lukea, että valehtelet. Todellisuudessa olet änkyrä, jonka kanssa kauppias ei halua kauppaa tehdä, et silloin väkisin osta häneltä mitään.

    • jotentässäpä

      Ensinnäkin ratkaistava kysymys siitä, voiko kauppa kieltää polkupyörän jättämisen kadulle näyteikkunan eteen ja toiseksi, voiko kauppa sanktioida ko. kiellon rikkojaa jotenkin, esimerkiksi juuri porttikiellolla.
      Ja jos tämänkaltainen kielto on sallittua kauppiaalle, niin millä tavoin siitä pitää ilmoittaa.

      • faktatietoa

        Polkupyörän pysäköimisen voi kieltää vain jalkakäytävän omistaja, joka on useimmiten kaupunki. Jos jalkakäytävän omistaa taloyhtiö, kieltoon vaaditaan taloyhtiön hallituksen päätös. Moni kauppias kuvittelee voivansa rajoittaa jalkakäytävän käyttöä omalla päätöksellään, mutta tällaiset rajoitukset on vain harvoin laillisia.

      • qwqwq

        Aivan metsässä. Nyt on kyse siitä onko kauppiaan pakko myydä hänen kanssaan sanaharkkaan joutuneelle asiakkaalle. Osto on kuitenkin asiakkaan ja kauppiaan välinen sopimus. Jos sitä ei synny, niin väkisin ei asiakas voi ostaa mitään.
        Jos kauppias ei syyllisty laissa mainittuun syrjintään, niin hänellä on silloin oikeus valita, kenen kanssa hän kauppaa tekee.

      • 34543

        Niin se kai menee, mutta se asettaa tavalliset suomalaiset muita heikompaan asemaan. Esim. huonosti liikkuva CP-vammainen romani olisi vastaavassa tilanteessa vahvoilla väittäessään, että mitätön myyjän itsensä aloittama sanaharkka on selvästi pelkkä tekosyy porttikiellolle. Tavallisen suomalaisen ei auta kuin alistua mielivallan alle, vaikka porttikiellolle ilmoitettu syy olisi kuinka naurettava tahansa.

      • jotentässäpä
        qwqwq kirjoitti:

        Aivan metsässä. Nyt on kyse siitä onko kauppiaan pakko myydä hänen kanssaan sanaharkkaan joutuneelle asiakkaalle. Osto on kuitenkin asiakkaan ja kauppiaan välinen sopimus. Jos sitä ei synny, niin väkisin ei asiakas voi ostaa mitään.
        Jos kauppias ei syyllisty laissa mainittuun syrjintään, niin hänellä on silloin oikeus valita, kenen kanssa hän kauppaa tekee.

        Kauppias oli kerrotun mukaan asettanut myyntikiellon ennakollisesti ("takaisin ole tulemista - heidän kauppansa ei minun kanssani enää asioisi"), jolloin sillä tietysti merkitystä arvioitaessa kauppiaan toiminnan lainmukaisuutta verrattuna siihen, että kauppa olisi kieltäytynyt sanaharkkaan vedoton pelkästään kyseisestä yksittäisestä ostostapahtumasta.
        Jos tämänkaltainen pitkäaikainen porttikielto olisi sallittua, se avaisi varsin monimuotoisia mahdollisuuksia kaupalle valikoida asiakaskuntaansa, mutta toisaalta lisäisi kauppiaan velvollisuuksia markkinoinnissa, vai kenen vastuulle se sitten jäisi pitää lukua missä kaupassa yksittäinen kuluttaja saa asioida ja missä ei. Esimerkiksi jos kiellon asettanut kauppias sattuisi olemaan jonkin ketjun jäsen, vaikkapa ärrä tai K, niin koskisiko porttikielto silloin kaikkia ryhmittymän liikkeitä? Ja kiellon laajuuskin, olisiko se henkilökohtainen vai voisiko käyttää edustajaa ja jos, niin olisiko kuluttajan kuitenkin sallittua tulla edustajan kanssa esimerkiksi sovittamaan vaatteita, jos muutoin edustaja hoitaisi itse sopimusvelvoitteet?

      • qwqwq

        Lähtökohta on se, että kauppias tarjoaa rahaa vastaan myymälänsä tavaroita kenen tahansa ostettavaksi. Mutta, jos kauppias riitaantuu jonkun asiakkaansa kanssa ja sanoo, sinulle en myy mitään, niin ei asiakas voi väkisinkään viedä kaupasta mitään syyllistymättä ryöstöön. Myyntikiellon syy ei tietenkään saa perustua rikoslain syrjintään. Muut syyt ovat sallittuja. Et vie autokaupastakaan yhtään autoa, jos kauppoja ei autokauppiaan kanssa synny.
        Yksityinen sensijaan saa syrjiä niin paljon kuin ikinä haluaa. Saat valita rodun, tai ihonvärin ym. perusteella huoletta sen, kenelle käytetyn autosi myyt.

      • kateus_
        jotentässäpä kirjoitti:

        Kauppias oli kerrotun mukaan asettanut myyntikiellon ennakollisesti ("takaisin ole tulemista - heidän kauppansa ei minun kanssani enää asioisi"), jolloin sillä tietysti merkitystä arvioitaessa kauppiaan toiminnan lainmukaisuutta verrattuna siihen, että kauppa olisi kieltäytynyt sanaharkkaan vedoton pelkästään kyseisestä yksittäisestä ostostapahtumasta.
        Jos tämänkaltainen pitkäaikainen porttikielto olisi sallittua, se avaisi varsin monimuotoisia mahdollisuuksia kaupalle valikoida asiakaskuntaansa, mutta toisaalta lisäisi kauppiaan velvollisuuksia markkinoinnissa, vai kenen vastuulle se sitten jäisi pitää lukua missä kaupassa yksittäinen kuluttaja saa asioida ja missä ei. Esimerkiksi jos kiellon asettanut kauppias sattuisi olemaan jonkin ketjun jäsen, vaikkapa ärrä tai K, niin koskisiko porttikielto silloin kaikkia ryhmittymän liikkeitä? Ja kiellon laajuuskin, olisiko se henkilökohtainen vai voisiko käyttää edustajaa ja jos, niin olisiko kuluttajan kuitenkin sallittua tulla edustajan kanssa esimerkiksi sovittamaan vaatteita, jos muutoin edustaja hoitaisi itse sopimusvelvoitteet?

        Mutta mutta... Aika tyhmähän kauppias tuolloin. Potkii siis itseään jalkaan ja myyntitulot laskevat, koska kieltäisi ostavia asiakkaita ostamasta ja edes saapumasta kauppaan-> myyntitulot laskee -> kauppa kärsii -> rahallinen tappio -> konkurssi -> ihmisiltä menevät työpaikat alta-> työttömyys nousee -> maksettavat sos.tuet nousevat -> ostovoima laskee -> muutkaan kauppiaat eivät saa tuotteitaan kaupaksi, koska ihmisillä ei ole rahaa kuluttaa, kauppias itsekin joutuu työttömäksi ja tulot laskevat. Miksi kukaan myyntiä tavoitteleva kauppias potkisi itseään jalkaan eikä suostuisi myymään henkilölle, joka on potentiaalinen, pitkäaikainen vakioasiakas, joka tuo kauppiaan lompakkoon tuloa? Tyhmyys, kateus? Tyhmyys, kateus kostautuu kyllä, nimenomaan itselle ja näkyy kauppiaan omassa lompsassa.

      • jotentässäpä
        kateus_ kirjoitti:

        Kaupan toimintamallit nojaavat monessa alan käytöntöihin ja koska kauppaa käyty iät ja ajat, on siinä vakiintuneet ja hioutuneet menettelyt.
        Nykymaailmassa joutuu kauppiaat huolehtimaan imagon säilymisestä, kun ennen internettiä sillä ollut niin väliä. Muistelen joskus kohdanneeni semmoisenkin tilanteen, että kauppias jo ovelta alkoi huutamaan, ettei tarvitse tulla tänne. Säikäytti pahan kerran.

