Pieni tarina alkoholin voimasta ja irtipäästämisen vaikeudesta:
Olemme vanheneva pari, meillä on takana vaiherikas ja pitkä liitto.Nuorempana puolisoni kärsi vuosia alkoholiongelmista, kuten tietysti koko perhe. Jos ihan suoraan sanon, niin oli lähes deekiksellä vuosikaudet.
Nyt on jo kymmenien vuosien raittius takana. Minusta tuli niinä vuosina yliherkkä alkoholin suhteen, en kestä, että puolisoni nauttii yhtään mitään, kun on kanssani.
Tähän asti hän on kunnioittanut toivettani, mutta nyt hän haluaa jotain enemmän niin elämältä kuin alkoholiltakin. Haluaa alkoholin mukaan elämäänsä.
Se on molemmille kynnyskysymys, minä en halua enää altistaa omaa terveyttäni enkä elämääni alkoholin varjossa elämiselle.
Hän sanoo voivansa, ehkä, elää kanssani, jos saisi juoda silloin, kun siltä tuntuu, muttei rakasta minua niin paljoa, että luopuisi siitä mahdollisuudesta.
Kun on takana pitkä suhde, johon kuuluu paljon yhteisiä hyviä asioita, kun on sydänten yhteyttä, sitä rakkautta, joka sulkee sisäänsä olevat ja muuttuvat asiat puolisossa, ja silti tulee eteen tilanne, jossa puoliso haluaa lähteä toteuttamaan itseään, elämään omanlaistaan elämää, on aluksi täysin sekaisin. Tuntuu, ettei tämä tapahdu minulle.
Tottahan nyt ymmärrän, että osa auvoisuutta on ollut omaa kuvitelmaani, mutta todella paljon kiintymystä ja läheisyyttä on suhteemme sisältänyt.
Sen myöntää puolisokin. Se vain ei riitä.
Puolisoni on kertonut kaikenlaisia syitä lähtemiselleen. Olen hyväksynyt, ymmärränkin osittain, muttei tee irtipäästämistä helpoksi. Kaikkien keskustelujen jälkeen-- kumma kyllä, emme ole riidelleet laisinkaan-- " hänelle merkitsee enemmän se, että saa ottaa paukun, kun haluaa, saa olla humalassa kun haluaa, kuin meidän toveruutemme, mutkaton arkemme, leppoisa yhdessäolomme, ajoittain suorastaan riehekas,aktiivinen seksielämämme."Lainaus puolison omista sanoista.
Mitä sanotte hänen viimeisestä ehdotuksestaan: "jos en jostain syystä viihdykään yksin, tai en enää pysty juomaan niin että se olisi hauskaa, voinko tulla takaisin, vaikka vuoden- kahden kuluttua"? (en ole varma, haluanko ymmärtää, mitä tuo tarkoittaa, sillä jos se on sitä, miltä näyttää, niin suhteemme ei ole ollutkaan sitä, mitä olen, olemme, kuvitelleet, vaan vallan jotain muuta. Silloinkin suren, ikävöin, itken, mutta siinä tapauksessahan tämä on parasta mitä meille voi tapahtua!!??)
Itkettä, surettaa, on ikävä, mutten halua katkeraksi vanhukseksi, joka jäkättää pilalle molempien elämän.
Haluamme pysyä puheväleissä, säilyttää toistemme kunnioituksen, ehkäpä jonkinlaisen toveruudenkin, onkohan mahdollista?
Olenko itserakas, omahyväinen, itsekäs ihminen, vaiko terveesti itsekäs?
Olemme vanheneva pari, meillä on takana vaiherikas ja pitkä liitto.Nuorempana puolisoni kärsi vuosia alkoholiongelmista, kuten tietysti koko perhe. Jos ihan suoraan sanon, niin oli lähes deekiksellä vuosikaudet.
Nyt on jo kymmenien vuosien raittius takana. Minusta tuli niinä vuosina yliherkkä alkoholin suhteen, en kestä, että puolisoni nauttii yhtään mitään, kun on kanssani.
Tähän asti hän on kunnioittanut toivettani, mutta nyt hän haluaa jotain enemmän niin elämältä kuin alkoholiltakin. Haluaa alkoholin mukaan elämäänsä.
Se on molemmille kynnyskysymys, minä en halua enää altistaa omaa terveyttäni enkä elämääni alkoholin varjossa elämiselle.
Hän sanoo voivansa, ehkä, elää kanssani, jos saisi juoda silloin, kun siltä tuntuu, muttei rakasta minua niin paljoa, että luopuisi siitä mahdollisuudesta.
