Minulla on akselivetoinen uppoamarunkoinen moottorivene. Akselin tiivistys ja voitelu on hoidettu perinteisellä boksilla, jossa talinauha on korvattu teflonvastineella.
Vene on juuri laskettu veteen ja nyt ilmeni uusi, outo ilmiö. 2000 kierrokseen saakka kaikki on normaalia, mutta tämän jälkeen alkaa hiljalleen yltyvä murina, joka tuntuu tulevan rungosta, ja vielä keskilaivasta eli kaukaa potkurista.
Veikkaukseni on, että voimasiirrossa on jotain häikkää ja runko resonoi. Boksin etuosa oli keväällä pois, kun tarkastin teflonin tilanteen. Akseli ei ollut irti enempää kuin muut osat.
Koeajon aikana kiristin boksia, ja jotenkin tuntui, että ääni hiljeni.
Potkuriakseli käyttäytyi ihan normaalisti, ei kuulunut eikä näkynyt mitään. Ei kuumentunut ja vesivoitelu toimi.
Mistä tämä voisi johtua? Ideoita? Onko kellään ollut vastaavaa?
Vene on juuri laskettu veteen ja nyt ilmeni uusi, outo ilmiö. 2000 kierrokseen saakka kaikki on normaalia, mutta tämän jälkeen alkaa hiljalleen yltyvä murina, joka tuntuu tulevan rungosta, ja vielä keskilaivasta eli kaukaa potkurista.
Veikkaukseni on, että voimasiirrossa on jotain häikkää ja runko resonoi. Boksin etuosa oli keväällä pois, kun tarkastin teflonin tilanteen. Akseli ei ollut irti enempää kuin muut osat.
Koeajon aikana kiristin boksia, ja jotenkin tuntui, että ääni hiljeni.
Potkuriakseli käyttäytyi ihan normaalisti, ei kuulunut eikä näkynyt mitään. Ei kuumentunut ja vesivoitelu toimi.
Mistä tämä voisi johtua? Ideoita? Onko kellään ollut vastaavaa?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Löysää poksia niin, että se tiputtaa hiukan vettä.
Todennäköisesti et puhdistanut akselia ja siksi se täristää kunnes lika on poissa.
Boksi oli aluksi hiukan liian löysällä eli vetta tuli tarpeettoman paljon. Kiristäminen lähinnä hiljensi ääntä, vaikka yhteys on epäselvä.
Akselin puhdistaminen saattaa olla hyvä lähtö. Kun rasvasin boksia, sipaisin vaseliiniä myös akseliin. Pitää poistaa. Tämä selittäisi, miksi ongelma lieveni koeajon aikana: vaseliini tasoittui ja kului pois.
Koneen tassut loppu?
Tämä kävi mielessä, joten seurasin moottoria. Se ei varistanut missään vaiheessa.
Lisäsi ilmiötä ei esiintynyt, kun nostin kierroksia vaihteen ollessa vapaalla, joten ilmiö liittyy voimansiirtoon.
Itselläni myös vastaavanlaista äänähtelyä ilmeni viime kauden aikana.
Koitin sitä paikallistaa, mutta en sitten tiedä mistä tuli. Mielestäni resonansssia ilmeni sopivassa kulmassa ajaessa aallakkoon kovemmilla kierroksilla. Eikä sekään aina?
Minkälainen määrä kesässä tuollainen taliboksi nielaisee vaseliinia? Eli missämäärin sitä kannattaisi lisäillä?
Itselläni on hieman hämäränpeitossa koko toimintaperiaate.
Boksi täyttyy pelkästään vaseeliinista? Vai miten on?
Boksi täyttyy vedestä, jonka nauha sitoo. Vesi on tärkein voiteluaina, nauhan rasva tai teflon auttavat. Veden riittävyyden takia, boksin tulisi tiputta levossa hiukan vettä.
Lisättävä rasva auttaa voitelussa, mutta sen merkitys on käsittääkseni pienin.
Olen oppinut perinteen, että keväällä pistettään rasvat nipasta sisään. Jos ajetaan pajon (satoja tunteja) lisätää kauden aikana. Joskus lisään kesän aikana rasvasa.
Moottorin rihtaus kannattaisi varmistaa vesillelaskun jälkeen, veneen rungon turpoaminen muuttaa moottorin ja akselin rihtausta.
Tämä on yksi vaihtoehto, jota tutkitaan, jos em. Boksi-haara ei tuota tuloksia.
Rihtauksen kanssa ei ole ollut ongelmia. Ei nyt, kun akselin ja koneen välissä on joustava kytkin, joka sallii pienen heiton eikä ennenkään.
Voi toki olla, että tänä talvena oli jotain tavallisuudesta poikkavaa tai että ikä on tehnyt tehtävänsä kumin kanssa.
Akselistonne/moottorinne on todennäköisesti asennettu täysin kaikkien koneenrakennusoppien vastaisesti, joten laittakaa moottorillenne mahdollisimman pehmeät tyynyt valittuina moottorin painon mukaan ja sitten vakionopeusnivelakseli ja sen jälkeen painelaakeri jossa on kiinni potkuriakseli.
Akselin tiivistämiseen voitte käyttää stefa tyyppisiä huulitiivisteitä öljyvoideltuina jolloin ne toimii ilman mitään huoltoa yli 30 vuotta ainakin.
Näin ei ole.
Koneen alla on valmistajan tassut. Akselin ja koneen välissä joustava kytkin (Uniflex). Taliboksi on hyvin perinteinen ja toimiva ratkaisu. Tassut koneen alla, joustava kytkin ja toimiva boksi ovat täysin kaikkien koneenrakennusoppien mukaisia ratkaisuja.
Näin luulet jos et paremmasta tiedä, käytettiinhän aikoinaan risukarhiakin kun ei muita ollut saatavissa....
Perinteisen talinauhapoksi huonoin puoli on, että se tiputtaa hieman vetä ja sitä täytyy välillä kiristää.
Sen paras puoli on, ettei se koskaan hajoa yllättäen eikä täydellisesti.
Huonona puolena voi mainita ehkä myös sen, että sen toiminta pitää ymmärtää toisin kuin uudenpien poksien, jotka sitten hajoavat laakista ja upottavat veneen. Harva nimittäin osaa lukita akselin ja tehdä hätätiivistyksen ja vielä harvemmalla on kahta konetta pelastamassa merihädältä.
Mutta molemmilla on kannattajansa.
Vaihtoehdot ovat ihan tuttuja, mutta niistä saatava hyöty on sen verran pieni, että en ole aikaani muutostöihin tuhlannut. Moottorinvaihdon yhteydessä asia pohdittiin läpi, eikä perusteita vaihdolle ollut.
Näinhän tämä on. Veden tulo on pientä, ja pultit pitää säätää kerran kesässä (lähinnä kiristää).
Minulla on vannasputkeen sopiva puutappi siltä varalta, että akseli lähtee matkoihinsa. Mieluummin sitä on merihädässä kelluvassa kuin uppoavassa laivassa....
Rymättylässä oli joku vuosi sitten tapaus, jossa pieni hinaaja oli painunut pohjaan. Ammattikippari ei onnettomustutkinnan mukaan ollut koskaan koskenut boksiin (vuosikausiin), jonka falskaamista epäiltiin uppoamiseen vaikuttaneeksi syyksi. Todennäköisempää oli, että tällä ei ollut tapauksessa oleellista merkitystä
Voi olla myös värinän vaimennin hajonnut / hajoamassa, löytyy kampiakselista toiselta puolelta missä vauhtipyörä on, yleensä niissä myös siivapyörä kiinni josta vesipumppu/laturi saa voimansa .
Värinän vaimennin on kumia ja vulkanoitu metalliin. Vanhetessaan kumiin alkaa tulla halkeamia ja lopulta voi lähteä irti kokonaan. Vauriona värinänvaimentimen ollessa rikki voi kampiakseli mennä poikki...