      • Jzkekfn
        kateus_ kirjoitti:

        Mutta mutta... Aika tyhmähän kauppias tuolloin. Potkii siis itseään jalkaan ja myyntitulot laskevat, koska kieltäisi ostavia asiakkaita ostamasta ja edes saapumasta kauppaan-> myyntitulot laskee -> kauppa kärsii -> rahallinen tappio -> konkurssi -> ihmisiltä menevät työpaikat alta-> työttömyys nousee -> maksettavat sos.tuet nousevat -> ostovoima laskee -> muutkaan kauppiaat eivät saa tuotteitaan kaupaksi, koska ihmisillä ei ole rahaa kuluttaa, kauppias itsekin joutuu työttömäksi ja tulot laskevat. Miksi kukaan myyntiä tavoitteleva kauppias potkisi itseään jalkaan eikä suostuisi myymään henkilölle, joka on potentiaalinen, pitkäaikainen vakioasiakas, joka tuo kauppiaan lompakkoon tuloa? Tyhmyys, kateus? Tyhmyys, kateus kostautuu kyllä, nimenomaan itselle ja näkyy kauppiaan omassa lompsassa.

        Saanko lainata tekstiäsi? Se on aivan uskomattoman mahtava tosielämän esimerkki "kaltevan pinnan argumentista".

    • joopajooooz

      Eikö olsi helpointa asioida jossakin toisessa liikkeessä? Mitään hyvitystä et saa, miksi edes saisit?

      • 0000007

        Se mikä on helpointa ei ole aina parasta... Jos myyjä tulisi haukkumaan mua lukutaidottomaksi ja antaisi porttikiellon kun sanon vähän takaisin, tahtoisin kyllä selvittää mistä on kyse. Ja jos kyse on palkatusta työntekijästä eikä liikkeen omistajasta, esimiehen on ehdottomasti syytä tietää tapahtuneesta.

    • 220

      Asiakas voi aina äänestää jaloilla.

    • mielspahoittaja

      Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin! Minun pitää kirjoittaa siitä internetiin!

    • 2oottia

      "Käännyin ja selitin mielestäni ihan ystävällisesti ja huomaavaisesti, että lappu kannattaisi varmaan vaihtaa isompaan, koska nykyistä voi olla vaikea huomata jos sitä ei erityisesti etsi."

      Kysyisin ap:ltä, miksi ihmeessä ryhdyit selittämään jotakin tällaista?

      Tästähän koko show alkoi. Ap taitaa oikein tykätä dramaattisesta käyttäytymisestä ja siitä, että saa muut manipuloitua toimimaan harkitsemattomasti, mihin myyjä sortui, kun vastasi taas tähän ap:n ulostuloon.

      Hyvä kysymys jokaiselle onkin. Miten toimit, kun puhut idiootille? Pidä huoli, että et ole myös itse samanlainen idiootti.

      • 20-15

        Hyvä vastaus, siitähän tässä on ollut koko ajan kyse.

      • 176-671

        Mutta mistä tapahtumat alkoi? Siitä kun myyjä ensin kysyi, eikö ap osaa lukea, ja sen jälkeen syytti epäsuorasti lukutaidottomaksi. Eikö asiakkaalla ole oikeutta puolustautua aiheettomia syytöksiä kohtaan?

        "Heti kun olin astunut kaupan ovesta sisään, tarkkasilmäinen myyjä tuli sanomaan tuima ilme kasvoillaan, että enkö osaa lukea, pyöräni on pysäköity kiellettyyn paikkaan ja minun täytyisi mennä siirtämään se muualle. Pyysin anteeksi ja sanoin, etten ollut huomannut lappua mutta käyn toki viemässä pyörän pois ikkunan edestä. Käännyttyäni kohti ovea myyjä mutisi, varmaan enemmän itsekseen kuin mulle, että on se kumma kun jotkut ei vielä aikuisinakaan osaa lukea..."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      300
      3455
    2. 204
      2951
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2534
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      233
      1992
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1425
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1318
    9. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      170
      1304
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    Aihe