Kun on takana pitkä suhde, johon kuuluu paljon yhteisiä hyviä asioita, kun on sydänten yhteyttä, sitä rakkautta, joka sulkee sisäänsä olevat ja muuttuvat asiat puolisossa, ja silti tulee eteen tilanne, jossa puoliso haluaa lähteä toteuttamaan itseään, elämään omanlaistaan elämää, on aluksi täysin sekaisin. Tuntuu, ettei tämä tapahdu minulle.
Tottahan nyt ymmärrän, että osa auvoisuutta on ollut omaa kuvitelmaani, mutta todella paljon kiintymystä ja läheisyyttä on suhteemme sisältänyt.
Sen myöntää puolisokin. Se vain ei riitä.
Puolisoni on kertonut kaikenlaisia syitä lähtemiselleen. Olen hyväksynyt, ymmärränkin osittain, muttei tee irtipäästämistä helpoksi. Kaikkien keskustelujen jälkeen-- kumma kyllä, emme ole riidelleet laisinkaan-- " hänelle merkitsee enemmän se, että saa ottaa paukun, kun haluaa, saa olla humalassa kun haluaa, kuin meidän toveruutemme, mutkaton arkemme, leppoisa yhdessäolomme, ajoittain suorastaan riehekas,aktiivinen seksielämämme."Lainaus puolison omista sanoista.
Mitä sanotte hänen viimeisestä ehdotuksestaan: "jos en jostain syystä viihdykään yksin, tai en enää pysty juomaan niin että se olisi hauskaa, voinko tulla takaisin, vaikka vuoden- kahden kuluttua"? (en ole varma, haluanko ymmärtää, mitä tuo tarkoittaa, sillä jos se on sitä, miltä näyttää, niin suhteemme ei ole ollutkaan sitä, mitä olen, olemme, kuvitelleet, vaan vallan jotain muuta. Silloinkin suren, ikävöin, itken, mutta siinä tapauksessahan tämä on parasta mitä meille voi tapahtua!!??)
Itkettä, surettaa, on ikävä, mutten halua katkeraksi vanhukseksi, joka jäkättää pilalle molempien elämän.
Haluamme pysyä puheväleissä, säilyttää toistemme kunnioituksen, ehkäpä jonkinlaisen toveruudenkin, onkohan mahdollista?
Olenko itserakas, omahyväinen, itsekäs ihminen, vaiko terveesti itsekäs?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Toivon, että te molemmat kestätte, tapahtui mitä tapahtui, tuli mitä tuli.
Kannan itse eniten huolta sekä muiden puolesta että omasta puolestani siitä, miten on sen kestämisen laita.
Myös omiin kokemuksiini kuuluu se, että olen joutunut kohtaamaan toisen halun lähteä - "ehkä" - ja sitten olla lähtemättä mutta sitten taas vatvoa, olisiko pitänyt lähteä tai pitäisikö sittenkin lähteä. Ja senkin, että kun kysyn, saan kuulla, ettei alkuunkaan tiedä, mitä tahtoo, mutta jos kyselen, saattaapa lähteä juuri siksi, että kyselen.
Kokemusteni mukaan kestokykyä - sen, jonka luota lähdetään tai sitten ei, palataan tai sitten ei - koettelee muun muassa epävarmuus. Joutuu - olen itse joutunut - kohtaamaan tunteeni siitä, että jaaha, olenko niin merkityksetön ja mitätön toisen mielestä, että hän ottaa vapaudet aikoa, sanoa ja tehdä mitä vain, edes ja takaisin.
Eihän sitä omaa merkitystään tulisi ottaa omista kuvitelmista, jotka koskevat sitä, mitä toiselle merkitsee, mutta ainakaan itse en ole vielä oppinut sitä mitä pitäisi. Eli olisi oltava järkähtämätön ja täysin omillaan, siinä mielessä riippumaton, ettei haksahda tarkastelemaan itseään ikään kuin toisen silmin.
Tiedän miltä sinusta tuntuu.
Kerran alkoholisti aina alkoholisti, vaikka on pitkä raittius takana.
Et pysty häntä estämään, anna tapahtua minkä on tapahduttava.
Se on taas ihan eri asia haluatko hoivattavaksesi terveytensä ja järkensä ryypänneen raunion joka taatutusti jossain vaiheessa olisi palaamassa hellään huomaasi.
Mikään rakkaus tai pitkä taival ei voita alkoholia. Siinä ei ihmeellinen ennustajaeukko tarvitse olla, kun sanoo, että parin vuoden kuluttua olisi oven takana turvaa hakemassa ja jopa päätös raittiudesta kainalossa. Silloin antaisin sinulle sen neuvon, että sano miehellesi, tule uudestaan, kun on pari vuotta raittiutta takana yksin. Näin sanoin omalleni, ei ole näkynyt, baareissa kylläkin.
