Tiedättekö, särkynyt sydän masentaa

Tästä on aikaa jo noin 15 vuotta kun tiemme erosivat. Emme olleet yhdessä mutta tunteeni olivat vahvat. Ovat yhä. Minulle jäi tunne että hänkään ei halunnut luopua minusta. Toki se on vain tunne kun siitä ei keskusteltu. Yhtä hyvin tämä voi olla kuvitelmaani, joka tapauksessa muinaishistoriaa. Tällä ei muuten olisikaan mitään merkitystä paitsi ehkä varoittavana esimerkkinä.

Nimittäin minun olisi pitänyt toimia toisin. Muuttaa elämäni ja koettaa kaikin tavoin saada hänet omakseni. Kun tiemme erosivat minä rikkoonnuin tavalla jota en osaa edes kuvailla muuten kuin että joku osa minusta olisi repäisty irti ja sitten minun piti vain jatkaa elämääni toisella paikkakunnalla muka onnellisena niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ensin tunsin fyysistä pahoinvointia ja ikävää, teki mieli itkeä ja kiukutella ja huutaa menetystäni.

Vähitellen pakotin itseni elämään eteenpäin mutta koin ja koen yhä elämäni hieman turhana vailla tarkoitusta. Jatkuva alakulo ja suorastaan suru muuttui pysyväksi olotilaksi. Vaikkei minulla mitään diagnoosia olekaan, myönnän olevani masentunut. Kaikki vituttaa ja enkä osaa iloita hyvistäkään asioista. Haluaisin vain palata taaksepäin ja korjata sen minkä valitsin väärin. n->m
063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


keijukaine kirjoitti:

Tästä on aikaa jo noin 15 vuotta kun tiemme erosivat. Emme olleet yhdessä mutta tunteeni olivat vahvat. Ovat yhä. Minulle jäi tunne että hänkään ei halunnut luopua minusta. Toki se on vain tunne kun siitä ei keskusteltu. Yhtä hyvin tämä voi olla kuvitelmaani, joka tapauksessa muinaishistoriaa. Tällä ei muuten olisikaan mitään merkitystä paitsi ehkä varoittavana esimerkkinä.

Nimittäin minun olisi pitänyt toimia toisin. Muuttaa elämäni ja koettaa kaikin tavoin saada hänet omakseni. Kun tiemme erosivat minä rikkoonnuin tavalla jota en osaa edes kuvailla muuten kuin että joku osa minusta olisi repäisty irti ja sitten minun piti vain jatkaa elämääni toisella paikkakunnalla muka onnellisena niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ensin tunsin fyysistä pahoinvointia ja ikävää, teki mieli itkeä ja kiukutella ja huutaa menetystäni.

Vähitellen pakotin itseni elämään eteenpäin mutta koin ja koen yhä elämäni hieman turhana vailla tarkoitusta. Jatkuva alakulo ja suorastaan suru muuttui pysyväksi olotilaksi. Vaikkei minulla mitään diagnoosia olekaan, myönnän olevani masentunut. Kaikki vituttaa ja enkä osaa iloita hyvistäkään asioista. Haluaisin vain palata taaksepäin ja korjata sen minkä valitsin väärin. n->m

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu