Yksinäinen, perheetön 30+ nainen

Saako kysyä, että missä päin asut?

Voisin olla ystäväsi

30v mies Turusta, koskaan en ole treffeillä ollut vielä. Oma perhe on mun unelma jonka haluan joskus toteutuvan. Mutta kiltit miehet ketkä ei juo eikä polta ei kelpaa kellekkään Suomessa. Pitää olla alkoholisti ja naistenhakkaaja et saa seuraa, sekaisin on maailma mennyt.

On niin osuvaa tekstiä, nytkin istun ihmettelemässä tätä hetkeä ja olisi mukavampi jakaa se jonkun kanssa. Olen ollut suhteissa mutta nyt pitkään yksin. En osaa hakea ystäviä saati lähestyä tositarkoituksella. Välillä tuntuu todella surulliselta kun huomaa ajan kuluneen ja tuntuu hukkaan heitetyltä elämältä. Tänään siivosin ja vaihtelin huonekalujen paikkaa, se oli mukavaa kunnes kaikki oli paikoillaan ja istuin ihmettelemään uutta ilmettä asunnossani, ja silloin yksinäisyys kuiskasi korvaani muistuttaen olemassaolostaan. Olisi kiva löytää joku jonka kanssa jakaa arkisimmatkin asiat ja tuntea kuuluvansa jonkun elämään. En juo joten en löydä edes vahingossa humalassa ketään. Kaikille yksinäisille halaus ja sympatiaa.

sama fiilis. elämä on todella tyhjää ja merkityksetöntä. samat rutiinit päivästä toiseen. joskus käyn konserteissa, leffassa tms. ja joskus siellä vaan riipaisee sydänalaa olla yksin. muilla on seuraa, muilla on joku jonka kanssa viettää aikaa. mä yksin koen kulttuurielämyksen ja lähden kotiin yksin, miettiessäni tapahtumaa. ei ole ketään kenelle kertoa kokemastaan. en juo, en polta, enkä eksy baareihin muutenkaan. koiraharrastuksessa on tietty ihmisiä, mutta kenenkään kanssa en ole sen kummemmin ystävystynyt. tuntuu että kaikilla on jo omat sidosryhmät muodostuneet, ja mulle ei ole tilaa tai tarvetta yhtään missään.

tätäkö tän elämän piti olla? onko jossain joku muukin joka tuntee yksinäisyyden tukahduttavan tunteen? joskus vaan tuntuu ettei henki kulje, tuntuu että ne vähätkin sosiaaliset taidot ja kyvyt kuihtuu ja on ihan outolintu. koen itseni turhaksi, elämäni turhaksi. mitä mä teen niin väärin kun en onnistu ihmissuhteissa? en osaa luoda enkä ylläpitää niitä. näin on ollut lapsesta asti, joten kai mussa on jotain vikaa.

"Hyväksikäytetty nuori nainen sai traumojensa takia eutanasian Hollannissa"
..
Eutanasia myös yksinäisille, ei jää kukaan meitä kaipaamaan.

Voit lohduttautua sillä että kun tuttaviesi lapset alkavat lähteä kotoa he päätyvät johonkin psykopaattivuokrayritysten asuinkelvottomiin keskitysleireihin missä menettävät terveytensä. itselläsi ei ole tuota kärsimysnäytelmää seurattavana.

No täällä on kokematon ikisinkku kans ja josko lähettäs vaikka tuota poikuutta hoitamaan ensialkuun, voin lähtee myöskin keikoille kaveriks sitten. Mulle riittäis ihan ystävyys jossa myöskin seksiä. Eipä teidän tartte aina yksin olla mikäli seura kelpaa.

Täällä kirjoittelee nelikymppinen nainen, jolla on sama tilanne kuin aloittajalla. Kumppania ei ole vuosien varrella löytynyt,toiveistani huolimatta. Itse olen jo vuosia sitten hyväksynyt sen, että lapsia minulle ei koskaan tule, eikä se asia minua vaivaa. Mutta kumppanin kaipuu ei väisty. En vain löydä sellaista miestä, joka hyväksyisi minut sellaisena kuin olen.

Pitkään lievitin yksinäisyyttäni alkoholilla. Nousuhumala sai olon tuntumaan hilpeältä, ja kuppiloista löytyi juttuseuraa, joskin valitettavasti (?) olen itsekin niin "nirso", ettei rapajuoppojen seura minua pidemmän päälle ilahduta. Lopetin kuitenkin alkon käytön pari vuotta sitten kokonaan, kun rupesi tuntumaan, että olen itsekin kovaa vauhtia liukumassa alkoholismiin.

Olen siitä onnekkaassa asemassa, että työpaikallani on paljon aktiivisia ihmisiä, jotka välillä järjestävät illanistujaisia ym., ja niihin tilaisuuksiin olen minäkin tervetullut. Useinmiten vietän kuitenkin iltani yksin. Liikuntaa harrastan paljon, ja se tuo mielihyvää. Käyn teatterissa ja joskus konserteissa. Luen paljon. Äitiäni tapaan melko usein.

Viime kesänä osallistuin puolimaratonille. Sydäntäni oikein riipaisi, kun näin miten monilla muilla juoksijoilla oli reitin varrella perhettä ja ystäviä kannustamassa, ja miten nämä onnekkaat juoksijat saivat siitä lisätsemppiä. Minua ei tullut kannustamaan kukaan, ja juoksun jälkeenkin menin yksin syömään. Toki olin iloinen ja ylpeä suorituksestani, mutta iloa latisti se, ettei ollut ketään, jonka kanssa olisin voinut yhdessä sitä juhlistaa.

Tsemppiä vaan alkuperäiselle kirjoittajalle, ja kaikille muillekin yksinäisille!

Itselläkin samantyyppinen tilanne, olen ollut kahdessa pitkässä parisuhteessa mutta lapsia ei ole tullut. Niiden aikana lähes kaikki kaverit ovat menneet omille teilleen ja nyt sinkkuna miettii että musta ikinä sitä isää, josta on joskus tullut haaveiltua :)

Mitään treffijuttuja ei ole tullut kokeiltua kun aina lähtenyt jutut ns. luonnostaan.. Kyllä mä aina kyselen kavereita minne milloinkin, mutta heidän lapset sun muut asiat on johtanut siihen ettei kellään ole enää aikaan lähteä mihinkään esim. iltaa viettämään...

Ainoo vaihtoehto on tutustua uusiin ihmisiin, itselläni se on auttanut, vaikken siinä kovin hyvä olekaan :)

Mitä vittua vikisette?
Se on omasta tahdosta kiinni. Maailma on täynnä pariutumishaluisia äijiä täynnä. Sen kun pariudutte. Hankkikaa niitä lapsia. Jos käy pahasti, että äijä osoittautuukin vääräksi valinnaksi, niin mitä sitten, maailma on täynnä niitä yh-äitejäkin jotka ovat lähteneet pakoon lyövää äijää.
Totuus on se, että sosiaalinen paine määrittää niin miesten kuin naisten elämää. Jos jonkun elämä ei mene niinkuin kaava edellyttää, niin huomauttelijoita riittää. No kuinka huomauttelijoitten suu tukitaan? Sanotaan että pidä sä suus kiinni, minä itse tiedän kuinka elämääni elän.
Jos itse ei pidä elämästään huolta, toiset pitää. Jos itse ei määritä elämäänsä, toiset määrittää. Jokaisen on pidettävä reviirinsä tunkeilijoilta rauhassa. Jos oma reviirisi on kuin tunkio jota jokainen sika saa tulla kärsällään tonkimaan, niin siinähän sitten kärsit. Älä tule tänne vikisemään!

Joo. Näin on. Kaikki ei vaan jaksa jatkuvia pettymyksiä ihmissuhteissa. On ihmisiä jotka lentää kukasta kukkaan eikä siinä mitään ja sitten meitä jotka nuolee haavoja kauemman, taas uutta pettymystä, uutta pettymystä ja siinä ei enää jaksa masentumatta.

Vähissä tuntuvat ne oikeaa suhdetta haluavat naiset. Juoppoja ja toisen matkaan katoavia kyllä riittää.

Ei tunnu kyllä että naisen tarvitsisi olla yksin, koska kiinnostuneita miehiä riittää aina, kuten tässäkin ketjussa näkyy. Itsekin voisin tavata sua jos haluaisit.

Minä täällä.Olen aina elänyt parisuhteessa,ja nyt,kun täytin pyöreitä,mulla on kauhee tarve saada omaa tilaa,kaikki toisessa ärsyttää!Lapsiakin on,sen exän kanssa,toinen asuu yhä kanssamme,toinen on lentänyt jo pesästä.Meillä ei ole mitään yhteistä,muuta kuin huutokauppakeisari,ja joku muu ohjelam katotaan yhdessä.Mies on peliriippuvainen,ja läheisriippuvainen aikuinen mies lapsen hahmosssa.On jotenkin henkisestä kehitykseltyään jäänyt pikkulapsen tasolle,syö makeaa paljon ja hyvittää sillä asioita.Nukutaankin eri huoneissa,riidellään paljon,missään ei käydä yhdessä.Kiukuttelee mulle tuon tuostakin.Mies on pitkäaiaikaistyötön,makaa päivät pitkät sohvalla ja katsoo tvtä,aamulla ei tahdo herätä,ja on kiukkuinen.Sitten majoittuu vessaan pitkäksi ajaksi!Että minella on liian ruusuiset unelmat ja kuvitelmat parisuhteesta,ei ole helppoa tämäkään...

Kiitos kaikille vastanneille. Kävi niin, että kohtasin ison vastoinkäymisen enkä kuukausiin voinut vastailla tähän. Tilanteeni on kyllä sama yksinäisyyden suhteen. Etenkin N_81 viestisi perusteella koet aika samanlaisia tunteita. Ja monet muutkin.

Tuohon kommenttiin, että naiset eivät oikeasti voisi kokea yksinäisyyttä, koska aina saa seksiseuraa miehistä. Niin ... kaikki naiset ei halua pelkkää seksiseuraa. Ja kaveruus miehen kanssa, joka toivoo sinusta vaan seksiseuraa ei vaan toimi. Se on koettu. Olen muutamia yksinäisiä miehiä tapaillut kaverina - ja ne on päättyneet miehen puolelta ilkeisiin kommentteihin, koska mies turhautuu, kun kaveruussuhde ei muutukaan seksisuhteeksi. Tähän varmaan joku vastaa, että parisuhteeseen tai seksisuhteeseen pitäisi yksinäisen ottaa kenet tahansa , ei kyllä se tunteita vaatii kuitenkin,

Voihan sitä aina lähteä yksinäisten tapaamisiin tm. jos asuu isolla paikkakunnalla tai jos voi matkustaa kauemmas. Se yksinäisyys on minulle yksinäistä arkea pienellä paikkakunnalla. Töiden vuoksi ei niin vaan lähdetä. Kavereita olen hakenut ja kysellyt, mutta niitä ei vaan löydy.

Ei meidän yksinäisten kannata ajatella, että meissä olisi vikaa Se vaan ajaa enemmän eristyksiin. Kun kyse on vaan tuurista monen kohdalla. Tuuri voi joskus sattua kai kohdallekin?

Mennäänkö naimisiin? Tehdään kuten ensitreffit alttarilla ohjelmassa. Sovitaan missä nähdään, tuodaan kaksi todistajaa paikalle, pappi ja mennään naimisiin,

Mitäs jos perustetetsan facebookiin frendiryhmä. Siihen pääsee vaan sitten sähköpostin kautta ja omalla nimellä ja kuvalla. Eikä sen nimi ole mikään yksinäisyen ryhmä vssn ihan joku muu joka viittaa uuteen suuntasn elämässä ja ystävyydsuhteissa. Moukkia ei ryhmään pääse.?

Miltä kuulostaa?

Frendien tapahtumakerho tai joku sellanen... et voi nähdä porukalla ja keksiä jotain kivaa yhdessä.

Ensitreffit alttarilla vaan

Vanha keskustelu mutta silti vastaan. Koska muaki vituttaa yksinäisyys. Olen kolmekymppinen nainen. Ja vaikka mulla on lapsi oon aina halunnu oikeen perheen. Tai tällee ku on sinkkuna nii niitä kavereita edes kenen kanssa käydä jossain. Tosiasia on vaan se että monilla on perheet tai töiden perässä muuttanu muualle. Lapsi kun on puolet ajastaan isällään olen yksin. Olen kaunis ja mukava. Treffeille välillä netin kautta pyydetään mutta ne miehet ei kiinnosta. Ylikolmekymppiset sinkkuna olevat miehet kun tuntuu olevan joko helvetin rumia tai saatanan tyhmiä. Itelläki ku ikää sen verran että elämään mahtunu jos jonki näköstä urpoa nii aika vähissä on sellaset kenen kanssa edes kiinnostas lähteä enään treffeille. Seksiseuraa kyllä löytäs mut pelkkä seksi ku ei nappaa. Haluis ihan oikeen parisuhteen ja perheen sekä kavereita mut pikkuhiljaa alkanu tyytyä ajatukseen että tässä tää nyt oli. Ei oo muutamaan vuoteen enää kukaa kaveri kyselly mihkään ja ite ku kysyy nii perheelliset on kiireisiä eikä usein edes vastaa tai aina on jotain et ei pääse. Joten liityn tänne viallisten seuraan :D viikonloppusin tällään itteni ja istun yksin kotona kattoen netflixiä.

Niin ja.. perheellisille seura kelpaa silloin kun olen lapsen kanssa. Muuten ei kysellä mihinkään. Oikee unelma sinkkuelämää. Neki hetket ku joku johonki pyytää niin vietetään lastenkanssa ja voitte vaa arvata lähestyykö silloin kukaa mies kun on lapsen kanssa.

Miehet hakee naisesta vaan köökkipiikaa ja panopuuta. Jotakuta joka sanoo mitä nyt pitää tehdä ja mitä huomenna.

Mistäpäin olet? Olen samassa tilanteessa kanssasi..

Onhan monesti aika yksinäistä jos alkaa oikein miettimään. Yksinäinen olen ollut kouluajoilta saakka, toiset meni mummoloihin jouluksi ja usein muutenkin. Mulla ei ollut isovanhempia, eikä sisaruksia ollenkaan. Joulusta en erityisemmin pidä, pitäis syödä kovasti (muutama ylimääräinen kilo) ja istua pitkässä pöydässä ihmisten keskellä. (tämähän on lehtien ja telkkarin antama kuva joulusta) Vanhemmat on pois, kokata ei viitti jouluna senkään vuoksi.

Kesällä taas ei viitti paljon torilla oleskella. Jos siellä jonkun tutun näkee puheenaihe on sisaruksilla käynti kesän mittaan tai vähintäänkin Tallinnan risteilyllä käynti. Aika puusta pudonneen omenan olo, jos kuulumisista tulee juttua aina pitää pyöritellä parhain päin. Mut näillä mennään, se historia on toisilla karumpi.

Kunhan ladut kerkiävät ajaa niin hiihtämässä on kiva käydä, siellä harvoin pitää tehdä tiliä elämäntilanteestaan.

Kevätaurinkoa kaikille!

Hämmästyttävää että joillekin yksinäisyys on kuin kirous ja itse kyllä nautiskelen tästä vanhasta mummonmökistä keskellä metsää yk

Ymmärrä kuinka paljon maailmankaikkeus on tehnyt työtä jotta sinäkin olet mahdollistunut. Kun sen olet laskenut niin tiedät olevasi universumin paras sinä! stalingrad hans...

Minun on tosi haastavaa uskoa, että naiset ovat vastentahtoisesti yksinäisiä.

Laskeskelin juuri, että olen tuolla treffi puolella ottanut yhteyttä puolenvuoden sisään vajaaseen 30 naiseen. Noista naisista vain 5 on suostunut vastaamaan yhteyden ottooni ja vain 1 on suostunut lähtemään kanssani treffeille.

Minulla on myös kirjeenvaihto ilmoitus, jossa etsin: kumppania, ystävää tai vain kirjoittelu kaveria naisista. Vuoden sisään sieltä on ottanut yhteyttä noin 10 naista, 2 kanssa olen käynyt treffeillä ja ainoastaan 1 noista 10 jatkaa kirjoittelua kanssani tänäkin päivänä. Loput 7 ovat kadonneet muutaman viestin jälkeen, enkä minä kirjoittele mitään asiaan kuulumatonta, minkä seurauksena olisi syytä lopettaa yhteyden pito.

Joten missä ihmeessä te naiset, jotka oikeasti haluaisitte löytää sen kumppanin taikka ystävän, oikein piileksitte? Teidän kanssasisarenne vakuuttavat minulle kovaa kyytiä, ettei teitä ole edes olemassa, koska heillä kerran on varaa sivuuttaa mahdollinen kumppani / ystävä tarjokas noinkin huolettomasti.
Kyllä sitä tuollaisessa "pakki aallokossa" omakin itseluottamus kokee kolhuja, joten ei teidänkään tarvitse olla varustettuna parhaalla mahdollisella itseluottamuksella. Antakaahan kuulua itsestänne, muuallakin kuin täällä palstalla, ennen kuin vilkkaammat kanssasisarenne vakuuttavat minulle, että vastentahtoisesti yksinoleva nainen on vain taruolento.

Oho tää ketju kertoo paljon ihmisistä!
Mutta seurustelukumppanin löytäminen voi olla hyvin haastavaa
Jos ei oo hyvä vitsiniekka tai normaalipainoinen nainen niin miehet pitää jonkinmoisena irtoleikkikaluna vaan jollei satu sitten olemaan rikas. Niin kaipa se tuuriakin kaipaa että löytää oikealla hetkellä jonkun sopivan. Kerrankin olin laahannut baareja aika paljon läpi ihan normaalipainoisena kylläkin alussa ja myöhemmin sitten jo hieman ylipainoisena. En normaalipainoisenakaan saanut ketään minusta kiinnostunutta lähestymään muuten kuin asialla että heti piti saada nopeaa seksiä. Jos antoi niin ei kelvannut sen takia että antoi ja jos ei antanut niin sitten mies siirtyi muiden luokse kunnes joku antautuvaisempi löytyi. En sitten saanut kuin yhden muutamien vuosien seurustelusuhteen jonka aikana mies petti hyvin monen kanssa ja onneksi lopultakin jätti. Joka minusta tuntui niiden pettämisten takia vaan hyvältä että jätti. Että siihen se puolivuosisataa sitten nopeasti tiivistettynä. En tiedä vaikka kaipaa kin parisuhdetta niin en tiedä pärjäisinkö enää kun ei jaksa kuunnella miehen löpinöitä jostain nuorista naisista tai muuta skeidaa. Hyvä kun muilla on lapset ja mukavat äijät olemassa mutta turha mua on kenenkään syyllistää että olisin itse valinnut esim yksinäisyyden!. Olen etsinyt ja yrittänyt kauan löytää ja joskus käynyt treffeillä esim. mutta en tiedä sitten ehkäpä kaikkia ei olekaan tehty parisuhteeseen. Ihmisiä ainakin maapallolla on jo liikaakin että miksi tekisi lapsia tänne pakosta esim vain sen takia että se oikeastaan kuuluisi niin mennä että lapsi tulisi tai muun yhteiskunnan pakkopullaa vuoksi. Ei kukaan ole minulle mukavaa, luotettavaa ja ystävällistä äijää tuonut niin ei mullakaan ole mitään velvollisuutta silloin yhteiskuntaa kohtaan. Että tasoissa tässä ollaan ja olen ihan ylpeällä mielellä sen suhteen että elän ja olen enkä ole kiusaajieni kimppuun käynyt.

Olen hyvätapainen ihan ok näköinen mies, ja vaikka kuljen ilman sormusta ei kukaan ole pyytänyt minua peruskoulun jälkeen seuraksi minnekään tai edes vihjannut että seura kiinnostaisi. Yksin saa siis olla ihan rauhassa, mutta jos tekee aloitteen paranee mahdollisuudet huomattavasti. Aloitteen tekijän pitää varautua siihen etteivät "kaikki asiakkaat osta".

Face on kiiltokuvaa. Jos sinne ylipäätään laitetaan mitään, niin ne ovat yleensä onnistumisia, iloisia asioita joista haluaa kertoa. Ei sitä että puolet avioliitoista päätyy eroon.

Kavereita tulee ja menee, eli jokin ryhmältä näyttävä porukka voi koostua puolitutuista ihmisistä. Esimerkiksi työkaverit joidenka kanssa on viettänyt kuukausikaupalla aikaa vain katoavat kun työpaikka vaihtuu.