Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! (Job. 1:21.) Kuinka ihminen, joka on menettänyt elämässään kaiken, jaksaa tyytyä kohtaloonsa ja vielä kiittää siitä Jumalaa?
Monelle koettelemus merkitsee samaa kuin kärsimys tai vastoinkäyminen. Mutta koettelemus ei varsinaisesti tarkoita niitä. Kun koetellaan, koetellaan toimivuutta tai kestävyyttä. Testataan, kuten nykyään sanottaisiin. Koettelemuksissa Jumala laittaa meidät testiin, mutta mitä hän testaa – sietokykyä, henkisiä voimavaroja vai luonteenlujuutta? Ei suoranaisesti, vaan Jumala koettelee uskomme perustusta. Sitä, jaksammeko uskoa Jumalan hyvyyteen, kaikkivaltiuteen, johdatukseen, siunaukseen ja suojelukseen, vaikka elämämme näyttäisi menevän jotakuinkin päinvastoin kuin toivoisimme.
Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne (5. Moos. 13:3). Samalla Jumala koettelee myös sitä, olemmeko hänelle ja hänen käskyilleen uskollisia ja kuuliaisia.
Miksi näin? Miksi emme saisi vain elää rauhassa ja nauttia hyvyydestä ja Jumalan lahjoista? Eikö meidän olisi silloin helpompi olla kiitollisia ja osoittaa itsekin hyvyyttämme? Eikö meidän olisi helpompi uskoa, jos elävä usko toisi pelkästään myötäkäymistä mukanaan? Sehän osoittaisi kaikille, kuinka elävä usko tuo siunauksen ja menestyksen muassaan! Mutta niin ei ole. Koettelemuksia täytyy olla, sillä ei ole turhempaa kuin ihmisen sanat. Niin täytyy olla, jotta nähdään, onko sanoilla katetta ja onko usko niiden takana aidosti kestävää vai pelkkää höttöä.
Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi. (1. Piet. 1:6–7.)
Jos jaksaisimme Jobin tavoin ajatella, ettei meillä ole varsinaista oikeutta mihinkään tässä ajallisessa elämässä, vaan kaikki on lahjaa ja lainaa Jumalalta, niin voisimme myös kiittää häntä aivan kaikesta saamastamme. Ja vaikka meiltä otettaisiinkin kaikki pois, niin emme tällöin katkeroituisi, sillä eihän meille mitään pitänytkään kuulua.
Kun hetken ajattelemme ja tarkastelemme näitä Raamatun ajatuksia, niin eikö niistä kirkastu todellinen uskon näkökulma koettelemuksia kohtaan? Näin ollenhan koettelemukset ovat itse asiassa meille tarpeen ja hyödyksi. Niinpä meidän tulisi jopa kiittää Jumalaa niistä: Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. (Jaak. 1:2–4.)
Mitähän tarkoittaa se, että ”olisimme täydellisiä ja eheitä, emmekä vajaita miltään kohden”? Ajattelen sen tarkoittavan nöyrää, lapsenkaltaista uskoa, samanlaista kuin Jobilla oli: Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!
Monelle koettelemus merkitsee samaa kuin kärsimys tai vastoinkäyminen. Mutta koettelemus ei varsinaisesti tarkoita niitä. Kun koetellaan, koetellaan toimivuutta tai kestävyyttä. Testataan, kuten nykyään sanottaisiin. Koettelemuksissa Jumala laittaa meidät testiin, mutta mitä hän testaa – sietokykyä, henkisiä voimavaroja vai luonteenlujuutta? Ei suoranaisesti, vaan Jumala koettelee uskomme perustusta. Sitä, jaksammeko uskoa Jumalan hyvyyteen, kaikkivaltiuteen, johdatukseen, siunaukseen ja suojelukseen, vaikka elämämme näyttäisi menevän jotakuinkin päinvastoin kuin toivoisimme.
Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne (5. Moos. 13:3). Samalla Jumala koettelee myös sitä, olemmeko hänelle ja hänen käskyilleen uskollisia ja kuuliaisia.
Miksi näin? Miksi emme saisi vain elää rauhassa ja nauttia hyvyydestä ja Jumalan lahjoista? Eikö meidän olisi silloin helpompi olla kiitollisia ja osoittaa itsekin hyvyyttämme? Eikö meidän olisi helpompi uskoa, jos elävä usko toisi pelkästään myötäkäymistä mukanaan? Sehän osoittaisi kaikille, kuinka elävä usko tuo siunauksen ja menestyksen muassaan! Mutta niin ei ole. Koettelemuksia täytyy olla, sillä ei ole turhempaa kuin ihmisen sanat. Niin täytyy olla, jotta nähdään, onko sanoilla katetta ja onko usko niiden takana aidosti kestävää vai pelkkää höttöä.
Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi. (1. Piet. 1:6–7.)
Jos jaksaisimme Jobin tavoin ajatella, ettei meillä ole varsinaista oikeutta mihinkään tässä ajallisessa elämässä, vaan kaikki on lahjaa ja lainaa Jumalalta, niin voisimme myös kiittää häntä aivan kaikesta saamastamme. Ja vaikka meiltä otettaisiinkin kaikki pois, niin emme tällöin katkeroituisi, sillä eihän meille mitään pitänytkään kuulua.
Kun hetken ajattelemme ja tarkastelemme näitä Raamatun ajatuksia, niin eikö niistä kirkastu todellinen uskon näkökulma koettelemuksia kohtaan? Näin ollenhan koettelemukset ovat itse asiassa meille tarpeen ja hyödyksi. Niinpä meidän tulisi jopa kiittää Jumalaa niistä: Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. (Jaak. 1:2–4.)
Mitähän tarkoittaa se, että ”olisimme täydellisiä ja eheitä, emmekä vajaita miltään kohden”? Ajattelen sen tarkoittavan nöyrää, lapsenkaltaista uskoa, samanlaista kuin Jobilla oli: Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä luulet, jaksaisitko jopin lailla iloita vastaavista koitteluista? On tainnut elämäsi olla aika huoletonta, kun noin varmasti uskosi vavuutta julkisesti kehuskelet. Älä kerskaa..
Oletko musliimi?
En nähnyt yhtään kertaa Jeesuksen nimeä koko sepustuksesta.
Otat vielä, häpeä, otteita Jeesuksen veljen kirjeestä.
Ei saa ottaa, allah hermostuu.
Olet aika vekkuli, mutta kristitty et ole, etkä ehkä tulekaan, eikä Sinulla meissä käyttöä olekaan.
Selittäisitkö sinä, mitä me opimme Jobin kärsimyksistä? Tai yleensä Jobin kirjasta.