Irtipääsemisessä auttaa, kun tunnustaa, että alkoholin edessä olet voimaton ja kuitenkin olet saanut elää myös hyviä hetkiä, kerää niistä uusi paikattu maljakko ja vielä huomaat, että vettä se pitää ja sinne voi ostaa ihanan tuoreen kimpun ja aina vain uusia.
sekä syödä että säästää. Olet jo hänen eteensä kohtuullisesti tehnyt, ja jos aikuinen ihminen haluaa silti valita noin, anna mennä. Äläkä ryhdy enää takaisin ottamaan. Aika tuonkin on jo oppia ettei aina voi kaikkea saada.
Tuo kuulostaa kovasti holistiselta tulevaisuudensuunnitelmalta jossa ei oteta huomioon muuta kun oma itse sekä kuningas-alkoholi, jonka kannssa on turha lähteä kilpailemaan kun se on saanut vallan. Toivon sinulle viisautta hempeilemättä hyväksyä tosiasiat ja rakentaa tulevaisuuttasi omaa parastasi ajatellen.
Menkaa yhdessa AAkokouksiin pari kertaa viikossa seuraavan kuukauden parin aikana. Jos miehesi viela tuon jalkeen himoitsee alkoholia, paasta hanet aivan rauhassa menemaan, MUTTA teet aivan kristallin kirkkaasti seka hanelle etta itsellesi selvaksi etta hankit laillisesti eron hanesta.
Viimeinen mita sina tarvitset on se etta han kaahaa luoksesi alkoholisituneena rauniona verottamaan omaa mielenrauhaasi ja terveyttasi.
Sina olet jo osuutesi tehnyt hoivatessasi hanta menneina vuosina.
Jos nyt lupaat olla odottamassa hanta, se on sama kuin rohkaista hanta tuhoamaan itsensa ja sinut.
Onko tuo mita sina vanhoilla paivillasi haluat?
Taitaa olla melkein kaikilla alkoholistipariskunnilla se sama ongelma: läheisriippuvuus. Joko juo sitten molemmat, tai vaan toinen, niin kyllä suhde on "sairas", koska kumpikin kiduttaa itseään sellaisessa liitossa.
Se holisti kituu, kun tietää että pitäisi olla juomatta, mutta ei jaksaisi. Ei-holisti taas kituu ja kärsii kaikki alkoholin mukanaan tuomat kurjuudet, vaikka ei ikinä olisi itse juonut. A-holisti on sairas. Tosi sairas. Mutta, kyllä on se juomatonkin puoliso melkoisen sairaalla tavalla riippuvainen siitä omasta rakkaasta juopostaan.
Uskoisin teidän käyneen AA:ssa ja Al-Anonissa, noinkin pitkän liittonne aikana.
Kun pidätte kuitenkin toisistanne, niin tehkää sopimus, että pysytte aina ystävinä, ja tuette toisianne. MUTTA HUOMAA....älkää sen sopimuksen jälkeen menkö ikinä sänkyyn keskenänne, koska se pilaa hyvän ystävyyssuhteen!
Silloin astuu kuvaan taas omistushalu. En sano edes mustasukkaisuus, koska se on pelkkää omistushalua tuollaisissa suhteissa.
Itselläni menee kivasti, kun tein vakaan päätöksen, ettei ikinä enään sänkyyn keskenämme. Yritän pysyä hänen ystävänään, koska a-holistilla ei ole oikeita ystäviä. Ne ovat vain hyviä ryyppykavereita, joilla on omiakin murheita, eivätkä jaksa sen takia aidosti kuunnella toista holistia.
Minä pidän hänestä kovasti, mutta sääli on myös kuvioissa. Siksi EI saa taipua toisen pyytelyihin, sänkyyn menosta. Kaikki alkaa taas alusta!!
Itse en ole juonut ikinä, MUTTA...menin AA:han siksi, että oppisin tuntemaan alkoholistin sairauden ja luonteen. Se auttoi todella. Siellä on aivan ihana yhteishenki. Harmi vaan, etteivät useimmat juovat holistit jaksa siellä käydä.
Ymmärrän täydellisesti sen, kuinka vaikeaa on olla juomatta. Se on siis TODELLA vaikeaa. Yhtä tyhmää sanoa a-holistille, kuin myös masentuneelle, että senkun otat vaan itseäsi niskasta kiinni, niin kyllä se siitä!!! Kun siihen ei pysty, niin masentuu ihmisten ymmärtämättömyydestä--aivan kuin a-holisti haluaisi TODELLA JUODA, ja masentunut olla masentunut!!
Kaikkea hyvää kaikille ihmisille. Aija
Kiitokset kommenteista ja kannustuksesta , tuen ilmauksista teille kaikille!
Olemme keskustelleet, puhuneet, istuneet käsikädessä pöydän ääressä itkemässä.
