Nyt kun Suomessa on lievästi sanoen myrkyllinen ilmapiiri viimeaikaisten tapahtumien johdosta, olisi tarve uudelle koulutukselle, jonka suoritettuaan kävijä saisi ns. suvaitsevaisuuskortin. Koulutuksessa opetetaan suvaitsevaisuutta ja avaratamaan maailmankatsomusta sekä sydäntään erilaisille ihmisille ja ennen kaikkea pyritään kitkemään kaikki rasistiset ajattelumallit pois - ne eivät tämän päivän sivistysvaltioon kuulu. Kortti voisi olla pakollinen kaikille työelämässä oleville ja näin estetään rasistien pesiytymistä työpaikoille. Kortti suoritettansiin myös automaattisesti nuorten ja lasten perusopetuksessa. Lisäksi kortti tulisi uusia tietyn väliajoin, samalla tavalla kuin vaikka tulityökortti. Koulutuksessa käytäisiin vierailulla eri vastaanottokeskuksissa ja hakijalta vaadittaisiin, että hän kykenee juttelemaan vokin asukkaiden kanssa ilman ennakkoluuloja sekä vaikka syömään heidän kokkaamaansa ruokaa. Ulkomaalaispelko murenee nopeasti, kun suomalaiset näkevät, etteivät pakolaiset olekaan sellaisia mörköjä ja hirviöitä, miksikä rasistinen media (esim. MV-lehti) ja netti on heidät leimannut.
Rasismi tulee kitkeä yhteiskunnasta keinolla millä hyvänsä, rahoja säästämättä ja keinoja kaihtamatta. Tällainen koulutus on juuri nyt erittäin ajankohtainen, koska rasismi ja viha on saanut ylivallan keskuudessamme eikä tilanteen pidä antaa kärjistyä enempää.
Suvaitsevaisuuskorttikoulutus
9
215
Vastaukset 9
- UskontoMäärää
Ei voi tuollaista tehdä. Islam.
- Realisti4976
Ei v...u mitä p...aa, mieti mitä tunteita ne euroopan tuhannet raiskatut, hyväks käytetyt ja pahoinpidellyt tytöt ja naiset ja sadat paihoinpidellyt ja kurkut auki viilletyt pojat ja miehet on mieltä tosta sun ideasta puhumattakaan järjettömän isosta määrästä lapsimorsiamia (6-17v). Ota nyt hemmetissä selvää asioista ennenkö jotain mv lehtee esim syytät propagandasta. Jos sulta sujuu enkunkieli niin ei kun ulkomaitten uutis ym. sivustoja selaamaan ja vaikka niitä lapsimorsiamia ja raiskattuja haastatteleen saadakses REALISTISEN kuvan tosta porukasta joka on tänne eurooppaan vyöryny ja jatkaa vyörymistään uusina tulokkaina afrikasta vyöryvät. Jos tollanen kortti tulee joskus pakolliseks nin mä lopetan töissä käynnin tasan siihen vaikka sitte kuolisin nälkään mutta sitä korttia en huolis ikinä.
- Realisti4976
Ois varmaan tosi kiva tilanne sulle ja mahdollisille alaikäsille tyttärilles kun mahdollinen miehes joka kuuluis/kuuluu tohon porukkaan joita nyt on vyöryny tänne, ilmottas sulle että myy tyttäret johkin jemeniin tai iraniin vaimoiks jollekkin 25-85v äijälle kun siä tosissaan saa vaimoonsa naida oli se sitte 6v, 10v tai 15v. Ja osassa noista maista saa vaimoja olla useempikin kerrallaan yhdellä miehellä. Ei mikään mahdottomuus tää skenaario enää nykyään.
- omghh
En kannata. Kaikkea p*kaa ulkomaalaisten taholta kokenut opettaja.
Suurempia rasisteja nämä mamut on kuin suomalaiset yhteensä. - hoit_su
Eihän tuollainen onnistu, kun nämä MV-lehteä raamattunaan torppaa sen heti. Hieno ajatus kyllä.
- maturasisteille
Suvaitsevaisuuskortti pitää ensimmäisenä vaatia tänne tulevilta matuilta ja jos eivät läpäise sitä ja käytännössä myös osoita toimivansa suvaitsevasti suomalaisia kohtaan, niin potku persuksille saman tien.
- Puolipuntti
Joo, yhdistetty Green card ja Green fee...
- suvakkipaskaa
Muslimeja ahdasmielisempiä ja rasistisempia olioita eli maanpäältä löydy joten suunta se koulutuksesi noille musulmaani merkkisille maahantunkeutujaloisille.
- musulmaanirasistit
https://paavotajukangas.com/2016/06/23/borasin-toukokuisesta-mellakasta-ja-poliisin-murhayrityksesta-syytteet-neljalle-muslimille/
Ah niin mukava muslimit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202532Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101230- 1081042
- 721018
- 98976
- 48905
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88874- 101852
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34781