Päivät kävelen "laput" silmillä kokoajan väsyneenä. Mikään ei oikein kiinnosta, ei kotityöt, ruokailu, vierailut eikä edes kaupassa käynti. Kotityöt tulee osittain hoidettua, koska pakko ne on jonkun hoitaa kun lapsiakin on perheessä.
Väsymys alkoi alkuvuodesta kun läheiseni sairastui ja odotin jo hänen potkaisevan tyhjää. Nykyään hän elää jatkoajalla joten emme edes tiedä milloin hänen aikansa on poistua joukosta.
Puolisoni käyttää runsaasti alkoholia viikonloppuisin ja arkipäivisin emme näekään toisiamme johtuen työsuhteesta.
Huolestuin myös omasta alkoholinkäytöstä, humalahakuinen juominen tuntui pakkomielteeltä viikonloppuisin, ja tuli pakollinen tarve juoda myös muutama arkipäivisin. Lopetin juomiseni, koska se lisäsi vielä enemmän omaa pahaa oloani.
reiluun viikkoon en ole mennyt nukkumaan omaan sänkyyni. Koska en saa siellä unta. pyörin tuntitolkulla kunnes päätän painua sohvalle ja aukaista television, saan unesta nopeasti kiinni mutta heräilen useita kertoja yössä. Aamuisin herätyskello herättää, mutta senkin kanssa torkkuajastin monesti tulee laitettua päälle. Lopulta nousen kahvinkeittoon ja aamupalan laittoon (lapsille laitan aamupalan, itselle vain kahvi). Noin 2tuntia olen aamusta virkeänä ja loppupäivä meneekin unissa kävellessä. Välillä otan päivätorkut, mutten ole niiden kokenut virkistävän.
Parisuhteessa on paljon ongelmia, ollut jo vuosia, mutta nyt olen ruvennut niistä avoimemmin puhumaan. En koe saavani muuta kuin negatiivista palautetta ja syyttelyä. Olenkin miettinyt onko tämä oma laiskuuteni ja väsymys sittenkin vain negatiivisen palautteen syytä, ettei tämä masennusta nyt olisikaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
nukkuminen sun pitäis saada kuntoon.ehkä se helpottais meininkiä. lisäksi tiedän kokemuksesta ,että jatkuva riitely ja toisen dissaaminen vie voimat. ei sellasta vaan kukaan jaksa. teiän tarttis varmaa alkaa olla kivoja toisillenne, jos meinaatte yhessä jatkaa. puhukaa asiasta. siinä voi mennä hyvinkin fyysinen ja henkinen terveys jatkuvassa negatiivisessa ilmapiirissä.tsemiä vaan, kesä on alkanut!
sulla on ihan selkeä depis!en tiedä mikä siihen auttais?ehkä jollakin lääkkeet.itellä ei lääkkeet ole auttanut mitään.mulla on samaa humalanhakuista juomista joka on lisääntynyt johtuen paskasta olosta.