Tämä on hiukan erikoinen kysymys. Varmaan kaikki instagram käyttäjät käyvät välillä "stalkkailemassa" profiileja, joita eivät kuitenkaan seuraa.
Olen käynyt silloin tällöin katsomassa erään puolitutun henkilön profiilia, mutta se on ollut yksityinen, joten en ole aiemmin nähnyt kuvia. Olen siis lähinnä tsekannut, että olisiko kyseinen profiili muuttunut julkiseksi. Pari päivää sitten menin hänen profiiliaan katsomaan ja se näytti nyt julkiselta. Mielenkiintoista tässä on kuitenkin se, ettei kaverini pysty näkemään silti kyseistä profiilia (näkyy yksityisenä, eli kuvat piilossa). Kokeilin myös nettiselaimella katsoa hänen profiiliaan ja se näytti tällöin myös yksityiseltä. En siis ollut kirjautunut sovellukseen.
Miten voi olla mahdollista, että näen hänen profiilinsa kokonaan, vaikka EN SEURAA häntä? Häntä ei siis näy minun seurattavien listalla. Hänen profiilinsa näkyy minulle vain julkisena, vaikka se ilmeisesti onkin yksityinen. Voikohan olla mahdollista, että jostain kumman syystä seuraan häntä, vaikka hän ei näykkään minun kaverilistalla eikä hänen päivityksensä näy minun uutisjanallakaan? Onko muille käynyt vastaavaa?
Tää oli varmaan monien mielestä turha kysymys. Mua kuitenkin vähän kiinnostaa, miten tämä voi olla mahollista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.