Joitain aikoja sitten Radio Suomen "Tänään 50 vuotta" oli uutinen, jossa paheksuttiin jonnekin Lappiin (en muista paikkakuntaa) rakennettua urheilukenttää. Epäiltiin, että se veisi nuoret huonoon elämään ja pois seuroista. Silloin naureskelin uutiselle ajatellen, että onpa ajat tästä (onneksi) muuttuneet. Mutta onko ne muuttuneet? Vieläkö lestadiolaiset paheksuvat nuorten urheiluharrastusta?
Urheileminen
Balthasar
3677
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta kilpaurheilu on juttu erikseen. VL-nuoret ovat siis hyvin aktiivisia urheilun harrastajia, mutta eivät kai juuri koskaan kuulu esim. jääkiekko- tai jalkapalloseuraan.
Yksi pahana pidetty asia on sunnuntaipelit. Itsekin olisin todennäköisesti aikoinaan pelannut lätkää joukkueessa, mutta olisin joutunut olemaan isosta osasta pelejä pois koska ne olisivat olleet sunnuntaina eli ei olisi onnistunut. Muu joukkue olisi myös kärsinyt jos yksi kaveri olisi pelannut milloin sattuu. En kadu päätöstäni. Ihmisinä muut pelaajat olivat tosi hyviä, mutta heillä ei ehkä ollut tarvetta pyhän viettoon.
Ei kilpaurheilemisessa mitään pahaa ole! Päinvastoin: se opettaa pitkäjännitteisyyttä ja sitä ettei hyviin suorituksiin (kuten muussakaan elämässä) päästä hosumalla vaan pitkäjännitteisellä ja sitkeällä työllä. Se myös opettaa ihmistä tuntemaan omaa rajallisuuttaan monessakin suhteessa!
Urheilu ylipäätäänkin on mahtava asia! Itse olen eräänlainen himoliikkuja ja koko meidän perhe on samanlaisia. Kyllä ne on muut asiat jotka vie Jumalasta pois! Ei Jumala ole niin mustasukkainen meidän ajastamme että emme saisi esim. sunnuntaina osallistua urheilukilpailuihin tms. Emme me kuitenkaan mitään kykene Jumalalle tuomaan/antamaan vaikka kuinka pingottaisimme ja vääntäisimme nutturaa aina vaan kireämmälle ja kireämmälle! Armosta täällä uskossa ollaan ja armosta siinä pysytään! Enpä tunne ketään uskovaista kilpaurheilijaa jolla urheilu olisi tullut uskon esteeksi, vaikka tunnenkin esim. erään kilpahiihtäjän joka on uskovainen ei hiihto ole mitenkään häntä haitannut uskossaan!
Ei seuroissa tai joukkueissa oleminen ole mitään pahaa. Itse en mitenkään kilpaile koska en enää ole varsin nuori mutta treenataan eräässä miesporukassa säännöllisesti ihan tosissaan ja olen ainoa uskovainen siellä eikä ole mitään ongelmia ollut!
Mielestäni tuollainen urheilujoukkueiden pelkääminen kertoo paremminkin siitä että pelkääjällä on vähän kieroontunut näkemys uskosta: hän PELKÄÄ ulkomaailmaa ja sen vaikutteita ja pelkää menettävänsä uskonsa jos joutuu "ulkopuolisten" kanssa tekemisiin. Eräänlaista lapsen kengissä olemista siis...
Eihän tuntemasi kilpahiihtäjä ole jäänyt kiinni dopingista? Siinä tapauksessahan kilpailu olisi johtanut syntiin.