Onko iho-ongelmaakin Pattayapoisseilla?

Pattayan pojilla monella aika karhea iho näemmä. Taitaa olla yksi syrjätyneisyyden syy kun on naama ollut täynnä paiseita junnuna ja nyt naama sen näköinen. Ei ole naiset pörränneet eikä pimppiä pahemmin tullut.
No Pattayalla ei lasketa, huorat antaa soraanaamallekin. Ei ehkä kaikki kaikille mutta joku jollekin. Rahalla.

Yksi dena suomiukko vätti soi kasilla että oli joku psorias tai joku sellainen naamassa mutta ryyppäämällähän se naama oli saatu punaiseksi ja siihen jamaan. Pälvikaljumiehetkin väittävät että tykkäää ajaa tukan pois mutta kaikki näkee että ukko on ohimokalju.

Mitäs mietteitä tämä herätti pattiboisseilla?
17233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Sellaisia mietteitä herätti millaisia ongelmia aloittajalla on?

Äänestä

Joo o. Harvemmin lomaillessa ulkomailla päästään keskusteluun puhumalla jonkun ihmisen iho ongelmasta? Aloittaja tietää, että Jossain thaimaassa on soi 8 ja esiintyy asiantuntijana. Välitän vitut, mutta on hienoa osallistua köyhien keskusteluun, Tää palsta on buddhan suosikki. meitsi vaan panee ja moni suunnittelee vielä joskus panevansa. Ihan kiva yhteisö. Mä ainakin tykkään esiintyä yhteisömme hyväksi?? Hienoa ja suoraselkäistä toimintaa?? Hyvä Suomi ritarit. Arvostan teitä, harmi että ette kuulu elämääni.

Äänestä

Pattiksella hiekkapaperikin on niin äijää kun huorat pörrää ympärillä.

Äänestä

eihän horoherolla ongelmia ole kirjoituksesta päätellen vai....

Äänestä

Onhan pattayaboyssit saaneet todeta kovemman kauttaettä liiallinen runkkaminen aiheuttaa ruusuaknen, resuperseet

Äänestä
  • Hei mitä toi jatkuva runkkaamisesta syyttely oikein on? Samat äijät jankkaa, että pattispojat panee huoria pattiksella kaikilla rahoillaan, vaikka niillä ei ole rahaa mennä pattikselle, eikä ne ole ikinä saanut pillua kun niillä ei seiso ja on karkee iho? Sitten läskit pattispoissit panevat huoria pattiksella vaikka ne ei ikinä oo saanu pilluu kun ne on niin lihavia. Pattispoit runkkaavat 11kk vuodessa ja menevät lomallaan kuukaudeksi panemaan huoria, vaikka niillä ei ole töitä eikä rahaa mennä pattayalle panemaan huoria koska ne on lihavia ja niillä on " ohimokalju" (mikähän sekin on?)

    soikasinkingikin etsii katseellaan "muna pystyssä" couperoosa ihoisia tai psoriaasista sairastavia tai lihavia maamiehiään? Vaikka ympärillä pyörii kymmeniä hyväperseisiä, nuoria, hyvännäköisiä ja koulutettuja thaityttöjä? Mikä mies tää kingi oikeen on? Mielestäni hän kiihottuu oudoista asioista. Ihan vaan koko Suomen puolesta toivon, että vanhin näistä runkkari trolleista täyttää ensi kesänä 11v, Toivon, mutta pelkään kuitenkin, että näiden trollareiden keski ikä on 30 molemmin puolin, että menestystä vaan jatkoon Suomi ja suomalaiset.

    Äänestä

  • kansankamera kirjoitti:

    Hei mitä toi jatkuva runkkaamisesta syyttely oikein on? Samat äijät jankkaa, että pattispojat panee huoria pattiksella kaikilla rahoillaan, vaikka niillä ei ole rahaa mennä pattikselle, eikä ne ole ikinä saanut pillua kun niillä ei seiso ja on karkee iho? Sitten läskit pattispoissit panevat huoria pattiksella vaikka ne ei ikinä oo saanu pilluu kun ne on niin lihavia. Pattispoit runkkaavat 11kk vuodessa ja menevät lomallaan kuukaudeksi panemaan huoria, vaikka niillä ei ole töitä eikä rahaa mennä pattayalle panemaan huoria koska ne on lihavia ja niillä on " ohimokalju" (mikähän sekin on?)

    soikasinkingikin etsii katseellaan "muna pystyssä" couperoosa ihoisia tai psoriaasista sairastavia tai lihavia maamiehiään? Vaikka ympärillä pyörii kymmeniä hyväperseisiä, nuoria, hyvännäköisiä ja koulutettuja thaityttöjä? Mikä mies tää kingi oikeen on? Mielestäni hän kiihottuu oudoista asioista. Ihan vaan koko Suomen puolesta toivon, että vanhin näistä runkkari trolleista täyttää ensi kesänä 11v, Toivon, mutta pelkään kuitenkin, että näiden trollareiden keski ikä on 30 molemmin puolin, että menestystä vaan jatkoon Suomi ja suomalaiset.

