talousmatematiikkaa

bisnestäpukkaa

Joskus on hyvä kaivaa taskulaskin pöytälaatikosta ja tehdä vähän numeroharjoituksia. Jos esimerkiksi minä ajattelisin rakentaa Virojoelle rivitalon, johon tulisi 21 huoneistoa yht. 1007 m2 eli 48m2 per kämppä, niin sen hinta voisi olla vaikka 2,67 miljoonaa euroa. Eli siis n. 127.000 euroa per kaksio. Tuollaisia pikkuasuntoja taitaa saada kylältä jo kolmasosan hinnalla, sataan tonniin saa jo omakotitalonkin. Saa siinä olla sekä jetro että kaisa niitä myymässä, mutta varmaan niistä muutama kaupaksi menisi.

No voisinhan minä ne vuokratakin. Käypä vuokra tuollaisesta voisi olla ehkä 500 eur/kk, mutta korkean paikan lisää hinnoittelen ne 600 eur/kk. Hoitovastike kulu voisi olla vaikka 150 eur/kk, joten veronalaista voittoa jäisi 450 eur/kk. Eli 21 kaksiosta saisin kuukaudessa n. 9.500 eur ja vuodessa n. 113.000 eur. Jos saisin panaman kautta verot nollattua ja rahallakaan ei mitään korkoa ole kun inflaatio katosi, niin jo 24 vuoden päästä olen omillani. Tietysti edellyttäen että joka kämpässä on koko ajan vuokranmaksaja ja mitään remppa tms kuluja ei ensimmäiseen neljännesvuosisataan tule.

Pitää vissiin laittaa lotto vetämään jos vaikka rupeais grynderiksi.

11

376

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiaviestioli

      Asiaa. Vaihteeksi. Kiitos.

      • Olkjasui

        Ei se niin asiaa ollu, taas musta tuntuu meininkiä, unohtu vaan yks pikku juttu... Rahoitus!


    • Yhksyhks

      Unohdit kokonaan, että tuskin kellään on tuota rahaa säästössä. Laskepa lainan lyhennyksen ja koron osuus vaikkapa 30 vuoden lainalle. Vieläkö on pelkkää tuloa? Taitaapa mennä miinuksen puolelle.

      • Yhksyhkskahks

        2 670 000, 30 v laina, lyhennys / vuosi 89 000 €, korot eka vuonna n. 40 000 €, lainan hoitokulut siis 129 000 €/v. Tuolle 1007 neiliölle 10, 67 €/m2 kuukaudessa ja siis 48 m2 asunnossa lainavastike 512,16 € mainitsemasi hoitovastike 150 €, tekee yhteensä 662,16 €. Missä voitto?


    • triviaalia

      no nostetaan vuokraa tai myydään kunnalle, kumpikohan tuottaisi varmemman tulon

    • YKSINKERTAINENTOIMITUS

      ..eli lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna JÄRJETÖN INVESTOINTI jopa Virolahden kunnalle...

      • Iikiikiik

        Ehkäpä kunnan laina-ajat on pidempiä ku 30 v ja korkotasokin alhaisempi? Sehän muuttaa tilannetta ihan toiseksi.


    • kunnallisbisnestäpukkaa

      Tuossa aloituksessa koetin todistella ettei rivitalon myyminen/vuokraus vapaille markkinoille voi tässä taloustilanteessa olla oikeastaan minkäänlainen vaihtoehto grynderille.

      Samoilla ehdoilla kunnan kuitenkin kannattaa rakennuttaa ja edistää uusia asuntoja. Jokainen asukas on ainakin jonkinlainen veronmaksaja ja jokainen asukas on lisäämässä kunnan palveluiden kysyntää, niin kaupoissa kuin terveyskeskuksissa ja siten varmistaa niiden säilymistä kunnassa. Tällaisten vuokra-asuntojen kunnallinen tukeminen on tavallaan samaa palvelua kuin kyytien tukeminen syrjäkylille ja ikään kuin jäsenmaksu siitä että kunta pysyy asuttuna.

      Nyt tässä tilanteessa kun talot on jo tehty, niin onko kunnan parempi pelastaa yksi grynderi (& rahoittajat) vai rakennuttaa sillä rahalla vielä lisäksi oma 3 miljoonan euron talo ja edistää siten vielä useampien asukkaiden saamista? Onko yhden rakennusyhtiön pystyssä pitäminen sellaista toimintaa johon kunnan kannattaa suunnata verorahoja? Sekin on mahdollista mikäli kyseinen firma on kunnalle korvaamaton ja vaikkapa merkittävä työllistäjä ja jota ilman ei vastaavia työpaikkoja säily.

      Kaikkeen liiketoimintaan liittyy riski, ja riskienhallintaan liittyy tarvittavien sopimusten tekeminen. Sen että onko tämän hankkeen riskit hoidettu riittävillä sopimuksilla kertonee käräjäoikeus. Ja seuraavaksi hovioikeus.

      Loppuviimeksi nämä talot tulevat joka tapauksessa markkinoille. Joko oikeus toteaa ne kunnan taloiksi, tai sitten joku muu taho ne asuttaa, jos ei muuten niin voudin huutokaupan kautta.

      Sen että onko ostamisen kannalla enemmistö vai vähemmistö kuntalaisista kertonee vasta seuraavat vaalit. Toivottavasti niiden edellä kerrotaan minkälaista elinkeinotoiminnan tukemista kukakin ehdokas pitää tarpeellisena ja sopivana.

    • Yrittäjyyskannattaa

      Loistoidea. Aloitan rakentamisen heti huomenna!

    • Keiljus

      Kun katsoo kunnan nykyisten vuokra-asuntojen kuntoa ei pitäisi ostaa tai rakentaa enää yhtään asuntoa jos ei niistä osata pitää huolta.

      • Uolevi561

        Mikäs niissä nykyisissä on vikana?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe