Luostariin menijällä on tarkoitus TEHDÄ jotain erinomaisempaa muihin verrattuna, eli tulla muita selvästi hengellisemmäksi. Kun ihminen ei tiedä, miten hän voisi tulla hengellisesti muita etevämmäksi, niin hän mietiskelee erilaisia (näkyviä) pyhityksen muotoja. Niin; -mitäpä hyötyä olisikaan salatusta "luostarielämästä" joka tapahtuisi sydämen kammiossa? Sitähän eivät muut näkisi lainkaan eikä saisi muilta kiitosta tai ihailua...
Sydämessä tapahtuva salattu "luostarielämä" on sellaista jonka Jumala yksin näkee ja luonteeltaan se on sellaista että pyhitetään Jumalan Sanan tutkimisella, mietiskelyllä ja rukouksella Jumalan puoleen. Tällaisessa "luostarielämässä" joutuu tutkimaan paljon omaa raadollisuuttaan ja joutuu kasvotusten Jumalan Sanan totuuksien kanssa josta käy ilmi myös oma mahdottomuus, sekä armon välttämättömyys ainoana mahdollisuutena. Kristus saa hyvin keskeisen sijan ja oma minä, sekä omat teot, "parannukset" yms. saa vain hyvin pienen osan, jos sitäkään!
Sen sijaan näkyvässä luostarielämässä kaikki on julkista; se ei tapahdu sisäisesti, vaan ulkonaisesti! Se ilmenee TEKOINA ja erityisesti puheena teoista. Kristus ei saa kovin suurta osaa tällaisessa luostarielämässä, vaan erilaiset kieltäymykset ja konkreettiset pyhityksen muodot tulevat päällimmäisiksi. Osataan puhua paljon siitä "miten olisi vaellettava", mutta ei osata puhua paljoa KRISTUKSESTA eikä armosta; -siitä ei oikein keksitä mitään sanottavaa. He saattavat pitää helpostikin kokonaisia parannussaarnoja sekä osaavat tarkoin erotella elävän ja kuolleen jumalisuuden hedelmiä tutkimalla mutta sisäistä, Kristuksen tuomaa rauhaa he eivät kuitenkaan tunne.
He mittaavat armoa itselleen onnistumisensa mukaan, se ilmenee siten että heidän on hyvin helppoa "olla uskovainen" silloin kun ns. "menee hyvin", mutta kun on vaikeata tai on tullut lankeemuksia, silloin he epäilevät lienevätkö enää Jumalan lapsiakaan ja ovat epävarmoja sisäisesti siitä katsooko Jumala heihin leppyisästi vaiko vihaisesti? He pelkäävät kuolla sellaisessa tilassa jossa on tullut juuri langettua eivätkä ole varmoja minkälaiset synnit vievät heidät uskovana kadotukseen jos kuolevat juuri lankeemuksen tapahduttua. He uskovat Jumalan olevan heille armollinen, kunhan ovat ehtineet pyytää anteeksi mutta heidän on vaikeaa uskoa Jumalan olevan armollinen riippumatta heidän anteeksipyynnöstään!
he eivät ymmärrä että Jumala on armollinen ITSENSÄ tähden, sen tähden että Hän uhrasi ITSENSÄ Pojassaan Jeesuksessa. He luulevat Jumalan olevan heille armollinen heidän ANTEEKSIPYYNTÖNSÄ tähden, eivätkä ymmärrä että anteeksipyyntö ei ole JUMALAA varten, vaan heitä ITSEÄÄN varten!
Ulkonaista luostarielämää viettävä elää monenlaisissa turhissa, ihmisten määräämissä/keksimissä kieltäymyksissä uskoen sillä tavalla olevansa hengellisempi kuin muut ja uskoen tulevansa lähemmäksi Jumalaa kuin muut.
Oikeasti ei ole suurtakaan eroa sellaisella luostarielämällä jossa mennään konkreettisesti luostariin asumaan, .-verrattuna sellaiseen luostarielämään jota vietetään ihmistekoisten kieltäymysten ja määräysten yms. kautta. Kummassakin tapauksessa on kysymys omavanhurskaudesta!
Sydämessä tapahtuva salattu "luostarielämä" on sellaista jonka Jumala yksin näkee ja luonteeltaan se on sellaista että pyhitetään Jumalan Sanan tutkimisella, mietiskelyllä ja rukouksella Jumalan puoleen. Tällaisessa "luostarielämässä" joutuu tutkimaan paljon omaa raadollisuuttaan ja joutuu kasvotusten Jumalan Sanan totuuksien kanssa josta käy ilmi myös oma mahdottomuus, sekä armon välttämättömyys ainoana mahdollisuutena. Kristus saa hyvin keskeisen sijan ja oma minä, sekä omat teot, "parannukset" yms. saa vain hyvin pienen osan, jos sitäkään!
Sen sijaan näkyvässä luostarielämässä kaikki on julkista; se ei tapahdu sisäisesti, vaan ulkonaisesti! Se ilmenee TEKOINA ja erityisesti puheena teoista. Kristus ei saa kovin suurta osaa tällaisessa luostarielämässä, vaan erilaiset kieltäymykset ja konkreettiset pyhityksen muodot tulevat päällimmäisiksi. Osataan puhua paljon siitä "miten olisi vaellettava", mutta ei osata puhua paljoa KRISTUKSESTA eikä armosta; -siitä ei oikein keksitä mitään sanottavaa. He saattavat pitää helpostikin kokonaisia parannussaarnoja sekä osaavat tarkoin erotella elävän ja kuolleen jumalisuuden hedelmiä tutkimalla mutta sisäistä, Kristuksen tuomaa rauhaa he eivät kuitenkaan tunne.
He mittaavat armoa itselleen onnistumisensa mukaan, se ilmenee siten että heidän on hyvin helppoa "olla uskovainen" silloin kun ns. "menee hyvin", mutta kun on vaikeata tai on tullut lankeemuksia, silloin he epäilevät lienevätkö enää Jumalan lapsiakaan ja ovat epävarmoja sisäisesti siitä katsooko Jumala heihin leppyisästi vaiko vihaisesti? He pelkäävät kuolla sellaisessa tilassa jossa on tullut juuri langettua eivätkä ole varmoja minkälaiset synnit vievät heidät uskovana kadotukseen jos kuolevat juuri lankeemuksen tapahduttua. He uskovat Jumalan olevan heille armollinen, kunhan ovat ehtineet pyytää anteeksi mutta heidän on vaikeaa uskoa Jumalan olevan armollinen riippumatta heidän anteeksipyynnöstään!
he eivät ymmärrä että Jumala on armollinen ITSENSÄ tähden, sen tähden että Hän uhrasi ITSENSÄ Pojassaan Jeesuksessa. He luulevat Jumalan olevan heille armollinen heidän ANTEEKSIPYYNTÖNSÄ tähden, eivätkä ymmärrä että anteeksipyyntö ei ole JUMALAA varten, vaan heitä ITSEÄÄN varten!
Ulkonaista luostarielämää viettävä elää monenlaisissa turhissa, ihmisten määräämissä/keksimissä kieltäymyksissä uskoen sillä tavalla olevansa hengellisempi kuin muut ja uskoen tulevansa lähemmäksi Jumalaa kuin muut.
Oikeasti ei ole suurtakaan eroa sellaisella luostarielämällä jossa mennään konkreettisesti luostariin asumaan, .-verrattuna sellaiseen luostarielämään jota vietetään ihmistekoisten kieltäymysten ja määräysten yms. kautta. Kummassakin tapauksessa on kysymys omavanhurskaudesta!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Älä viitsi saarnata asiasta, josta et näytä tietävän yhtään mitään! Sinulla on niin kova himo tuomita, että epäilen aitouttasi ja sitä oletko ottanut Jumalan todella sydämeesi. Tämä viesi meni jo niin pitkälle, että typeryydelläsi ei näytä olevan rajoja. Luulet olevasi AITO TOSIUSKOVAINEN, ja vastakohtanasi pidät lähes kaikkea muuta. Sinä et tunne luostarielämää lainkaan, joten miksi vaivaudut? Miten sinä näet heidän sydämiinsä? Miten et voi ymmärtää, että heille se voi olla täysin aito kutsumus? Sinä olet juuri sellainen henkilö joka tuomitsee, luulee olevansa ainoa oikea uskossa oleva, minkä vuoksi olet takertunut ällistyttävään ylpeyteen. Miten olet noin sokea itsellesi, ajattelullesi ja teoillesi?
Tänä iltana rukoilen puolestasi. Rukoilen, että Jumala ottaisi ylpeytesi pois ja silmiesi edestä siteen, joka peittää ymmärrystäsi. Miten näet rikan veljesi silmässä, kun omassasi on hirsi?
Lutherin Kirkkopostilla, joulupäivän kolmannesta epistolasaarnasta: "Älä anna sen eksyttää itseäsi, että pyhät isät ovat panneet alulle munkkikuntia ja lahkoja, käyttäneet jotain erikoista ravintoa tahi vaatepartta, tehneet niin tahi näin: he eivät ole näin menetelleet erottaakseen itseään muista - eiväthän he siinä tapauksessa pyhiä olisikaan - vaan se on näyttänyt heidän mielestään sopivalta ja he ovat sillä tavalla harjoittautuneet pidättyväisyydessä. Harjoittaudu sinäkin näissä mielesi mukaan, mutta pysy vapaana! Älä kytke itseäsi sellaiseen elämäntapaan ja menoon, ikään kuin se olisi oikea tie joka vie elämään. Jos niin teet niin sinusta tulee erikko, ja sinulta menee hukkaan pyhien yhteys. Ole tässä tarkasti varuillasi! Kyllä pitää paastota, kyllä pitää valvoa, kyllä pitää nähdä vaivaa, kyllä pitää käydä halvoissa vaatteissa jne., mutta menettele näin silloin, kun ruumiisi on mielestäsi kurittamisen ja pidättymisen tarpeessa! Älä määrää tätä varten mitään erikoista päivää tai paikkaa: tee se sinä päivänä jona pidättymisen tarve vaatii! Tämä on päivät pääksytysten paastoamista ja maailmallisten himojen hylkäämistä. Näin evankeliumi opettaa, ja tällaista on uuden liiton kansa."
Mikä Jumala Luther sinulle on? Täytyy muistaa, että Luther eli 1500-luvulla. Aikana jolloin katolinen kirkko oli täysin "mädäntynyt" ja kristillisyys hukassa. Luther oli itse ollut munkki, muttei tuntenut saavansa siitä mitään. Hänestä tuli myöhemmin munkkielämän vastustaja. Luosarielämä on kuitenkin täysin erilaista nykypäivänä! En usko, että Luther sitä vastustaisi, jos näkisi. Lutherhan uudisti uskoa, samalla tavalla luostarielämänkin ajatukset ovat uudistuneet. Sinne ei mennä tekemään tekoja, vaan palvelemaan kristusta, omistamaan elämän hänelle. Minä en viitsisi tuomita ennenkuin olisin tutustunut luostarielämään nykypäivänä. Vai käytätkä monta sataa vuotta sitten kirjoitettuja puheita (muita kuin Lutherin), elämänohjeenasi muillakin elämänaloilla? Et varmaan, joten yritä ymmärtää, että elämä muuttuu, samoin luostarielämä. Ei juuri mikään ole nykyisin kuten 1500-luvulla.
Lisäksi keskiajan ihmisen mentalitetti ja ajatusmaailma oli täysin erilainen kuin nykyisin. Keskiaikaa hallitsi, mm. mustan surman johdosta, kammottava kuolemanpelko. Kirkko määräsi silloin tekoja, ei armoa ja uskoa, joten kaikki pelkäsivät. Se ohjasi Lutherinkin tekoja. Tällaista ei ole nykyaikana. Sen takia luostarielämäkin on muuttunut.
Luther oli suuri uskonpuhdistaja, joka oli käsittääkseni uskovainen mies. Hänellä on monesti hyvää tulkintaa Raamatusta. Tosin en pidä hänen tekstejään Jumalan sanan, Raamatun vertaisina.
Luostarielämä voi olla hyvin erilaista tänä päivänä. En osaa sanoa, koska en ole kumpaankaan henkilökohtaisesti tutustunut; äärettömän suurella mielenkiinnolla kyllä tutustuisin :) Tulkitsit kirjoitukseni tuomioksi, se ei ollut tarkoitus. Keskeisin sanoma oli ainakin tarkoitus olla, että monet mahdollisesti pyhät ihmiset ovat perustaneet kautta aikojen jos jonkinlaista liikettä, munkkikuntaa jne., joissa on oma säännöstönsä, perinteensä, tai muu vastaava. Nämä säännöstöt ja perinteet eivät tee ketään autuaaksi, vaikka perustaja olisi ollut oikein uskomassa ja tällaisen elämäntavan hyväksi nähnyt. Ei edes elämänsä omistaminen Jumalalle pelasta, jos ei ole armosta uskonut syntejään anteeksi Kristuksen lunastuksen tähden. Jeesus sanoi: joka minuun uskoo, se pelastuu. Room. 10:17: "Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.". Pelastus tulee siis vain ja ainoastaan uskon kautta.
Jos perusta lasketaan Kristukselle, uskovaisessa asuva Pyhä Henki neuvoo myös elämässä. Hengen hedelmät näkyvät. Jos perustus on siis oikea, luostarielämä on oikein hieno tapa viettää elämänsä. Ainakin siinä tapauksessa, että säännöt ovat todella muuttuneet armoa ja uskoa korostaviksi.
Muuttuuko Jumalan sana sinun mielestäsi ajan mukana? Jos, niin millä perusteella? Onko Jeesuksen opetus esim. avioeroista vanhentunut? Voitko uskoa Jeesukseen uskomalla vain ne hänen sanansa, jotka käyvät järkeesi ja unohtamalla muut?
Kuolemanpelkoko kadonnut verrattuna keskiaikaan? Voi olla, ainakin jos olet nuori, etkä ole juurikaan nähnyt vastoinkäymisiä. Entä vanhana, kun elät toisten armoilla vanhainkodin ekologisessa lokerossa? Tai kun olet ollut tsunamin armoilla?
Tietysti oikea usko poistaa kuolemanpelon. Kuolema on tässä tapauksessa lupaus paremmasta.
Ymmärsin viestisi väärin. Ärsyttää vain kun ihmiset tuomitsevat, kuten Torfinn, heti esim. luostarielämän. Se voi olla aivan yhtä hengellistä tai hengetöntä kuin tavallisen uskovaisen elämä. Ei sinne lähdetä ansaitsemaan uskoa teoilla, vaan monet lähtevät aidosti hiljentymään ja omistamaan elämänsä Kristukselle sen kautta. Poikkeuksia tietenkin on ja kyllä sinne pahuuttakin eksyy, aivan samalla tavalla kuin minne tahansa. Mutta suoralta kädeltä esim. luostarielämää ei voi tuomita. Sinne menee yksilöitä ja yksilöllisiä ovat myös motiivit.
En usko, että Jumalan sana vanhentuu, mutta se on varma, että ihmiset poimivat ja noudattavat eri asioita eri aikoina. Myös tulkinnat muuttuvat. Mutta ei se tarkoita, että Jumalan sana muuttuu. Sehän on ja pysyy.
En tarkoittanut, että kuolemanpelko on loppunut. Se on vain hyvin erilaista kuin nykyisin. Keskiajan ihmisen maailmankuva oli hyvin erilainen kuin meidän. Teoilla ajateltiin vaikutettavan siihen, että pääsikö taivaaseen. Katolinen kirkko opetti myös oppia kiirastulesta, joka aiheutti lisää pelkoja. Vallalla oli ajatus, että jotta synnit saisi anteeksi, ne tuli tunnustaa; jotta ne voisi tunnustaa, ne tuli tiedostaa. Uskossa kilvoitteleva oli siis täysin umpikujassa: koska ei kyennyt aidosti katumaan syntejään, hän pelkäsi olevansa ennaltamäärätty iankaikkiseen kadotukseen. Tämä ongelma ajoi Lutheriakin; hän tunsi olevansa umpikujassa.
Siis, keskiajan kuolemanpelko oli todella vahvaa ja siihen lisättiin pelko helvettiin joutumisesta. Se oli hyvin erilaista kuin nykyajan kuolemanpelko, koska vallalla ei ollut samanlaista armoon perustuvaa käsitystä. Lutherin reformatorinen löyty olikin seuraava: kristityn elämä on elämistä "yksin armosta" ja "yksin uskosta".
Siis asiahan on näin. Keronpa, keitä luostariin on mennyt. Ensinnäkin sellaisia, jotka ovat todella olleet huolissan sielunsa kohtalosta, ja halunneet tällä tavoin varmistua taivaaseen pääsystä. Toiseksi luostariin on mennyt sellaisia, jotka todella ovat halunneet auttaa muita ihmisiä ihan käytännön tasolla. Kolmanneksi luostariin on mennyt homoja, kun heidän taipumustaan ei hyväksytä.
Ja pahinta kaikista, sinne on mennyt myös sairaita pedofiileja. Luostarielämä ei aina ja kaikkialla suinkaan ole ollut mitään pyhää, vaan myös joskus hyvinkin raadollista. Viinikin virtasi oluesta puhumattakaan. Mutta luostari on ollut myös monen tieteenalan kehitystä tukemassa.
Kaiken kaikkiaan tekopyhä järjestelmä kokonaisuutenaan. Ja luostarit lakkautettiin reformaation seurauksena protestanttisten kirkkokuntien piirissä.
Menkää tutustumaan luostariin! Nykypäivä ei ole enää tuollaista. Ja tottakai luostariinkin on mennyt vaikka minkälaisia, onhan kristittyjäkin vaikka minkälaisia. Miten voit puhua noin kun et tunne todella luostarielämää? Tyhmää subjektiivisuutta.