Mistä päättelet että kumityynyt on kunnossa ?
Vapaalla ei akselista tule moottorille työntöä ja ajettaessa se akselin työntö kasvaa potkurin kierrosten kanssa ja lyö läpi jos tyynyt loppu, lisäksi akselin työntö voi kääntää konetta niin että rihtaus ei ole kohdallaan, jos joku tyyny on muita pehmeämpi.
Resonanssiääni ei todennäköisesti riipu tiivistepoksista, se voi välittyä runkoon sitä kautta mutta vika on kyllä muualla.
Kuinka tyynyjen kunnon sitten voisi tsekata ?
Niille on monissa vehkeissä määritelty käyttötuntimäärä. Huoltokaaviosta vois löytyä. Kestävät kyllä yleensä melkein tupla tunnit mutta myös vuodet (talvi seisokit) vanhinta niitä.
Kumityynyt on yksi vaihtoehto, mutta jos vika olisi niissä (menneet talvella yht' äkkiö rikki) ei resonansiis olisi köyttäytynyt kuten se käyttäytyi: väheni koeajon edistyessä.
Kumine vaihtoa olen suunnitellut muutaman vuoden päähän, ja elänyt siinä uskossa, että ne alkavat oireilla vähitellen, ei kerrasta.
On tietenkin mahdollista, että bvene on nostettu tai laskettu niin, että kuorma on tullut akselille, joka on taipunut.
Tätäkin pohdin, ja se on mahdollista.
Takatuki osuu koneen kohdalle ja sen sijainti ei paljoa heittele. Kone on juuri tällä kohdalla. Potkuriakselilla on mittaa siinä 1,5 m, ja se on liitetty koneeseen justavalla kytkimellä. Pienet heitot pitäisi hoitua.
Etutuen paikka heittelee hiukan enemmän. Nyt se oli puoli metriä tavallista taaempana. Vene oli marinassa uudessa paikassa, jossa maa kyllä on tosi tukevaa.
Runko on harvinaisen paksua lasikuitua, ja pohjassa on noin 20 mm korkea ja noin 40 mmm leveä kölirauta. Veneen pitäisi siis olla harvinaisen jäykkä, vaikka eihän sitä koskaan varmaksi tiedä.
Tosin todennäköisempää on, että vesilaakeri on tullut tiensä päähän ja se pitää vaihtaa. Kyllä se tokenee, kun vesi vähän lämpenee. Samaten poksin vaha lämpiää hiukan eikä siirrä samalla tavalla tärinää runkoon.
Voithan vaihtaa talinauhankin.
Kuullostaa järkevältä. Avasin boksin etukappaleen ottaakseni selvää, onnistuisiko nauhan vaihto ilma, että akselia täytyy ottaa pois. Ei onnistunut. Teflonnauha oli pakkaantunut sen verraan tiiviiksi, että ei suostunut tulemaan ulos.
Ensi keväänä uudestaan.
Kyllä se sieltä ulos tulee. Käytät vain siihen tarkoitettuja työökaluja. Nauhan vaihtoon menee puolisen tuntia, jos ei hosu. Sen tekee vartissakin.
Koukulla pitää löytää nauhan pää. Se on todennäköisesti joko suoraan ylhäällä tai alhaalla. Näin siksi, että kierrokset laitetaan sauna vastakkaiselle puolelle ja yleensä on helpoin aloitta niin, että sauma on ylhällä. Jos on kolem kierrosta nauhaa, löisin vetoa, että sauma on ylhällä.
http://www.tooloutlet.fi/fi/Tuotteet/Käsityökalut/Ruuvitaltat ja kärjet/Ruuvitalttasarjat/55/Hienomekaanikon ruuvitaltta- ja tiivistekoukkusarja 12-osainen/5136
Kiitti linkistä, pitää harkita!
Tein itse vastaavan työkalun paksuimmasta rautalangasta, jota oli varatossa. Teflonnauha oli pakkaantunut sen verran tiiviiksi, että en saanut otetta.
Hyvin hämärä muistikuva, että sauma olisi uloimmassa kiekassa alhaalla, mutta oli niin ahdas rako ronkkia, että luovutin.
Edellinen nauha oli perinteistä taliversiota, ja muistaakseni se tuli ulos tukkoina.
Kun laitat uutta nauhaa, niin kierrä tarvittava nauhamäärä akselin ympärille tiukkaan. Sitten leikkaat mattoveitsellä siististi poikki akselia vasten. Ei tarvitse mitata ja leikkuusaumasta tulee suora.
Käytä jotain holkkia akselin ympärillä, kun työnnät uuden nauhan. Silloin päät pysyvät vastakkain. Esimerkiksi jäykästä putklesta saa hyvän, mutta voi sen hätätapauksessa kiertää pahvistakin.
Todennäköinen vika on se, että akseli ottaa vannasputkeen kiinni. Akseli on kiero ja/tai akseli taipuu kuormituksessa.
Onko koskaan tapahtunut noin?
Tuo on jopa tälle palstalle villi selitys :D
Akselin taipuminen ei kuullosta uskottavalta selitykseltä.
Vannasputken liikkuminen on mahdollista, mutta siitä ei ole merkkiäkään.
Muutama asia vielä:
-akselin halkaisija?
-akselin pituus/perälaakerin (potkurin lähellä) ja vaihteen joustokytkimen väli?
-tiivistepoksi on varmaan kumiletkun varassa, ns. uiva/joustava poksi?
-moottorin teho?
Akseli on 35 mm.
Joustavasta kytkimestä potkuriin vajaat 1,5m, perälaakeriin vähän vähemmän.
Boksi on kumiletkun päässä.
Koneesta irtoaa 37hv
Eli joustolaipan ja perälaakerin välillä ei ole muuta laakeria kuin kelluva talipoksi. Eikä tuon mittainen tarvitsekaan. Mutta linjaus täytyisi tarkistaa kiinteän akselilaipan avulla.
Heiluttele konetta ja katso, ettei mikään kumityyny ole toisia pehmeämpi, antanut periksi. Uniflex kytkimessä on kumi puoliskojen välissä, tarkista että se on ehjä eikä revennyt irti metallista.
Linjaus suoraan 0.1mm tarkkuudella kytkimestä huolimatta. Tarkista ettei akseli heitä muutamaa kymppiä enempää.
On mahdollista, että uusien teflonnauhojen asettumisen jälkeen poksi oli liian löysä akselille, ja alkoi värähtelemään akselin kanssa.
Potkurin epätasapaino ja perälaakerin kunto myös tarkastettavia asioita veneen ollessa ylhäällä vedestä.
...jatkoa...
Mulla on muuten samantapainen järjestely, mutta kone on 30hv, R&D joustolaippa ja 30mm akselilla on pituutta 2,6m!! Tukilaakerointi olisi ollut mahdollinen laittaa ns. kiinteä talipoksi, mutta päädyin letkuasenteiseen (jossa käytän myös teflonnauhaa). 1,5m päässä kytkimestä on kölikaivoon laminoitu laipio, jossa itsestään asemoituva "pässinsilmä" kuulalaakeri vapaana tukemassa akselia. Laakerin kooli on holkitettu ohutseinämäisellä pronssiholkilla, jossa on muovipinnoite. Akseli saa vapaasti elää pituussuunnassa laakerin sisällä välittämättä työntövoimaa laakerille.
Värinäalue alkaa 2400 kierroksesta ja 2800 kohdalla ei ole jälleen mitään värinöitä. Yleensä ajelen 2000 kierroksella.
Yhdessä puufiskarissa oli kiusana akselivärinät vaikka kaiken piti olla kunnossa. Murheet loppuivat asentamalla vakionopeusnivelellä oleva painelaakeri.
ooto vika ee voi korjata, myy pois