Ymmärrän miestäni, hänkin jotenkin minua, ei kai kunnolla kuitenkaan. Sanoo nyt myös, että rakkaus minuun on hiipunut, mutta voisi olla sellaisessa liitossa, jossa ei olla rakastavaisia, vain kavereita.
Oleme samaa mieltä, ettei sellainen suhde sovellu meille.
Ja, juuri sen takia kirjoitin sen mieheni takaisintulo ehdotuksen, että saisin kommentteja tukemaan omaa oivallustani.
Kuten tässä joku sanoi, molemmat sairastaa samaa tautia, toinen riippuu pullossa, toinen ihmisessä.
Olen kuitenkin käynyt menneinä vuosina läpi suurta myllerrystä mielessäni, jatkuu vieläkin tietysti, olen oppinut oman arvoni ihmisenä.
Juuri siksi voin päästää irti, vaikkei se helppoa olekaan. Juuri siksi en suostu olemaan varalla. Sen ansiosta en suostu liitossa varasijalle, jos elän jonkun kanssa, olen hänen tärkein ihmissuhteensa.
Enkä odota,jatkan elämääni omin ehdoin ja omalla tavallani.
En suostu soutamaan ja huopaamaan. Olen tylysti ilmoittanut, että käyn tämän eroamisen läpi vain kerran ja se kerta on nyt, kun se kerran on alkuun saatettu.
Osaan elää yksikseni, enkä ole täysin ilman muita ihmisiä.
Silti tunnen menetyksen kipua,läheisen ihmisen ikävää, vaikka jossain sisälläni tunnen vapauden riemua, iloa siitä, että kaikki aika on omaani, väsymykseni, voimani, uneni tai unettomuuteni.
Että jännitys, vaikka kuinka tiedostamaton, siitä kuinka jotkut juhlat tms tilaisuudet menevät. Ei ole enää minun murheeni, tarjotaanko, osaako olla ottamatta, tuleeko kärttyiseksi, purkaako äksyilynä minuun..
Kaikki, mikä on vaikeaa ja rankkaa, on myös hyväksi, tietysti myöskin toisinpäin, hyvältä ja oikealta tuntuva voi pitemmän päälle näyttäytyä vääräksi.
Elämä tuntuu olevan suuri vastakohtaisuuksien mysteeri!
olet oikealla tiellä. Olen itse erottuani oikeasti (minä lähdin) palannut takaisin, luullut että olisimme viisastuneet, mutta nyt tahkoamme yhteenkuulumattomuuden suossa. Kun aloitimme uudelleen mieheni oli ykkösolutlinjalla ja valehtelimme molemmat itsellemme että ei siinä mitään.Tai minä kyllä varoittelin ja yritin toppuutella, mutta halu juomiseen voitti.
Nyt maistuu taas kaikki, ei änkyräkännejä, ei väkivaltaa tms. mutta läheisyys on kärsinyt ja mietin sitä toista ja viimeistä lähtöä tosissani.
Joten muistakaamme kaikki että on vain yksi elämä ja vain itse voi auttaa itseään.
Ja kerran se vain kirpaisee. Läheisriippuvuuteenkin paras on vieroitushoito. Pystyy sitten tasavertaisemmin puolensa pitämään uudessa suhteessa.
www.kan.fi JA www.netmission.fi
olet terveesti itsekäs. Tekstisi tuntui hyvinkin tutulta, ja se riipaisi omaakin elämääni. Siihen kuului myös läheisriippuvuus joskin sairaasta ihmisestä. Jahkasin minäkin kauan, mutta se aika teki samalla minusta vahvan naisen.
sinulla ollut huono omatunto nyt jälkeenpäin siitä kun jätit hänet? Kysyn sillä, kun sanoit läheisesi olleen sairas.
kysymästä.. Ei ole ollut huono omatunto, koska jos olisin jäänyt, olisin sairastunut itsekin..:)Siinä piti käyttää järkeä.
voisit anonyymina kertoa muillekin...;)
Kaikki samme toistemme kokemusten kautta lohtua ja rohkaisua.))
niin anonyymina olla? Monet lukevat täällä meidän juttuja, ja joukkoon mahtuu kaikenlaista... se on arka paikka minulle vielä, mutta auttaa voin..:))
vastauksestasi..
sinulle, ja rohkeutta kohdata itsesi..
Jos annonyymina voisit kertoa ja muut vastaavasti vaihtaa kokemuksia kanssasi.
Joskus se on auttanut.
Kokemustensa kertominen muille ja vastavuoroisesti heidän kokemustensa kuultuna saattaisivat auttaa.
Vaikka uskon kyllä, että jokaisen oma'tarina' on niin ainutkertainen, ettei sitä voi rinnastaa toisen kokemaan.
Itse olen saanut apua nk. vertaisryhmästä
joo, ei mahdoton idea.. mihin hait vastausta itse sieltä ryhmästä? Kerro vähän.:)