Umpirakastunut

Olen umpirakastunut omaan aviomieheeni, jonka kanssa olen ollut pitkään aviossa.
Meillä on ihania mukeloita ja mieheni on hellä, rakastava ja muutenkin mukava.

Raha-asiat surkeessa jamassa ja terveys vähintään yhtä surkeassa :-(

Juuri tällaisina hetkinä tulee muistuttaa itseään noista elämän hyvistä asioista.

Oikeastaan minulla onkin kaikki ihan hyvin!
4713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oli ihanaa luettavaa että nykyään löytää vielä tämän kaltaisia viestejä.Mitä nyt itse täällä vähän aikaa olen surfaillut.Nii on kyllä niin monenlaista tekstiä,ettei kyllä viitti edes kokonaaan lukea.
Mutta niin olen minäkin rakastunut edelleen mieheeni,ja ollaan oltu jo tosi pitkään naimisissa,30v.
Meillä on kolme lasta,yksi enään asuu täällä meidän kansamme.
Ja yhteistä meillä on myös se, että rahaasiat on edelleen surkeassa kunnossa,eikä ne varmaan enää miksikään paremmaksi ainakaan muutu,koska itse olen sairauksieni vuoksi joutunut jäämään sairaseläkkeelle.Eli mieheni oikeastaan enää tienaa sitä pakollista rahaa.
Olemme myös onnellisia,kaikista huolimatta,ja aina tulisi muistaa,että niin kauan ainakin on hyvin kun saamme olla yhdessä.
Lähetin sulle jo yhden viestin mutten tiedä mihin se häipyi,kun en löytänyt sitä,kun hain jos ei nyt sitten tällä välin ole ilmaantunut kun kirjoitaan tätä toista,sanoin vaan ettet ihmettele jos tulee kaksi samankaltaistviestiä heti peräjälkeen samalta nimimerkiltä
Pidetään yhteyttä!

Äänestä
  • Kyllä meitä on varmaan moniakin, jotka rakastavat edelleen omaa puolisoaan, se vaan ehkä ei ole niin trendikästä :-)

    Toivon teille onnea elämässänne!!!

    Äänestä

  • Vaemo kirjoitti:

    Kyllä meitä on varmaan moniakin, jotka rakastavat edelleen omaa puolisoaan, se vaan ehkä ei ole niin trendikästä :-)

    Toivon teille onnea elämässänne!!!

    Mun oli pakko kommentoida tohon sun lauseesees,että se ei ole niin trendikästä!!!!!!
    Mitä sinä oikein tarkoitit tolla?
    Oletko sittenkään umpirakastunut? Kun edes mietit tollasia hölynpöly juttuja!
    Ja miksi kaikki pitäisi olla aina niin trendikästä....
    Se on vaan semmonen hullu muotiilmiö,toi sana trendikäs.On se vaan vähän hassua että ihmisten aina täytyisi juosta jonkun tredikkään asian perässä!
    Jos olet onnellinen avioliitossasi,niin unohda tollaset hassut ajatukset trendikkydestä.
    Kuule,sanon sulle että se on trendikästä nykyään,että saa avioliittonsa onnistumaan,siinä vasta on sitä jotain!!!!!
    Siihen muuten harva enään pystyykään!
    Ole vaan onnellinen siinä aviossa,ei se eronneena sen paremmaksi muutu,arki koittaisi kuitenkin siinä toisessakin suhteessa,lapset vain käsisivät.
    onnellinen

    Äänestä

  • iskollinen kirjoitti:

    Se oli vitsi. Siis minähän juuri "mollasin" trendikkyyttä, sillä minulle se ei merkkaa mitään. Luulenpa kyllä, että tajusit...

    Alkuperäiseen viestiini palaten, tarkoitus oli sanoa tämän kaiken henkilökohtaisen surkeuden ja maailman tapahtumien keskellä, että olisi hyvä muistaa, mikä oikeastaan on tärkeintä.

    Enkä ole kertaakaan avioeroa joutunut miettimäänkään, minä en oikein ymmärtänyt vastaavasti sinun kommentistasi yhtään mitään.

    Olen onnellinen juuri nyt, tässä avioliitossa, tässä perheessä. Ehkäpä meni perille nyt??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaemo kirjoitti:

Olen umpirakastunut omaan aviomieheeni, jonka kanssa olen ollut pitkään aviossa.
Meillä on ihania mukeloita ja mieheni on hellä, rakastava ja muutenkin mukava.

Raha-asiat surkeessa jamassa ja terveys vähintään yhtä surkeassa :-(

Juuri tällaisina hetkinä tulee muistuttaa itseään noista elämän hyvistä asioista.

Oikeastaan minulla onkin kaikki ihan hyvin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu