En jaksa näitä yksinäisiä iltoja

Olen päässyt askeleita eteenpäin, mistä olen onnellinen. En halua enää häntä niinkuin ennen.

Nämä yksinäiset illat masentavat. Haluaisin löytää jo onnellisen rakkauden.

Saisinpa edes pienen seikkailun, joka piristäisi. Kaipaan jotain uutta elämääni.
7279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Moi miss asut? Ikäsi? Sukupuoli? Email?

Äänestä

Entisestähän sitä on päästettävä irti ennen kuin mihinkään uuteen alkaa. Ikävin fiiliksin täälläkin, ehkä tämä oli se viimeinen vappu, juhannus, joulu ja uusi vuosi, jonka vietän yksin nykyisessä seurustelusuhteessa. Olen tajunnut vihdoin miten vähän hänelle merkitsen, olen se viimeinen, jolle hän sitä aikaansa antaa.

Äänestä

Eroa sitten hänestä ja aloita jonkun toisen kanssa uusiksi. Ole ensin vähän aikaa yksin. Sitten silmät auki ja tutustumaan.

Äänestä

Nykyään on paljon ihmisiä, jotka haluavatkin olla yksin. Vaikka tykkäisi ja rakastaisikin niin silti mielummin valitsevat sinkkuuden. Itsekin tärmännyt tällaisiin, jotka eivät suhdetta kenenkään kanssa aloita.

Äänestä
  • Ehkä siellä on ne muut syyt sitten taustalla, kuten ihmisen rikkinäisyys jostain edellisestä suhteesta ettei osaa luottaa toiseen, vain ja ainoastaan itseensä. Tai ihmisellä on vain niin kiireinen elämä tai työ ettei hänellä ole aikaa parisuhteelle, vaan ainoastaan pinnalliseen seksisuhteeseen ei mihinkään monimutkaisempiin tunnejuttuihin. Ei viitsi tässä omaa suhdetta alkaa avaamaan, mutta jossain on se vika, jos itse haluaisi tiiviimpää suhdetta, niin tapahtuu päinvastoin, että toinen juokseekin karkuun.

    Äänestä

  • Totta, mutta tosipaikassa kovasti toisesta tykätessä/rakastaessa asiat saa yleensä hoitumaan ja parisuhteitakin on erilaisia. Harva kuitenkaan loppujen viimeksi ilman rakkautta, parisuhdesellaista haluaa elää.

    Äänestä

Mä en jaksa seikkailla. Ei sovellu minulle. Teoriassa voisit hyvin olla se, jonka kanssa seikkailisin, jos seikkailisin.

Onnea etsintään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ToiveitaHaaveita kirjoitti:

Olen päässyt askeleita eteenpäin, mistä olen onnellinen. En halua enää häntä niinkuin ennen.

Nämä yksinäiset illat masentavat. Haluaisin löytää jo onnellisen rakkauden.

Saisinpa edes pienen seikkailun, joka piristäisi. Kaipaan jotain uutta elämääni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu