Kärsin tästä. Innostun nopeasti, mutta sitten kyllästyn ja tympäännyn koko asiaan, kun ei ole taloudellisia resursseja toteuttaa ideaa tvs. loppuun saakka.
Mikä neuvoksi? Liika ideoiden määrä tuottaa mulle ahdistusta ja kärsimystä. Toisaalta ideat ovat koko elämäni, ne antavat virikkeitä ja virikkeellisyyttä ja iloa ja intoa ja kaikkea tulevaisuuteen katsovaa, ja niin silleen edespäin. Jos olisi jälkikasvua jolle kertoa nämä kaikki, olisin onnellinen, mutta kun ei ole ketään, tällä hetkellä. On alkanut noustakin mieleen ajatus, että kenelle oikein lykkään kaikki jo tehdyt työni? Olen siis aika kuuluisa taiteilija täällä Suomessa, olen tehnyt julkisiin tiloihin paljon viimeisen 30 vuoden aikana taideteoksia, en kerro minkälaatuisia sillä asialla ei ole täällä keskustellessa ja tässä yhteydessä merkitystä. On siis tullut mietittyä sitä, että mille instanssille oikein minun kannattaisi antaa kaikki työnäytteeni? Kävin taannoin työkkärissä tietyntyyppisessä elämän kartoitustilanteessa jonne otin mukaan ison osan töistäni, tai siis niiden luonnoksista ja piirustuksista ja valokuvista. Paino laukku vähintäänkin kymmenen kiloa pelkistä papereista ja valokuvista. Niin työkkäritytöt mykistyivät työrepertuaarini laajuudesta. He olivat mykistyneitä. Olen siis tehnyt taide-käsityöyritystoimintani puitteissa lähes 30 vuoden ajan töitä tänne Suomeen varsinki pohjanmaalle, ja ne ovat nyt pysyvästi joko yksityisillä ihmisillä tai julkisilla paikoilla.
Kysymykseni siis oikeastaan kuuluu, että minne minun kannattaisi lahjoittaa, antaa koko jäämistöni, koska minulla ei ole ketään sukulaista eikä minkäänlaista jälkikasvua. Aloituksen otsikon mukaan ideointini jatkuu edelleen, eihän sitä, tällaista toimintaa voi taiteilija lopettaa koskaan. Vasta kuoleman lopettaessa elämän, sitten loppuu työ, ja siirrytään Rajan taakse tutkimaan siellä olevaa todellisuutta, siihen yhtyen. Ideointi on ihanaa, se antaa elämälle toivon ja ilon ja innostuksen ja niin pois päin. Enkö muuta keksinyt enää tähän lopuksi. Näköjään en.
Mikä neuvoksi? Liika ideoiden määrä tuottaa mulle ahdistusta ja kärsimystä. Toisaalta ideat ovat koko elämäni, ne antavat virikkeitä ja virikkeellisyyttä ja iloa ja intoa ja kaikkea tulevaisuuteen katsovaa, ja niin silleen edespäin. Jos olisi jälkikasvua jolle kertoa nämä kaikki, olisin onnellinen, mutta kun ei ole ketään, tällä hetkellä. On alkanut noustakin mieleen ajatus, että kenelle oikein lykkään kaikki jo tehdyt työni? Olen siis aika kuuluisa taiteilija täällä Suomessa, olen tehnyt julkisiin tiloihin paljon viimeisen 30 vuoden aikana taideteoksia, en kerro minkälaatuisia sillä asialla ei ole täällä keskustellessa ja tässä yhteydessä merkitystä. On siis tullut mietittyä sitä, että mille instanssille oikein minun kannattaisi antaa kaikki työnäytteeni? Kävin taannoin työkkärissä tietyntyyppisessä elämän kartoitustilanteessa jonne otin mukaan ison osan töistäni, tai siis niiden luonnoksista ja piirustuksista ja valokuvista. Paino laukku vähintäänkin kymmenen kiloa pelkistä papereista ja valokuvista. Niin työkkäritytöt mykistyivät työrepertuaarini laajuudesta. He olivat mykistyneitä. Olen siis tehnyt taide-käsityöyritystoimintani puitteissa lähes 30 vuoden ajan töitä tänne Suomeen varsinki pohjanmaalle, ja ne ovat nyt pysyvästi joko yksityisillä ihmisillä tai julkisilla paikoilla.
Kysymykseni siis oikeastaan kuuluu, että minne minun kannattaisi lahjoittaa, antaa koko jäämistöni, koska minulla ei ole ketään sukulaista eikä minkäänlaista jälkikasvua. Aloituksen otsikon mukaan ideointini jatkuu edelleen, eihän sitä, tällaista toimintaa voi taiteilija lopettaa koskaan. Vasta kuoleman lopettaessa elämän, sitten loppuu työ, ja siirrytään Rajan taakse tutkimaan siellä olevaa todellisuutta, siihen yhtyen. Ideointi on ihanaa, se antaa elämälle toivon ja ilon ja innostuksen ja niin pois päin. Enkö muuta keksinyt enää tähän lopuksi. Näköjään en.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kristittynä antaisin neuvon, että rukoile, minne tuotantosi ja elämäntyösi kuuluu ja että voisit poimia nyt niistä monista vielä toteutumattomista ideoista ovat niitä kirkkaimpia helmiä ja alkaa tekemään.
Sinä olet saanut arvostusta ja menestystä jo eläessäsi ja lahjasi ja luovuutesi ovat löydetty. Yleensä taiteilija muistetaan ja löydetään vasta kuoltuaan. Sinulla on asia toisin.
En näistä asioista paljoa tiedä, mutta jos et voi hyödyntää tuotantoasi myymällä sitä mielestäsi ehkä pilkkahintaan yksityisille ja eri tahoille, jolloin se jäisi ilahduttamaan jälkipovia. Sinun kannattaa kääntyä taidemuseoiden ja säätiöiden puoleen.
Minulla ei ole taiteilijan luomistuskaa.
Kiitos rakentavasta kommentistasi! Olen kyllä rukoillutkin asian puolesta, olen nimittäin tehnyt kristillistä taidetta. Yllätykseksesi voin kertoa että suurin osa töistäni onkin kristillistä, tai ainakin kristillisyyden "valaisemaa" taidetta. Olen siis tehnyt esimerkiksi Suomen seurakunnille taidetta, ihan ympäri melkein koko Suomen. Mutta kuten totesinkin jo, niin minulla ei ole varoja toteuttaa eteenpäin parhaimpia ideoitani, tällä hetkellä. Toteutustyöni tapahtuu tällä hetkellä enemmänkin paperin ja kynän ja maalaamisten tasolla, koska yritystoimintaa minulla ei ole tällä hetkellä. Olen kyllä sisimmässäni kiitollinen jo saaduista ja tehdyistä työtilauksista. Jollain tavalla odotan innolla tulevaisuutta, mitä se tuokin tullessaan. Minua ei sido mikään muu, kuin aikaisemmasta yrityksestä jääneet velat valtiolle, mutta onnekseni velkajärjestelyni hyväksyttiin heti. Tämähän tarkoittaa sitä, että n. viiden vuoden kuluttua velkajärjestelyn hyväksymisestä velallinen katsotaan velattomaksi. Olen "lusinut" kohta koko tuon kakun. Lusimiseksi tuota aikaa voi sanoa, sillä mitään herkkua aika ei ole ollut. Jos yrittäjä kokee konkurssin kuten minulle kävi, häntä kohdellaan kuin rikollista. Taloudellista epäonnistujaa ei kukaan armahda, mutta Luojan kiitos Suomen velkajärjestelylaki on armollinen. Tästä samasta syystä en edes uskalla lähteä myymään jäljellä olevia tuotteitani, koska nehän pitäisi ilmoittaa veroilmoituksessa ja silloin ne kuitattaisiin heti velkapääomastani pois, ja tämä taasen on sen verran monimutkaista ja byrokraattista, että se vain hämmentää minua ja tekee oloni paperitöiden suhteen epävarmaksi. Vaikka olen kysynyt neuvoja asiasta, niin kukaan ei tunnu ymmärtävän koko kokonaisuutta. Eli esim. kuitattaisiinko minun myymistäni tuotteista koko 100% valtiolle velasta pois, vai jokin pienempi osuus? Jne, jne. Kaikenlainen tällainen epävarmuus siitä mitä postilaatikkoon tipahtaisi verottajalta tai joltain muulta instanssilta pysäyttää nyt kaiken minun yrittämisen. Olen siis katsonut parhaimmaksi lusia tuon viiden vuoden kakun, ja kun minut katsotaan sitten velattomaksi, niin sitten katson uudelleen tilannettani, ja keskustelen velkaneuvojani kanssa, että mitä minun kannattaisi tulevaisuudessa yrittää.
Minä kokisin elämäni ilman luomisen "tuskaa" merkityksettömäksi. Itse asiassa kysymys ei ole ollenkaan tuskasta, vaan "hurmiosta". Tässä hurmion tilassa ihminen astuu sellaiseen ihmeelliseen Purteen, jonka purjeet leimuavat kaikissa sateenkaaren väreissä. Ja ne purjeet ovat niin suuret, että ne jaksavat nostaa koko purren ilmaan. Ja ihmisestä tulee tähtimatkaaja. Joka vaeltaa avaruuden ja atomien välisessä maastossa, kaikkea väreillä ja rytmeillä ja sävelillä tanssien havainnoiden ja maalaten. Kun sanotaan että vain mielikuvitus on rajana, niin sehän on juuri päinvastoin! Vain mielikuvituksettomuus on rajana.