Tänään Vapun päivänä voimme kuulla riidankylväjien villitsevän kaltaisiaan, kun vasemmiston ja äärivasemmiston edustajat pitävät puheitaan. Ja kaltaiset hurraavat ja taputtavat. Kun SAK:n, Vasemmistoliiton ja SDP;n puhujat puhuvat toisilleen, kaltaisilleen, niin siinä ei viisaus ja ymmärrys lisäänny.
Tuskin mainitsevat sitä, että pienituloisten verotusta laskettiin vuoden alussa ja suurituloisten raippaveron perimistä jatkettiin. Tuskin iloitsevat siitä, että hinnat ovat laskeneet, elämme deflaation aikaa. Ruoan hinta on laskenut ja sillä tavalla kuluttajien ostovoima on kasvanut, raha riittää muuhunkin. Tuskin kiittävät hallitusta siitä, että se yrittää katkaista Suomen velkaantumisen ja nujertaa kasvavan työttömyyden. Tehdä merkittävän työn syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja hyvinvointivaltion palvelujen pelastamiseksi. Ei, riidankyväjät kylvävät riitaa ja eripuraa. Kuinka se rakentaa Suomea paremmaksi?
Tuskin mainitsevat sitä, että pienituloisten verotusta laskettiin vuoden alussa ja suurituloisten raippaveron perimistä jatkettiin. Tuskin iloitsevat siitä, että hinnat ovat laskeneet, elämme deflaation aikaa. Ruoan hinta on laskenut ja sillä tavalla kuluttajien ostovoima on kasvanut, raha riittää muuhunkin. Tuskin kiittävät hallitusta siitä, että se yrittää katkaista Suomen velkaantumisen ja nujertaa kasvavan työttömyyden. Tehdä merkittävän työn syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja hyvinvointivaltion palvelujen pelastamiseksi. Ei, riidankyväjät kylvävät riitaa ja eripuraa. Kuinka se rakentaa Suomea paremmaksi?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Rinne jatkoi riidankylväjä linjaansa odotetusti. Kuinka kauan jaksaa? No kyllähän siitä maksetaan hyvin, mutta kenelle siitä on hyötyä? Ei siitä investointi-innostus maassa lisääntynyt yhtään. Yrittäjät ja ihmiset yrityksissä päättävät luovat työpaikkoja, jos on intoa. SDP on onnistuneesti SAK:n kanssa torpannut hallituksen hyvää tarkoittamat toimet jo vuoden ajan. Into työllistämiseen on laskenut. Työttömyys on kasvanut ja työpaikkoja siirretään ulkomaille. ILmesiseti meilklä ei vielä meni riittävän huonosti, että SAK ja SDP lopettaisi torpedoinnin.
Rinne on mies, joka puhuu yhtä ja tekee toista:
https://www.suomenuutiset.fi/stubb-karaytti-rinteen-aktiivisen-katumisen-ajamisesta/
Eiköhän investointien puutteeseen ole syynä hallituksen tunarointi. Vakaissa ja ennustettavissa oloissa investoinnit kasvavat. Nyt hallitus tekee sitä politiikkaa jota rahoittajat, EK ja finanssialan keskusliitto, haluavat. Hallituksen kyvyt riittävät köyhien ja työttömien kurittamiseen.
Valtava melusaaste päivällä Sibeliuksen puistossa. Miksi viranomaiset ei vaienna sitä meteliä. Piti oikein sulkea auton ikkunat ja stereot kovemmalle.
Persulla on nyt pipi.
SDP esittää huomenna välikysymyksen. Teemana on, että hallituksen suunta on väärä. SDP esittää välikysymyksen yksin. Syynä lienee se, että tällaiseen ei muut oppositiopuolueet tahi joku hallituspuolueista lähtisi edes mukaan. SDP on aivan pihalla. Kuinka kauan Rinne ja kumppanit jaksavat tätä "ei"-linjaansa? Rinne vaikuttaa jo väsyneeltä.
Oliko SAK:n Lylyn heitto Vappuna, että SAK on "sitoutumaton" ja kannattaa sitä puoluetta, jolla fiksut jutut ennakkoilmoitus siitä, että ei enää tuekaan SDP:tä? Onko SAK jo viisastunut ja alkanut ajattelemaan, että ehkä oitisikin lopettaa hallituksen toimenpiteiden torpedointi? SAK:n ja SDP:n hallituksen torpedointihan aiheuttaa koko ajan lisää työttömyyttä ja asettaa Suomen hyvinvoinnin vaaraan.
Joka tapauksessa SDP on välikysymyksineen yksin. Pahoin pelkään, että ei edes kaikki SDP:stä ole sen kannalla. Voi olla, että vain puolet SDP:stä siis vain 10% kansasta on SDP:n kannalla tässä asiassa. SDP:llä on aivan väärä suunta. Kyllä kansa tietää ja ihmettelee.
Jopa Rinne oli joutunut peräytymään Kotkaan vappupuheineen (valtakunnan viimeiseen punalinnakkeeseen) ,,, olisikohan kannattanut harkita paikkavalintaa ?? Kotkaa on Demarit hallinneet iät ajat ja olemme kriisikunta !! Jos Rinteen perus mantran jälkeen ajaudumme valtion holhoukseen niin demareille käy nolosti.
Rinne on sellainen riidankylväjä jo ay-ajoilta, jos olette "cv:n" lukeneet. Vasta tuomittiin laittoman lakon järjestämisestä sakkoihin,
Välikysymys on mitään sanomatonta sanahelinää. Sitä ei varmaan moni sdp:läinen olisi halunnut allekirjoittaa.
Nyt alkaa selvitä, miksi Rinne paapoi veroparatiisiläisiä, kun oli vastuussa. Joissakin otteissa Panamalistoista löytyy Rinteen rikkaita kavereita. Jopa puolueesta. Tästä olikin jo aiemmin tässä ketjussa linkki lehtileikkeeseen.
J.Häkämieskin lähti Lahteen (?) yli 300 000 euron vuosiansioineen. Jyri vaati ensin vappupuheessaan Kotkassa v. 2010 palkkakattoa isoille pomoille. Ja sitten ryhti-Jyrin oma vuosiansio nousikin vain 188 000 euroa, kun siirtyi ministerin hommista EK:hon. Reipasta toimintaa.
Joko järki voittaa Pro?
Mikä järki, missä, koska..? Minkähän hallituspuolueen "järjellä" ja "uudistuksilla" leipäjonot mahtavatkaan kasvaa edelleen pahimmin ja parhaimmin? Kukahan pistää pahimmin köyhiä kyykkyyn? Vapaat ammattijärjestötkö? Järki on tosiaan aina voittanut - ihan jossain muualla kuin esim. EK:ssa.