    Kerran kuudessa vuodessa kun työttömyysraha riittää niin käydään Pattayalla panemassa. Loput 5 vuotta ja 11 kk vedetään kovaa vaan käteen.

    Äänestä

  • Pattayaismylife kirjoitti:

    Kerran kuudessa vuodessa kun työttömyysraha riittää niin käydään Pattayalla panemassa. Loput 5 vuotta ja 11 kk vedetään kovaa vaan käteen.

    Hurja täytyy olla mieskunto jos 5 vuotta ja 11 kuukautta pystyy vetämään kovaa käteen yhtä soittoa! Nostan hattua sellaisille miehille! En pystyisi itse.
    Yksi ongelma tuossa kuitenkin on. Työttömyysrahaa maksetaan maksimissaan 500 päivää.

    "Ansiopäivärahan kesto:
    Ansiopäivärahaa maksetaan viideltä päivältä viikossa ja enintään 500 työttömyyspäivältä. Kun ansiopäivärahaa maksetaan 5 päivältä viikossa, 500 päivää täyttyy aikaisintaan vuodessa ja 11 kuukaudessa (500 päivää / 5 = 100 viikkoa).

    Ansio-osan keston lyhentäminen

    Ansiopäivärahan ansio-osan 500 päivän enimmäismaksuajasta vähennetään 100 päivää, jos sinulla on alle kolmen vuoden työhistoria. Enimmäismaksuajasta vähennetään 100 päivää myös silloin, jos kieltäydyt työllistymistä edistävästä palvelusta tai keskeytät palvelun ensimmäisen 250 päivärahapäivän aikana. Vähennystä ei tehdä työllistymistä edistävästä palvelusta kieltäytymisen tai palvelun keskeyttämisen perusteella, jos osallistut palveluun 250 ensimmäisen päivärahapäivän aikana vähintään 40 päivän ajan ja saat tältä ajalta korotettua ansio-osaa. Silloin kun ansio-osan enimmäismaksuaikaa on lyhennetty, työttömyyskassa maksaa ansiopäivärahan peruspäivärahan suuruisena viimeisen 100 tai 200 päivän ajalta"

    Sairaseläkeläisenä onkopoika ei noita juttuja jaksa googlailla kun ikävät faktat pilaa ihanat fantasiat.

    Äänestä

  • hienoONerektio kirjoitti:

    Kiva huomata, että sua vituttaa. Et saa edes ansiosionnaista.. Ei taida noilla tunneilla työssäoloehtokaan täyttyä. Kypsy siihen ja kaikkeen, sitä sä oot tilannu.

    Äänestä

  • niskalaukaus38 kirjoitti:

    Tilasin businekseen liput just Bankkariin. Sain mitä tilasin.

    Äänestä

  • Flygaaja kirjoitti:

    Tilasin businekseen liput just Bankkariin. Sain mitä tilasin.

    Ja sitten heräsit ja tartuit taas ryppyiseen munaasi ja onanoit tuntikaupalla.

    Äänestä

  • hienoONerektio kirjoitti:

    Hurja täytyy olla mieskunto jos 5 vuotta ja 11 kuukautta pystyy vetämään kovaa käteen yhtä soittoa! Nostan hattua sellaisille miehille! En pystyisi itse.
    Yksi ongelma tuossa kuitenkin on. Työttömyysrahaa maksetaan maksimissaan 500 päivää.

    "Ansiopäivärahan kesto:
    Ansiopäivärahaa maksetaan viideltä päivältä viikossa ja enintään 500 työttömyyspäivältä. Kun ansiopäivärahaa maksetaan 5 päivältä viikossa, 500 päivää täyttyy aikaisintaan vuodessa ja 11 kuukaudessa (500 päivää / 5 = 100 viikkoa).

    Ansio-osan keston lyhentäminen

    Ansiopäivärahan ansio-osan 500 päivän enimmäismaksuajasta vähennetään 100 päivää, jos sinulla on alle kolmen vuoden työhistoria. Enimmäismaksuajasta vähennetään 100 päivää myös silloin, jos kieltäydyt työllistymistä edistävästä palvelusta tai keskeytät palvelun ensimmäisen 250 päivärahapäivän aikana. Vähennystä ei tehdä työllistymistä edistävästä palvelusta kieltäytymisen tai palvelun keskeyttämisen perusteella, jos osallistut palveluun 250 ensimmäisen päivärahapäivän aikana vähintään 40 päivän ajan ja saat tältä ajalta korotettua ansio-osaa. Silloin kun ansio-osan enimmäismaksuaikaa on lyhennetty, työttömyyskassa maksaa ansiopäivärahan peruspäivärahan suuruisena viimeisen 100 tai 200 päivän ajalta"

    Sairaseläkeläisenä onkopoika ei noita juttuja jaksa googlailla kun ikävät faktat pilaa ihanat fantasiat.

    Juttusi viittaavat vahvasti työkyvyttömyyseläkkeeseen mielenterveys ongelmien pohjalta, on juttusi niin sekavaa.

    Äänestä

  • EI nuo finnit ole yleisiä 17v.

    Äänestä

  • niskalaukaus38 kirjoitti:

    Kiva huomata, että sua vituttaa. Et saa edes ansiosionnaista.. Ei taida noilla tunneilla työssäoloehtokaan täyttyä. Kypsy siihen ja kaikkeen, sitä sä oot tilannu.

    En saa ansiosidonnaista, olet oikeassa. Eikä näillä tunneilla täyty edes työssä olo ehto. En ole asiaa liiemmin murehtinut. Nostin tuntiveloitustani niin paljon että pärjään. Käteeni ei kuukaudessa jää edes 3000e. (Mikä on reilusti alle suomalaisen keskipalkan) Olen silti tyytyväinen, pystyn hoitamaan duunini täältä lämpimästä ja halvasta maasta ja maksan veroni Suomeen. Toivoisin, että Suomi käyttäisi verorahani vaikka kortonkien jakamiseen äitisi kaltaisille naisille, saataisiin joskus se kuona kerättyä sinne kumiin,eikä valtion täytyisi huolehtia kaikesta moskasta. Mitä hyötyä on kouluttaa seniilejä? Mulle on ihan sama osaako joku köyhä lukee vai ei? Onko pojan kaltaisiin ötököihin valtio panostaa enemmän rahaa kun normaaliin ihmiseen?? Onkopoika löytää joskus kaltaisensa naisen jonka kanssa hän sikiää? Onhan se hienoa, että on vielä täysin suomalaisia geeniperimiä?? Ei niillä kyllä mitään tee, eikä niistä kukaan kai ylpeäkään voi olla? Paitsi kun tiedetään, että kaikki alkoi lampaan nussimisesta.

    Äänestä

  • 6886558 kirjoitti:

    Juttusi viittaavat vahvasti työkyvyttömyyseläkkeeseen mielenterveys ongelmien pohjalta, on juttusi niin sekavaa.

    Taas Lerppahinuri ja onkopoika kulkevat käsi-kädessä kohti uusia seikkailuita googlen ihmeellisessä maailmassa. Hinuri-persoonasi tietää selkeästi paljon mieliala-lääkityksistä, sosiaalituista ja Hiekkaharjusta. Loput onkin sitten mielikuvitusta ja googletusta.

    Äänestä

  • sotahistorioitsija kirjoitti:

    En saa ansiosidonnaista, olet oikeassa. Eikä näillä tunneilla täyty edes työssä olo ehto. En ole asiaa liiemmin murehtinut. Nostin tuntiveloitustani niin paljon että pärjään. Käteeni ei kuukaudessa jää edes 3000e. (Mikä on reilusti alle suomalaisen keskipalkan) Olen silti tyytyväinen, pystyn hoitamaan duunini täältä lämpimästä ja halvasta maasta ja maksan veroni Suomeen. Toivoisin, että Suomi käyttäisi verorahani vaikka kortonkien jakamiseen äitisi kaltaisille naisille, saataisiin joskus se kuona kerättyä sinne kumiin,eikä valtion täytyisi huolehtia kaikesta moskasta. Mitä hyötyä on kouluttaa seniilejä? Mulle on ihan sama osaako joku köyhä lukee vai ei? Onko pojan kaltaisiin ötököihin valtio panostaa enemmän rahaa kun normaaliin ihmiseen?? Onkopoika löytää joskus kaltaisensa naisen jonka kanssa hän sikiää? Onhan se hienoa, että on vielä täysin suomalaisia geeniperimiä?? Ei niillä kyllä mitään tee, eikä niistä kukaan kai ylpeäkään voi olla? Paitsi kun tiedetään, että kaikki alkoi lampaan nussimisesta.

    Nostit viikoksi Sunnuntailisää ja sitten ajoit Suomeen kortistoon viihtymään. Älä nyt kaikki vedä kurkusta alas siellä " lämpimässä" ..Katellaan Tammikuulle sulle hommia..ainiin sää ootkin polttanut kaikki sillat takanasi
    ettei sulle kotimaasta töitä löydykkään.

    Äänestä

  • Laskettelet kyllä jo tuossa iässä niin humoristista ja osuvaa läppää, että opettajat tulee vielä olemaan kusessa kanssasi kun aloitat peruskoulun. 7 vuotias poikani tosin pitää juttujasi hieman lapsellisena.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

herohoro kirjoitti:

Pattayan pojilla monella aika karhea iho näemmä. Taitaa olla yksi syrjätyneisyyden syy kun on naama ollut täynnä paiseita junnuna ja nyt naama sen näköinen. Ei ole naiset pörränneet eikä pimppiä pahemmin tullut.
No Pattayalla ei lasketa, huorat antaa soraanaamallekin. Ei ehkä kaikki kaikille mutta joku jollekin. Rahalla.

Yksi dena suomiukko vätti soi kasilla että oli joku psorias tai joku sellainen naamassa mutta ryyppäämällähän se naama oli saatu punaiseksi ja siihen jamaan. Pälvikaljumiehetkin väittävät että tykkäää ajaa tukan pois mutta kaikki näkee että ukko on ohimokalju.

Mitäs mietteitä tämä herätti pattiboisseilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu